Elämä yhtä taistelua 4-v:n kanssa

paitsi että meillä ei edes pue itse.

paitsi että meillä ei edes pue itse.

Kaanna selkasi, ala komenna pukemaan, ala kutsu syomaan ( ala edes laita ruokaa). Ole niinkuin uhmista ei olisi olemassakaan. Naitten kanssa pitaa olla kiero kuin korkkiruuvi, sitahan ne yrittavat sinun kanssasi.

Kun alkaa kysella ruokaa, sanot vaan etta en enaa tee sita kun ei koskaan kelpaa, nyt on aidin lomapaiva et enaa jaksa tapella.

t. erityisen äiti

käsitellä lasta, jolla on todellinen syy toimia hitaasti kuin käsitellä lasta, joka uhmaa ihan vain uhman vuoksi.

t. ihan nosmaalin 4-vuotiaan äiti, jolla myös mee hermot, kun toinen heittäytyy vauvaksi

t. erityisen äiti

joku aika sitten 4v tytön kanssa. Pukeminen oli yhtä tuskaa. Syöminen hidasta. Meillä kyllä osittain johtui siitä että tytölä oli todella kuiva iho, mutta koska hän ei yhtään sietänyt rasvaamista se oli jäänyt vähän vähemmälle. Mutta kun äitini huomiosta osasin yhdistää nämä asiat ja aloin palkita onnistuneesta rasvauksesta moni asia helpotti. Muutenkin elämä alkaa olemaan tasaisenpaa nyt kun 5v synttärit lähestyy. Kun rasvaaminen oli alkanut sujumaan otettiin myös muihin asiohin pieni palkitsemis juttu mukaan. Pikku hiljaa tyttö tajusi että ainakin kannattaa yrittää olla menettämättä hermoja joka pukemis ja syömis kerralla.

sen syyn tohon hidasteluun & haahuiluun...ja parannuskeinon. Saattaa toki kuulua ikään, mutta tuntuu, että tyttö on ollut vaativa/hankala 1,5v lähtien. Toivottavasti joku ratkasu kuitenkin kohta löytyy, ettei tilanne riistäydy käsistä tämän pahemmin. Nyt pitäs saada se nukkumaan.

sen syyn tohon hidasteluun & haahuiluun...ja parannuskeinon. Saattaa toki kuulua ikään, mutta tuntuu, että tyttö on ollut vaativa/hankala 1,5v lähtien. Toivottavasti joku ratkasu kuitenkin kohta löytyy, ettei tilanne riistäydy käsistä tämän pahemmin. Nyt pitäs saada se nukkumaan.



Ap

jos ei ole ehtinyt tehdä asioita määrättynä aikana, jäävät kesken. Sit vaan puolipukeissa ulos ja ruoka pois edestä jne

Meillä on 4 v. poika, jonka pukeminen/riisuminen oli todella hidasta tai sitä ei tapahtunut ollenkaan tai se tapahtui vasta kamalan jankutuksen jälkeen.



Pojalla on karkkipäivä lauantaisin ja nyt hän tienaa ne karkit sitä päivää varten. Eli aamulla, jos pukee sekä sisä- että ulkovaatteet reippaasti itse, saa valita karkin kulhoon. Iltapäivällä, kun tulee päiväkodista, jos riisuu ja syö sen jälkeen nätisti ruuan, saa valita toisen karkin. Ja sit vielä jos riisuminen, yöpuvunlaitto + muut iltatoimet menee hyvin, saa valita kolmannen karkin.



Aluksi ilmoitti, ettei enää aio syödä karkkia lainkaan, mutta me jatkettiin sitkeesti tätä kuviota. Kolmannen päivän jälkeen kaikki sujuu loistavasti. Lapsi on innoissaan, kun saa itse valita niitä karkkeja pussista ja näkee kuinka niiden määrä lisääntyy kupissa. Palkinto ja kannustus tulee siis näkyviin heti ja on lapsen helppo tajuta.

täytyy kokeilla tota karkkipäivän karkkien tienausta. Meillä ei kyllä tähän asti ole ko. päivää ollut, karkkia kyllä syöty joten ei varmaan olisi pahasta aloittaa.



Tota kellottamista oon kokeillu jonkun verran, mut tehoaa vain välillä.



