Ärsyttää: olen sisimmässäni tyttölasten äiti

luettelemiasi asioita. He myös riehuvat ja tappelevat enemmän kuin laki sallii.



Kauniit vaatteet kelpaisivat joo ja varmaan letitkin, jos niitä joku osaisi meillä tehdä. Joka kerran vaan kun olen jotain tukkasysteemiä yrittänyt tehdä, se on otettu päästä puolen tunnin sisään.



Oikeasti: sulla on vähän väärä kuva tyttöjen äitinä olemisesta.

elämässäsi eikä odottaa, että pääsisit kokemaan niitä lasten kautta.



Ala itse harrastaa maalausta tai ratsastusta. Keskity harmonisen ilmapiirin luomiseen kotona jne. Ja jos tyttölasta kaipaat teidän elämään, niin sijaislapsi tai vaikka tukilapsi (1 vkl kerran kuussa tmv.) voisi olla yksi vaihtoehto.

luettelemiasi asioita. He myös riehuvat ja tappelevat enemmän kuin laki sallii.

Kauniit vaatteet kelpaisivat joo ja varmaan letitkin, jos niitä joku osaisi meillä tehdä. Joka kerran vaan kun olen jotain tukkasysteemiä yrittänyt tehdä, se on otettu päästä puolen tunnin sisään.

Oikeasti: sulla on vähän väärä kuva tyttöjen äitinä olemisesta.

itse olen ollut aika rohkea tyttö,hyppinyt katolta tehnyt ties mitä "poikien juttuja"Uskon että ainakin joku kolmesta tytöstä tulee minuun tuokekimmäinen ehkä viittaisi samanlaiseen luonteeseen:D

...AP:aa vaikka totuus tytöistä onkin usein toinen kuin tuo stereotypia. Mä sain esikoiseksi tytön, jonka puin/puen ihaniin mekkoihin jne. Tosin päiväkodissa velourhousut ja mätsäävä paita on se käytännöllisempi vaihtoehto, mutta kun mennään johonkin niin mekko päälle ja tukka nätisti.



Nyt odotan kaksospoikia ja olen innoissani, että saan olla sekä tytön että poikien äiti. Ja vaikka mun tytöstä ei kilttiä ja rauhallista saakaan, niin hän on kuitenkin maailman ihanin ja juuri minun tyttöni.



Mutta ehkä kannttaisi suremisen sijaan etsiä vaikka joku tyttö joko lähipiiristä tai siten ystävätoiminnan kautta, jonka kanssa voisi hömpsötellä. Aikoinaan mun kummitädillä oli poika ja ehkä juuri siksi minulla oli maailman ihanin kummitäti, jonka kanssa puuhailtiin "tyttöjen juttuja".



Aurinkoa elämään niin ap:lle kuin muillekin!

vaikka minulla onkin poikia.

En ole ollenkaan sellainen äänekäs ja retee, kun poikalasten äidit. Olen ujo ja hiljainen. Tykkään kaikesta kauniista. Tykkään hiljaisuudesta. Haluaisin viedä lapsiani soittotunnille, balettiin, taidekerhoon, ratsastamaan. En jaksa yhtään riehumista ja tappelua. Rakastan kauniita vaatteita. Osaan tehdä kauniita lettejä ja kampauksia ja opastaa meikkaamaan kauniisti ja hillitysti. Kaikki ominaisuuteni menevät hukkaan poikien äitinä. Minusta ei ole tähän! :(((

tyttäresi, niin minä se vasta pettymys olisin ollutkin. Mä vihasin kaikkea kaunista pienenä, mä halusin remuta naapurin poikien kanssa ojissa ja kiroilla ohikulkijoille. Tukkaani et olisi saanut koskea pitkällä tikullakaan. Balettiin ja taidekerhoon HAH HAH! Se oli Kick-boxingia mitä meikä alkoi harjoitella heti kun ikä riitti.

Mulla on kolme poikaa, ja he taas eivät ole yhtään mun kaltaisiani, paitsi ehkä pienin, josta on vaikea vielä sanoa, kun on vasta alle 2. Rauhallisia herkkiksiä ovat, käyvät muskareissa ja rakastavat piirtämistä. Esikoisella olisi erinomainen keho tanssiin, on tosi kevytrakenteinen ja notkea, ja ensi syksynä varmaan aloittaakin tanssin. Ratsastamassa ollaan käyty parin vanhemman kanssa.

