Mielipiteitä lapsettomilta

Sinuna ottaisin asian reilusti puheeksi ystävän (ystävien) kanssa. En osaa sanoa mikä tuon tilanteen on aiheuttanut, oletko toiminut oikeasti jotenkin niin, että lapseton on siitä ärsyyntynyt vai onko hänellä vain ollut sellainen vaihe, että "kaikki" ärsyttää.



Lapsettomuuden kriisi etenee vaiheittain ja on parempia ja huonompia aikoja. Itse en joskus sietänyt kuulla kenenkään lapsista ja toisena hetkenä ärsyynnyin, jos tuntui että niistä ei minun tilanteeni takia puhuttu... Lapsetonta voi siis olla vaikea miellyttää, itse ainakin tämän tunnustan.



Ehkä kannattaa ystävää lähestyä varovasti (voi vaikka kirjoittaa kirjeen, jos on asiasta vaikea puhua) ja kertoa että on pahoillaan välien tulehtumisesta ja kysyä voiko asialle tehdä jotain. En kumminkaan lähtisi "syyttelemään" välien huononemisesta lapsetonta eli ei kannattane sanoa, että sinä käyttäydyit kyllä normaalisti ja lapseton hermostui tyhjästä tms. Ehkä voisit kysyä teitkö/sanoitko tahtomattasi jotain mikä loukkasi. Ja kertoa, että et haluaisi menettää ystävääsi.



Voi olla niin, että lapseton ei tiettynä aikana kertakaikkiaan siedä lapsellisten seuraa. Silloin kannattaa antaa tilaa, mutta olla käytettävissä myöhemmin, jos ystävä ja sinä sitä vielä haluatte.



Ymmärrän, että lapsettoman käytös saattaa helposti raskaaksi tulleesta tuntua välillä älyttömältä ja loukkaavalta, mutta kuten sanottu on lapsettomuus suuri kriisi siitä tahattomasti kärsivälle.



Jokainen lapseton on myöskin erilainen, joten mitään yleisiä ohjeita on mahdoton sanoa. Itse pidin arvossa sitä, jos minulta suoraan kysyttiin miten kanssani pitäisi olla. Silloin sain kerrottua, että minua ärsytti erityisesti lapsellisten liiallinen "ymmärtäminen", sillä kukaan muu kuin lapseton ei voi todella ymmärtää miltä lapsettomuus tuntuu ja tsemppaaminen, kuinka asiat varmasti tulisivat vielä järjestymään. Sitähän kukaan ei minulle voinut luvata, ei lääkäritkään. Tämä oli vaikea ymmärtää joillekin ystävilleni, jotka halusivat vain auttaa, mutta lopulta en onneksi menettänyt yhtään ystävääni kun saatiin asiat puhuttua selväksi.

Hei Killa,



Suuret kiitokset vastauksestasi! Hyviä ajatuksia, ihanan rehellistä ja avointa tekstiä. Ilmeisesti lapsettomat tuttavani ovat vain olleet niin herkkiä omien vaikeuksiensa keskellä, että on ollut helpompi katkaista välit minuun. Olen mielestäni ollut aina oma itseni raskaana, mutta pelkkä raskauskin on ehkä punainen vaate tuttavilleni. Tuntuu vain välillä harmilliselta, että tuttavani kärsivät lapsettomuudesta, minä ystävien puutteesta.



Hienoa, että sinä sait selvitettyä asiat omien läheistesi kanssa. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan!

Itsellä 9 vuotta lapsettomuutta takana. Mua ei häiritse ystävieni raskaudet, oon aidosti iloinen heidän puolestaan ja jännään mukana. Mutta sitten kun vauva on kuvioissa, huomaamattani otan etäisyyttä. Ehkä se on vähän kova paikka olla näkemässä sitä mistä itse jää paitsi, en tiedä. Näen kyllä silloin tällöin "vauvallisia" ystäviä, mutta en niin usein kuin ennen. Sitten kun vauva on vähän isompi, on taas helpompi ottaa yhteydessä.



Huomaan myös että olen etääntynyt joistakin perheellisistä ystävistä sen takia, että tuntuu että oma elämä on niin erilaista eikä sitten enää ole kauheasti yhteistä. Näihin ei ole liittynyt mitään tietoisia päätöksiä ottaa etäisyyttä. Se on vaan mennyt niin.



Näköjään aika vanha aihe tämä mutta ehkäpä ap löytää tämän.

Tämä on lapsellista, tiedän mutta..Sinä sanoit sen miksi itse varsinkin tietoisestikin etäännyn ystävistäni. Sinulla on lapsia. Lapselliset ei ymmärrä miltä lapsettomasta tuntuu, saatikka että on menettänyt sikiön kun viimein näytti että tärppää. Minä etäännyn jopa niistä ystävistä, en halua heitä lähelleni jotka ovat lapsettomia mutta sikiävät helposti. En siedä ihmisiä jotka tulevat raskaaksi jokaiselle näkemälleen miehelle ja itse eivä voi huolehtia kunnolla lapsistaan. Se on tämä sisimmässä oleva viha ja katkeruus. Aika kyllä parantaa ja toivotaan että kaikki eivät ole samanlaisia kuin minä. Äärettömän yksinäistä olla kärsivä lapsettomuudesta, koska tunnen vain pari samanlaista kuin minä. Kukaan lähellä asuvista ei ole kokenut edes keskenmenoa. Vielä en pysty olemaan onnellinen läheisteni raskauksista ja lapsista. Toivon että joku päivä. Sitten ehkä kun itseläni on nyytti(?). Toivon myös että silloin edes on ihmisiä ympärillä..

En halua loukata tällä ketään, tämä vain oli yhden ihmisen turhautunut avaus. Ehkä joku nyt ymmärtää hieman enemmän mitä voi lapsettoman päässä liikkua, miksi lapseton käyttäytyy oudosti, etäytyy ja vaikuttaa välinpitämättömältä.