Miesystävä lähes 40v ja neitsyt
Olen noin puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, joka sanonut, että hän hyvin kokematon naisten kanssa. Nyt en tiedä, miten suhteessa edetä seksin asteelle.
Olen itse avomielinen seksin suhteen, aloitteellinen myös. Tämä mies menee kuitenkin ihan puihin, jos ehdotan hänelle, että jäisin yöksi hänen luo tai hän olisi yötä minun luonani. Hän saattaa istua luonani vaikka aamukuuteen, mutta samaan sänkyyn ei suostu.
Olen yrittänyt järjestää meille yhteistä matkaakin, varannut jo liput ja hotellin, mutta mies jänistänyt viime hetkellä.
Tuntuu, että miehelle riittää se, kun pidetään kädestä kiinni ja pussaillaan ja halaillaan. Itsellä on sellainen olo, kuin olisi teini taas.
Olen yrittänyt keskustella asiasta. Kysynyt suoraan, eikö mies ole minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Vastaukseksi olen vaan saanut, että eikö ole kiva, kun kaikki miehet ei ole seksin perässä ja että hän pelkää loukkaavansa itsensä, jos liian aikaisin ryhdytään nukkumaan yhdessä.
Pitääkö hylätä ihan kelpo mies siksi, että seksiä ei vain tipu? Itselle parisuhteessa rakastelu kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita. Miten saisi miehen innostumaan?
Kommentit (50)
olette aina liian hyviä. Ehkä mies harrastaa postimerkkeilyä eikä ole hartaan harrastuksensa ääriltä kerinnyt seksin harrastukseen?
T: 11cm mies
Oletko nähnyt hänet alasti? Epäilen jotain fyysistä syytä, häpäilee jotain itsessään.
Entä kun suutelette, eikö hän kiihotu ollenkaan? Eikö siinä tilanteessa nyt luonnollisesti homma jo etene.
Kyllä hän vielä joskus syttyy ja sitten onkin oksat pois rakastelussa. Kannattaa antaa ajan kulua ja pitää tässä vaiheessa vain kädestä. Kokematon mies on parasta mitä naiselle voi eteen tulla, sillä voit opettaa hänelle seksistä kaiken sen mitä itse pidät tärkeänä.
eikä ole taustalla aiempia suhteita.
Ihan pitää yhteyttä vanhempiinsa ja veljeensä. On töissä. Mutta jotenkin liian herkkä, angstinen ja kuvaa itseään pessimistiksi.
Yleensä en kiroile, mutta tässä kohtaa sanon noin.
Jos haluat aloitekyvyttömän miehen kanssa olla jatkossakin, pitkällä tähtäimellä, niin siitä vaan suhdetta jatkamaan. Onhan se joo kiva että mies ei ole pelkästään seksin perässä mutta rajansa kaikella. Multa menisi hermot tuollaiseen ukkoon.
Omakin mies oli tosin neitsyt 23-vuotiaana kun aloimme olemaan, mutta suostui kyllä neljänsillä treffeillä sänkyyn, kun tein aloitteen. Eikä juuri koskaan kieltäydy seksistä. (liittoa takana 18 vuotta) Aloitteita hän kyllä tekee ehkä laiskemmin/aremmin kuin keskimääräinen mies, mutta tekee kuitenkin jonkin verran aloitteita. Ja olen tyytyväinen muutenkin.
eikä ole taustalla aiempia suhteita. Ihan pitää yhteyttä vanhempiinsa ja veljeensä. On töissä. Mutta jotenkin liian herkkä, angstinen ja kuvaa itseään pessimistiksi.
tarvitsee ymmärrystä ja aikaa.. minulle kelpaisi kyllä tuollainen mies.
Mikään ujous ei selitä kokemattomuutta noin "vanhalla" (eikä aika paljon nuoremmallakaan). Ujokin pystyy normaaleihin parisuhteisiin ihan hyvin. Jos on poikkeuksellisen pitkään tuossa jamassa, oma kokemukseni tällaisesta miehestä on että (psyyken?) ongelmat voivat olla pahoja ja näkyä elämässä laajemminkin kuin vain seksissä.
hän on kokeillut ehkä parikertaa seksiä mutta vain satuttanut partnereita ja säikähtänyt. Siitä voi saada pahat traumat jos nainen karkaa kesken seksin suuren kalun takia.
