Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen sairastaneet/sairastavat.
04.03.2010 |
Ymmärsikö puoliso sinua ja sairauttasi? Millä tavoin hän oli tukena, jos oli tukena?
Voiko ylipäätään odottaa puolison ymmärtävän/tukevan, jos hän ei itse ole sairastanut masennusta? Ymmärrän, että masennus/mielenterveysongelmat ovat vaikeita käsitettäviä ihmiselle, joka ei ole niitä käynyt läpi.
Minä sairastuin vakavaan masennukseen. Mieheni ei missään vaiheessa ymmärtänyt laidastakaan tätä. Hänellä ei ole koskaan ollut mitään sairauksia, pientä kuumeilua lukuunottamatta. Olen nyt lähestulkoon toipunut masennuksesta lääkkeiden ja terapian avulla, mutta olen todella ihmeissäni siitä "tuesta" mitä mieheltäni sain. Hänen tyyliin kuului puhua töissä työkavereille, ettei vaimo tee mitään kotona, kaikki työt jäävät hänelle, en jaksa akkaa enään kun hän on huonolla tuulella jne... Minulle hän sanoi monta kertaa, että ei muutakuin otat itseäsi niskasta kiinni ja alat töihin tai että olet vain laiska, tai että jos tuo tilanne tuosta pahenee, saat muuttaa muualle asumaan jne... Jonkun kerran hän kävi väkivalloin minuun käsiksi.
Okei, ymmärrän että rankkaa aikaa oli miehellekkin, mutta nyt hän puhuu, että se aika oli niin rankkaa hänelle, että jos toistuu, niin saan muuttaa muualle. Siitä ei puhuta mitään, mitä h******ä se aika oli minulle.
Jollain tavalla olen miehelle katkera nyt jälkikäteen tuosta ajasta. Ihmettelen, että missä se tuki oli mitä olisin sairaana tarvinnut. Mitä jos sairastun uudestaan masennukseen tai vaikka syöpään, en varmasti tule saamaan taaskaan tukea. Katkeruus näkyy siinä, että huomaan ajattelevani usein, että jos mies sairastuisi, niin saman kohtelun antaisin!
Masennuksen aikana mies osallistui kotitöihin laittamalla tiskejä, joskus imuroimalla, joskus viikkaamalla pyykit, sekä vaippojen vaihdolla. Kolmea vanhinta lasta hän kyllä käskyttää kovasti töihin kotona, pienin on niin nuori, että häneltä nyt ei sentään mitään vaadi.
Hjelppiä, miten selviän tästä katkeruudesta? Mitä kannattaa tehdä? Olen muutaman kerran yrittänyt miehen kanssa jutella, mutta se päätyy riitaan. Viimeisin keskustelukerta päättyi siihen, kun puhuttiin lapsuudestani väkivaltaisessa alkoholistiperheessä missä kärsittiin ainaisesta ruuan, vaatteiden yms puutteesta, ensin oli ihan okei, mies kuunteli, välillä hymähteli, lopulta hän sanoi, että oli hänelläkin lapsena yksi pikkuauto, joka sekin jäi patterin väliin. Suutin totaalisesti siinä vaiheessa, koska tiedän juurikin tarkkaan, että miehelläni on lapsuudessa ollut kaikenmaailman pelit ja vehkeet!!!
Apua, mitä teen?! Haluaisin aloittaa elämän ja parisuhteen puhtaalta pöydältä, mutta olen hukassa. Katkeruudella se ei onnistu!
Kommentit (59)
t. toinen kilpirauhasongelmien vuoksi hulluksi ja masentuneeksi ja laiskaksi ja vaikka mitä leimattu. Mutta PILLERI auttaa!
"Ihanko tosissaan joku väittää, että masentuneella on ihan terve ja normaali minäkuva, maailmankuva, arjenhallinta, stressinhallinta jne.? Sehän on sitten hienoa, jos masennus on samanlainen sairaus kuin syöpä, hoitohan yksinkertaistui just!"
