Voi että kadehdin sellaisia "hyvä jätkä" naisia,

Mutta en jostain syystä osaa laittaa sitä vanhempieni ansioksi. Omasta mielestäni tein sen itse. Olin ammattikoulussa(!) koulukiusattu. Lähdin sitten vaihtoon Ranskaan ihan ummikkona ja siellä kai tarttui pärjäämisen henki. Oli ihan pakko pärjätä ypöyksin, minulla kun ei ollut mitään isäntäperhettä.

Kun tulin takaisin Suomeen kouluun, menin eri ryhmään ja siitä se alkoi. Sen koommin olen ollut sellainen kuin kuvaat. Tiedostan kyllä että en ole aina kovin pidetty, juuri siksi etten niele kaikkea enkä pyytele olemassa oloani anteeksi. Olen joskus jopa röyhkeä. Tietoisesti ja tahallani, mutta oma etu joskus vaatii sitä. Yritän kompensoida sitä osoittamalla empaattisuutta korostetusti (ehkä päälleliimatusti joskus).

Minua kiusattiin yläasteella tosi paljon, mutta en alistunut vaan tappelin vastaan. Oli muuten rankkaa. Kiusaajat olivat poikia.

Myös minä tiedän, ettei minusta aina pidetä. Varsin nuorempana olin paljon särmikkäämpi, särmät on onneksi jo huomattavasti hiotuneet. Mutta on minullekin sanottu, että kaikki eivät pidä vahvoista ja hyvällä itsetunnolla varustetuista ihmisistä.

Myös minä olen nyt aikuisena oppinut osoittamaan empaattisuutta. Osoitan sitä ihan oikeasti, mutta joskus kyllä joutuu hieman feikkaamaankin..

Päädyin naisvaltaisen alan kautta miesvaltaiselle alalle. Ikinä en ole suostunut olemaan hyvä jätkä. Olen nainen, vaadin saada olla nainen. Pitäiskö esim. miespuolisen sairaanhoitajan olla hyvä tyttö?

Olen kyllä mielestäni siro ja naisellinen... Mutta kyse lienee henkisistä asioista.



Isäni nosti minut aina jalustalle, olin hänen mielestään aivan ihmeellinen. Minulle annettiin paljon vapautta, matkustelin ja olin kesätöissä ulkomailla.



Minua on aina kohdeltu kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. En voisi kuvitellakaan alistuvani vain vanhan tavan vuoksi jonkun tossun alle.

Perusta elämässä on kunnossa, oli hyvä lapsuus, ystäviä ja rakastavat vanhemmat. Ja on edelleen. Kotona kannustettiin opiskelemaan ja hankkimaan sellainen ammatti joka tuo myös taloudellista turvaa. Mutta koskaan ei painostettu ja vapauksiakin annettiin reippain määrin.



Tässä varmaan yksi syy, muttei ainoa. Myös vastoinkäymisiä on tarvittu, sekä omassa että läheisten elämässä. Rankkojakin juttuja on tapahtunut, mutta pohja käsitellä niitä ja selviytyä on ilmeisesti ollut kohtuullisen hyvin rakennettu.



Kolmanneksi, tykkään itsestäni ja minulla on ympärillä paljon ihmisiä jotka välittävät minusta. En ole täydellinen, mutta riittävän hyvä itselleni.



Kaiken tämän myötä persoonallisuuteni on kehittynyt niin, että olen ihan hyvä jätkä. Tosin naisellinen sellainen. Varpailleni ei hypitä ja uskallan sanoa mielipiteeni. En jää hiljaiseksi jätkäporukassa enkä muutenkaan. Ellen itse niin halua.

Toisaalta olen kuitenkin herkkä ja samaistun ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin, välillä jopa liikaa, joten haasteita tässä on.



Itse katsoisin niin, että pidän puoleni oikein hyvin, mutta en toisten kustannuksella. Ja se on kantanut hedelmää.



Olen 36 v, 3 lasta, toinen avioliitto menossa. Hyvä työ, mutta vaativa. Talous ok.

on vähän ontuva - En siis tarkoita, että ollakseen vahva naisen tulisi olla miehinen. En vain keksinyt parempaa nimitystä.



ap

Luin juuri toisten kirjoitukset ja muutama asia herätti huomion...

