En saa tehtyä graduani
Kommentit (20)
Itse taistelin vuosi sitten roikkuneen gradun kanssa.Sain väännettyä huonon, mutta riittävän että valmistuin.Vaikka se oli p-estä,helpotus oli valtava kun se oli valmis.Työkuviot eivät muuttuneet mutta kieltämättä minäkin mietin ammattikouluun pyrkimistä.Paremmat liksat niistä töistä saa.
Ehdin mennä naimisiin, saada 2 lasta, olla hanttihommissa jne. ennen kuin gradu valmistui. Eli jouduin tekemään sen melkein kokonaan uudestaan, sitten kun vihdoin tein. Tiukkaa tekin, mutta 1 kk valmistumisen jälkeen sain koulutusta vastaavan hyväpalkkaisen työn, lyhyen ja määräaikaisen tosin, mutta nyt teen samaa hommaa samassa paikassa kokoaikaisena ja vakituisena.
Toivottavasti saatte tsemppiä tästä tarinasta :)
aloitin gradun v. 2000 ja sain 2007 valmiiksi :) Ja oikeasti oli hetkiä tuossa välissä, että olin aivan epätoivoinen ja taakka tuntui loputtomalta. Oli myös sellaisia aikoja, että esim. kuukauden olin varannut gradun tekoon, mutta en saanut edes tiedostoja avattua, vaan surffailin vaan kaikki päivät. Ja olin ihan masentunut ja inhosin itseäni. Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla sain lopulta sen puristettua.
Tuli keskinkertainen, mutta valmis kuitenkin.
Eikä ole missään työpaikassa tai itse asiassa yhtään ketään kiinnostanut paljonko sain arvosanaksi.
Meinasi mennä itselläkin tänään surffailuksi, mutta sainpahan yhden etapin tehtyä ja vielä huolella. Jos ja kun tämä tästä valmistuu, niin olen kyllä ylpeä itsestäni. Vaikka kukaan muu ei olisi, niin jotenkin vaikeuksien kautta tämän tekeminen tuntuu enemmän saavutukselta, kuin jos olisi kaikki mennyt ihan nappiin.
t. 7
(kirjoitan itse parhaillaan omaani)
Roikun liikaa aaveella. Ja muutenkin teen liikaa kaikkea muuta.
Pyörin vaan näillä kaiken maailman sivuilla vaikka pitäis artikkeleita lukea. Ahdistaa.
minäkään saa millään itseäni motivoitua Gradun kirjoittamiseen!
(kirjoitan itse parhaillaan omaani)
Ohjaajalta tuli viimeksi niin negatiivista palautetta, etten halua palata koko juttuun...
Vaikka pakkohan se on tehdä. Nyt avaan tiedoston.
Moikka!
ap
Pitäiskö tehdä tästä tsemppiketju. Jos tehdään sopimus, että kaikki teemme graduamme seuraavat puoli tuntia ja tullaan ilmoittautumaan 13:20.
Olen havainnut, että pienet etapit auttavat parhaiten saamaan aikaiseksi. Mulla on jo loppusuora menossa.
Minä menen gradun pariin puoleksi tunniksi ja tulen sitten katsomaan, mitä teille kuuluu. (Eikä sitten kertaakaan vilkuilua tänne tässä välissä.)
Pitäiskö tehdä tästä tsemppiketju. Jos tehdään sopimus, että kaikki teemme graduamme seuraavat puoli tuntia ja tullaan ilmoittautumaan 13:20.
Olen havainnut, että pienet etapit auttavat parhaiten saamaan aikaiseksi. Mulla on jo loppusuora menossa.
Minä menen gradun pariin puoleksi tunniksi ja tulen sitten katsomaan, mitä teille kuuluu. (Eikä sitten kertaakaan vilkuilua tänne tässä välissä.)
Noudatan pomodoro-tekniikkaa. Kohta loppuu tauko ja alkaa seuraava pomodoro-päktä.
ap
Lapsi heräsi minuutin ennen määräaikaa. Sainpa tehtyä siihen saakka.
Tulen taas, kun on iltapäivällä aikaa.
pari vuotta, lopulta sain gradun kirjoitettua reilussa kuukaudessa. mikä auttoi? opintotuen loppuminen ja töiden lopettaminen. pankkitilin saldo houkutteli kirjoittamaan gradun nopeesti valmiiksi ja takaisin työelämään!
Tosin mulla ongelmaa helpottaa se, että aamuisin on pakko raahautua työpaikalle sitä työtä tekemään. Mut silti on niitä päiviä, kun ei saa mitään aikaiseksi.
Ja nyt olen kotona sairaslomalla ja poden huonoa omaatuntoa kun en tee sitä työtä, vaan jumitan kotona...
graduseminaariin osallistuminen. Siellä kun istui kerran viikossa juttelemassa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, sai kummasti motivaatiota, ideoita ja virtaa! Kirjoitin jopa sen kaikkein hankalimman luvun, jonka käsittelytavan löytäminen oli ollut vaikeaa, ihan tyhjästä täysin valmiiksi varmaan viikossa.
selkeä dead line itselle, max 2 kk päähän. Gradun kirjoitusvaiheeseen ei kannata käyttää juurikaan enempää jos aineisto on jo hankittu. G on oikeasti pienen pieni projekti, jonka murehtimiseen ei kannata paljoa aikaa hukata.
Nyt hommiin sieltä, hus!
menkää ammattikouluun niin saatte kunnon ammatin itsellenne!
itse laitoin deadlinen reilun kuukauden päähän ja gradu oli siinä valmis, aineisto ja tutkimussuunnitelma toki tehty jo aiemmin. nyt kun gradun valmistumisesta 5 vuotta, tuskin edes muistan koko gradun ideaa. ei se ketään ole sen jälkeen kiinnostanut...
Noudatan pomodoro-tekniikkaa. Kohta loppuu tauko ja alkaa seuraava pomodoro-päktä.ap
Nyt vartin tauko ja sitten jatkan taas.
Kannattaa googlata pomodoro-tekniikka!
ap
Seiska sai eilen alkuillasta tehtyä toisen pätkän.
Nyt olisi tiedossa tekstin muokkaamista ja oikolukemista tiedossa seuraava tunti.
Kokeilen aiemman ehdottamia noin 25 minuutin pätkiä, eli katsotaan mitä sain aikaiseksi 25 minuutin kuluttua.
t. 7