Mun puolisolla on kilpirauhasen toimintahäiriön aiheuttama masennus. Aina kun kilpirauhaslääkitys on kohdallaan masennus on poissa. Ongelmana on vain kun lääkitystä ei oikein saa tasapainoon. Lääke auttaa aina jonkin aikaa, mutta sitten oireet palaavat. Puolisoni oli täysin terve psyykkisesti ennen kilpirauhasen ongelmia. Tarkoituksena kokeilla seuraavaksi harvinaisempia kilpirauhaslääkkeitä, josko niistä löytyisi apua. Myös psykologin mielestä ensisijainen hoito puolisoni kohdalla on kilpirauhasongelman saaminen tasapainoon. Sinä lienet erimieltä tästä?
Isäni sairastui masennukseen yli 60 vuotiaana sairastuttuaan neurologiseen etenevään sairauteen, johon masennus kuuluu. Väitätkö todella, että isäni masennus johtuu enemmin vääristyneistä ajatusmalleista kuin tuosta neulogisesta etenevästä aivosairaudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Just oli tutkimus, että fanaattisesti ja täydellisyyttä tavoitellen äitiyteen suhtautuvat masentuvat helpoiten. Eli niilläkö alkaa siis kilpirauhanen reistailemaan, eikä ongelma liity mitenkään epärealistisiin odotuksiin? ENtäpä tämä ketju? Kuinka moni täällä on masentunut kilpirauhasen takia?"
Mun puoliso on masentunut kilpirauhasongelman vuoksi. Siksi tuon esille tuon esimerkin. Toisinaan kilpirauhasen ongelmista kärsiviä hoidetaan pitkäänkin psykoterapialla (tuloksetta) kunnes lopulta tilan huonontuessa löytyy oikea syy. Myös moniin aivosairauksiin ja hormonihäiriöihin voi liittyä masennusta. Synnytyksen jälkeistä masennusta on hoidettu toisinaan hormonilääkityksellä ja vieläpä menestyksekkäästi. Tästäkin on tutkimuksia. Suosittelen tutustumaan myös näihin tutkimuksiin.
Keskiverto av-mamman masennus on sitä, kun ei nyt vaan huvita. Seuraavana päivänä sitten huvittaa. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean masennuksen kanssa.
Masennus voi olla todella vaikea sairaus. Vaikeaa ja psykoottista masennusta suositellaan hoidettavaksi muilla keinoin kuin psykoterapialla. Sairaalahoito ja lääkitys ovat ensi sijalla. Masennukseen voi liittyä myös harhoja. Harhat ovat kyllä ihan varmoja merkkejä aivotoiminnan häiriintymisestä eikä mitään vääristyneitä käytösmalleja.
kyllä haluaisin tietää, millä lailla ajattelen vääristyneesti, kun kerta olen masentunut. Tämä näkyy siis siinä, että tulevaisuudessa ei ole mitään odotettavaa. Tiedän, että voin vaikka huomenna ostaa lipun Australiaan, mutta mitä mä siellä tekisin. Kattelisin merta rannalla varmaan. Mikään tekeminen ei herätä tunteita, eikä ihmisten näkeminen, vaikka kuinka haluaisin. Tuntuu samalta, kuin koittaisi väkisin muuttaa itsensä lesboksi, ei oikein onnistu vaikka miten ajattelisi.
Masennus on sairaus. Tuskin äitisi halusi olla masentunut. Hän ei voinut sille mitään. Myös monet muut sairaudet vaikeuttavat ihmissuhteita ja vanhemmuutta. Tuskin kukaan toivoo puolisolleen mitään sairautta. Moni hylkää puolisonsa myös vammautumisen, syövän, psykoosin tai dementian vuoksi. Mitä ajattelet äidistäsi nykyisin? Miten ymmärrät äitisi sairauden? Syytätkö häntä sairaudesta? Mitä toivoisit, että hän olisi tehnyt toisin?