Myös minua kiusattiin yläasteella silmälasien takia. Mutta vain hetkellisesti ja vain parin pojan toimesta. Pahalta tuntui ja sattui mutta päätin jo silloin etten anna tuollaisten luusereitten häiritä elämääni.

Toinen asia oli, että tyttöjen nukkeleikit, barbit , käsityöt ja muut eivät minua ja tyttökavereitani kiinnostaneet. Me seikkailimme metsässä, neppasimme pikkuautoilla, kiipesimme puissa ja pelasimme kundien kanssa lätkää. Vaikka muuten kovasti tyttömäisiä olimmekin.

Ja isän ja veljen kanssa käytiin katsomassa jalkapallot ja jääkiekot.

Näin siis myös minulla.

Perusta elämässä on kunnossa, oli hyvä lapsuus, ystäviä ja rakastavat vanhemmat. Ja on edelleen. Kotona kannustettiin opiskelemaan ja hankkimaan sellainen ammatti joka tuo myös taloudellista turvaa. Mutta koskaan ei painostettu ja vapauksiakin annettiin reippain määrin.

Tässä varmaan yksi syy, muttei ainoa. Myös vastoinkäymisiä on tarvittu, sekä omassa että läheisten elämässä. Rankkojakin juttuja on tapahtunut, mutta pohja käsitellä niitä ja selviytyä on ilmeisesti ollut kohtuullisen hyvin rakennettu.

Kolmanneksi, tykkään itsestäni ja minulla on ympärillä paljon ihmisiä jotka välittävät minusta. En ole täydellinen, mutta riittävän hyvä itselleni.

Kaiken tämän myötä persoonallisuuteni on kehittynyt niin, että olen ihan hyvä jätkä. Tosin naisellinen sellainen. Varpailleni ei hypitä ja uskallan sanoa mielipiteeni. En jää hiljaiseksi jätkäporukassa enkä muutenkaan. Ellen itse niin halua.

Toisaalta olen kuitenkin herkkä ja samaistun ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin, välillä jopa liikaa, joten haasteita tässä on.

Itse katsoisin niin, että pidän puoleni oikein hyvin, mutta en toisten kustannuksella. Ja se on kantanut hedelmää.

Olen 36 v, 3 lasta, toinen avioliitto menossa. Hyvä työ, mutta vaativa. Talous ok.

kun synnyin. Isä joi ja petti äitiä ja oli humalassa väkivaltainen. Eron jälkeen olin heidän viestikapulansa. Yms. paskaa tuli lapsena niskaan.

Onneksi äiti kuitenkin yritti parhaansa, vaikka oli heikko ja kiltti. Ja on yhä.



Kummasti opin olemaan hiljaa ja kätkemään vaikeat tunteet. Äiti aina korosti, että ollaan köyhiä ja muita huonompia. No, minä päätin jo lapsena, että perkeles minähän pärjään. Ja hyvin olen pärjännyt!

rohkeutta minulla on välillä, olen valmis kokeilemaan kaikkea uutta, mutta myös myöntämään että minusta ei ihan kaikkeen ole.



Tuo työelämä kuvaus ei minuun sovi, en rakasta rahaa, valtaa tai työtä niin paljon että tekisin mitä vaan edetäkseni. Tunnen vielä 5v jälkeen huonoa omaatuntoa kun sain työpaikan jossa olen, aivan omilla ansiolla, mutta yhtä hyvä kauemmin ylennystä odottanut teki pienen väärän siirron ja lähti toiseen työpaikkaan kun sain tämän. Viime viikolla kuulin että paikka johon lähti on ihan paska.



Mitä vanhempani tekivät että minusta tuli vahva itsetuntoinen nainen eikä jätkä:)? He rakastivat ja ottivat minut kaikkeen mukaan, varsinkin isä, pikkusiskon syntymän jälkeen olin perheen poika jonka oli ajettava traktoria koska mikset-sää-muka-osais.