Lue keskustelun säännöt.
Miten tempperamenttista lasta kasvatetaan kaskustelemalla?
11.03.2010 |
Monessa lehdessä on viime aikoina ollut juttua siitä, kuinka uhkailu, kiristys ja lahjonta ovat aivan vääriä kasvatuskeinoja ja kuinka kasvatuksen pitäisi onnistua pelkällä keskustelulla. Itse en tunne ketään äitiä (iseistä en tiedä), joka ei joskus käyttäisi uhkailua, kiristystä ja lahjontaa ja kiinnostaisikin kuulla, miten varsinkin tempperamenttista lasta voi kasvattaa pelkästään keskustelemalla ja esim. ilman jäähyjä (niin kuin tuossa toisessa ketjussa kirjoitettiin).
Meillä on todella tempperamenttiset lapset (myös muiden kuin minun ja mieheni mielestä) ja valitettavan usein olen joutunut käyttämään uhkailua sekä jäähyä. Ilomielin vaihtaisin ne kuitenkin johonkin "pehmeämpään" keinoon, jos sellainen löytyisi, joka kovapäisten lasten kanssa toimisi. Sen takia laitan tähän esimerkkejä meidän elämästä ja lukisin mielelläni, miten vastaavat tilanteet hoidetaan noilla "pehmeillä" keinoilla (ihan itse keksin päästän ton termin).
*2-3 v lapsi heittää hiekkalaatikolla hiekkaa toisten päälle, eikä kielloista huolimatta lopeta.
-->Itse olen laittanut lapsen sen jälkeen jäähylle (kun olen ensin muutaman kerran varoittanut) ja siihen on hiekan heittämiset meillä loppunut. Moni muu on siinä tilanteessa lähtenyt lapsen kanssa kotiin, mutta meillä se ei olisi toiminut, koska lapsi olisi ihan innoissaan mennytkin kotiin leikkimään, eikä hiekan heittelyllä olisi näin ollen ollut lapsen kannalta mitään muuta seurausta kuin että leikit vaihtuvat toiseen paikkaan.
*Yli 3-v lapsi satuttaa toistuvasti toista lasta. -->Meillä joutuu muiden satuttamisesta ilman varoituksia jäähylle. Kyseessä 4 ja 6 v lapset eli tietävät varsin hyvin tekevänsä väärin. Voisi tietenkin vaan keskustella asiasta ja kertoa, että toista sattuu ja että täytyy pyytää anteeksi, mutta usein näillä lapsilla, jotka käyvät käsiksi toisiin lapsiin, sama toistuu vähän väliä, joten en usko, että kovin monella pelkkä keskustelu ja pään silitys auttaa. Meilläkin tietenkin myös keskustellaan, miksei toista saa satuttaa ja anteeksi pitää pyytää, mutta sitä ennen joutuu jäähylle miettimään tekosiaan.
*Lapsi temppuilee jatkuvasti ruokapöydässä.
--> Meidän toinen lapsi on tälläinen ruokapöytätemppuilija. Hän on todella nirso, eikä ole kiinnostunut ruosta. Pelleilee pöydässä, sotkee tahallaan yms. Muutaman varoituksen jälkeen vien hänet jäähylle ja jäähyn jälkeen syö yleensä aina loppuruoan nätisti. Sama toistuu vaan valitettavasti joka päivä, joten kovin pitkäaikaista apua tosta jäähystä ei ole. En halua kuitenkaan päästää lasta heti temppuilun alettua (temppuilu alkaa ennen kuin lapsi on syönytkään mitään eli ei ole kylläinen) pois pöydästä leikkimään, koska sillä tavalla ei söisi ikinä. Lapsi olisi varsin tyytyväinen, jos pääsisi aina parin lusikallisen jälkeen leikkimään, mutta olisi sitten kuitenkin hetken päästä taas nälkäinen ja kiukuttelisi sitä.
*Yli 3 v lapsi ei halua kerätä illalla lelujaan, joita on levitellyt pitkin olohuonetta.
--> Kerron lapselle, että laitan lelut sitten muovipussiin ja takavarikkoon, jos ei aio niitä leikin jälkeen kerätä. Toki autan häntä, jos pyytää. Yleensä ensin kiukuttelee, mutta kun sanon meneväni hakemaan muovipussin, lapsi alkaa kiireen vilkkaan keräämään leluja.