30 vuoden kokemus masentuneesta äidistä on antanut melko lailla tietoa masennuksesta ja sen hoitokeinoista ja sairauden vakavuudesta. Empaattisuuden puutteen kehittäminen ja vieraantuminen on ollut ainoa keino selvitä, jos ei ole halunnut alkaa rypeä masennuksessa yhdessä äitinsä kanssa. Pienellä lapsella ei ole keinoja hoitaa masentunutta aikuista, joten älkää vaatiko lapseltanne sellaista. Myös puoliso ahdistuu, hän ei ole hoitaja.
Syytän äitiäni jossain määrin, koska hän alkoi "kokopäiväsairaaksi" ja käytti sairautta verukkeena joka asiaan. Ahdistuskohtaukset olivat todella pelottavia, samoin psykoosivaihe. Mitä olisi voinut tehdä toisin: Toivon, että minut olisi sijoitettu lapsena asumaan toiseen kotiin, se olisi ollut parempi vaihtoehto. Toista vanhempaa ei ollut, joten olin yksin äitini kanssa. Kukaan ei kertaakaan kysynyt, miten pärjään.
Haluaisin suojella masentuneiden lapsia, heitä kohtaa tunnen todella suurta empatiaa.
Ja äitini - hän on kuusikymppisenä parantunut masennuksestaan. (20)
"Just oli tutkimus, että fanaattisesti ja täydellisyyttä tavoitellen äitiyteen suhtautuvat masentuvat helpoiten. Eli niilläkö alkaa siis kilpirauhanen reistailemaan, eikä ongelma liity mitenkään epärealistisiin odotuksiin? ENtäpä tämä ketju? Kuinka moni täällä on masentunut kilpirauhasen takia?"
Mun puoliso on masentunut kilpirauhasongelman vuoksi. Siksi tuon esille tuon esimerkin. Toisinaan kilpirauhasen ongelmista kärsiviä hoidetaan pitkäänkin psykoterapialla (tuloksetta) kunnes lopulta tilan huonontuessa löytyy oikea syy. Myös moniin aivosairauksiin ja hormonihäiriöihin voi liittyä masennusta. Synnytyksen jälkeistä masennusta on hoidettu toisinaan hormonilääkityksellä ja vieläpä menestyksekkäästi. Tästäkin on tutkimuksia. Suosittelen tutustumaan myös näihin tutkimuksiin.
Keskiverto av-mamman masennus on sitä, kun ei nyt vaan huvita. Seuraavana päivänä sitten huvittaa. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean masennuksen kanssa.
Masennus voi olla todella vaikea sairaus. Vaikeaa ja psykoottista masennusta suositellaan hoidettavaksi muilla keinoin kuin psykoterapialla. Sairaalahoito ja lääkitys ovat ensi sijalla. Masennukseen voi liittyä myös harhoja. Harhat ovat kyllä ihan varmoja merkkejä aivotoiminnan häiriintymisestä eikä mitään vääristyneitä käytösmalleja.
Myönnetään. Keskivertoav-mamman masennus on siis aivoperäinen sairaus, johon tärkeintä on saada sopiva pilleri. Hyvä, toimikaa siis sen mukaan.
Tää on taas ihan saman tason keskustelua, kuin virikehoidosta puhuttaessa, aina revitään esimerkiksi joku naapurin juuri leskeksi jäänyt 10 lapsen masentunut yh jolla on etenevä syöpä, ja sen takia vie lapsia virikehoitoon, ja että varmasti vähintään joka toisella on näin, ja sen takia koko asiasta ei saisi ääneen puhua.
Mutta kuten sanottu, pitäkää ihmeessä tautinne. JA selvennykseksi, totta kai uskon ja tiedän, että masennus VOI johtua myös fysiologisista seikoista, aivan kuten ylipainoisuuskin VOI johtua esim. hormonaalisista muutoksista. Pystynette kuitenkin myöntämään sen faktan, että molemmat ovat kuitenkin varsin selkeässä vähemmistössä?
