Miten opetat lapsiasi suhtautumaan vammaisiin ihmisiin?

mitä väliä, jos ko. tyyppi kuulee?

Tähän asti on riittänyt selitykseksi, että ihmiset on erilaisia. Lapsi 5v nyt.

Pari kertaa muistan vastanneeni jotain tyyliin joidenkin ihmisten on vaikea kävellä niin he tarvitsevat pyörätuolia. Ei siinä minusta mitään supattamisen tarvetta ole jos lapsi ihan vaan tiedonhaluisuuttaan kysyy eikä ilku. Johonkin kysymykseen taisin sanoa, että en tiedä, ihmisiä on erilaisia.

Esim. miksi setä istuu pyörätuolissa? - Koska setä ei pysty kävelemään.

Miksi setä ei pysty kävelemään? - Siksi, että hän ei vammansa vuoksi voi liikuttaa jalkojaan.



Miksi tuo poika ulisee? - Siksi, että hän ei pysty sanomaan sanoja, mutta hänellä on asiaa.

Miksi se ei pysty puhumaan? - Hänellä on vamma, joka tekee puhumisen vaikeaksi. Mutta hän pystyy ehkä viittomaan tai muilla tavoilla ilmaisemaan itseään.



Kyllä tuollaisiin lapsen kysymyksiin voi vastata ihan tavallisesti, eikä vammaista ihmistä tarvitse varoa, etteikö hänen seurassaan voisi myös vastata. Luonnollinen suhtautuminen on parasta.

vastata heti eikä sanoa että hys! vähänkö se on nolo sille "vammaiselle"! Selittää asian yksinkertaisesti ja niinkuin se on, itse hoen lapsilleni paljon että ihmiset on kaikki erilaisia!

mutta riippuen vähän kysymyksestä. Voin vastata suoraankin. Tyttö ei ole onneksi koskaan ihmetellyt suureen ääneen kenestäkään en tiedä johtuuko se siitä että meillä pyritään olemaan välittämättä siitä millainen joku on niin ehkä se sitten välittyy näissä tilanteissa lapseenkin. Esim. bussissa kerran juttelin aika vaikeasti vammaisen naisen kanssa joka oli pyörätuolissa niin ei tyttö siitä ollut moksiskaan. Tämä olikin hyvä esimerkki hänelle että ulkonäkö voi pettää sillä hänen kanssaan puhui kuin muidenkin kanssa.

Samoin tyttö ei ole koskaan ihmetellyt suureen ääneen mm. täysin hunnutettuja naisia tai romaninaisten hameita. On toki kysynyt ja vastaukseksi on saanut että se on heidän tapa ja ihmiset pukeutuu erilailla.

Mutta varmaan vastaisin että "ihmiset ovat erilaisia ja siinä missä sinä kävelet omin jaloin, tuo poika tarvitsee pyörätuolia avuksi. Tuo tyttö taas ei puhu kunnolla mutta ethän sinäkään osaa asiaa x".

vammaisia koskeen kysymyksiin?



-Miksi tuo täti on niin iso? Kun täti syö enemmän kuin kuluttaa.

"Miksi tuo poika ulisee? - Siksi, että hän ei pysty sanomaan sanoja, mutta hänellä on asiaa. Miksi se ei pysty puhumaan? - Hänellä on vamma, joka tekee puhumisen vaikeaksi. Mutta hän pystyy ehkä viittomaan tai muilla tavoilla ilmaisemaan itseään. Kyllä tuollaisiin lapsen kysymyksiin voi vastata ihan tavallisesti, eikä vammaista ihmistä tarvitse varoa, etteikö hänen seurassaan voisi myös vastata. Luonnollinen suhtautuminen on parasta."



Ei sitten tarvitse ainakaan totuutta vääristellä "vammaisen" kuullen. Minun lapsillani on neurobiologinen kehityshäiriö, jonka vuoksi puhuminen heille on tavallista vaikeampaa, mutta puheen he ymmärtävät ikäistään paremmin. Heitä ainakin loukkaisi, jos sinä kertoisit heidän kuullensa, että heillä on jokin vamma. Miksi et voisi vain kertoa, että joillekin puhuminen on vaikeampaa kuin toisille?

koska lapsilla on lähisuvussa yksi vammainen lapsi, myös päiväkodissa ollut mm sokea poika jne. Lapset eivät ole koskaan kyselleet mitään kysymyksiä, koska vammaisten läsnäolo on jotenkin niin luonnollista heille.

