Hyvätuloiset: haaveiletko köyhemmästä mutta onnellisemmasa elämästä?

Nro 21, elämäsi kuulostaa kadehdittavalta, onnea onnellisesta elämästäsi!



Arvovalinnoista: Itse vähensin työntekoa lapsen syntymän jälkeen, kun arvot ja prioriteetit tosiaan muuttuivat. Mutta miten muuttaa se toinen? Ei mitenkään. Eihän toista voi muuttaa. Ja eikä ilmeisesti edes saa koittaa muuttaa (mm. sen ketjun perusteella, missä äidit valittivat, että mies ei osallistu lapsenhoitoon riittävästi), eli mitä tehdä?



Avioeroko vain on ratkaisuna? Aika hurja päätelmä sekin. En haluaisi rikkonaista kotia lapselleni vain oman 'yksinäisyyteni' vuoksikaan - enkä myöskään miestä jättää hänen kunnianhimonsa vuoksi - onko se niin suuri pahe, että hän ansaitsee avioeron? Ei hän rahan vuoksi pitkää päivää tee, mutta hän on vain niin vastuuntuntoinen, perfektionistinen ja kunnianhimoinen työnsä suhteen. Matkerana mietin tietysti, että miksei sitä kunnianhimoa ja perfektionismia riitä miehenä ja isänä olemiseen..?



Eli avioero (kait) on poissuljettu vaihtoehto (vai onko joku eronnut vastaavassa elämäntilanteessa, vastaavasta 'heppoisesta' syystä?).



Mutta silti, mitä tehdä?? Elämä tuntuu valuvan hukkaan. Piru, itkuhan tässä tulee. Taas.

Itsekin olen akateeminen, ja mieheni myös tekee vaativaa työtä, mutta hän järjestää työnsä niin, että sitä aikaa riittää myös perheelle. En haluaisi elää ihmisen kanssa, jolle työ ja raha on tärkeämpää kuin perhe (ja tällä en tarkoita ettenkö ymmärtäisi että tilapäisesti työ voi vaatia uhrauksiakin).

Eihän tuota asiaa pidä lähestyä mistään rangaistusnäkökulmata, vaan siitä, kohtaavatko teillä avioliitossanne arvot, arkitodellisuus ja tavoitteet = oletteko samaa mieltä siitä mikä elämässä on tärkeää. Minun mielestäni MIKÄÄN ei ole ihmissuhteessa tärkeämpää!

Nro 21, elämäsi kuulostaa kadehdittavalta, onnea onnellisesta elämästäsi! Arvovalinnoista: Itse vähensin työntekoa lapsen syntymän jälkeen, kun arvot ja prioriteetit tosiaan muuttuivat. Mutta miten muuttaa se toinen? Ei mitenkään. Eihän toista voi muuttaa. Ja eikä ilmeisesti edes saa koittaa muuttaa (mm. sen ketjun perusteella, missä äidit valittivat, että mies ei osallistu lapsenhoitoon riittävästi), eli mitä tehdä? Avioeroko vain on ratkaisuna? Aika hurja päätelmä sekin. En haluaisi rikkonaista kotia lapselleni vain oman 'yksinäisyyteni' vuoksikaan - enkä myöskään miestä jättää hänen kunnianhimonsa vuoksi - onko se niin suuri pahe, että hän ansaitsee avioeron? Ei hän rahan vuoksi pitkää päivää tee, mutta hän on vain niin vastuuntuntoinen, perfektionistinen ja kunnianhimoinen työnsä suhteen. Matkerana mietin tietysti, että miksei sitä kunnianhimoa ja perfektionismia riitä miehenä ja isänä olemiseen..? Eli avioero (kait) on poissuljettu vaihtoehto (vai onko joku eronnut vastaavassa elämäntilanteessa, vastaavasta 'heppoisesta' syystä?). Mutta silti, mitä tehdä?? Elämä tuntuu valuvan hukkaan. Piru, itkuhan tässä tulee. Taas.

ns. downgreidaamista.

voi tienata yllättävän paljon :). Akateemiselle ap:lle terkkuja.

pitää osata johonkin itse vetää ne rajat, kuinka paljon työtä tehdään ja pitääkö 24/7 olla käytettävissä. Tai sitten pitää vaihtaa töitä. Arvovalintoja. Keinot kyllä löytyvät, mutta se HALU ratkaisee.

t. hyvätuloinen, jolla on aikaa myös perheelle

Miehen hyvät tulot mahdollistavat nimenomaan sitä kiireetöntä yhdessäoloa, joka perusduunissa olisi mahdotonta. Meitä molempia ahdistaisi tavanomaisen elämän sitovuus.

Itse monesti haaveilen esim. lottovoitosta, että olisi varaa enemmän ostella ja matkustaa. Mutta sitten ajattelen, että tekisikö se meitä onnellisemmiksi kuitenkaan. Iskisikö sitten ahneus ja haluaisikin koko ajan vain enemmän.



Tulemme ihan hyvin toimeen, eikä tarvitse enää nykyään koko ajan laskea rahoja. Rakkaudessa olemme täydelliset toisillemme, on ihanat ja "kiltit" lapset (4kpl). En vaihtaisi elämääni pois :)



Bruttotulot "vain" 3200€+2500€

Olen mies. Paradoksaalista, eikö totta.

No en nyt sentään haaveile köyhemmästä elämästä. Onnellinen olen ollut koko elämäni rikkaanakin.

Hyvätuloiset: haaveiletko köyhemmästä mutta onnellisemmasa elämästä?

hyvin onnellisia, mutta perin köyhiä johtuen omista valinnoista. Olemme molemmat akateemisia, mutta olen ollut kotona kuusi vuotta. Lisäksi takana on yksi epäonnistunut talokauppa, mikä rasittaa meitä todella paljon. Lapsia on neljä.



Mielestäni elämä on ihanaa, mutta taloudellinen ahtaus kyllä rasittaa. Kyllästyttää sumplia menoja ja kituuttaa, mutta ajattelen, että kun minäkin menen töihin meillä on varaa tehdä monia niitä asioita, mitä emme nyt pysty. Joten nautimme tästä pikkulapsiajasta, koska tätä tulee takulla ikävä myöhemmin.