Ja sille, joka ihmetteli mitä vikaa on hänen ajatusmalleissaan, kun mikään ei vaan kiinnosta... niin no ei varmaan mikään. Kannattaa jatkaa samaa rataa, mukava elämä tiedossa. Missään nimessä ei kannata kyseenalaistaa tai etsiä syytä sille fiilikselle, pilleriä naamaan vaan, se auttaa. Jos ei auta, niin voi ottaa vaikka useamman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus on sairaus. Tuskin äitisi halusi olla masentunut. Hän ei voinut sille mitään. Myös monet muut sairaudet vaikeuttavat ihmissuhteita ja vanhemmuutta. Tuskin kukaan toivoo puolisolleen mitään sairautta. Moni hylkää puolisonsa myös vammautumisen, syövän, psykoosin tai dementian vuoksi. Mitä ajattelet äidistäsi nykyisin? Miten ymmärrät äitisi sairauden? Syytätkö häntä sairaudesta? Mitä toivoisit, että hän olisi tehnyt toisin?
30 vuoden kokemus masentuneesta äidistä on antanut melko lailla tietoa masennuksesta ja sen hoitokeinoista ja sairauden vakavuudesta. Empaattisuuden puutteen kehittäminen ja vieraantuminen on ollut ainoa keino selvitä, jos ei ole halunnut alkaa rypeä masennuksessa yhdessä äitinsä kanssa. Pienellä lapsella ei ole keinoja hoitaa masentunutta aikuista, joten älkää vaatiko lapseltanne sellaista. Myös puoliso ahdistuu, hän ei ole hoitaja.
Syytän äitiäni jossain määrin, koska hän alkoi "kokopäiväsairaaksi" ja käytti sairautta verukkeena joka asiaan. Ahdistuskohtaukset olivat todella pelottavia, samoin psykoosivaihe. Mitä olisi voinut tehdä toisin: Toivon, että minut olisi sijoitettu lapsena asumaan toiseen kotiin, se olisi ollut parempi vaihtoehto. Toista vanhempaa ei ollut, joten olin yksin äitini kanssa. Kukaan ei kertaakaan kysynyt, miten pärjään.
Haluaisin suojella masentuneiden lapsia, heitä kohtaa tunnen todella suurta empatiaa.
Ja äitini - hän on kuusikymppisenä parantunut masennuksestaan. (20)
Ei tuollaista saa puhua, masentunut on totta kai paras mahdollinen vanhempi lapsilleen! Hyi sinua, että noin olet asian kokenut! Kyllä masentuneellakin on oikeus hankkia lapsia ja sitten olla niin sairas että! Lapset kyllä sopeutuu, ja tärkeintähän on että äiti tekee parhaansa. Tai ainakin sanoo tekevänsä.
Edelleen odotan innolla vastausta kysymyskeen, miksi masennusta hoidetaan terapialla, jos se kerran on elimellinen sairaus?
miksi lääkehoito auttaa masennuksessa, jos kyseessä on vain väärien käyttäytymismallien tuoma ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sille, joka ihmetteli mitä vikaa on hänen ajatusmalleissaan, kun mikään ei vaan kiinnosta... niin no ei varmaan mikään. Kannattaa jatkaa samaa rataa, mukava elämä tiedossa. Missään nimessä ei kannata kyseenalaistaa tai etsiä syytä sille fiilikselle, pilleriä naamaan vaan, se auttaa. Jos ei auta, niin voi ottaa vaikka useamman.
kyseenalaistaisit tai etsisit syyn sille fiilikselle, ettei mikään tunnu miltään? Mitä syitä sille voisi olla, mikä korjautuu ajattelemalla jotenkin toisin?
vaikka keksit jotain ihan uutta sanottavaa, mitä kukaan ei ole yhteensä viiden vuoden terapiakokemukseni aikana ehdottanut. Nr.49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut pelasti terapia ja siellä oppimani asiat, kuinka asioihin suhtaudutaan ja niitä käsitellään. Lääkityksiähän en siis voinut
käyttää voimakkaiden sivuvaikutusten takia, mutta niitä kokeiltiin, koskapa masennus on myös aivojen kemiallinen häiriötila ja ajateltiin, että lääkitys antaisi hieman potkua terapialle. Suuren plussan parantumiselleni annan myös miehelleni, joka ei vähätellyt sairauttani.