*Lapsi ei suostu tulemaan pukemaan, kun ollaan lähdössä esim. aamulla päiväkotiin.
--> Kerron, että me muut jo puemme ja jos lapsi ei tule pian pukemaan, hän joutuu lähtemään päiväkotiin yöpuvussa. Varmaan joku pukisi vielä 5-6 v lapsenkin, jos lapsi ei halua itse pukea tai ei halua lopettaa leikkejään, mutta itse en noin isoja enää pue (autan kyllä, jos joku homma on vaikea).
Tossa oli nyt muutama esimerkki. Joku voisi siis tulkita, että pitkin päivää uhkailen lapsia. "Jos et syö nätisti, vien sinut jäähylle". Mun mielestä kyseessä ei ole uhkailu vaan syy-seuraus-suhde. "Jos et osaa istua kauniisti ruokapöydässä, pitää sinun mennä hetkeksi muualle miettimään, miten pöydässä käyttäydytään".
Mä tykkään paljon jutella meidän lasten kanssa ja yritän aina keskustella asiat kuntoon, mutta varsinkin vanhempi lapsi ei halua ollenkaan kuunnella (siinä on samanlainen kuin isänsä). Miten siinä sitten voi keskustella, kun toinen ei kuuntele. Nuorempi sentään kuuntelee, mutta käytös ei muutu, vaikka kuinka asiasta puhuisimme. Siksi ottaisin ilomielin vinkkejä vastaan, miten lapset saa tottelemaan pelkästään puhumalla! Niin ja todettakoon, että vanhemmalla lapsella on todettu uhmakkuushäiriö, joten ehkä siksi hänen kanssaan ei ole koskaan mennyt asiat ns. normaalisti jakeluun.
Kommentit (34)
Minä oon harrastanut tuota kehumista ja kiittämistä siitä lähtien, kun lapsella on ollut vähänkin ymmärrystä. Ja aina kun vain on vähänkin aihetta.
Kyllä on turhauttavaa, kun menee vuosia, eikä minkäänlaista tulosta näy. Siinä sitkeälläkin kasvattajalla tulee mieleen, että mitä tässä kannattaa jatkaa.
No nyt viiden vuoden jälkeen on pari viikkoa mennyt oikein sopuisasti. Saa nähdä kuinka kauan tätä ihanuutta jatkuu.
ja miten puhutaan silloin, kun lapsi käyttäytyy hyvin! Annoit esimerkkejä tilanteista, joissa lapsi toimii väärin ja kuvailit miten toimit. MUTTA tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota niihin hetkiin, kun lapsi toimii hyvin ja sinullakin on mukava olla -> positiivinen palaute, lapsen huomioiminen ja kannustaminen on tärkeintä! Jos lapsi ei saa noita tarpeeksi, niin hän saa tarvitsemansa huomion vaikka sitten huonon käyttäytymisen kautta. Lapselle kun riittää, että aikuinen huomaa hänet jotenkin, eikä lapsi osaa miettiä että "käyttäydynpä nyt hyvin, niin äitikin käyttäytyy kivasti minua kohtaan".
Mulla on kolme lasta, joista yhdellä on ns. vaativa temperamentti. Hänen kasvattamisensa täytyy olla sillä tavalla etupainotteista, että pyrkii pitämään juuri sen hyvän ilmapiirin yllä, antamaan huomiota, ennakoimaan tilanteita, jne... Tämä tehoaa aivan äärettömän paljon paremmin kuin kiristys, uhkailu tai rangaistukset (joita tulee kyllä käytettyä, sillä aina en osaa/muista/ehdi/jaksa toimia tuolla ennakoivalla tavalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vääntöähän se on. Vaativa lapsi nimenomaisesti vaatii kasvattajalta jaksamista ja tasapainoilua kurin ja hyvän palautteen ja tarpeiden ennakoimisen välimaastossa. Sitten pitää vielä huomioida kaikkia lapsia tasapuolisesti ja huh!
Me voidaan siinä vaiheessa, kun lapset on onnellisesti saatu aikuisiksi ottaa lasi skumppaa ja onnitella itseämme hyvin hoidetusta kasvatustyöstä! ;)
Minä oon harrastanut tuota kehumista ja kiittämistä siitä lähtien, kun lapsella on ollut vähänkin ymmärrystä. Ja aina kun vain on vähänkin aihetta.
Kyllä on turhauttavaa, kun menee vuosia, eikä minkäänlaista tulosta näy.
