ruokitteko naapurit kakarat?
Jos teillä on kylässä leikkimässä naapurin lapsia ja teillä ruoka-aika, komennatteko kotiin syömään siksi aikaa kun teillä syödään vai kutsetteko ne syömään myös?
En nyt tarkoita et jos silloin tällöin, mutta jos joka päivä lähes ovat teillä kylässä?
Kommentit (77)
Meidänkin lasten melkein kaikki kaverit asuu ihan samassa rivarin pihapiirissä. Annan heille kylläkin pientä välipalaa ja juomista samalla kun omillekkin lapsile. Oikean ruuan saavat kyllä syödä kotonaan omien vanhempiensa kanssa. Silloin tietenkin tarjotaan kunnon ruokakin jos kaveri on tullut esim. yökylään. Ja kun meillä alkaa ruokailu kaverit odottavat joko omassa kotonaan,ulkona tai lastenkamareissa sen aikaa kun me olemme syöneet. Yleensä en kylläkään anna kenenkään tulla meille ruokaaikaan.
Meillä on pojan kavereita usein ja yötäkin aina useampi kpl kerrallaan ja olen niin iloinen,et he viihtyvät meillä!!!Ja tarjoan ruoat ja välipalat...emmekä ole rikkaita,mut itse teen mahd.paljon ja ilolla annan lapsille oma tekemää!!:)
Jos vain on sellaista ruokaa mistä riittää ylimääräiselle. Minusta on kiva että ovat täällä meillä ja ruoka-aikana soitetaan kotiinsa ja kysytään voiko lapsi syödä meillä. Useinmiten meillä syö lapse 10-vuotias kaveri, jonka vanhemmat tulevat töistä usein vasta viiden jälkeen. Oma lapseni syö heillä kun välipalaa kun ovat siellä, ja usein on myös yökylässä kaverillaan. Minusta on mukava tarjota ruokaa hyväkäytöksiselle lapselle, joka syö mitä vain :)
Oma perheensä karppaa, joten poika saa meillä erilaista ruokaa kuin kotonaan.
eikä lapsemmekaan syö siellä. Tämä sovittu yhdessä naapurin kanssa, kun välimatkaa tosiaan on vain muutama metri. Tosin herkkuja tarjoillaan hänellekin, kun vaan tarkistaa vanhemmilta luvan. Kaikille muille lastemme kavereille tarjotaan kyllä välipalat ja ruoat. Välimatkaa muihin kavereihin kertyy kuitenkin 0,5-2 km, joten ankeaa olisi lähettää lapsia koteihinsa ruokailujen ajaksi. Meille tullaan muuten usein suoraan koulun jälkeen, vaikka asutaan melko kaukana koulusta.
ihan noita naapurin kivoja lapsiakin :) tai no niin, niitä mun pienokaiseni kavereita, en vieraita naapureita. mä olen sellainen keittiöhirmu, tykkään laitella ruokaa ja usein kuumina kesäpäivinä tuonkin tohon pihalle mehukannun ja keksikulhon. talvella keitän yleensä kaakaot ja lapset saavat siitä käydä hakemassa kun tulee jano. kun vieraita tulee meille, kysyn aina ensin että onko nälkä tai jano, ja yleensä vastaavat ihan rehellisesti. ovat sen verta monta kertaa meillä käyny, et tietävät tarvi kainostella ruuan ja juoman suhteen. :)) sanovat vaan et mul on jano, saisinko juotavaa. sama ruuan suhteen. tottakai mä soitan sitten näiden lapsien vanhemille että saako lapsenne jäädä syömään.
Olen aina ihmetellyt, miksi kaupungissa (olen maalta alunpitäen) mennään koulusta suoraan kavereille iltaan saakka. Nimittäin, välimatkat ovat lyhyehköjä, ja en tajua miksi lapset eivät mene aluksi suoraan koulusta kotiin rauhoittumaan, lepäämään, syömään tukevan välipalan. Sen jälkeen, ja mahdollisten läksyjen, voisi lähteä kavereiden luokse, ulos, jne.
Meidänkin perheessämme nuoremman tyttären kaveri tulee suoraan koulusta meille, yhtä nälkäisenä kuin tyttönikin. Istuu suoraan pöytään ja sanoo että on nälkä. Viipyy iltaseitsemään saakka. Tytön äiti yleensä soittaa illalla tytölle, itse en patista häntä kotiin.
Lapsuuden kodissa aina annettiin ruokaa myös minun kavereille ja kaikki nautti, mutta rahatilannekin oli toinen, vanhemmillani oli rahaa aivan eri tavalla kuin minulla nyt. Se, että saan edes omille lapsille ruokaa on välillä hankalaa järjestää, niin ei ole varaa ruokkia toisten lapsia vaikka niin kovasti mieli tekisi ja olisihan se kohteliasta.
Surettaa monessa asiassa olla yksinhuoltaja kun menot ovat aivan kuin kahdella mutta pitää se lompakko sinkua ja kukaan ei ole auttamassa jos tuleekin yllättäviä menoja ja niitähän tulee melkein joka kuukausi :(
Meillä ruokitaan aina meillä olevat lapset, oli ne sitten omia tai vieraita. Kuumalla ilmalla saa mehua ja vettä, jopa jätskit pakkasesta.
Toisaalta ei niitä lapsia koskaan ole laumaksi asti. Sitten voisi olla toinen juttu.
Mäkin asun maalla. Täällä on tapana ruokkia naapurienkin penskat, naapuritkin ruokkivat mun penskat. Hyvä näin :)
Ilman viimeistä kommenttia juttu olisi ollut erittäin hyvä. Mutta, onko vaikea antaa nasevaa kommenttia ilman V-tyyliä? ...tapojen opettamista kaipaisimme me nykyajan vanhemmat, sillä siitähän se lähtee - esimerkistä!