Ihmiset masentuvat niin monista syistä. Eihän rintasyöpäänkään ole yhtä ainutta aiheuttajaa: joillakin se on geneettinen, joillakin tapahtuu itsenäinen solutason muutos esim tupakoinnin takia tai ihan vain itsestään. Hoidotkin näihin
syöpätyyppeihin ovat erilaiset, samoin ennusteet vaikka samasta elimestä puhutaan.
Jonkun masennus on täysin aivojen kemiallinen häiriötila ja heidän masennukseensa lääkkeet auttavat. Tosin heillä on suurempi riski sairastua uudestaan. Toiset, niin kuin minäajoin itseni täysin piippuun rankalla työnteteolla, lapsilla, joihin en ilmeisesti sitten ollutkaan valmis, lapsuudesta saaduilla huonoilla lähtökohdilla ja huolimatta erittäin korkeasta koulutuksesta ja työpaikasta, niin huonolla itsetunnolla.
Eli vastauksena kysymykseesi, niin terapeutin kanssa yhdessä 'rakensimme'' minulle uuden minäkuvan ja sen avulla tullen pärjäämään ilman suurempia retkahduksia elämässäni.
Mutta ei todellakaan kannata lokeroida kaikkia masentuneita samaa karsinaan. Sairaita he ovat kaikki, mutta niinkuin kaikissa sairauksissa käy, että koska me ihmiset olemme yksilöitä, niin kaikille ei tehoa sama hoito. Siltikään se ei tarkoita sitä, että toisen masennus nyt saisi jotenkin paremman arvosanan.
Ihmiset masentuvat niin monista syitä
että valtaosa masennuksista johtuu vääristä ajatusmalleista ja itsetunnon puutteesta ja ties mistä.
Jännä, että kuitenkaan oikeesti masennus ei todellakaan ole noin suoraviivainen sairaus, vaan sen syitä ja mekanismeja tutkitaan koko ajan, jotta siitä tiedettäisi enemmän.
Juuri syksypuolella luin lehdestä tuloksesta, jonka mukaan alhainen verenpaine voi altistaa masennukselle. Asia vaatii lisätutkimista.
Niin paljon on vielä hämärän peitossa, että voi hyvinkin olla, että masennus todellakin on täysin fysiologinen sairaus, joka puhkeaa ihmisille, joissa yhdistyvät tietyt fysiologiset piirteet, jotka mikään eivät yksin aiheuta masennusta, mutta jotka yhdessä laukaisevat sen.
Ja näitä altistavia piirteitähän etsitään koko ajan ja myös löydetään koko ajan lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnitin huomiota siihen toistuneeseen ajatukseen, että mt-ongelmia ymmärtää paremmin sellainen joka on itse kokenut sellaisia. Oma kokemukseni on jokseenkin päinvastainen; itse mt-ongelmainen seurustelukumppani suhtautui poikkeuksellisen tuomitsevasti ja suvaitsemattomasti mt-ongelmiin, ja myös oli hanakka näkemään niitä siellä missä niitä ei ollut. Hänellä oli jonkinlainen mt-ongelmien pelko, kenties juuri oman ongelmaisuutensa vuoksi.