Jos lapsi on kysynyt että miksi tuo ei pysty puhumaan niin hänhän on sen jo huomannut että toisille puhuminen on vaikeampaa kuin toisille, ja se mitä hän haluaa tietää on miksi asia on niin.

"Miksi tuo poika ulisee? - Siksi, että hän ei pysty sanomaan sanoja, mutta hänellä on asiaa. Miksi se ei pysty puhumaan? - Hänellä on vamma, joka tekee puhumisen vaikeaksi. Mutta hän pystyy ehkä viittomaan tai muilla tavoilla ilmaisemaan itseään. Kyllä tuollaisiin lapsen kysymyksiin voi vastata ihan tavallisesti, eikä vammaista ihmistä tarvitse varoa, etteikö hänen seurassaan voisi myös vastata. Luonnollinen suhtautuminen on parasta." Ei sitten tarvitse ainakaan totuutta vääristellä "vammaisen" kuullen. Minun lapsillani on neurobiologinen kehityshäiriö, jonka vuoksi puhuminen heille on tavallista vaikeampaa, mutta puheen he ymmärtävät ikäistään paremmin. Heitä ainakin loukkaisi, jos sinä kertoisit heidän kuullensa, että heillä on jokin vamma. Miksi et voisi vain kertoa, että joillekin puhuminen on vaikeampaa kuin toisille?

"Vastaan lapsen miksi-kysymyksiin heti, lämpimästi ja ystävällisesti. Esim. miksi setä istuu pyörätuolissa? - Koska setä ei pysty kävelemään. Miksi setä ei pysty kävelemään? - Siksi, että hän ei vammansa vuoksi voi liikuttaa jalkojaan. Miksi tuo poika ulisee? - Siksi, että hän ei pysty sanomaan sanoja, mutta hänellä on asiaa. Miksi se ei pysty puhumaan? - Hänellä on vamma, joka tekee puhumisen vaikeaksi."



Mieti nyt vähän asiaa vammaisen kannalta. Liikun itse vammaisen lapsen kanssa. Mieti mitä vammainen lapsi joutuu kokemaan, kun kuulee ympärillään miten hänestä puhutaan vammaisena. Toki hän on vammainen, mutta hän on myös paljon muuta. Parin tunnin kauppareissun aikana voi tulla monta kommenttia vammaisuuteen liittyen, mutta ei välttämättä yhtään lapseen itseensä liittyen. Mitä se tekee vammaisen lapsen itsetunnolle? Kukaan ei huomaa, että hänellä on kauniit pitkät hiukset. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, että hän soittaa hyvin pianoa ja laulaa kauniisti. Kukaan ei huomaa uusia vaatteita. Mutta voi tulla jopa kymmenen eri kertaa puhetta vammaisuudesta, pyörätuolista ja kävelemättömyydestä.



Todella itsekästä tuollainen: minun lapsellani on oikeus saada selitys heti. Viis muiden tunteista ja itsetunnosta.

ja ystävällisen oloinen, olen sanonut että lapsi voi kysyä. Varsinkin jos hlö on kuullut lapsen ihmettelyn. Kukaan ei ole vielä suuttunut. :)

"Se vaan ei ole mikään vastaus että toisille puhuminen on vaikeampaa kuin toisille. Jos lapsi on kysynyt että miksi tuo ei pysty puhumaan niin hänhän on sen jo huomannut että toisille puhuminen on vaikeampaa kuin toisille, ja se mitä hän haluaa tietää on miksi asia on niin."



Mutta ethän sinä tiedä syytä! Ei kyseessä välttämättä ole vammaisuus. Minulla on kaksi puhumatonta lasta, ja kumpikaan ei ole vammainen. Lähipiirissä kaksi puhumatonta lisää ja vain toinen heistä on vammainen. Esim. dysfasia ei ole vamma. Dysfaattinen lapsi ei ole vammainen.



On rumaa puhua toisten asioita heidän kuullensa. Mutta jos et sitä itse ymmärrä, kuinka voisit lapsellesi sen opettaa.