T: 11cm mies
Jos siis muuten kelpo mies ja rakastumisainesta, niin kannattaa varmistua siitä mikä on kyseessä.
Jos on todella neitsyt, niin varmasti on pelkoja seksin suhteen ja epävarmuutta, koska tajuaa sinun olevan kokeneempi. MUTTA, kun rohkaisee mielensä, ei varmasti ole ongelmia ja saat uskollisen miehen.
Toisaalta, jos hänellä on seksiin liittyviä traumoja ja hankalia kokemuksia, asian selvittäminen voi olla paljon hankalampaa ja aikaavievempää.
Yksi ekoja kysymyksiä oli, että enhän ole liian tiukkapipoinen uskovainen. Sanoin, että olen kyllä uskossa, mutta esim. minusta ei tarvi odottaa avioliittoa ennenkuin voi olla seksiä. Mies meni tästä vähän vaikeaksi.
eli halusi varmistaa ettet ole uskovainen.
Tiedän uskontoja joissa kasvatetaan niin että seksi kuuluu vain avioliittoon. Itse kasvoin tällaisessa kodissa. Mies sai todella tehdä töitä ja olla kärsivällinen kanssani että seksielämästmme tuli hyvää ja lopulta suorastaan loistavaa.
Itseltäni vaati tietyn kynnyksen ylittämistä että uskalsi heittäytyä seksiin täysillä ja oppia nauttimaan siitä.
Mies voi olla samankaltaisen lapsuuden kokenut ja ei vanhempiensa uskonnossa enää aikuisena mutta mielensyövereihin on syöpynyt lapsuudessa opitut asiat.
Olen erittäin seksuaalinen ja minulta heitti joskus siihen suuntaan että olin suorastaan holtiton seksuaalisissa suhteissa avioeroni jälkeen.
Jos ei ole seksin makuun päässyt ei tiedä mitä elämästä puuttuu eikä sitä osaa kaivatakaan.
Yksi mahdollisuus on että miehellä on micropenis ja ei pysty panemaan yhtään ketään.
Mikään ujous ei selitä kokemattomuutta noin "vanhalla" (eikä aika paljon nuoremmallakaan). Ujokin pystyy normaaleihin parisuhteisiin ihan hyvin. Jos on poikkeuksellisen pitkään tuossa jamassa, oma kokemukseni tällaisesta miehestä on että (psyyken?) ongelmat voivat olla pahoja ja näkyä elämässä laajemminkin kuin vain seksissä.
Sitten on niitä ujoja jotka eivät oikeasti ole ujoja vaan ovat epävarmoja, mutta hakeutuvat muiden ihmisten seuraan. Ehkäpä kyseessä on oikeasti ujo mies.
Tulee heti mieleen jokin trauma (mitä lie takana). Saattaapa olla, ettei pysty kunnolliseen seksielämään, ellei käy pitkässä terapiassa. Sekään ei auta aina ja voi olla, ettei siihen suostu.
Hyvin hankala hänen kanssaan sulla on olla suhteessa, jos ei ongelma ratkea. Sinulle itsellesi tulee patoutumia, jos menee tilanteeseen, jossa jatkuvasti kesken "leikin" perääntyy kun ei uskalla. Usko, että tiedän mistä puhun.
hän on kokeillut ehkä parikertaa seksiä mutta vain satuttanut partnereita ja säikähtänyt. Siitä voi saada pahat traumat jos nainen karkaa kesken seksin suuren kalun takia. T: 11cm mies
Aikas pieni tuo 11 cm ; ) (miehenä ja kalunakin)
oma mieheni ei halunnut kiirehtiä seksin kanssa, oisko pari kk seukkailtu. Ja sittenkin täytyy myöntää ettei se ollut hänelle päällimmäisenä treffeillä mielessä. Ja nyt, kyllä ottaa päähän kun saa aina kinuta viikko tolkulla ennen kuin herralla sattuu huvittamaan. Minusta 'normaalia' olisi pari-kolme krt/vko. Miehestä max 1 krt/kk. Ja yhdessä ollaan oltu vasta 3 v. Blaah.
