Kiitos kaveri, kun annoit lahjaksi tämän ihanan paskataudin! Ov
Esikoisen kaveri oli meillä tiistaina leikkimässä. Muuten ihan kiva, mutta lapsi oli oksentanut koulussa ja ei uskaltanut kertoa siitä. Oksensi sitten meilläkin ja kun soitin lapsen äidille, että voisko hän tulla hakemaan lapsen kotiin, niin vastaus oli: En mä nyt ehdi, kun mies on vielä töissä ja X:n pikkusisaruksilla on mahatauti. No nyt se sama tauti on meillä. Ja veetuttaa ihan saamaristi!
Eskari-ikäinen yrjösi sänkynsä "täyteen" pe-la yönä, just kun sain vaihdettua lakanat ja peitot ja antanut lapselle pesuvadin, mihin oksentaa, niin eikös lapsi ottanut ja yrjönnyt uudestaan.
Ja tätä jatkui koko yön, vaikka osa menikin vatiin. Ja aamuyöstä alkoi sitten ripaska lentää.
8v esikoinen heräsi sitten aamulla ja lähti kiireellä vessaan ja yrjösi vessan oven eteen. Ja eikun taas pesulle. Ja eskari ravasi (tai yritti ehtiä) vessaan ties kuinka monta kertaa ja aina ei ehtinyt, esikoinen sentään ehti melkein aina. Eli olen sitten luutunnut myös ripaskaa lattialta, oksujen lisäksi. Matot on pesussa, peitot, täkit ja pyyhkeet alkaa kohta loppumaan kesken, vaikka pyykkikone laulaa koko ajan ja lakanoita on pesty ainakin kahden vuoden eestä.
4v kömpi viime yönä alkuyöstä viereen ja valitti, että isi masu on pipi ja oksensi heti perään miehen päälle. Ja viime yön hän sitten oksensi, kun isommat vaan "tyytyivät" ravaamaan kakalla. Ja nyt hänellä sitten pyllykin laulaa.
Ja 2v kuopus oksensi äsken välipalansa keittiön lattialle ja koiran päälle. Ja itse olen ravannut koko viime yön vessassa ja vieläkin on vatsa kipeä. Sanonpa vaan, että ison vatsan kanssa (olen viimeisilläni) on eri kiva pidellä vatia ja yrittää oksentaa siihen, samaan aikaan, kun istuu pöntöllä. Ja mies valittaa huonoa oloa.
Itse röhnötän sohvalla ja mukelot makaa isolla patjalla tossa olkkarin lattialla vadit vieressä ja katsovat Disney leffaa. Onneksi nestettä ollaan saatu menemään, se nyt vielä puuttuisi, että joudutaan lähtemään päivystykseen.
Kommentit (62)
näet sen seuraavan kerran et vois pitää muksun kotona jos on kipee!!! On toi törkeetä kun tietää että lapsi on koulussa oksentanut niin sitte teille leikkiin. Me kans oltiin joskus synttäreillä jossa oli päivänsankari oksutaudis "eihän niitä voinu siirtää kun se olis niin pettynyt.." Ei menty sinne syndeille enää sen jälkeen..
tullaan kylään. Meillä 7v. toi koulusta tuon taudin kun siellä koulussa oli joku oksentanut ja sitä sitten sairastettiin useampi viikko.
Tottakai harmittaa olla kipeänä, mutta aika lapsellista aikuiselta ruveta syyttelemään kaveria! Ihme pillipiipareita nykyajan vanhemmat!
Vai oletkos sä niitä vanhempia, jotka kippaavat sairaat tenavat surutta hoitoon tai kerhoon etkä yhtää ajattele, että kaikki eivät ehkä halua vesirokkoa, paskatautia tms.?
Ja ei, en olisi halunnut saada just nyt paskatautia, en nimittäin halua synnyttää kipeänä. Ja ihan mikä tahansa muu, siis IHAN MIKÄ tahansa muu, on tervetullut meille, mutta EI oksutauti!
ap
MIKÄÄN ei levitä noroa niin tehokkaasti kuin oksennuksen aerosolit. Nimimerkillä kokemusta on.