vaikka keksit jotain ihan uutta sanottavaa, mitä kukaan ei ole yhteensä viiden vuoden terapiakokemukseni aikana ehdottanut. Nr.49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoi vaan ettei ymmärrä minua ja tiedänhän minä sen. Jotenkin vaan vaikeiden aikojen jälkeen koin että yksin oli pärjättävä- mies teki pyydettäessä kotitöitä tai sanoi "eikun sä lepäät, mä hoidan nää" mutta äänensävy oli helvetin kireä 90% ajasta. :/ Olin puolisen vuotta sairaslomalla ja opettelin sinä aikana mm. antamaan itselleni anteeksi. Nukuin päivät kun lapsi oli hoidossa ja skarppasin iltapäivää varten, jolloin pistin kaiken energiani lapsen kanssa olemiseen ja mm. ruoanlaittoon. Mies nalkutti kun aloitin uudestaan tupakanpolton ja yövalvomiset, mutta sanoin hänelle päin naamaa ettei se kuulu hänelle tippaakaan sillä hoidan pakolliset asiat hyvin eikä hänen asenteensa auta minua parantumaan. Enpä tiedä...jotkut ovat sitä mieltä että kumppani kulkee vierellä silloinkin kun itse kokee ettei toinen tajua sinua yhtään, mutta minusta kunniaa parantumisestani ei kyllä voi antaa puolisolleni. Ehkä viidesosan voisin antaa, se tulee siitä että hän jaksoi käytöstäni ja antoi minulle vapautta olla oma itseni. Mutta empatia ja huolehtiminen unohtuivat jonnekin...
Edelleen odotan innolla vastausta kysymyskeen, miksi masennusta hoidetaan terapialla, jos se kerran on elimellinen sairaus?
miksi lääkehoito auttaa masennuksessa, jos kyseessä on vain väärien käyttäytymismallien tuoma ongelma?
Että 95% av masentuneista voisi popsia monivitamiinitabuja ja uskoa että ne olisi masennuslääkkeitä ja kyllä hymyilisi taas elämä. Masennuslääkkeet vaikuttavat piristävästi aivojen kemialliseen rakenteeseen, tottamooses ne auttaa! viinasta tulee känniin ja lsd stä menee sekasin. Mutta ihan oma valinta on se, että haluaako elämänhallinnassa turvautua pillereihin, vai koittaako ensisijaisesti tarttua ongelmaan ja selvittää se omin henkisin voimavaroin. ja ennenkaikkea hyväksyä se, että ihan normaaliin elämään kuuluu ajoittainen "masennus" ihan synnytyksen jälkeenkin. On okei tuijottaa tyhjyyteen, itkeä silmät päästään ja olla ihan pohjalla, sieltä pitää vaan osata kavuta ylös ja ellei osaa niin täytyy pitää huolta ettei sinne joudu.
-myöskin vakavan masennuksen diagnoosin saanut.
että onneksi se puoliso ei tiedä miltä masennus tuntuu. Itse aina kausittain masentuneena kiitän luojaa että mun mies on tuollainen positiivinen, iloinen luonne, joka ei masennuksesta juuri tiedä. Toisaalta hän ei mitenkään mun oloani arvostele mutta sanoo kyllä että ei ihan täysin ymmärrä sitä. Minusta tällainen ymmärtämättömyys on vain hyvä asia. Jotenkin hän tuo masentuneisuuden keskelle sellaista normaalia elämää ja asennetta. Se auttaa mua huomattavasti enemmän kuin se, että analysoisimme yhdessä miltä musta nyt tuntuu ja miksi. Varmaan tämä voi jotakuta auttaa mutta ei mua. Olen ollut tällaisenkin kumppanin kanssa ja se suhde päättyi omaan mahdottomuuteensa kun molemmat masentuivat toistensa masentuneisuudesta. Todella ymmärsimme toistemme mielen tiloja puolesta sanasta taikka ilmeestä mutta se oli liikaa. Oli liian surullista.
