Ärsyttää: olen sisimmässäni tyttölasten äiti

Jos tyttöjen kanssa tärkeintä on ulkonäköasiat!

mutta tuo hiusten letittäminen ja meikkaaminen... Ensimmäisten sievien rintsikoiden osto, naisten jutuista kertominen... Huoh, se kaikki minulta menee sivu suun.

Jos tyttöjen kanssa tärkeintä on ulkonäköasiat!

Tosiaan, ei kaikki tytötkään halua käydä soittotunneilla jne.

Jäikö lapsuudestasi puuttumaan jotain, jos haluat taas leikkiä barbeilla ;)

Juuri siksi, että haaveilen ihan erilaisesta elämästä. Tottakai rakastan lapsiani, mutta minusta olisi niiiiin paljon hauskempaa vaatettaa barbie-nukkeja ja sisustaa nukkekotia kuin leikkiä autoilla! En JAKSA sitä tappelua ja huutoa. Minä itse kävin soittotunnilla ja taidekerhossa ja ratsastamassa ja rakastin kaikkea kaunista ja söpöä ja tyttömäistä. Olisin niin halunnut kokea sen kaiken uudelleen ja siirtää tyttärelleni.

Olemme yrittäneet pari kertaa - niistä tuli poikia!!!!!!!!!!!!

Jäikö lapsuudestasi puuttumaan jotain, jos haluat taas leikkiä barbeilla ;)

vaikka minulla onkin poikia. En ole ollenkaan sellainen äänekäs ja retee, kun poikalasten äidit. Olen ujo ja hiljainen. Tykkään kaikesta kauniista. Tykkään hiljaisuudesta. Haluaisin viedä lapsiani soittotunnille, balettiin, taidekerhoon, ratsastamaan. En jaksa yhtään riehumista ja tappelua. Rakastan kauniita vaatteita. Osaan tehdä kauniita lettejä ja kampauksia ja opastaa meikkaamaan kauniisti ja hillitysti. Kaikki ominaisuuteni menevät hukkaan poikien äitinä. Minusta ei ole tähän! :(((

Haluat VIEDÄ lapsen sinne ja tänne, et TEHDÄ asioita lapsen kanssa.

Kuvittelet tyttären nukeksi, jolle teet kampauksia ja ostat kauniita vaatteita...

[

Haluat VIEDÄ lapsen sinne ja tänne, et TEHDÄ asioita lapsen kanssa.



Kuvittelet tyttären nukeksi, jolle teet kampauksia ja ostat kauniita vaatteita...

[/quote]

Tietenkin haluasin - enemmän kuin mitään - tehdä kaikkea hauskaa ja tyttömäistä ja naisellista tyttäreni KANSSA. Ihan kuten teen joka ikinen päivä vuodessa asioita poikieni KANSSA. Eivät he elä mitenkään keskenään. Me elämme perheenä.

jota ei todellakaan prinsessaleikit kiinnostaneet. veti herneen nenään jos pakotti tyttömäisiin leikkeihin, koska halusi poikien kanssa rymytä. Mietipä sitä ap, koska ei kaikki tykkää prinsessaleikeistä ja ahdistuvat, jos pakotetaan siihen, koska äiti haluaa....

Tietenkin haluasin - enemmän kuin mitään - tehdä kaikkea hauskaa ja tyttömäistä ja naisellista tyttäreni KANSSA. Ihan kuten teen joka ikinen päivä vuodessa asioita poikieni KANSSA. Eivät he elä mitenkään keskenään. Me elämme perheenä.

ei vaan ymmärrä miten hukassa voi joku olla...

