Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde vai onko sitä edes...
26.02.2010 |
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta ja meillä on yhteisiä lapsia. Nyt alkaa vaikuttamaan, että tämä elämä on jotain aivan järkyttävän puista. Tunnen, että yksin joudun hoitamaan parisuhdettamme jota ei oikein tunnu edes olevan.
Kyllä, olen yrittänyt puhua miehelleni kerran jos toisenkin. Mutta mies ei tajua eikä ymmärrä mistä puhun. Hänen mielestään asiat ovat ihan hyvin. Jos minua vaivaa joku niin se tuntuu olevan hänen mielestään vain minun päässäni. Ja aina keskustelut päättyvät siihen kuinka tunnen itseni taas niin tyhmäksi ja kuinka saatoinkaan taas kuvitella asioiden olevan mukamas huonosti.
Nyt alkaa vain tuntumaan siltä, että elämme ihan vain kuin ilman parisuhdetta. Käydään töissä, hoidetaan lapset ja koti. Ja yhteinen aika/elämä on kadonnut.
Välillä mietin, että miksi haluan olla mieheni kanssa. Enkä tiedä olisiko erillään oleminen kuitenkaan kovinkaan hankalaa. Usein mietinkin kuinka olisi aivan sama asua lasten kanssa keskenään ilman, että tarvitsee ottaa edes huomioon miestä.
Asia ei tunnu oikein itkettävänkään enää. En vain jaksa enää välittää. Annan asian vain olla. Mutta ei sekään ole hyvä. Mietinkin, että tuleeko asiat koskaan muuttumaan suuntaan tai toiseen vai tätäkö tämä elämä tulee olemaan??? En ole vielä edes 30v vanha ja nyt jo elämä kuin eläkeikäisellä. Tai jopa tylsempää.
Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Haluaisin purkaa ajatuksiani, mutta kenen kanssa. Ensi viikolla menen th:n luo ehkäisyn takia perustarkastukselle ja luulen, että avaudun.
Kommentit (26)
voi herran jestas sentään, sellaistahan se arki on. Kyllä minäkin pakenisin jos toinen koko ajan vaatisi huomiota ja kehuja ja keskusteluja ym. rasittavaa. En yhtään ihmettele miehiänne. Lisäksi kun toinen on siinä aina tyrkyllä, siihen menee mielenkiinto.
Hankkikaa elämä, teidän miestenne tehtävä ei ole tehdä teitä onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
...jos toinen KOKO AJAN vaatisi...
Kun kyse ei ole siitä, että KOKO AJAN vaatisi, vaan siitä, että vaatii niitä keskusteluja ja yhdessä oloa EDES JOSKUS. Väittääkö joku ihan pokerilla, että arki muka on sellaista, että mies ei kuule eikä näe vaimoaan, kirjaimellisesti siis ei kuule mitä tämä puhuu tai kysyy, kun on "paennut" sinne television/tietokoneen/pelikonsolin ääreen?
Että ainoa, mitä mies päivän aikana saattaa vaimolleen puhua, on että aamulla töihin mennessä kysyy "missä on puhtaat housut" ja painuu töihin sanomatta edes heippaa ovella. Vaikkei olisi edes mitään riitaa siis, mutta meillä minä olen miehelle todella yleensä näin näkymätön.
Seuraava lause joskus töistä kotiin tultua on että "onko ruokaa" ja ruoan syö sitten hotkimalla pöydän ääressä -jos sinne perheen kanssa yhtäaikaa vaivautuu- eikä todellakaan osallistu pöydässä keskusteluun, hotkii vaan ja menee tietokoneelle. Hyvässä lykyssä sanoo "kiitos ruoasta", mikäli ruoka on ollut herran mieleen.
Että sitten kun tällaista on ollut jo pitkään, ja yrittää miehelle puhua että keskusteltaisiin jostain, joku tulee rääkymään että "kyllä minäkin pakenisin ja sellaistahan se arki on!"
Joo. Joskus. Mutta ei varmasti ole normaalia eikä ainakaan HYVÄ JA RIITTÄVÄ PARISUHDE, jos se on tätä n. 90% ajasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi herran jestas sentään, sellaistahan se arki on. Kyllä minäkin pakenisin jos toinen koko ajan vaatisi huomiota ja kehuja ja keskusteluja ym. rasittavaa. En yhtään ihmettele miehiänne. Lisäksi kun toinen on siinä aina tyrkyllä, siihen menee mielenkiinto.
