Kokemusta SYNNYTYSRÄPISTÄ?
Kaikkea ne keksivät??? Neuvolassa tästä puhuttiin.
"Synnytysräpissä ajatuksena on, että synnyttävä nainen voi omalla äänenkäytöllään helpottaa omaa ja sitä kautta myös vauvan oloa synnytyksessä. Äänenkäyttö apuna synnytyksessä on rentoutusmenetelmä, mutta myös varhaista vuorovaikutusta. Synnytysräppiä varten voi käydä kokonaisen kurssin, mutta oivalluksen äänen rentouttavasta vaikutuksesta voi löytää myös itsekseen tai pienellä neuvolla. Äänen rentouttava vaikutus voi kantaa muissakin elämäntilanteissa kuin synnytyksessä. Synnyttäjän on hyvä miettiä elämänsä päätapahtumia ennen synnytystä jotta riimit tulevat luontevasti ja rennosti. Kätilöltä toivotaan musiikkipedagogisia opintoja, jotta hän osaa ottaa perheen tarpeet huomioon mahdollisimman hyvin."
Kommentit (27)
mahtaa olla kätilöllä pokassa pitämistä! :D
tulossa joku lyhyt kurssi oliko se tän kuun 16 päivän viikonloppuna.
tai ei ole tarpeeksi osallistujia. Joku kuorosotalainen olisi ollut tulossa.
on ainakin järjestänyt Joensuussa noita kursseja ja oli myös Ilkan kuorossa laulamassa. Mutta nyt on itse ilmeisesti viimeisillään ja ei jaksanut aloittaa uutta kurssia.
mutta kokonaiset 10 tuntia kuuntelin ihanaa suomiräppiä synnytyssalissa! Olin ottanut omat levyt mukaan ja siinähän se aika meni, mut en kyllä kokeillu miten olis menny, jos olis supistusten kohdat pyrkiny veivaan mukana... :D
Mutta ainakin mulle aikalailla parempi vaihtoehto, kun että olisin kuunnellut jotain unettavaa klassista.
Kesällä 2013 Vallilan neuvolassa hoitaja kertoi tästä kun oltiin synnytysvalmennuksessa. Mies ei innostunut, on enempi hevimiehiä.
Synnäri melankoli.
Vaimo kuka on tää Esko?
Kuka, kuka, kuka on Esko?
Synnäri melankoli.
Äiti, 22, Karjaalta: "Mulla kaikki hyvin on Mulla kaikki hyvin on Mulla kaikki hyvin on
Kuulostaa ihan joltain hypnotisoidun äidin kultti-mantralta.. :O Pelottavaa!
En tiedä nauraako vai itkeä. Siis saako olla kirjotettua riimiä vai pitääkö heittää freestylea? Meillä vois iskä tehdä biitin ja voitais molemmat räppäillä sit vauvalle...:D
ihan oikeesti? No, nyt meni vähän liian mammapiiperöinniksi sanoisin...
terveisin synnyttämätön nainen
Siis ihanko tosissaan pitää maata sairaalan sängyllä kaapu auki ja heittää räppiä! Hulvatonta! Taitais siinä sanat mennä sekaisin aika äkkiä.
Jonkun hyminä (tai karjunnan) mä vielä tajuan, mutta en mitään missä pitää muistaa sanoja ja riimitellä.
en kyllä tiedä miten siinä muka synnyttäessä olsi oikein laulutuulella...
Voisi jäädä räppäämiset vähemmälle, kun rupeaisi v*tuttamaan hyvin nopeasti! Ja voisi miehelläkin olla pokassa pitelemistä, kun yrittäisi supistusten keskellä riimitellä: " Täs mä räppään/Kun beibiä ulos tyrkkään.."
Voi jee sentään!
"Synnytysrappia - rentouttavaa riiminkäyttöä-kurssilla opetellaan rentouttavaa äänenkäyttöä synnytyksessä ja raskauden aikana. Tarkoituksena on pystyä oman äänen ja rytmilyriikan avulla rentouttamaan itseään supistusten aikana. Ääntä voi tehdä synnytyksessä yksin tai tukihenkilön kanssa. Myös tukihenkilö on tervetullut kurssille. Räppäys on väline kivun kohtaamisessa. Se on lisäksi riimittelyä vauvalle, yhteistä odotusta. Osallistujan ei tarvitse osata laulaa, nopea puhetyyli on eduksi. Kurssille voi osallistua missä tahansa raskauden vaiheessa. Kurssi on tarkoitettu äideille ja isille, synnytyksen tukihenkilöille, terveydenhuoltoalan ammattilaisille ja kaikille omasta äänestä, lyriikasta ja rentoutumisesta kiinnostuneille odottaville äideille".
Kumpulalaisen äidin, 38, synnytysräppäys Kättäriltä:
"Välil pysähtyy miettii miten nopee aika kulkee
Koitan pitää huolta siit et ei ainakaa mul mee
Mitään huomaamat ohi vaa siks et aika sulkee
Duunaan skideii ennen ku ne päälle laittaa turpeen
Ei sais jättää tekemät mitää mit pystys ja haluis
Ku pystys, ni kaiken läpi pää pystyssä, kaluis"
Äiti, 22, Karjaalta:
"Mulla kaikki hyvin on
Mulla kaikki hyvin on
Mulla kaikki hyvin on
Ja nyt oon Stockmannilla, miettii mitä ostasinkaan
Palkkapäivä, voi tuhlaa ihan luvan kaa
Kangasta, kenkii, reimaa, tikettii, tarttuu muutamia mukaan taas
Ja kun stadissa laitan Visan vinkumaan
niin punavuorenpeikko saa taas lisää tilaa ikkunaan
Ei ne tuhlaajatytöks syyttä, suotta nimittele
Vaikka kuinka paljon ukko tienais, tili tulee, tili menee
Jos ei muuten kulu tarpeeks, otan parit parkkisakot
Harmittaako? (dääm)
Rahaa kaupunkiki tarvii, kato
Kyl mä sponssaan, vaikken pidä siitä mitä nään
En saanut tunnustusta, siksi muutin uuteen pitäjään"
vaik ois vaikeeta,pää pystyyn!
jokainen tekee elämässä mihin pystyy.
menestys on sust kii, aino keino puskii,
ei saa luovuttaa vaan pää pystyyn.
vaik olis vaikeeta,pää pystyyn!
jokainen tekee elämässä mihin pystyy.
menestys on sust kii,aino keino puskii
ei saa luovuttaa pää pystyyn!
vauva ulos, täs on tulos
pää pystyyn!