-Miksi tuo täti on noin iso?

-Täti syö enemmän kuin kuluttaa.

-Miksi täti syö enemmän kuin kuluttaa?

-Täti on ahne.

-Miksi täti on ahne?

-Kysypä tädiltä.

"Vastaan heti, tai jos on esim. pyörätuolissa oleva henkilö ja ystävällisen oloinen, olen sanonut että lapsi voi kysyä. Varsinkin jos hlö on kuullut lapsen ihmettelyn. Kukaan ei ole vielä suuttunut. :)"



Kannattaa opettaa lapselle hyviä käytöstapoja. Tuollainen kysely ei ole hyvien tapojen mukaista. Kyseletkö sinäkin vierailta ihmisiltä heidän vammaisuudestaan? Tätä asiaa voi verrata muihin hyviin tapoihin: kiittämiseen, anteeksi pyytämiseen jne. Hyviin tapoihin ei kuulu kommentoida muita ihmisiä kaupassa tai muuallakaan, puhumattakaan heidän vammaisuudestaan kyseleminen.

Olisi hyvä kuulla joko vammaisten itsensä vastauksia tai heidän vanhempiensa ajatuksia.



Toinen tässä keskustelussa sanoo, että asiaan voi suhtautua luonnollisesti ja vastata lapsen kysymykseen heti siinä paikalla, vaikka henkilö, josta kysytään, olisi paikalla. (Onko ihan kohteliasta..?)



Toinen neuvoo kysymään henkilöltä itseltään. Johon taas toinen vastaaja toteaa, että se on epäkohteliasta ja tunkeilevaa. (Onko..?)



Mietin itse tilannetta, että olisin liikuntavammainen ihminen ja käyttäisin pyörätuolia. Voisin ajatella, että välttämättä kaikki (pienet) lapset eivät ole nähneet niin paljon pyörätuolia käyttäviä ihmisiä tai eivät muuten ole saaneet vastauksia (viattomiin) kysymyksiinsä. Jos lapsi kysyisi minun kuulteni, miksi tuo täti käyttää pyörätuolia, uskoisin, että olisin valmis ystävällisesti vastaamaan, että tarvitsen pyörätuolia liikkumiseen, koska en pysty kävelemään. Jos tulisi lisää miksi-kysymyksiä, miettisin lapsen iän mukaan, mitä voin vastata.



Voi olla, että saan ryöpyn niskaani, kun sanon, että voisin kyllä kysyttäessä vastata, että tilanne johtuu aivoista, että siellä tietyllä alueella on vamma, jonka vuoksi liikkuminen ei onnistu.



En ymmärrä, mitä salattavaa asiassa voi olla, tai miksi näistä asioista ei voi puhua ääneen. Minusta vammaisuudessa tai siinä, että ihmisellä on jokin osa-alue, jolla on haastetta enemmän kuin muilla, ei ole kerta kaikkiaan mitään hävettävää tai salattavaa. Olemme kaikki erilaisia ja aivan yhtä hyviä ja samanarvoisia.



Pikemminkin salailu, hyssyttely ja asioiden piiloon laittaminen saavat aikaan sitä, että lapsissakin herää kummeksuntaa erilaisuutta kohtaan.

"En ymmärrä, mitä salattavaa asiassa voi olla, tai miksi näistä asioista ei voi puhua ääneen. Minusta vammaisuudessa tai siinä, että ihmisellä on jokin osa-alue, jolla on haastetta enemmän kuin muilla, ei ole kerta kaikkiaan mitään hävettävää tai salattavaa. Olemme kaikki erilaisia ja aivan yhtä hyviä ja samanarvoisia. Pikemminkin salailu, hyssyttely ja asioiden piiloon laittaminen saavat aikaan sitä, että lapsissakin herää kummeksuntaa erilaisuutta kohtaan."