Hankkikaa elämä, teidän miestenne tehtävä ei ole tehdä teitä onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
että nainen on monesti sosiaalisesti lahjakkaampi ja ilmaisee itseään keskustelemalla. Miehelle se taas ei ole luonteva tapa ilmaista tunteitaan. Jotenkin mies pitäisi vain saada ymmärtämään se, että naista ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Tuo parisuhdeilta on kuitenkin yrittämisen arvoinen asia, ettehän te kokeilemalla mitään menetä. Tehkää jotain, josta molemmat pitävät (urheilu, luontoretki, leffa??)
paljon myös se ettei mies halua lähteä esim kävelemään perheen kanssa. Aina täytyisi touhuta jotain "työhommia". Mutta perheen kanssa ei voi lähteä ulkoilemaan.
Itse olen aina ollut kova urheilemaan, mutta miehen myötä olen laiskistunut. Ja nyt harmittaa. Olisi vain niin kiva kun saisi kannustusta ja yhteistä tekemistä.
Miehen kanssa voi keskustella kun hän saa vain katsoa telkkaria tai lukea lehteä. Eli puolet menee aivan ohi.
Tuntuu ettei ole enää sellaista tekemistä joista molemmat nauttisi :(
AP
"Itsellä myös mies, joka ei ole seksuaalisesti aktiivinen, ei todellakaan huomioi millään tavalla, ei osta ikinä mitään lahjoja, juo ,joka kerta kun juo, itsensä total humalaan, huutaa lapsille selvinpäin, haukkuu suoraan tai epäsuoraan minua ja kaikkia lähisukulaisiani. Olen ollut jotenkin niin onneton, sillä itselläni on kolme pitkää suhdetta elämässä takana ja joka kerta mies on niin sanotusti mennyt huonommaksi. Nyt alan olla lopeensa kyllästynyt koko mieheen. Yhden avioeron läpikäyneenä en ole jaksanut edes ajatella sitä vaihtoehtoa tosissani, mutta viime päivinä olen yllättänyt itseni ajattelemasta, että ottaisipa mies eron. Jospa se vaikka kuolisi. Löytäs jonkun uuden naisen, jota morkata. Menisi vaan pois, että elämämme helpottuisi. Ja nyt tämä teksti. Onnellisuus lähtee omasta itsestä. NÄINHÄN se PRKL on! KIITOS. Ja huh. Helpotti."
Kuten kirjoitin, onnellisuus lähtee omasta itsestä, ei miehestä/miehistä. Luulisi sinunkin jo huomanneen, ettei miehet tee sinua onnelliseksi kun aina vielä huonompaan suuntaan menevät. Ja vielä lapsetkin kärsivät vaihtuvista, huonoista miehistä.
Ota ero ja jätä miehet. Hommaa harrastus ja ystäviä, keskity lapsiisi. Tee mitä huvittaa silloin kun voit, ei tarvitse kuunnella kenenkään huutoja eikä myöskään odottaa keneltäkään mitään.
Opettele pärjäämään omillasi, ei miehissä ole mitään syytä roikkua. Kuten sanoin, olet itse oman onnesi seppä :)
Onko ne miehet olleet alusta asti tuollaisia möllejä? Vai miten niistä noin äkkiä tuollaisia on tullut?
Printatkaa nää vastaukset ja antakaa miehelle luettavaksi.
Itse olen ollut naimisissa kohta 15 vuotta, yhdeääs 17 vuotta. 3 lasta. JA olemme edelleen kuin vastarakastuneita.
Mutta olen alusta saakka "päästänyt" miehen arkielämään. Monet naiset tekee siinä virhee, että hoitavat kotona kaiken lapsista siivoukseen ja muuhun. Mies jää ulkopuoliseksi.
Ystäväpiirissä olen huomannut naisia jotka ottavat elämän aivan liian tiukkapipoisesti ja atkuvasti mäkättävät ja haukkuvat miehiään.
Toki munkin miehessä on vikansa, kuten mussakin, mutta otan asiat huumorilla ja en hauku esim. miestäni porukassa kuten moni nainen tekee.
Sitten he ihmettelevät miten mulla on niin ihana mies. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
Alue: Aihe vapaa
joten ei kiinnosta, niin pitänee sitten varmaan lähteä tyrkylle jonnekin muualle. Kaipa se mies senkin sitten sulattaa tosta noin vaan, kun kerran ei muutenkaan kiinnosta.