Esikoisen kaksivuotissynttäreillä serkku alkoi oksentaa. Ihan kaikki vieraat saivat samassa huoneessa aimo annoksen ilmassa leijuvia viruksia, ja joka ikinen sairastui vuorokauden sisällä.
Pahiten sairastuin minä jo noin 8 tunnin kuluttua, kun sain suurimman altistuksen pestessäni niitä oksuja. Luulin että kuolen.
Olisin valmis lyömään vetoa ettei teidän tauti tullut koulusta oireettomalta vaan just siitä kaverin oksennuksesta. Noron vähättelijät aina vetoavat että tauti tuli varmaan kaupan ostoskärrystä ettei heidän itse tarttis pitää lapsia kotona vatsataudin aikana.
Tottakai harmittaa olla kipeänä, mutta aika lapsellista aikuiselta ruveta syyttelemään kaveria! Ihme pillipiipareita nykyajan vanhemmat!
Vai oletkos sä niitä vanhempia, jotka kippaavat sairaat tenavat surutta hoitoon tai kerhoon etkä yhtää ajattele, että kaikki eivät ehkä halua vesirokkoa, paskatautia tms.? Ja ei, en olisi halunnut saada just nyt paskatautia, en nimittäin halua synnyttää kipeänä. Ja ihan mikä tahansa muu, siis IHAN MIKÄ tahansa muu, on tervetullut meille, mutta EI oksutauti! ap
Enkä tee noita asioita mistä kirjoit/kyselit. Itseasiassa en jaksanut lukea sitä loppuun. Mutta en vaan jaksa tollasta yli hysteeristä inisijää joka saa pitää paskatautia suunnilleen kuolemana. Kasva aikuiseks, te tuutte saamaan vielä monta samanlaista tautia, miten sä kestät?
Ja ihan vapaasta saat nauraa, itse en jaksa alkaa inttämään sun kanssas. Mutta mä en voi sietää sitä, että toinen oksentaa, se haju ja ääni, yöks. Ja mä pelkään oksentamista ylikaiken!
Itselläni on ollut 30 vuoden elämäni aikana peräti 4 oksutautia; 2 lapsena, rotaviruksen sain parikymppisenä yhdestä perheestä, missä olin lastenhoitajana ja neljänen taudin sain nyt.
Esikoisella on ollut yksi oksutauti tätä ennen, eskarilla on ollut muistaakseni kaksi ja pienemmillä ei ole ollut yhtään.
Ja sulla taitaa olla vaan yksi lapsi? Eihän se ole temppu eikä mitään hoitaa yhtä lasta, mutta jos 4-8 lasta oksentaa ja ripuloi, niin siitä on kuule leikki kaukana.
Eli voitko lopettaa!
ap
kun jo pesulakuluistakin tulee helposti satasen lasku. Pienten lasten kanssa ne petivaatteet joutuu pesettämään joskus kahteenkin kertaan, kun tauti kestää ja meillä ne oksut osuu just jonnee vanhempien vuoteeseen, sohvalle tai isolle matolle, joten kuluja tulee.
Joten tahallaan tartuttaja vois ihan mielellään vaikka maksaa ne pesulalaskut. Ja on aika mielikuvituksellista väittää, että tauti on voinut tarttua ostoskärryistä. Jos joku käy oksentamassa toisen kotona, niin kyllä siinä tartuntalähteenä on ylivoimaisella todennäköisyydellä se oksentaja eikä mikään muu.
Sohva on ainakin vielä säästynyt, samoin nojatuolit. Matot tietty joutuu pesemään käsin, mutta se saa odottaa.
ap
muuta sanoa kun tsemppiä ,koita jaksaa! Mulla on tuo sama oksentamiskammo eikä se oo todellakaan hauskaa! Meillä neljä lasta ja mulla on aina kun kuulee että oksennustautia liikkeellä, haave muuttaa erakkoperheeks johonkin...
