Miksi ihmiset laativat avioehtoja?
Jotenkin tulee vaan sellainen olo, että siinä pedataan jo tietä eroon. En tiedä, ollaan miehen kanssa vaikeuksissa (joihin varmasti molemmat ollaan syyllisiä) ja mies haluaa nyt avioehdon. No toisaalta, mitäpä minä hänen perintörahojaan viemään. Ehkä muutenkin loppujen lopuksi silla avioehdolla ei ole mitään mystistä (ero tulee kun ehto on) vaikutusta.
Kommentit (5)
Eri liitoista syntyneiden lasten on sitten helpompi jakaa perintö kun ei tarvitse laskea tasinkoja.
Koska halusin itselleni turvan mahdollisen eron varalta. Avioehdon tekeminen ei tarkoita välttämättä sitä, että liitto päättyy eroon. itse koen sen "turvana". Mekin väännettiin avioehdosta pitkään kättä, ennen häitä. Mies ei olisi halunut avioehtoa. Mutta minä halusin, koska minulla oli omaisuutta enemmän, ja olin itse kerännyt omaisuuteni kovalla työllä. Lisäksi tulen aikanaan perimään ison maatilan ja paljon metsää + maata. Halusin turvata nämä avioeron sattuessa.
että koskaan ei voi tietää, sekoaako tms. puoliso jonakin päivänä.
Sillä ilman avioehtoa ero voi tuhota koko yrityksen. Siinä menee sitten ihmisten työpaikat ja lasten tulevaisuus ulosottoon vain siksi, että yks pariskunta ei saanut välejään kuntoon.
Eli vielä rautalangasta: yrityksen pilkkominen erossa tekee usein yrityksestä toimintakyvyttömän kokoisen yksikön, tai puolison ostaminen ulos nostaa velat liian suuriksi. Siksi avioehto on näissä tapauksissa hyvin paikallaan.
hohhoijaa, tästä löytyy aika monta keskustelua jo aiemminkin. Ja sen avioehdon voi tehdä muutenkin kun eron varalta... etsi ne vanhat keskustelut ja lue niitä.