Miesystävä lähes 40v ja neitsyt
Olen noin puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, joka sanonut, että hän hyvin kokematon naisten kanssa. Nyt en tiedä, miten suhteessa edetä seksin asteelle.
Olen itse avomielinen seksin suhteen, aloitteellinen myös. Tämä mies menee kuitenkin ihan puihin, jos ehdotan hänelle, että jäisin yöksi hänen luo tai hän olisi yötä minun luonani. Hän saattaa istua luonani vaikka aamukuuteen, mutta samaan sänkyyn ei suostu.
Olen yrittänyt järjestää meille yhteistä matkaakin, varannut jo liput ja hotellin, mutta mies jänistänyt viime hetkellä.
Tuntuu, että miehelle riittää se, kun pidetään kädestä kiinni ja pussaillaan ja halaillaan. Itsellä on sellainen olo, kuin olisi teini taas.
Olen yrittänyt keskustella asiasta. Kysynyt suoraan, eikö mies ole minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Vastaukseksi olen vaan saanut, että eikö ole kiva, kun kaikki miehet ei ole seksin perässä ja että hän pelkää loukkaavansa itsensä, jos liian aikaisin ryhdytään nukkumaan yhdessä.
Pitääkö hylätä ihan kelpo mies siksi, että seksiä ei vain tipu? Itselle parisuhteessa rakastelu kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita. Miten saisi miehen innostumaan?
Kommentit (50)
- liian nopea erektio ja sitä häpeää
Juu pieni virhe : D tarkoitin orgasmia.
samanikäinen mies jauhoi aluksi kaikkea paskaa kunnioituksesta ja siitä, miten nykyään pitää heti hässiä ja miten arvotonta se on, ihan kunnioitettava mielipide, no sitten jonkun aikaa tapailtuamme pikku hiljaa mies sai sanottua, että sillä on paha erektio- ongelma eikä siis ollut saanut pitkään aikaan seisomaan lääkärillä käynnistä huolimatta, oli korjaamaton fyysinen vika. Tuskin olisin jatkanut suhdetta, vaikka mies muuten olisi ollut mahtava, mitä se ei ollut. Sun tapauksessa syynä voi olla ihan mikä vaan, mutta ei aina välttämättä se, minkä mies ekaksi sanoo.
niin luulen että se on siksi äärimmäisen ujo ja epävarma seksin suhteen.
Minulla on 21,5 senttinen, eikä ole tullut paneskeltua vaikka ikää on 45 vuotta.
Ei ole koosta kiinni.
Enkä ole homo.
Miehellä on mikropenis. Voin lyödä vaikka vetoa asiasta!!
Minulla on 21,5 senttinen, eikä ole tullut paneskeltua vaikka ikää on 45 vuotta.
Ei ole koosta kiinni.
Enkä ole homo.
Vierailija kirjoitti:
Minulla 40 ja neitsyt on todellisuutta parin vuoden kuluttua (olen mies.) Täällä on arvailtu syitä kyseisenlaiseen tilanteeseen. Itselläni asiaan on viimeisen viiden vuoden aikana vaikuttanut työttömyys ja syrjäytymisen tunne. Pikku hiljaa halu huolehtia itsestään on hiipunut. Miksi pestä esim. hampaitaan, kun ei päiväkausiin kuitenkaan tapaa ketään ihmisiä? Viime työkokeilussa sain paljon kiitosta kyvyistäni, mutta Työkkäri ei sallinut jatkoa. Niinpä olen ollut tarpeeton yksilö yhteiskunnassamme siitä lähtien. Vähitellen ei ole jaksanut/huvittanut lähteä enää illanviettopaikkoihinkaan. Nautinto on tullut lähinnä oluen juonnista ja ylensyönnistä loputtoman netissä roikkumisen lisäksi.