Kävi miten vaan, niin puutteessa joudut tuollaisen miehen kanssa elämään. Vaikka saisikin ilmiselvät vakavat psyyken ongelmansa joten kuten setvittyä.
itse mikään päällekäyvä seksipeto...
Tunsin oloni lähes nöyryytetyksi, kun mies ei innostunut mistään aloitteestani. Suhde loppui lyhyeen, koska koin, etten ole miehen mielestä lainkaan fyysisesti haluttava.
oma mieheni ei halunnut kiirehtiä seksin kanssa, oisko pari kk seukkailtu. Ja sittenkin täytyy myöntää ettei se ollut hänelle päällimmäisenä treffeillä mielessä. Ja nyt, kyllä ottaa päähän kun saa aina kinuta viikko tolkulla ennen kuin herralla sattuu huvittamaan. Minusta 'normaalia' olisi pari-kolme krt/vko. Miehestä max 1 krt/kk. Ja yhdessä ollaan oltu vasta 3 v. Blaah. Kävi miten vaan, niin puutteessa joudut tuollaisen miehen kanssa elämään. Vaikka saisikin ilmiselvät vakavat psyyken ongelmansa joten kuten setvittyä.
esiaviollinen seksi on syntiä.
JA jos ei ole, unohda koko mies. Ellet ole lesta tms. ja itsekin neitsyt
oma mieheni ei halunnut kiirehtiä seksin kanssa, oisko pari kk seukkailtu. Ja sittenkin täytyy myöntää ettei se ollut hänelle päällimmäisenä treffeillä mielessä. Ja nyt, kyllä ottaa päähän kun saa aina kinuta viikko tolkulla ennen kuin herralla sattuu huvittamaan. Minusta 'normaalia' olisi pari-kolme krt/vko. Miehestä max 1 krt/kk. Ja yhdessä ollaan oltu vasta 3 v. Blaah. Kävi miten vaan, niin puutteessa joudut tuollaisen miehen kanssa elämään. Vaikka saisikin ilmiselvät vakavat psyyken ongelmansa joten kuten setvittyä.
esiaviollinen seksi on syntiä.
Mikäli trauma takana niin syynä voi olla;
- insesti
- epävarmuus miehenä
- liian nopea erektio ja sitä häpeää
- huono seksikokemus, jossa häpäissyt itsensä tai häpäisty
- jokin ruumillinen ongelma, ettei ota eteen tai ei pysy erektio
- orgasmi ei tule ja sitä pelkää eli lopahtaa ennen aikojaan vaikka kauan kestäisikin
- epävarmuus omasta sukupuoli-identiteetistä
- liian vahva äitisuhde lapsena
- nähnyt jotain seksuaalista lapsena ja sitä pelästynyt ymmärtämättömyyttään
- masennus (tosin pitäisi olla aika pitkä masennus tosin kun nyt jo 40-vuotias ja neitsyt)
Varmaan monia muitakin syitä, mutta kannattaa ensin katsoa jonkin aikaa ja yrittää jutella mistä ongelma johtuu. Auttaisiko hieman, jos järjestäisit hämyisen illan ja hieman viiniä joka vapauttaa, mutta ei liikaa kun sitten vie kyvyn.
Trauman voi mies tosiaan saada... Vaimoni heitti kerran aika kitkerän palautteen pilalle menneen seksihetken päätteeksi. Homma oli kestänyt ja kestänyt - eikä kumpikaan saanut. "Perkele, oot kuin kaverini mies, sua kiinnostaa aina vain oma munasi". Aika hyvin se jäi mieleen, vaikka hyviä kokemuksia, mielestäni ja hänen kertomansa mukaan, meillä toisistamme. Eipä ole seksi mua sen jälkeen juuri huvittanut.