Hei, toivoa on eli jaksa vaan kehua lastasi. Meidän kiukkupetterit on alkaneet kuitenkin vähän rauhoittua kouluiässä. Toki nytkin väännetään, mutta ei kuitenkaan ihan koko ajan eikä ihan yhtä itkupotkuraivarimeiningillä kuin pienenä.
Kyllä noi lapset tietää miten niiden "kuuluisi" käyttäytyä. Niillä vaan joskus keittää yli. Ei ainakaan jää meidän perheessä epäselväksi mitä mieltä kukin on asioista. Niin ja tosiaan, kyllähän noi koulussa ja kylässä osaa käyttäytyä. Onneksi.
Aikoinaan luin lehdestä kasvatusgurun lauseen: "Ajatelkaa kuinka ihanaa on, että saatte tutustua tähän haastavaan persoonaan." Loistavaa.
lapsi ja sen vaativan kanssa jankattiin kaikkea muutama vuosi, kun toiset oppi parista kerrasta...
Olen ollut tosi väsynyt ja keinoton pienen riiviöni kanssa. Mukava saada linkkejä kirjallisuuteen, jossa vaihtoehtoisia tapoja. Tilasin kolme kirjaa heti kättelyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa huomata, miten rakentavia vastauksia ap on saanut. Meillä on myös hyvin voimakastahtoinen 3-vuotias ja siksi tämä keskustelu kiinnosti. Olin ihan varma, että täällä viimeistään kolmas vastaaja lyttäisi ap:n ja toteaisi vaan, kuinka johdonmukaisuudella kaikki ratkeaa.
Sitä ei nimittäin tiedä, kuinka hankalaa voi olla, jos itsellä on vaan ns. helppoja lapsia. Meillä toinen lapsi on ihan eri maata kuin tämä 3-vuotias. Isäni sanoo, että jos ois vaan yksi lapsi, niin vois jotain neuvoja antaa kasvatukseen, mutta kun on neljä, niin tietää olla sanomatta mitään.
Ja yksi homma vielä vähän asian vierestä: mua ottaa jo vähän aivoon, miten Keltinkangas-Järvinen ja Sinkkonen n nyt nostettu niin jalustalle, ikään kuin heidän sanomansa ois lopullinen ja ainoa totuus.
että mun lastenkasvatustaidoissa on jotain vikaa, kun normaalipuheella ei kumpikaan lapsista koskaan tottele. Pyrin olemaan mahdollisimman johdonmukainen (mies myös) ja toteutan uhkaukseni, mutta tietenkin joskus väsyneenä tms. saatan luovuttaa ja annan periksi, mutta näin käy kuitenkin erittäin harvoin. Varmaan ei meidän lasten kanssa saisi käydä yhtään kertaa, mutta aina ei vaan jaksa.
Sen takia en ole lasta ruokapöydästä passittanut kokonaan pois, kun on aloittanut temppuilun, kun on sitten todella tyytyväinen, jos pääsee leikkimään. Tuntuu, että saa siitä huonosta käytöksestä sillä tavalla palkinnon. Siksi olen vienyt jäähylle ja jäähyn jälkeen on yleensä syönyt sillä aterialla nätisti, mutta viimeistään seuraavana päivänä on taas sama temppuilu edessä. Eri asia ehkä sellaisen lapsen kanssa, joka on oikeasti kiinnostunut syömään, mutta meidän lapsi ei tulisi edes ruokapöytään, jos ei olisi pakko. Mutta täytyy kai alkaa poistamaan samantien kokonaan pöydästä, jos ei varoitus riitä, vaikka lapsi meneekin sitten innoissaan leikkimään. Sitten toinen lapsi haluaa myös pois pöydästä leikkimään, vaikka tykkäisikin ruoasta. Vaikeaa on.
Just oli yhdessä Meidän Perhe lehdessä jonkun asiantuntijan haastettulu aiheesta. Voin laittaa siitä juttua myöhemmin illalla, kun nyt pitää mennä.
T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja miten puhutaan silloin, kun lapsi käyttäytyy hyvin!
Annoit esimerkkejä tilanteista, joissa lapsi toimii väärin ja kuvailit miten toimit. MUTTA tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota niihin hetkiin, kun lapsi toimii hyvin ja sinullakin on mukava olla -> positiivinen palaute, lapsen huomioiminen ja kannustaminen on tärkeintä!