Ongelmia oli jo aiemminkin:
- ei leikkikavereita lapsena
- ei kavereita teininä
- äiti ei vienyt/kannustanut harrastuksiin
- isän raivo minua kohtaan ja mielenterveysongelmansa
- nuoruusiän masennus ja mielisairaala 18-vuotiaana ja siitä seurannut erilaisuuden tunne ja vertaistuen puuttuminen ts. ei kehitysmahdollisuuttakaan
- armeijakiusaaminen
- keskeytyneet opinnot
- kavereiden puute/ kaverit ulkomailla/kiireisiä jne.
- pitkä psykoterapia, joka ei auttanut
Armeijassa minua kiusasivat toverit. Nauroivat, huusivat, tönivät. Varuskunnan saunassa minulle naurettiin kovaan ääneen. Minussa täytyy olla jotain vikaa alastomana - en vain tiedä mikä se voisi olla.
Nykyään olen yhteiskunnan pohjasakkaa, tarpeeton, suorastaan ongelmajätettä. Ei tällaisen tunteen vallitessa kykene naisia lähestymäänkään. Seksihalut olivat kovia vielä neljä vuotta sitten, ja olin vähällä mennä maksullisiin naisiin, mutten mennyt. Tällä hetkeltä en odota tulevaisuudelta mitään. Elämä on kuin vankilatuomio, jossa kaltereiden tai näkymättömän lasin takaa seuraan muiden onnea. Ainoa tulevaisuuden suunnitelma voisi olla tulevien perintörahojen ryyppääminen ja maksulliset naiset. Niin sanotut hoidot ovat täyttä hömpää: niin psykologin keskustelut teininä kuin myöhempi psykoanalyyttinen/dynaaminen terapiakin - jotkut kommentoijathan olivat yllä ehdotelleet terapiaan menemistä aloituksessa mainitulle miehelle.
40 ja neitsyt -miehiä siis on vapaana liikenteessä, mutta taidamme olla niin ongelmaisia, ettei mitään rajaa.
-ttr
Mulla kans kohta edessä! Kova itseinho ja hoitamaton masennus. Enää ei seksi sinänsä kiinnosta, välillä tulee runkkailtua. Työtkin loppuvat pian enkä usko että jaksan etsiä uutta. Terapiassa kävin nuorena ja pari v sitten, mutta aivan turhaa. Päällisin puolin ihan ok ja hymyilevä, ’normaali’. Monet sukulaiset ihmettelivät missä tyttöystävä. En tapaa enää sukulaisiakaan.
M36
Vierailija kirjoitti:
Olen noin puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, joka sanonut, että hän hyvin kokematon naisten kanssa. Nyt en tiedä, miten suhteessa edetä seksin asteelle.
Olen itse avomielinen seksin suhteen, aloitteellinen myös. Tämä mies menee kuitenkin ihan puihin, jos ehdotan hänelle, että jäisin yöksi hänen luo tai hän olisi yötä minun luonani. Hän saattaa istua luonani vaikka aamukuuteen, mutta samaan sänkyyn ei suostu.
Olen yrittänyt järjestää meille yhteistä matkaakin, varannut jo liput ja hotellin, mutta mies jänistänyt viime hetkellä.
Tuntuu, että miehelle riittää se, kun pidetään kädestä kiinni ja pussaillaan ja halaillaan. Itsellä on sellainen olo, kuin olisi teini taas.
Olen yrittänyt keskustella asiasta. Kysynyt suoraan, eikö mies ole minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Vastaukseksi olen vaan saanut, että eikö ole kiva, kun kaikki miehet ei ole seksin perässä ja että hän pelkää loukkaavansa itsensä, jos liian aikaisin ryhdytään nukkumaan yhdessä.
Pitääkö hylätä ihan kelpo mies siksi, että seksiä ei vain tipu? Itselle parisuhteessa rakastelu kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita. Miten saisi miehen innostumaan?
Mun naisystävä on myöskin neljäkyt ja melkein neitsyt. Panisko kiertoon?
Heität vaatteet pois ja sanot että nyt munaa rönttöseen, jos ei muna seiso ja hommista tule mitään, pistät äijän kiertoon.
Mikä mies voi olla kiinnostavan naisen kanssa eikä muna seiso tai ala panettamaan.
hassua