Mikähän mä sitten olen? Luonnostani poikalasten äiti, mutta poikalapseni ovat harvinaisen tyttömäisiä : )

joka ei jaksaisi puolustella poikien äitinä oloa, että kyllä se on mukavaa. Jotka kateellisina ja kaihoten katselevat kuvastoista ja vaatekaupoista ihania prinsessamekkoja. Ehkä tytöt pukevat myöhemmin päälleen jotain muutakin, mutta kyllä muutaman ensimmäisen vuoden ajan heidät saa pukea ihan niin kauniisti kuin vain haluaa. Puhumattamaan siitä, miten erilainen on sitten aikanaan aikuisen tyttären ja vanhan äidin suhde. Pojat ovat menneet menojaan ja perustaneet oman perheen, tuskin äitinsä kanssa jaksavat olla. Itse matkustelen oman äitini kanssa - mieheni ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä oman äitinsä kanssa johonkin shoppailureissulle! :D

Ja toisaalta tämä on niin luonne- ja henkilökysymys. Minä matkustan isäni kanssa, joskus toki molempienkin vanhempieni kanssa, mutta siis olen oikein isän tyttö! Ja toisaalta monet pojat ovat niitä "äidin poikia" ;)

äidin shoppailukaveri, vanhuuden turva ja puettava pikku prinsessa. Tai siis sellaista minusta toivottiin, mikään näistä ei toteutunut. Paitsi tuo vanhuuden turva mutta sitä olin vastentahtoisesti, siinäpä sitten jäi oma elämä elämättä. Shoppailu äidin kanssa ei olis voinut mua vähempää kiinnostaa aikuisenakaan.



Jotenkin sylettää lukea näitä juttuja just tämän takia. Ettekö te äidit voisi keskittyä elämään omaa elämäänne niinkuin haluatte, älkää vierittäkö vastuuta siitä lastenne harteille koska se on kauhea taakka. Lapsenne ovat yksilöitä, tyttöjä tai poikia, antakaa heidän toteuttaa itseänne juuri niinkuin haluavat eikä niinkuin te haluatte.

provoon...

uudestaan lapsuuden ja nuoruuden.

Ja heti alkuun tämä pakollinen lause: Rakastan poikiani enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Mutta silti tykkäisin järjestää joskus tyttöjenkin synttäreitä kivoine koristeineen, koruaskarteluineen ja prinsessa-tai keijuhömpötyksineen.



Poikien (4-7 v:t) kanssa tuollaisia asioita ei voi tehdä. Ja älkää väittäkö nyt tyttöjen äidit, että kyllähän poikienkin kanssa voi askarrella...Ehei! Se ei onnistu ainakaan isommalla poikajoukolla. Remuava lauma ryntää ovesta sisään, sotkee koko asunnon alle viidessä minuutissa, ahmii kakkupalat ja karkit pöydästä ja sitten alkaa jo osaa kyllästyttää. Joku haluaisi pelata, joku katsoa telkkaria, joku ulos ja jotkut vain hyppiä toisten niskaan.



Omat poikani ovat kotona rauhallisia ja leikkivät hyvin keskenään, mutta auta armias, kun kokonainen poikalauma on koolla...Meno on yksinkertaisesti kamalaa.

Meiltä löytyy 2-, 4- ja 6-vuotiaat pojat ja usein askarrellaan niin että kavereitakin on mukana.

Meillä on tällä hetkellä mun lisäksi kotona mun poika kaverinsa kanssa, ikää on heillä 8-vuotta. Tuolla ne kaikessa rauhassa rakentelee legoilla. Tyttö lähti kaverinsa kanssa vähän aikaa sitten ulos. Tyttö on 16-vuotta, mä jouduin sanomaan niille pariinkiin otteeseen että ottakaa hei vähän rauhallisemmin ja pistäkää musaa hiljempaa. Älytöntä huutoa ja möykkää pitivät, en mä tiedä mitä ne pelleili mutta rupes ottamaan hermoon kun sitä kesti ja kesti.



Mitä tulee shoppailuun niin en muista milloin oltais viimeksi yhdessä käyty kaupoissa, yleensä se haluaa mennä kavereidensa kanssa ostoksille. Nuorempana oli kuin metsänpeikko, tukka aina auki ja takussa kun se mennnä viiletti. Polvet auki ja vaatteet likaiset, eikä sitä edes häirinnyt ne. Poika taas haluaa vaihtaa heti esim. housunsa jos niissä on tahra.