Poikiamme kiinnostavat poikien aggressiiviset urheilulajit ja poikamainen painiminen ja uhoaminen, puissa kiipeily ja rellestäminen. Se heille suotakoon. Ovat toki kiinnostuneita myös lukemisesta ja suostuvat tulemaan taidenäyttelyihin. Mutta tyttöjen vaatteita he eivät pue päälleen, eivät leiki Barbieilla, nukkekodeilla tai muilla tyttöjen jutuilla, heille ei kannata opastaa tyttönä ja naisena olemista, heidän kanssaan ei voi lakata kynsiä, laittaa tukkaa nätisti....

joka ei jaksaisi puolustella poikien äitinä oloa, että kyllä se on mukavaa. Jotka kateellisina ja kaihoten katselevat kuvastoista ja vaatekaupoista ihania prinsessamekkoja. Ehkä tytöt pukevat myöhemmin päälleen jotain muutakin, mutta kyllä muutaman ensimmäisen vuoden ajan heidät saa pukea ihan niin kauniisti kuin vain haluaa. Puhumattamaan siitä, miten erilainen on sitten aikanaan aikuisen tyttären ja vanhan äidin suhde. Pojat ovat menneet menojaan ja perustaneet oman perheen, tuskin äitinsä kanssa jaksavat olla. Itse matkustelen oman äitini kanssa - mieheni ei voisi kuvitellakaan lähtevänsä oman äitinsä kanssa johonkin shoppailureissulle! :D

Hiljaisuudella ja lasten sukupuolella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa ;) Meillä on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Ensin saimme kaksi upeaa, rauhallista poikaa, joista vanhempi pelaa poikiesi lailla jalkapalloa ja jääkiekkoa, ja nuorempi jalkapalloa mutta on varsin tunteellinen ja empaattinen nuorimies. Joukon jatkoksi syntyivät vilkkaat ja tempperamenttiset tytöt. Toinen harrastaa balettia mutta myös karatea... Jalkapallo ja jääkiekko olivat minullekin täyttä hepreaa aluksi mutta kun seuraa riittävän monta harjoitusta ja peliä kentän laidalla, kyllä siinä väkisinkin tajuaa "jutun juonen" - vain oma asenne on esteenä. Sitä paitsi lapselle on tärkeää, että oma vanhempi silloin tällöin on katsomossa seuraamassa, olipa laji sitten futis taikka balettiesitys. Älä murehdi sellaista, mitä et voi saada vaan nauti kaikesta uudesta, mitä voit kokea poikien äitinä. Olet paras äiti pojillesi!

Mä ehkä tavallaan ymmärrä ap:eeta?



Mulla vaan meni toisin. Toivoin esikoisesta poikaa, sain tytön. Toki rakas hänestä tuli ja on sitä vieläkin. Odotin toista ja taas toivon poikaa, sain pojan ja olin onneni kukkuloilla. Tosin en vain siitä syystä että mulla on poika, vaan siitä syystä että mulla on poika ja tyttö.



Ap, mun tyttö on kyllä sellanen "prinsessa", mutta se on mun lapsesta myös se hankalampi ja vaikeammin lähestyttävä. Nyt jo teinityttö. Ja vaikka siinä on sitä prinsessaa, niin on se osannut olla "poikakin", varsinkin nuorempana. Nuket kiinnosti, mutta annapa olla jos sen hiuksia halusi laittaa, ei käynyt! Oli ihan viidakkolapsen näköinen aina kun tuli sisältä kotiin.

Meidän tyttö, vielä nytkin isompana on meidän perheen villikko.



Mutta kyllä mä ymmärrän sua tavallaan. Mä varmaan olisin tuntenut samoin jos en olisi koskaan poikaa saanut.

Rakastan omia poikiani enemmän kuin mitään maailmassa, mutta kaikki ne ihanat tyttö-touhut, joita jo ylä-asteella haaveilin tekeväni tyttärieni kanssa, pitää nyt unohtaa. Säästin monta kansiollista kiiltokuviakin, jotka ajattelin antaa tyttärelleni. Poikiani ne eivät voisi vähempää kiinnostaa. Jos sitten saisi aikanaan lastenlapsiksi tyttöjä..

juuri sanoa, että näillä palikoilla mennään, mitä elämä on jakanut. Keskity nyt täysin olemaan hyvä äiti pojillesi. Toki voit salaa haaveilla saavasi tyttöjä lapsenlapsiksi, mutta silloinkaan ei kannata pettyä, jos poikia tulee.