Juopot vanhemmat fiksusti lähettävät lapsensa naapuriin kylään ruoka aikana, näin säästyy omat rahat kaljaan.
Minkäs lapsi sille voi jos on nälkä, eikä kotona saa kunnon ruokaa.
eri paikoissa asuvilla... täällä maalla asuessa lasten lähimmät "naapuri"kaverit asuvat 8km.n päässä....
Ilta-sanomissa linkki tähän keskusteluun vei huomioni kyllä täysin. Itse olen 18-vuotias perheeni nuorin, ja voin kyllä rehellisesti sanoa että kyllä meillä ollaan sekä minun, että vanhempien sisarten kaverit, poikaystävät sun muut aina ruokittu. Koskaan ei olla lähetetty vierailijoita kotiin ruoan ajaksi, tai edes huoneeseeni odottamaan. Poikkeustapauksia ovat tietysti ne, kun ruokailu on jo aloitettu kaverin saapuessa ja ruuan määrä on rajallinen, tai kun kaveri kohteliaasti kieltäytyy pöytäkutsusta. Meillä aina vanhemmat kysyvät, haluaako vieras syödä ja mielellään he ruokaa tekevät ekstraakin, olemme puhuneet tästä monesti. Joukolla syöminen on mukavaa. Monien muiden tapaan meilläkin ollaan pienituloisia, eikä se silti estä ruokkimasta yhtä tai kahta ylimääräistä suuta. Välipalaa äitini myös tuputtaa aina. Itsekin vieraillessani kavereillani kutsu ruokapöytään on yleinen. Muutaman kerran lapsuudessani on käynyt niinkin, että minua on pyydetty odottamaan, kunnes kaverini on syönyt. Big deal! Eivät minun vanhempani tästä kostotoimiin ryhtyneet. Tässä iässä vierailut eivät ole ihan yhtä tiheitä kuin 10-vuotiaana naperona, mutta tavat eivät ole muuttuneet. Meillä kaverit ovat aina tervetulleita ruokapöytään!
Mutta jos sama lapsi alkaa jatkuvasti pyöriä meillä ruoka-aikaan, eikä ole mitään vastavuoroisuutta koskaan, niin en ruoki.
mutta enemmän mua ärsyttää sellaiset lapset joille mikään ei kelpaa!!
riisimuroja.. "mitä muroja nää on?? meillä on Kelloggsin!" "mi´tä tässä on??!" siinä on leipää ja juustoa "mut MITÄ juustoa?!!" AREGH
!
Ruokin tietysti ja useimpien kavereitten lasten kohdalla se onkin helppoa ja sovittu jo vanhempine kanssa että jos on ruoka-aijkaan toisella niin saa syödä. Ongelmalliseksi koen lapseni kaverin, jolla on monia ruoka-allergioita (mm vehnä ja soija). Tilanne on tällä hetkellä se, että meillä kaveri saa välipalaa (tiedän mitä hänelle voi antaa), mutta ruokailun kanssa on niin että lapseni voi syödä kaverilla mutta kaveri ei meillä, noiden allergioiden takia. Ongelmalliseksi taidan kokea sen, ettei ruokailu toimi vastavuoroisuusperiaatteella vaan oma lapseni syö kaverilla enkä oikein voi korvata sitä helposti syöttämällä kaveria yhtä paljon meillä.
Taajamissa/kaupungeissa välimatkat pihoihin on mukavan lyhyet. Leikit ei pitkäksi aikaa katkea, vaikka välillä käydäänkin tankkaamassa kotona. Maaseudulla lapsiperheitä on harvakseltaan, välimatkat suuria ja naapurus-suhteet arvoiltaan erilaisia. Ei siis mielestäni kannata vertailla näitä kahta asiaa. Maaseudulla on myös melkein joka taloudessa arkkupakastin pullollaan marjoja, lihaa, leipiä ja pullaa. Siellä ei edelleenkään aina soiteta ja sovita kyläilyaikoja, toisin kuin kaupungeissa. Monilla kaupungeissa asuvilla ei ole arkkupakastinta, hätinä muutakaan pakastinta vaan jenkkikaapin tyylinen ratkaisu. Silloin ei voi odottaa, että pystyisi joka päivä ruokkimaan esim. koko rapun lapset. Malttia , arvoisat vanhemmat :) Yritetään muistaa erilaiset tyylit 50-luvulla ja 2010-luvulla ja yritetään muistaa erilaiset lähtökohdat. On olemassa äitejä, jotka osaavat loihtia herkkuja mistä tahansa ja joille ruoanlaitto ja taloudenpito on ihanaa, ja on äitejä, joille perunoiden keittäminen vaatii suuria henkisiä ponnistuksia ja taloudenhoito on mitä vastenmielisintä. On vanhempia, jotka loihtivat letut alta vartin ja vanhempia, jotka ensin aloittavat työn miettimällä "missä ohje?" Olen asunut sekä maalla että kaupungissa ja molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Ja minulla on ystäväperheitä, joista toisessa äiti on varsinainen mestarileipuri ja nauttii kun saa herkkujaan tarjota kaikkille halukkailla ja toinen äiti taas panikoi tunti ennen töistä lähtöä, että mitähän taas tarjoaisi kotoväelle. Hänelle olisi kauhu, jos pitäisi ruokkia siinä sivussa muutkin lapset. Mutta tämä äiti onkin etevä aivan josain muussa asiassa. Joten arvoisat ihmiset: kasvattakaamme lapset kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän tapojaan. Yksinkertaisinta on sopia yhteiset pelisäännöt ruokailun ja vierailun suhteen, niin kaikkilla pysyy hyvä mieli.