Miksi otit miehesi sukuminen vaikka teininä vannoit pitäväsi omasi?
Kommentit (41)
enkä ollut ehtinyt vannoa mitään =))
nimeni oli Virtanen, ei ole enää....
ja helpompi lausua ja harvinaisempi..
muitakin asioita. Vannoin teininä, etten ikinä mene edes naimisiin.
Että luovuin periaatteestani. Varmasti moni muukin teeskentelee että miehellä oli parempi nimi. Totuus on se että vaikka nimi olisi mikä niin siitä luopuminen on alistamista.
Että luovuin periaatteestani. Varmasti moni muukin teeskentelee että miehellä oli parempi nimi. Totuus on se että vaikka nimi olisi mikä niin siitä luopuminen on alistamista.
eikä mieheni tarvitse osallistua mihinkään kotitöistä. Hän ei ole edes vaihtanut vaippaa. Ajauduin tilanteeseen.
Miehen johtajuus on jotenkin niin luonnollista että tuntuisi luonnottomalta pistää vastaan, vaikka tuossa sukunimiasiassa. Siitähän tulisi riita.
Mies haluaa nimellisesti omistaa minut sukunimellään. Enkä minä jaksa kiistellä. Imetys ja kodin sekä vauvan hoito vie voimani.
Mies ei sitä näe hän kuvittelee tekevänsä rankimman osan eli työssäkäynnin.
Tosiasiassa minäkin voisin tehdä sen, mutta kohtalonpyörä pyöräytti lastenhoidon minulle.
Aiempi nimeni oli TOSI yleinen, tyyniin Jenni Virtanen, ja samassa yliopistossa oli 4 (!!) täyskaimaa - arvaa menikö sähköpostit ym. usein väärille tyypeille? Naimisiin mennesäs otin miehen nimen, nyt ei ole täyskaimoja Suomessa ollenkaan (hyvin harvinainen sukunimi).
Että luovuin periaatteestani. Varmasti moni muukin teeskentelee että miehellä oli parempi nimi. Totuus on se että vaikka nimi olisi mikä niin siitä luopuminen on alistamista.
oma sukunimeni ei ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä.
Olen nyttemmin eronnut ja ottanut tyttönimeni takaisin käyttöön. Jos joskus erehtyisin uudelleen naimisiin, pitäisin oman sukunimeni. Jos miehellä olisi jokin omaani sointuva sukunimi, voisin harkita kaksoisnimeäkin.
eikä mieheni tarvitse osallistua mihinkään kotitöistä. Hän ei ole edes vaihtanut vaippaa. Ajauduin tilanteeseen.
Miehen johtajuus on jotenkin niin luonnollista että tuntuisi luonnottomalta pistää vastaan, vaikka tuossa sukunimiasiassa. Siitähän tulisi riita.
Mies haluaa nimellisesti omistaa minut sukunimellään. Enkä minä jaksa kiistellä. Imetys ja kodin sekä vauvan hoito vie voimani.
Mies ei sitä näe hän kuvittelee tekevänsä rankimman osan eli työssäkäynnin.Tosiasiassa minäkin voisin tehdä sen, mutta kohtalonpyörä pyöräytti lastenhoidon minulle.
Olen kasvanut yli. En jaksa enää taistella miesten ylivaltaa vastaan. Tuntuu myös luontevalta alistua ja vain olla, käpertyä johtajan kainaloon. Vaikka se haisisi.
Ja pähkäilen edelleen sen asian kanssa, vaihdanko sukunimeni mieheni sukunimeen vai en.
Toisaalta voisin vaihtaa, koska miehen sukunimi on hivenen nätimpi kuin omani (ei omassanikaan mitään ihan älytöntä vikaa, mutta sitä pystyy "vääntelemään"). Mutta toisaalta, miehen sukunimi on niiiiin yleinen.
Meillä on jo yhteinen lapsikin, jolla miehen sukunimi. Sinänsä voisin vaihtaa oman sukunimeni, koska sitten olisi yksi sukunimi taloudessamme vähemmän.. nyt on kolme, minulla kun on edellisestäkin avoliitostani lapsi, jolla on oman isänsä sukunimi. Toisaalta taas en tiedä kokisiko esikoinen itsensä jotenkin eriarvoiseksi(?) jos hän olisi sitten ainoa, jolla eri sukunimi kuin muilla?
Ja toisaalta olisi ajatuksena jotenkin itsenäisempää pitää oma sukunimeni. Toisaalta en taas tiedä, onko se itsenäisyys nyt siitä sukunimestä kiinni.
Mulla on vielä muutamia kuukausia aikaa päättää asia, mutta luulen että loppupeleissä vedän asiasta pitkää tikkua, kun en taida osata päättää :D (miehellä ei ole asiasta mielipidettä)
otin mieheni sukunimen koska:
-omani oli tusinanimi
-miehelläni nätti sukunimi
-halusin saman sukunimen koko perheelle
-kannatan perinteisiä arvoja
Muutimme tyoni perassa ulkomaille, mies jai koti-isaksi hoitamaan lapsia.
-Alistettu sukunimenvaihtaja
Että luovuin periaatteestani. Varmasti moni muukin teeskentelee että miehellä oli parempi nimi. Totuus on se että vaikka nimi olisi mikä niin siitä luopuminen on alistamista.
Olen nyt ainoa tämänniminen hlö maailmassa :D
En kyllä teininäkään vannonut mitään.
ikinä vannonut mitään tästä. Sen olin päättänyt, että perheelle tulee yhteinen nimi, se oli ja on mulle tärkeämpää kuin se, että keneltä tuo nimi on lähtöisin. Olin valmis keksimään vaikka uuden nimen. Omastani halusin eroon, kun se ei ollut suomenkielinen. Nyt perheellämme on rehellinen kunnon suomalainen nimi :-)
Ettehän te ole täysivaltaisia aikuisia omassa elämässänne, te olette lapsen asemssa suhteessa mieheenne.
Itselläni harvinainen sukuniemi joita vain muutama suomessa, miehellä taas yleinen ja tavallinen. Jos oma sukunimeni olisi Nieminen tai Virtanen niin varmasti haluaisin vaihtaa parempaan:)
Kun kannatatte perinteisiä arvoja niin varmasti myös käytte kirkossa ja kuulutte kirkkoon? Rukoilette myöskin sängynreunalla ennen nukkumaanmenoa Jeesukselta armoa "koko "koko" koko" maailmaan?
Kyllä minun silmiini pistää pahasti jos mies on ottanut vaimonsa sukunimen. Se on vaan niin erikoista meidän kulttuurissa.
se on ulkomaalainen :)
Oma "möttönen" kyllästytti jo ja nyt voin laittaa lapsislle ihan huoletta hiukan fiinimpiä nimiä ;)