On ujous sairaus josta pitää parantua?

Ujot ihmiset ovat herkkiä ja hienoja ihmisiä. Usko itseensä on taas sellainen juttu, jota jokaisen täytyisi oppia. Ujonkin.

Eli ei "pidä" parantua vaan oppia tulemaan ujouden kanssa toimeen. Oman ja muiden!

tai vamma.

tai vamma.

mä uskon, että ujous on synnynnäinen luonteenpiirre, sen voi kyllä oppia peittämäään todella hyvin ja olla ekstrovertti, mutta se luontainen ujous on silti siellä alla. Siinähän on kyse vain siitä, kuinka rohkeasti lähestyy uusia asioita, kuten ihmisiä.

ainakaan mun mielestä. Vai onko puheliaisuuskin sairaus?

ainakaan mun mielestä. Vai onko puheliaisuuskin sairaus?

Ujot ihmiset ovat herkkiä ja hienoja ihmisiä. Usko itseensä on taas sellainen juttu, jota jokaisen täytyisi oppia. Ujonkin.

Ujoudessakin on monia vivahteita.

Itse olen ujo sosiaalisissa tilanteissa, esim. jos tapaan uusia ihmisiä. Monet katsovat vain sen minun puhumattomuuden ja katsekontaktin välttelyn vihamielisyydeksi tai epärehellisyydeksi. No en oikeastaan kyllä tykkää niistä tilanteista kun pitäisi vieraille aikuisille puhua.

Mutta sitten taas: Esiinnyn paljon. Olen esiintynyt jo lapsesta asti. Olen harrastanut teatteria ja musiikkia koko pienen ikäni ja tämän kautta olen saanut paljon itseluottamusta ja uskoa itseeni. Ne, jotka ovat minut nähneet sekä luonnossa että lavalla sekä muutenkin tuntevat minut, tietävät että minulla jos kenellä löytyy sitä uskoa ja itsevarmuutta. Ne jotka eivät tunne, ovat taas luulleet että olen ihmisvihaaja hiljaisuuden perusteella.

Ei ujous ole sairaus. Sen voi hyväksyä itsessään tai sitten ei. Nyt seuraa av:n suosikki hokema : Asenteesta se on kiinni.

Minusta ujot ovat usein sangen viehättäviä ihmisiä. Pidän ujoista ihmisistä röyhkeitä ja rohkeita suupaltteja enemmän.

koska ihmiset pitävät sitä negatiivisena piirteenä. Minua ärsyttää, että minua on usein sanottu ujoksi ja hiljaiseksi. Vaikka en sitä omasta mielestäni ole. Lyödään leima otsaan. Ja sitten ihmetellään kun en olekaan ujo. Olen varautunut uusia ihmisiä tavatessa ja yleensä seuraan hetken tilannetta ennen kuin astun esiin. Sitten osallistun keskusteluun ja tuon omia ajatuksiani esiin. Olen todella paljon ollut tilanteissa, joissa olen yksin uusien ihmisten kesksellä ja pitää hakea tilansa. Toisilla on aina tuttu kaveri tai porukka mukana ympärillään. Riippuu todella paljon ympäristöstä, tulkitaanko ihminen ujoksi. Mutta koskaan en ole kuullut sitä positiivisesti käytettynä ilmauksena.

se on luonteenpiirre. Jos ujous kovin rajoittaa elämää voi olla hyvä oppia hallitsemaan sitä jotenkin, niinkuin ihminen voi oppia hallitsemaan esim. kiivauttaan.

Jos ujous häiritsee toimintaa tai sen takia jättää asioita tekemättä, ujous on ongelma! Ja silloin siihen pitää saada apua.



Mutta jos vain ujostuttaa, mutta pystyy asioista suoriutua, siinä ei ole mitään vikaa.



Ujous lähes sama asia kuin arkuus. Kuulostaa vaan hienommalta sanoa "olen ujo" kuin että "olen arka"

ujous on sitä, ettei kehtaa ja viitsi olla niin ronski ja rohkea kuin joku toinen



Ujo ihminen ei halua tuoda itseään esille heti ensimmäisenä mutta se ei johdu mistään arkuudesta vaan terveestä itsetunnosta ja tietystä varovaisuudesta. Viisas katsoo ensin, eikä syöksy suin päin, sanotaan. Ujot ovat näitä viisaita, jotka katsovat ensin ja ryhtyvät puheisiin vasta kun toteavat että toinen on sen väärtti.