Huono asia on sekin, jos puoliso alkaa uhkailla tai on väkivaltainen sen takia että sairastat masennusta. Siis eihän sellaista voi tehdä että uhkailee, että jos vielä sairastut niin saat kerätä kamppeesi. Hirvittävää. En voisi ikinä antaa anteeksi tuollaista paitsi jos hän suostuisi johonkin pariterapiaan ja lopulta pyytäisi anteeksi sanojaan. Masennus on sairaus ja siinä ei ole kysymys laiskuudesta eikä siitä ettei osaa ottaa itseään niskasta kiinni. Siinä tilassa vielä väkivallan kokeminen tai sen uhka pahentaa oloa, ja jos näin vielä joskus käy niin neuvoisin sua kyllä juoksemaan nopeasti pois. Turvaan. Jos miehesi ei ymmärrä tilaasi, niin et voi häntä väkisin saada ymmärtämään. Itsesi sun on pelastettava parempaan elämään.
käytösmalleista ja ajattelutavoista, miksi Kela myöntää työkyvyttömyyseläkettä masentuneille? Miksi kotiin ei vain tule lappua, "laita ajatusmallisi uusiksi"? Miksi kaikkien masennukseen ei psykoterapia auta? Psykoterapeuttikaan ei aina löydä mitään psyykkistä vikaa masentuneesta. Tk-lääkäri saattaa sen sijaan löytää fyysistä vikaa.
Masentuneen äidin lapselle: Luuletko, että lapsuutesi olisi ollut parempi, jos äitisi ei olisi ollut yksinhuoltaja?
tämmöiset kommentit on kyllä uskomattomia: "Ymmrrän myös miestäsi. Minä saattaisin myös kypsyä
masennusta "sairastavaan" puolisoon..." - miten lainausmerkeissä sairastavaan?????? no joo, tässä on vaan esimerkki ihmisestä, joka on tietämätön. eikä kaikkien voi olettaakaan tietävän. kaikkien kohdalle sairaus ei onneksi osu (lähipiiriinkään).
meillä oli vuosia sitten tilanne että mä olin masentunut ja sitten sairastui mies. kumpikin inhosi elämäänsä ja siitä suosta oli vaikea nousta. meille kävi niin että erosimme ja palasimme parin vuoden päästä yhteen. eroon syy oli siis molempien paha masennus, jonka takia luulimme että meillä menee huonosti - vaikka MEILLÄ ei mennyt huonosti, vaan kumpaisellakin meni itsensä kanssa huonosti.
nyt olemme onnellisesti yhdessä, mutta pelottaa tilanteen uusiutuminen. toisaalta toivon että jos näin kävisi, niin TIETÄISIMME ja olisimme oppineet, että se on sairaus, ei kummankaan VIKAA tai syytä.
katkeruus tulee välillä. että miksei tukenut jne. mutta toisaalta se on ymmärrettävää. se on vaikea paikka sekin.
aapeelle voimia!!! pariterapia voi olla todella avuksi.
"Ihanko tosissaan joku väittää, että masentuneella on ihan terve ja normaali minäkuva, maailmankuva, arjenhallinta, stressinhallinta jne.? Sehän on sitten hienoa, jos masennus on samanlainen sairaus kuin syöpä, hoitohan yksinkertaistui just!"
Mun puolisolla on kilpirauhasen toimintahäiriön aiheuttama masennus. Aina kun kilpirauhaslääkitys on kohdallaan masennus on poissa. Ongelmana on vain kun lääkitystä ei oikein saa tasapainoon. Lääke auttaa aina jonkin aikaa, mutta sitten oireet palaavat. Puolisoni oli täysin terve psyykkisesti ennen kilpirauhasen ongelmia. Tarkoituksena kokeilla seuraavaksi harvinaisempia kilpirauhaslääkkeitä, josko niistä löytyisi apua. Myös psykologin mielestä ensisijainen hoito puolisoni kohdalla on kilpirauhasongelman saaminen tasapainoon. Sinä lienet erimieltä tästä?
Isäni sairastui masennukseen yli 60 vuotiaana sairastuttuaan neurologiseen etenevään sairauteen, johon masennus kuuluu. Väitätkö todella, että isäni masennus johtuu enemmin vääristyneistä ajatusmalleista kuin tuosta neulogisesta etenevästä aivosairaudesta?