Tuollaset niinkuin 17 on itsekkäitä paskoja jotka ihan surutta vie lapsen leikkiin kipeenä, oma napa lähinnä ...
Melkonen provo ellei niin onpa ainakin aikaa tänne tehdä tiliä tilanteesta.
jos ei nyt teillä hiihtolomien jälkeen olisi ollut niin olisi koulusta tullut viimeistään viikon sisään.
Melkonen provo ellei niin onpa ainakin aikaa tänne tehdä tiliä tilanteesta.
Ei ole provo. Taidat olla tuo 17..
Kuten sanoin, lapset makaavat olkkarin lattialla ja katsovat leffoja. Itse makaan sohvalla ja mies toisella. Mitäs tässä sitten pitäisi tehdä? Pitää ipanoita käsistä vai?
ap
jos" Itselläni on ollut 30 vuoden elämäni aikana peräti 4 oksutautia;" Krapulassakaan et ole oksentnut?
jos ei nyt teillä hiihtolomien jälkeen olisi ollut niin olisi koulusta tullut viimeistään viikon sisään.
Lapsia, kun on erilaisia! Kuten sanoin, meillä mahatauti on harvinainen vierailija. Eikä meillä kyllä muutakaan tautia ole ollut. Ainoastaan kaksi vanhinta ovat sairastaneet vesirokon, esikoisella on ollut elämänsä aikana 1 flunssa, eskarilaisella samoin. Pienemmillä ei ole ollut muita kuin pientä nuhakuumetta pari kertaa.. Ja kuopuksella pari korvatulehdusta...
Tulleet vanhempiinsa. Mies on haaaarvoin kipeenä, itse en ollut peruskoulussa kertaakaan sairauden takia poissa koulusta...
ap
jos" Itselläni on ollut 30 vuoden elämäni aikana peräti 4 oksutautia;" Krapulassakaan et ole oksentnut?
kännääminen.. Ei kaikille alkoholi maistu.. Ja kyllä, en ole ollut ikinä kännissä enkä ole edes mikään uskovainen! Kotona sai ihan tarpeeksi katsoa kännisten örvellystä.
ap
Meidän lapset kutsuttiin kaverin synttäreille, pois hakiessa mulle selvisi että tämä kaveri oli juuri toipunut viikon vatsataudista, oli oksentanut vielä synttäriaamuna ja kaverin isoveli poti tautia huoneessaan synttäreiden ajan. Meidän 5henkinen perhe tietenkin sairastui ja podimme tautia yht. 3viikkoa, pienin 8kk sairastui vikana ja oli 5pv sairaalassa. Menin ihan tämän äidin ovelle taudin jälkeen ja haukuin kyllä pystyyn moisesta toiminnasta. Jokainen synttärivieras oli sairastunut ja yksi ennestään perussairauden heikentämä poika tosi vakavasti. Älytöntä.
Meillä oli pienin oksensi viikko sitten viikonlopun, koululainen ma-ti. Torstaina lähetimme lapset mummolaan ( 2pvän oireettomuus pitäisi riittää) mutta kyllä sielläkin sitten sairastuttiin :( (Isovanhemmat oli tietoisia riskistä, meiltä loppui mahdollisuus hoitaa lapsia enää kotona työn puolesta)
Pahin juttu oli että nyt viikonloppuna päästin koululaisen kaverin meille leikkimään, mutta samana iltana pienempi alkoi oksentaa uudestaan... Ja kaikki petivaatteet on pesty, pinnat pyyhitty kloriitilla ja muutenkin yritetty pitää huolta ettei levitettäisi tautia enää enempää.
Jos pelkkä oksennustauti saa aikaan tällaista purkautumista ja kiroilua! Mietipäs, jos lapsillasi olisi joku oikea pitkäaikaissairaus.
Tottakai harmittaa olla kipeänä, mutta aika lapsellista aikuiselta ruveta syyttelemään kaveria! Ihme pillipiipareita nykyajan vanhemmat!