yhteisestä lastenkasvatuksest ei tule mitään

Olemme eri mieltä monesta asiasta.



Tai päätöksentekohetkellä olemme muka yhtä mieltä, mutta kun tilanne tulee eteen, mies antaa lapsille periksi ja minä en. Ja tästä syntyy suuria tappeluja, jotka myös lapset kuulevat.



Tämä esim tapahtui tänään:



Kolmasluokkalaisella on sääntö että kun seuraavana päivänä on koe, tullaan yksin koulusta kotiin. Niin ensin lapsi jäi leikkimään koulun pihaan (tämä luvallani) ja sitten toi kaverin meille 16.30 ja mies lupasi että kaverin tulee lähteä 17.30.



Puolustukseksi mies sanoi että minkä hän sille voi että tyttö toi kaverin!!??!! Siis haloo!



Tyttö on koulussa aika heikosti menestyvä ja siksi koen tärkeänä että kokeita edeltävä päivänä rauhoitutaan kotona ja kerrataan koealuetta.



Toinen esimerkki. Olemme sopineen että 6v pojalla on pelipäivä (pleikalla) perjantaisin. Jos olen jumpalla tai koulussa tai töissä (opiskelen töiden ohella kerran viikossa illan) onkin poika saanut pelata vaikka ei olisikaan perjantai.



Ja näitä vastaavia esimerkkejä on lukemattomia. Olen yrittänyt kysellä mieheltä onko hän oikeasti eri mieltä kanssani kasvatusasioista eikä muka ole. Olen myös yrittänyt keskustella että miettisimme kultaisin keskitien sääntöjä kasvatusasioissa mutta mies ei halua kun on muka samaa mieltä kanssani.



Ja olenkin sitä mieltä että olemme näistä asioista samaa mieltä mutta mies vaan menee sieltä missä aita on matalin että ei jaksa käskyttää lapsia ja jos eivät noudata sääntöjö, pääsee omasta mielestään helpommalla kun antaa lasten tehdä mitä tykkäävät.



Ja sokerina pohjalla joka saa äänihuulet helisemään on se kun mies jakelee sääntöjä lapsille, eikä lapset usko niin mies toteaa lapsille että varautukaa siihen että äiti suuttuu. Eli vierittää syyn mun niskoille!



Olen ihan hermoraunio asian vuoksi.