Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde vai onko sitä edes...
26.02.2010 |
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta ja meillä on yhteisiä lapsia. Nyt alkaa vaikuttamaan, että tämä elämä on jotain aivan järkyttävän puista. Tunnen, että yksin joudun hoitamaan parisuhdettamme jota ei oikein tunnu edes olevan.
Kyllä, olen yrittänyt puhua miehelleni kerran jos toisenkin. Mutta mies ei tajua eikä ymmärrä mistä puhun. Hänen mielestään asiat ovat ihan hyvin. Jos minua vaivaa joku niin se tuntuu olevan hänen mielestään vain minun päässäni. Ja aina keskustelut päättyvät siihen kuinka tunnen itseni taas niin tyhmäksi ja kuinka saatoinkaan taas kuvitella asioiden olevan mukamas huonosti.
Nyt alkaa vain tuntumaan siltä, että elämme ihan vain kuin ilman parisuhdetta. Käydään töissä, hoidetaan lapset ja koti. Ja yhteinen aika/elämä on kadonnut.
Välillä mietin, että miksi haluan olla mieheni kanssa. Enkä tiedä olisiko erillään oleminen kuitenkaan kovinkaan hankalaa. Usein mietinkin kuinka olisi aivan sama asua lasten kanssa keskenään ilman, että tarvitsee ottaa edes huomioon miestä.
Asia ei tunnu oikein itkettävänkään enää. En vain jaksa enää välittää. Annan asian vain olla. Mutta ei sekään ole hyvä. Mietinkin, että tuleeko asiat koskaan muuttumaan suuntaan tai toiseen vai tätäkö tämä elämä tulee olemaan??? En ole vielä edes 30v vanha ja nyt jo elämä kuin eläkeikäisellä. Tai jopa tylsempää.
Minulla ei ole ketään kenelle puhuisin. Haluaisin purkaa ajatuksiani, mutta kenen kanssa. Ensi viikolla menen th:n luo ehkäisyn takia perustarkastukselle ja luulen, että avaudun.
Kommentit (26)
Mä ollut parisuhteessa kuutisen vuotta ja parisuhde tökkii samalla tavoin kuin teillä. Tai nimenomaan että parisuhdetta ei tunnu olevankaan, tai miehellä mielenkiintoa tehdä mitään sen eteen. Miehelle tuntuu riittävän, että olen paikalla kun hän haluaa seksiä, mutta muuten hänelle näyttäisi miltei tuottavan "tuskaa" ajan viettäminen kanssani.
Meillä mies tietoisesti tai tiedostamattaan "pakenee" minua ja seuraani tietokoneelle, pleikkarin luo, mitä milloinkin. Eli ei näe eikä kuule. Kun pyydän istumaan kahvipöytään seurakseni, mies kaivaa lehden esille, vaikka olisin varta vasten pyytänyt että jutusteltaisiin jotain, ihan sama mitä, mutta että mies olisi LÄSNÄ.
Olen monet kerrat puhunut miehelle, että tarvitsisin enemmän huomiota, miehen läsnäoloa, puheyhteyttä! Mutta mieheni on oikea perisuomalainen "juntti" ainakin mitä puhumiseen tulee.. työasioistaan saattaa kyllä puhua, mutta tunteista tai parisuhdeasioista kun tulee kyse, mies mykistyy täysin. Kun vaikkapa kysyn, mitä hän tuntee jostain asiasta, mies vaikenee täysin.
Parisuhteesta keskusteleminen on hänelle täyttä myrkkyä.
Eli siis pointti on se, että meilläkin vaan käydään töissä, hoidetaan lapsia (mies huonosti osallistuu kyllä siihenkään tai kotitöihin) ja puhutaan siitä, mitä ostetaan kaupasta. Tai senkin mies hoitaa niin, että sanoo "laita tekstiviestinä, mitä tuon tullessani".
Toisaalta minä EN haluaisi erotakaan (vaikka se suutuspäissäni käykin mielessä), koska olen jo kerran eronnut ja esikoiselleni ero aiheutti valtavaa stressiä ja jonkinasteista pitkään kestävää masennusta. Välillä tuntuu, ettei taida olla vieläkään kunnolla selvinnyt, vaikka erosta on jo 7 vuotta aikaa ja minun ja esikoisen isän välit ovat jopa ystävälliset, olleet jo vuosia.
En siis kuitenkaan tämän kokeneena haluaisi että minun ja nykyisen miehenikin lapsi joutuisi käymään läpi saman "helvetin". Siksi on luja tahto yrittää saada tämä suhde toimimaan.