Asiassa on monta puolta. Itselläni on kaksi vammaista lasta. Ensinnäkin sillä on merkitystä, onko ihminen sinut vammansa kanssa. Toisille vammaisuus on kipeä paikka läpi elämän. Sillä on väliä, onko aina ollut vammainen, onko vammautunut, onko tullut kiusatuksi vamman vuoksi, miten lähipiiri suhtautuu vammaisuuteen jne. Silläkin on väliä, mikä on vammaisen ihmisen ikä. Lapsi/nuori, joka kokee oman vammaisuutensa vaikeana ja kärsii erilaisuudestaan, ei kaipaa enää edes hyvää tarkoittavia kyselyitä kauppareissuilla. Merkitystä on myös sillä, monesko kommentti se on päivän aikana. Huonona kaupunkireissuna saattaa tulla jo useampia kyselyjä/huomautuksia/kommentteja, ja se käy sietokyvylle. Kaikki eivät halua jakaa asioitaan, ihmisellä on oikeus yksityisyyteen.



Vaikka ei ole hävettävää/salattavaa ei ole kohteliasta puuttua vieraiden yksityisyyteen. Kulttuurissamme ei ole tavallista kommentoida toisten ulkoisia asioita henkilöiden itsensä kuullen. Se on epäkohteliasta.



Kaikki ymmärtänevät seuraavan: vaikka kuinka kiinnostaa, onko jollakin valtavan lihavalla ihmisellä jokin lihomista aiheuttava sairaus vai syökö hän vain liikaa, ja onko hän yrittänyt laihduttaa, ei sitä voi pohdiskella muiden kuullen eikä mennä kysymään.



Vammainen ihminen on enemmän kuin vammainen. Hän ei halua tulla huomatuksi pelkästään vammaisena. Vammaisellakin on oikeus yksityisyyteen. Hänellä on oikeus välttyä tunkelevilta kysymyksiltä. Yleiset käytöstavat tulee muistaa kaikkien kohdalla. Ei henkilön vamma tai muu poikkeavuus anna oikeutta tunkeiluun/epäkohteliaaseen käytökseen.



Lapsille on syytä opettaa, että vammaisia kohdellaan kuten muitakin. Vai opetatko, että muiltakin ihmisiltä voi kysellä asioita, jos kiinnostaa (miksi sinulla on noin paljon finnejä? miksi olet noin lihava? jne)? Erilaisuudesta pitää jutella kotona, ei kaupassa eikä linja-autossa. Ei ole kysymys salailusta eikä hyssyttelystä eikä asioiden piiloon laittamisesta. Vammasta puhuminen korostaa vammaa. Se ei korosta ihmisen vammatonta puolta, jokaisessa ihmisessä on myös paljon tervettä/normaalia. Opeta lapsesi näkemään ihminen, älä opeta häntä näkemään vammaa.

"Parin tunnin kauppareissun aikana voi tulla monta kommenttia vammaisuuteen liittyen, mutta ei välttämättä yhtään lapseen itseensä liittyen. Mitä se tekee vammaisen lapsen itsetunnolle? Kukaan ei huomaa, että hänellä on kauniit pitkät hiukset. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, että hän soittaa hyvin pianoa ja laulaa kauniisti. Kukaan ei huomaa uusia vaatteita. Mutta voi tulla jopa kymmenen eri kertaa puhetta vammaisuudesta, pyörätuolista ja kävelemättömyydestä."



Soittaako se sun lapsi pianoa kaupassa, lauraa luritteleeko se myös? Varmasti on maailman ihanin lapsukainen mutta sille ei voi mitään että sitä kommentoidaan mikä pistää eniten silmiin ja on erilaista.

"Varmasti on maailman ihanin lapsukainen mutta sille ei voi mitään että sitä kommentoidaan mikä pistää eniten silmiin ja on erilaista."



On epäkohteliasta kommentoida. Saanko kommentoida jos joku on niin lihava, että pistää silmään? Saako kommentoida hörökorvia? Saako kommentoida teinin finnejä? Moni asia pistää silmään kaupassa. Ihmisillä on normit/käyttäytymissäännöt, ja niitä on tapana noudattaa. Jos et ymmärrä miksi, ehkäpä joku psykologi voisi sinulle selittää. Lapsesi etu on, että häntä opetetaan noudattamaan kulttuurin normeja ja käyttäytymissääntöjä, olemaan toiset huomioonottava ja suvaitseva. Toisten kommentoiminen kaupassa/linja-autossa ja muuallakin on suoraan sanottuna törkeää.