Mun lapsista kumpikaan ei ole mitään askartelu-tyyppiä. Ei tyttö eikä poika, mutta molemmat ovat kiinnostuneet kokkailusta ja auttavat mielellään kun pyydän heitä mukaan ruuanlaittoon. Niin ja tytöllä on skootteri, poika ei ole vielä missään vaiheessa kinunnut sellaista itselleen vaikka esim. naapurin samanikäisellä mopo on, harrastaa motocrossia.



Mä olen sitä mieltä että molempien sukupuolten kanssa voi tehdä kaikkea yhteistä kivaa, vaikka ei pääsiskään leikkimään autoilla tai barbeilla, pitää vaan keksiä joku muu kiva juttu mikä kiinnostaa niin äitiä kuin lasta.

että mahtaisko ap olla tyytyväinen tyttöjenkään äitinä.. Aika kovat odotukset siitä, mitä elämä tytön kanssa olisi. Ehkä siksi onkin hyvä, että lapset on poikia. Lapset on aina yksilöitä..



Tuosta synttärijutusta, eikö teidän lapsilla ole vastakkaista sukupuolta olevia kavereita, joiden "vuoksi" voisi vähän laittaa synttäreille muutakin kuin niitä lapsen sukupuolen mukaisia juttuja...



olisitte kiitollisia niistä lapsista, joita teillä on. Onhan se ihan joutavaa miettiä, että voi ku tuo oliskin tyttö niin.. ehkä olis ennemmin syytä elää vaan sen todellisuuden kanssa. Äidin ja pojankin suhde voi olla lämmin, läheinen ja luottamuksellinen..



toisaalta hyvä mun on sanoa, ku oon aina ollu rajojen rikkoja

En minä pakota. He haluavat harrastaa jalkapalloa ja jääkiekkoa, joista minä en ymmärrä mitään. Eikä kiinnosta seistä kentän laidalla. Vaaleanpunaisista mekoistakaan he eivät tahdo millään innostua.

Eikä kaikki poikien äidit ole reteitä, vaan meissä löytyy ujoja, rauhallisia, riehakkaita, laiskoja, energisiä jne.



Älä lokeroi liikaa ja lähde poikien kanssa taidenäyttelyyn tai teatteriin!

Meillä taas poika on kiinnostunut piirtämisestä ja laulamisesta.. 2

Enkä kyllä ole mikään prinsessa-jutuista innostuva tyttölapsen äitikään. Mä olen äiti, joka rakastaa omiaan, suojelee, hoivaa ja kasvattaa.



Mä en nyt kyllä oikeesti ymmärrä tota sun "sisintäs".



T: tytön ja pojan äiti

lasten sukupuolessa, vaan sinussa itsessäsi. Ajatteletko todellakin noin naivisti, että tyttölapsi tykkää automaattisesti taiteista, soittotunneista, taidekerhoista, ratsastuksesta yms??

Lapset ovat yksilöllisiä sukupuoleen katsomatta.

Toivottavasti kykenet edes olemaan hyvä äiti pojillesi.

Minulla on yksi vauva ja minulle oli aivan sama kumpi tulee ja pojan sain, maailman ihanimman :)

Jos saisimme joskus toisen olisi myös ihan sama kumpaa sukupuolta, (vaikka pojan vaatteet olenkin säilönyt :)).

mutta tuo hiusten letittäminen ja meikkaaminen... Ensimmäisten sievien rintsikoiden osto, naisten jutuista kertominen... Huoh, se kaikki minulta menee sivu suun. Poikamme ovat perinteisiä poikia, jotka huutavat, tappelevat, painivat, urheilevat, uhoavat, hikoilevat, tykkäävät olla samoissa, tummissa vaatteissa joka päivä...

Juuri siksi, että haaveilen ihan erilaisesta elämästä. Tottakai rakastan lapsiani, mutta minusta olisi niiiiin paljon hauskempaa vaatettaa barbie-nukkeja ja sisustaa nukkekotia kuin leikkiä autoilla! En JAKSA sitä tappelua ja huutoa. Minä itse kävin soittotunnilla ja taidekerhossa ja ratsastamassa ja rakastin kaikkea kaunista ja söpöä ja tyttömäistä. Olisin niin halunnut kokea sen kaiken uudelleen ja siirtää tyttärelleni.