ap

ja täytyy sanoa, ettei meillä ole auttanut nämä täälläkin ehdotetut uhkailut, kiristykset ja lahjonnat. Erityisesti lahjonta on ollut aivan vikatikki - jos erehdyt lupaamaan pillimehun palkkioksi, jos kauppareissu sujuu hyvin, tyttö sivuuttaa lauseesta kokonaan sen "jos kauppareissu menee hyvin", vaatii pillimehua huutaen ja parkuen kuin maailmanlopun edessä koko kotimatkan, kieltäytyen kävelemästä ja kun kannan, hän kirkuu kurkku suorana, että "äiti, älä, sattuu, äiti älä satuta!" Vaikka taatusti en tarkoituksellisesti satutakaan, en kanna kovakouraisesti, olen antanut tuhat ja yksi mahdollisuutta kävellä omin jaloin, todistanut yritystä hypätä autotielle auton alle ja niin edelleen. Lisäksi tyttö alkaa keksiä itse asioita, joista häntä pitäisi palkita, ja sanelee niitä meille vanhemmille, ja hermoromahdus on taattu, kun asia ei toimikaan ihan niin. Meillä kokeiltiin myös esim. sitä, että huonon käytöksen seurauksena lempilelut joutuivat "jäähylaatikkoon", mutta tämäkin ratkaisu päätyi siihen, että tyttö tokaisi, ettei oikeastaan haluakaan leikkiä yhtään millään lelulla, pakkasi kaikki jäähylaatikkoon ja se siitä. Jos yhtään hoputan tai edes sinne päinkään, tyttö vetoaa heti siihen, ettei hän pysty niin nopeasti (vaikka kyse todellakin olisi pelkästä tahallisesta hidastelusta) ja lopettaa yksinkertaisesti senkin vähän toiminnan mitä on siihen asti tehnyt, alkaa itkeä tai saa hermoromahduksen ja raivarin. Tämä meidän tyttönen olisi aina syömättä ja aina alasti ulkona, jos rupeaisin jollakin munakellolla aikatauluttamaan.



Miehen kanssa tätä on pohdittu, ja paljon, koska meillä todella on eväät aika lopussa tämän käytöksen kanssa. Mitään diagnooseja ei ole, eikä tyttö käyttäydy näin kellekään muulle kuin meille vanhemmille. Neuvolan täti takoo selkää ja lohduttaa, että se kertoo vaan siitä, että lapsi uskaltaa kiukuta meille, mutta välillä kyllä toivoisin olevani vähän enemmän pelottava. No, yhdeksi syyksi on mieheni kanssa ruvettu epäilemään tytön huonoa nukkumista, ja uniongelmiin ollaan nyt hakemassa ratkaisua. Ensin suljetaan pois kita- ja nielurisaongelmat, koska ne ovat todennäköisimpiä, sitten edetään tarpeen mukaan. Tyttö on myös todella huono syömään, eikä tunnu tajuavan itse esim. nälän tunnetta kunnolla. Hän saattaa raivota pöydässä, ettei hänellä ole nälkä, ei tykkää ruuasta eikä halua sitä syödä, mutta kun puoliväkisin suuhun on saatu tungettua ensimmäinen lusikallinen, tyttö vetääkin kaksi lautasellista yhdeltä istumalta ja kertoo, että hänellä olikin kova nälkä ja tämä on hänen lempiruokaansa. Eräältä ystävältäni kuulin, että jos kita- tai nielurisat ovat liian isot ja vaativat leikkausta, ne saattavat aiheuttaa myös syömisongelmia, joten tämän syömisasian suhteenkin katsomme toistaiseksi, mitä tulevissa tutkimuksissa selviää. Sitten katsotaan, miten jatketaan eteenpäin.



Mä olen myös lähdössä perheneuvolaan ihan yksilönä etsimään voimavaroja ja työkaluja tämän lapsen kanssa olemiseen ja elämiseen sekä kasvattamiseen. Olen useamman lapsen kanssa kotiäitinä, joten suurimman osan tästä uhmailusta, raivoilusta tai mitä se sitten onkaan, kannan minä, ja tunnen oloni yksinkertaisesti voimattomaksi. Mieheni ei oikein osaa auttaa eikä tukea minua asiassa, hän kun ymmärtää tytön käytöstä ihan yhtä vähän kuin minä. Lisäksi mulla pitäisi tietysti riittää aikaa ja energiaa myös niiden muiden lasten huomiointiin ja hoitoon, mutta tällä hetkellä ainakin 90% ajasta ja huomiostani menee tämän yhden lapsen kanssa. Minua on jopa kehotettu laittamaan tämä yksi lapsi päivähoitoon - "eihän se siellä kuitenkaan tuollalailla käyttäydy, ja sä saisit vähän lomaa siitä", mutta se ei voi mielestäni olla mikään ratkaisu. Kyse on mun lapsestani, kyllä mun jostakin täytyy löytää voimat ja eväät pärjätä tämän(kin) lapsen kanssa. Muiden lastemme kanssa ei tällaisia ongelmia ole, he vain jäävät siskonsa käytöksen "varjoon" ja sopeutuvat osaansa, ikään kuin tajuaisivat, että sisko nyt vain vie äidin ja isän aikaa eniten, isä ja äiti ovat muutenkin väsyneitä siskon vuoksi eikä heidän sovi kiukutella tms. ettei äiti ja isä väsyisi lisää. Kukaan heistä ei ole tällaista sanonut, vaan päättelen tämän lähinnä käytöksestä. Muut lapset vetäytyvät tilanteista pois, ja jos eivät pysty, toimivat juuri kuten siskon toivottaisiin toimivan - jos tämä 4-vuotias hidastelee ja alkaa riehua pukemisen kanssa, 8-, 6- ja jopa 2-vuotias vetävät ennätysvauhtia ulkovaatteet päällensä, tarvittaessa pyytävät apua toisiltaan ja liukenevat ulko-ovelle. Esikoinen on joskus ihmetellyt, miksi siskon pitää käyttäytyä kuten käyttäytyy, ja kysynyt, että "eikö sillä ole aivoja ollenkaan kun se ei tajua että tuo on ihan typerää?"

sen syyn tohon hidasteluun & haahuiluun...ja parannuskeinon. Saattaa toki kuulua ikään, mutta tuntuu, että tyttö on ollut vaativa/hankala 1,5v lähtien. Toivottavasti joku ratkasu kuitenkin kohta löytyy, ettei tilanne riistäydy käsistä tämän pahemmin. Nyt pitäs saada se nukkumaan.

