synnytyksen jälkeinen masennus?

Kyselisin täältä neuvoja sairastuneilta tai "muuten vaan" alakuloa tuntevilta ihmisiltä..

oma vauvani on 3kk ja esikoinen 3-v. olen tuntenut oloni synnytyksen jälkeisenä aikana aika-ajoin alakuloiseksi ja myös voimattomuutta on ollut. Itselläni on vain todella korkea kynnys hakea lääkitystä, koska tällä hetkellä mielestäni pärjään kuitenkin ja saan hommat hoidettua. Eniten askarruttaa se, että kärsinkö todella synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ainoastaan vai monien osien summasta; esim. esikoisen hetki sitten alkama JÄRJETÖN ja voimia vievä uhma yhdistettynä mustasukkaisuuteen ja uuden "elämän" ja aseman opetteluun sekä oman hormoonitasapainon järkkymiseen niin raskauden, imetyksen (osittain) sekä pillereiden alotuksen kanssa ja vielä koliikkivauva, joka onneksi on alkanut helpottamaan, eikä yövalvomisia enää ole ollut ja rytmiä päiväänkin on alkanut löytymään.

Olen välillä itkuinen ja saan raivonpuuskia (saman tyylisiä kuin kuukautisten aikana joskus..) ja yleensä niistä kärsii mies, joka kuitenkin mielestäni parhaansa tekee perheen eteen.

Itse ajattelen niin, että elämään kuuluu kausia, jolloin kaikki ei olekaan mahtavaa ja ihanaa ja olen niistä aika-ajoin kärsinytkin; ne menee ohi kun saa taas jonkin tavoitteen, jota "odottaa", nyt vain tuntuu, ettei päivissä ole mitään eroa, eikä viikoissa, ne vain menee.

Olen päässyt omia juttuja tekemään (lenkille tms.) ihan riittävästi ja mies myös tarvittaessa on noussut aamulla että saan nukkua. Uniongelmaa mielestäni minulla ei ole, nukun ihan riittävästi ja vauva syö 2 krt yössä rinnalta ja jatkaa uniaan heti.

Olo on vaan välillä sellainen "millään ei oikein ole väliä" ja pala kurkussa aika-ajoin. Tätä ei oikein voi määritellä kuinka usein, koska on viikkoja, että joka päivä ja on viikkoja ettei ole ollenkaan! ja on päiviä, jolloin toistuu molemmat; yleensä juuri esikoisen uhmakohtauksen jälkeen (yleensä hän saa niitä juuri pukemistilanteissa tms.)

Tunnen riittämättömyyttä todella paljon, en vain voi olla esikoiselle, vauvalle ja miehelle läsnä niin paljon kuin he ehkä sitä tarvitsevat lisäksi hoitaen kodin askareet tms. vaikka rima on laskenut todella paljon niissäkin. harmittaa myös, kun en voi uudelle tulokkaalle antaa samaa kuin esikoiselle, vaikka mielestäni näin pitäisi olla.

Mitä tehdä? lääkityksen paikka? auttaako lääkkeet todella näihin tunteisiin esim. esikoisen raivoamisen jälkeen kun on paha olla ja itsekin ehkä sortunut lapsen tasolle? vaikeaa määritellä tunteitaan, mutta toivon että olisi kohtalotovereita.. onko nämä ihan normaaleja, elämäntilanteeseen kuuluvia tunteita?