Ehkäpä poika/pojat aikanaan tuovat näytille myös Sinulle mieleisen miniän tekeleen, jonka kanssa voit tehdä naisten asioita. Jos jollain sisaruksistasi on tyttölapsi, niin miksi et koettaisi rakentaa läheisempää suhdetta sinne suuntaan? Tai kummilapseen? Eihän sitä sieltä omaksi saa, mutta samalla voisi ilahduttaa mmyös tuttavaa, ja antaa pari tuntia lapsivapaata aikaa.. ;)

Juuri nuo ap:n luettelemat asiat on niitä miksi EN haluaisi tyttöä. Minua yököttää prinsessa-jutut ja vaaleanpunaisia vaatteita en jaksaisi katella...meitä on moneksi. Mutta on kyllä kärjistetty nuo ap.n mielikuvat tytöstä;mitäs sitten kun tyttösi olisikin hurja poikatyttö joka harrastaisi poikien juttuja ja pukeutuisi omalla tavallaan. Olisit silloinkin masentunut ja pakottaisit tyttöäsi omiin "leikkeihisi"?

ei se tyttöys todellakaan takaa sitä että on rauhallinen ja tykkää noista mainitsemistasi asioista!



Meillä kaksi vanhinta on tyttöjä ja heidän lempipuuhaansa on isän kanssa offroadissa käyminen ja kalastaminen sekä jalkapallo.

Tykkäävät kyllä pukeutua ja leikkiä meikkaamista ja hiusten laittoa, mutta se onkin sitten ainut prinsessamaisuus. Ja mekko päällä ne riehumisesta tulleet mustelmat ja lommot vain korostuvat... En edes uskalla ajatella mikä kaaos tulisi, jos yrittäisin tyttöjä raahata vaikka viulutunnille!



Olisiko sinulla mahdollisuutta päästä toteuttamaan itseäsi jonkun lähipiirin tytön kanssa?

adoptoi tyttö! Maailma on täynnä tyttölapsia jotka on hylätty(esim kiinassa) ja tarvitsee kodin.eikö ole tullut mieleen? Minusta on väärin tehdä noin monta lasta jos tarkoituksena on VAIN saada tyttö. pienet poikasi kärsii asenteestasi. Lapset osaa lukea rivien välistä,varsinkin äidin tunteita. yäk olet epäreilu. Herää todellisuuteen!

Mä kyllä ymmärrän sua ap.

Raskausaikana ja oikeastaan aina olen ajatellut, että jos joskus saan lapsia, saan pojan ja haluaisin pojan. Kun sitten raskaana ollessani minulle yhtäkkiä lääkäri kertoikin, että selvä tyttö täällä on tulossa, olin aivan hämmentynyt. Melkein heti huomasin olevani asiasta aivan innoissani, ihan itsekin hämmästyin miten ihanalta tuntuikin odottaa tyttöä, eikä poikaa. Mietin eniten juuri sitä äidin ja tyttären yhteyttä sitten vanhempana ja todennäköisemmin yhteisiä kiinnostuksen kohteita.



Itse olen ollut nuorempana poikatyttö, kiipeilin puissa, urheilin ja pelasin jalkapalloa, enkä juurikaan ollut kiinnostunut meikkaamisesta tai muista ns. tyttöjen jutuista. Veljien perässä touhusin samaa kuin hekin. Juuri ehkä tästä syystä ajattelin aina, että olisi ihanaa saada poikia. Tyttöjen mahdollsia prinsessakaudet ja barbileikit ym. eivät houkuttaneet. Tyttäreni sitten hämmästyksekseni onkin itse oikea "tyttötyttö". Rakastaa kaikkea vaaleanpunaista, röyhelöä, kimaltavaa ja haluaa tietysti itsekin olla prinsessa. Aluksi olin vähän ulalla näistä jutuista, mutta nyt huomaan välillä itsekin hypisteleväni jotakin prinsessajuttuja, kun ovat niin ihania. ;-)



Kaikilla läheisilläni on pelkkiä poikia, ja kyllä nykyään useinkin ajattelen, että on se sentään helppoa kun on tyttö. On niin mukavaa, kun leikit ym. ovat aika rauhallisia (aika itsekkäitä ajatuksia ;-)) Toisaalta tiedän varsin hyvin, että todennäköisesti varsinkin murrosiässä tyttöjen vanhempia koetellaan usein kovemmalla kädellä.



Yllätyksellistä tämä elämä, onneksi.