Minä sain aikoinaan kummitädiltäni vain vaatelahjoja ja siitä jäi traumat

Voimahali!

onneksi omalla lapsella on lapsiystävällisempi kummitäti :))

ja muilta äidin puolen sukulaisilta (kummitäti samalla siis sukulainen) rippilahjaksi maton. Ihan tavallinen Anttilan räsymatto. Muina merkkipäivinä ennen sitä tuli joku koriste-eläin. En ollut näitä mitään toivonut ja lahjojen saanti päättyi tuohon ripille pääsyyn.

Traumoja jäi.

antaa kummipojalleen aika usein tylsiä lahjoja, mutta sitäkin enemmän aikaansa. Lapsi on silti aina tykännyt lahjoista. Mä panostan enemmän siihen, että olen pojalle hyvä ihmissuhde. En halua ostaa mitään turhaa, eivätkä vanhemmatkaan halua kauheasti krääsää, joten kysyn aina äidiltä, mitä lapsi tarvitsee. Hän saa kuitenkin esim. sukulaisilta lahjaksi leluja ja sensellaista.

Höpö höpö. Ottakaa selvää, mikä on trauma.



(Tai toisaalta, ehkä jotain traumoja on jostain tullut, jos aikuisenakin tuollaista muistelee. Ei ole mieleltään terveen, kypsän aikuisen kirjoittelua tuo. Vaikea silti uskoa, että vaatelahjoista traumoja saisi...)