Jos lapsi ei saa noita tarpeeksi, niin hän saa tarvitsemansa huomion vaikka sitten huonon käyttäytymisen kautta. Lapselle kun riittää, että aikuinen huomaa hänet jotenkin, eikä lapsi osaa miettiä että "käyttäydynpä nyt hyvin, niin äitikin käyttäytyy kivasti minua kohtaan".
Opettele ensin itse muutama perusasia. Jokaisella ihmisellä on temperamentti (synnynnäisten luonteenpiirteiden "summa") ja tätä temperamenttia ympäristö muokkaaa elämän aikana. Ymmärtääksesi jotakuta ihmistä on hyvä tuntea kyseistä temperamenttia ja sitä kautta voi oppia toimia erilaisten temperamenttien kanssa. Sinun kannattaisi lukea kirjoja aiheesta, esim. Keltikangas-Järviseltä löytyy hyvä kirja Temperamentti ja koulumenestys, jos suomenkielistä tekstiä mieluiten luet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anna vaihtoehtoja- jos sotkee, niin kiitä jos siivoaa sotkut- jos ei siivoa viiikorahasta vähenee 50 senttiä
t. temperemanttisen äiti
ja miten puhutaan silloin, kun lapsi käyttäytyy hyvin! Annoit esimerkkejä tilanteista, joissa lapsi toimii väärin ja kuvailit miten toimit. MUTTA tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota niihin hetkiin, kun lapsi toimii hyvin ja sinullakin on mukava olla -> positiivinen palaute, lapsen huomioiminen ja kannustaminen on tärkeintä! Jos lapsi ei saa noita tarpeeksi, niin hän saa tarvitsemansa huomion vaikka sitten huonon käyttäytymisen kautta. Lapselle kun riittää, että aikuinen huomaa hänet jotenkin, eikä lapsi osaa miettiä että "käyttäydynpä nyt hyvin, niin äitikin käyttäytyy kivasti minua kohtaan".
Mulla on kolme lasta, joista yhdellä on ns. vaativa temperamentti. Hänen kasvattamisensa täytyy olla sillä tavalla etupainotteista, että pyrkii pitämään juuri sen hyvän ilmapiirin yllä, antamaan huomiota, ennakoimaan tilanteita, jne... Tämä tehoaa aivan äärettömän paljon paremmin kuin kiristys, uhkailu tai rangaistukset (joita tulee kyllä käytettyä, sillä aina en osaa/muista/ehdi/jaksa toimia tuolla ennakoivalla tavalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En laittaisi jäähylle ja ottais takasin syömään. Koska ei toimi, koska tilanne uusiutuu.
Suosittelisin et leikkisit kivikasvoa ja lopettaisit reagoimisen. Jos temppuu, varoita kerran, jos jatkuu "kiitos" ja voit poistua pöydästä. Älä ole kireä. Se ei ole rangaistus. Se on vaan tapa, jos ei keskity ruokailuun, ei syödä enempää.
En myöskään enää tuossa vaiheessa lähtisi kiittelemään lasta hyvin syömisestä, koska se on teillä jo valtataistelu.
Kokeile tosiaan ettet reagoi lainkaan. Toimit vain kuin robotti.
Lapsesi haluaa meinaan et reagoit ja tekee asiat niin, et saa tahtomansa asiassa kuin asiassa. Voitat hänet oveluudella, et kiristämällä, uhkailemalla, jne.
Tommosissa lyömisjutuissa kielto, ja jos toistuu, pois lähtö. Se leikki loppui siihen. Lapset eri paikkoihin jos teillä monta.
Itse on aivan turha hermostua, se ei johda mihinkään.
Voi olla aluksi vaikeaa sinulle, mutta totut kyllä ja huomaat, et olet parempi lopulta hoitamaan asioita kun olet tyyni.
jos huomaat et alkamassa joku epätoivottu käytös, kiinnitä nopeasti lapsesi huomio johonkin toiseen asiaan. Esin alkaa pyöritellä siihen malliin lusikkaa et kohta lentää, niin kysäse äkkiä jotain, vaikka, mikäs kuva siinä sun lusikan päässä onkaan tms.
Näissä teidän ongelmakohdissa ei varmaan kannata aluksi kiitellä, mutta muista kiitellä lasta sponttaanisti pitkin päivää. Se auttaa kummasti kuuntelussa, korvat aukeaa.
Kiva, että olet päässyt helpolla