Ap

Meilläkin on 4v tyttö, joka on aina ollut temperamentiltaan kiivas. 1,5-vuotiaana se alkoi. Tässä oli rauhallisempi kausi välissä, mutta nyt on taas aivan mahdotonta. Pukemisessa kestää ja kestää, tyttö on aina sisaruksista viimeinen. Haaveilee ja pelleilee ja kiukuttelee kun pitäisi pukea. Ja joskus tuntuu että jokin napsahtaa, eikä mikään enää kelpaa, kaikessa vängätään.

Myös kävely on aina ollut hidasta. Tyttö haaveilee kävellessään, eikä ota hoputtamisyrityksiä kuuleviin korviinsa.

Hyvinä hetkinään tyttö on maailman ihanin ja hauskin ja suloisin prinsessa, mutta kun toinen puoli tulee esiin, niin tekisi mieli repiä hiukset päästäni!

. Muiden lastemme kanssa ei tällaisia ongelmia ole, he vain jäävät siskonsa käytöksen "varjoon" ja sopeutuvat osaansa, ikään kuin tajuaisivat, että sisko nyt vain vie äidin ja isän aikaa eniten, isä ja äiti ovat muutenkin väsyneitä siskon vuoksi eikä heidän sovi kiukutella tms. ettei äiti ja isä väsyisi lisää. Kukaan heistä ei ole tällaista sanonut, vaan päättelen tämän lähinnä käytöksestä. Muut lapset vetäytyvät tilanteista pois, ja jos eivät pysty, toimivat juuri kuten siskon toivottaisiin toimivan - jos tämä 4-vuotias hidastelee ja alkaa riehua pukemisen kanssa, 8-, 6- ja jopa 2-vuotias vetävät ennätysvauhtia ulkovaatteet päällensä, tarvittaessa pyytävät apua toisiltaan ja liukenevat ulko-ovelle

Meilläkin muut kärsivät, kun yksi pyörittää perhettä. Varsinkin esikoinen, joka on 6v ja kiltti ja joustava tyttö. Pelkään että hän joutuu joustamaan liikaa.

Jospa tama 4-vuotias hakee huomiota talla tavalla sisarustensa keskelta. Han on huomannut etta mita enemman huutaa sita enemman han saa aidin huomion.



Mita jos yrittaisit olla huomioimatta huonoa kaytosta mitenkaan, mutta heti kun kayttaytyy hyvin sanoisit jotain kannustavaa, "aikun olit siskolle kiltti" "soitpa hyvin ruuan" vahan niinkuin yli huomioit mita tahansa hyvaa kaytosta ja rauhallisessa tilanteessa kerrot kuinka iloiseksi hanen hyva kayttaytyminen sinut tekee. Kun tulee raivari, kayttaynyt niinkuin hanta ei olisi, turvallisuus huomioiden tietenkin.



Tiedan ettei valinpitamattomyys ole aina helppoa, varsinkaan yleisilla paikoilla, mutta kylla meista on yllattavan moni ollut samassa tilanteessa ja ymmartaa.



Itsellani on melkein 4-vuotias poika joka kayttaa marinaa aseenaan kaikkeen. Neuvottelu montako suupalaa taytyy syoda alkaa ennenkuin ruoka on edes valmista. Koskaan ei tykkaa... Myos yhden kaden sormilla voidaan laskeat yot kun ollaan saatu nukutta mieheni kanssa kaksitaan omassa sangyssa.



Kaikista tarkeinta on aloitta jokin malli ja pysya siina. Itse etsimme hyvaa ajankohtaa alkaa vieda poikamme takaisin omaan sankyyn joka kerta kun yrittaa meidan valiin. Joskus olen yrittanut aloittaa ja viidennen kerran jalkeen leikin nukuvaa etta juttu menisi kokonaan pilalle ja voisin yrittaa taas seuraavana yona uudestaan...

Tyttö saattaa muuttua nanosekunnista pirusta enkeliksi (näin julmasti sanottuna; siinä tilanteessa tuntuu juuri tältä...).

Mita jos yrittaisit olla huomioimatta huonoa kaytosta mitenkaan, mutta heti kun kayttaytyy hyvin sanoisit jotain kannustavaa, "aikun olit siskolle kiltti" "soitpa hyvin ruuan" vahan niinkuin yli huomioit mita tahansa hyvaa kaytosta ja rauhallisessa tilanteessa kerrot kuinka iloiseksi hanen hyva kayttaytyminen sinut tekee. Kun tulee raivari, kayttaynyt niinkuin hanta ei olisi, turvallisuus huomioiden tietenkin.