Käytit itsekkin tekstissäsi rohkea sanaa vastakohtana sanalle ujo :-)



Ujous ei ole sama asia kuin viisaus. Varovainenkaan ei ole sama asia kuin ujo. Se joka ei toimi heti, on varovainen tai harkitseva. Harkitseva ei ole sama kuin ujo. Jos harkitsee, on siihen syy, esim aiempi kokemus. Ujo taas vetäytyy asiasta ihan ilman syytä, vain arkuuden vuoksi.



Minusta kirjoituksesi ihan höpö höpö juttua. Luulen, että olet itse ujo/ arka ja yrität todistaa nämä piirteet olevan viisautta, että selviäisit jotenkuten ja kestäisit arkuutesi. Uhkarohkea taas sitten onkin eriasia kuin rohkea. Uhkarohkeus voi olla yhtäsuuri ongelma kuin arkuus/ ujous. Vaikkakin eri tyyppisesti



Väität, että ujolla on terve itsetunto. Hmm..miksi sitten on ujo? Terveitsetuntohan on sitä, että on varma itsestään ja luottaa itseensä. Sitähän ei ujo tee.

Korjaan lausuntoani sen verran, että selvennän, että tarkoitan ronskilla ja rohkealla tässä yhteydessä samaan lauseesen kirjoitettuna negatiivista "rohkeutta". En oikeaa rohkeutta vaan sellaista, että rohkeasti menee tekemään typeryyksiä, tyyppistä.



Muuten pysyn mielipiteessäni täysin.

tai nauti seuran keskipisteenä olemisesta siksi, että ei halua tehdä näin?



Minä olen aina ollut ns. tarkkailijaluonne, mutta tarpeen tullen uskallan esiintyä vaikka satapäiselle yleisölle (ja olen esiintynytkin, vetänyt vaativia koulutuksia jne.). En ole ollenkaan ujo, vaikka ehkä joku sellaisenkin vaikutelman on jossain tilanteessa voinut saada.

Miksi rohkean muka pitäisi olla aina äänessä tai huomion keskipiste? Minusta täällä menee nyt käsitteet ihan sekaisin. Rohkeuskin on jo negatiivista jne.



Ja se ei ole ujoutta, ettei halua tuoda itseään esille kovaäänisesti. Ujous on jotain ihan muuta.



Joku jaksava voi kirjottaa tänne ekana käsitteet noille sanoille, ettei toiset puhu munasta ja toiset kanasta. Itse en jaksa

Monessa muussa maassa saisi diagnoosin.

Esim. Suomessa normaali ujo lapsi onkin muualla poikkeava, joka kärsii selektiivisestä mutismista tms.

nimeltä hitaasti lämpiävä temperamentti. Se ei ole sama kuin huono itsetunto; itsetunto on aivan eri asia. Näistä keskustellaan täällä ikään kuin ne olisivat mielipidekysymyksiä, vaikka nämä ovat psykologiassa määriteltyjä käsitteitä.

mun mielestä sä et kuulosta yhtään tasapainoselta. voisko se olla syy..

Meidän ujo ja arempi lapsemme on joutunut psykiatrisiin testeihin erinäisistä syistä. Ujona ja arkana lapsena pidän testituloksia varsin epäluotettavina. Testien perusteella lapsi sai sellaiset tulokset, että olisi tarvinnut intensiivistä psykiatrista hoitoa. Kieltäydyin koska en nähnyt mitään hoidettavaa. Tunnen lapseni, hän on ollut vauvasta lähtien rauhallinen temperamentiltaan.

Selektiivistä mutismiakin väläyteltiin tuloksissa. Lapsi oli tuolloin vähän alle 4v. Nyt häntä lastensuojelu pakottaa uusimaan testit koska heidän mielestään ne edelliset olivat niin huolestuttavia. He eivät tajua sitä tai eivät halua tajuta että lapsessa ei ole mitään muuta "vikaa" kuin ujous ja arempi temperamentti. Suomessa ei siis enää saa olla ujo, se nähdään vanhempien kaltoinkohtelun seurauksena eikä temperamenttina.

Lastamme emme ole koskaan kaltoinkohdelleet ja kaiken on saanut mitä lapsen tarvitsee saada. On väkivaltaa lasta kohtaan pakottaa psykiatrisiin testeihin aivan normaalia tervettä lasta. Hullua mutta totta tämän päivän lastensuojelussa, josta meidänkin piti saada muka tukea. Ja paskat! Älkää koskaan missään tapauksessa hakeko perhetyöstä tai sossusta apua!