...kun vaan saisi miehenkin ymmärtämään, että suhde vaatii oikeasti panostusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli vosi sitten samantapainen tilanne, kunnes päätin, että jotain on tehtävä!
Soitin vanhemmilleni, jos he ottaisivat lapsemme viikonlopuksi hoitoon.
Kävin ostamassa mieheni lempiruuan ainekset ja tein illallisen. ostin seksikkäät hepenet kaupasta.
Söimme kynttilä illallisen, annoin miehelleni hieronnan hepeneissäni yms.
Tämän viikonlopun ansiosta suhteemme pelastui. Saimme uutta potkua suhteeseen ja elämään. otimme tavaksi toteuttaa samanlaisen illan joka toinen kuukausi. Nyt on mitä odottaa. viimeksi mieheni yllätti ostamalla minulle korun ja ruusuja!
En ole saanut 4:n vuoden yhdessä olo aikana koskaan kukkia enkä muitakaan lahjoja!
tee jotain asialle ennen kuin on myöhäistä!
jatkaa vielä, että koskaan suhteemme aikana mies ei ole puhunut tunteistaan, mutta kyseisen illan jälkeen hän kertoi rakastavansa minua! tuli oikein tippa linssiin!
sinun mielestä mies ei tajua ja vaikka miehestä asia hyvin niin sinusta ei. Jos sinua vaivaa jokin niin se on sinun päässäsi, jos muut eivät huomaa asiaa. Mietit miksi haluat miehen kanssa, ei se ole miehen pohdittava asia vaan sinun. Syy on siinä, että sinulla ei ole ystäviä joille puhua ja tylsää ja luulet että miehen pitää tehdä elämästäsi merkityksellistä.
Ei auta suuttumiset tai muutkaan. Miehelle asia vain tuntuu olevan "niin selvää"... Mutta oikeasti en tiedä millaisena hän elämämme näkee. Mielestäni on valetta väittää, että kaikki on hyvin ja normaalisti. Olen puhunut, että muutan pois. Mies ei ota varmaan asiaa enää edes tosissaan koska olen joskus siitä puhunut paljokin. Mutta olen nyt aivan tosissani asiassa. En tiedä olisiko se miehelle aivan sama vaikka muuttaisinkin muualle. Ehkä jopa helpotus. Enhän osaa nykyisin sanoa mitään mistä hän ei naputtaisi vastaan. En jaksa enää edes normaaleja keskusteluja joissa saatan olla erimieltä koska mies heti "hyökkää" vastaan. Parempi olla hiljaa tai myötäillä vain. Eli ihan tyhmää touhua sekin...
Alkaa väsyttämään yrittää aloittaa puhuminen kun miestä ei keskustelu kiinnosta alunperinkään. Eihän suhteessa ole mitään vikaa. Kunnon juntti koko mies.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yllätä miehesi kuten nro 4 neuvoi!!
Meilläkin auttoi samantapainen ylläri parisuhdetta ja mies on aivan kuin eri ihminen!
Minulla on paljonkin ihmisiä joille puhun. Mutta en vain halua puhua tästä asiasta heille. Tosi ystävääni jolle voisin puhua asiasta... näen todella harvoin.
Ja ei tämä ole vain minun päässäni. Sen tiedän. Suhde jossa ei puhuta enää mistään ja kinastellaan vaan... ei voi olla vain minun päässäni!!! Ole hiljaa jos et osaa kommentoida järkevästi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta enää en itse innostu edes kokeilemaan. Oikeasti tuntuu, että tunteenikin alkavat karkaamaan tässä jumittuneessa tilanteessa.
Joskus eräs ihminen sanoikin minulle, että olette eläneet vaan lapsille. Ja se on niin totta. Mutta parannusta ei ole siltikään tullut vaikka miehellekin asiasta puhuin.
Enää on turha yrittää lähteä kaksin mihinkään koska toteutus on aina hankalaa. Miestä ei innosta tai hän ei pääse. Ja viimeistäänkin ehdottaa ottaa ystäviä mukaan. Kaksin vain kinastelemme ja sama olisi ollut olla lasten kanssa nekin hetket.
Tilanne tuntuu toivottomalta.
AP
Meillä 3 lasta ja olen miehelle kuin ilmaa ja pakenee kans mua aina milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Tämmöisistä asioista on vaikea keskustella koska mies aina hyökkää korottamalla ääntään.
Huomioi kyllä lapsia kohtalaisesti, mutta minä tunnen oloni kovin yksinäiseksi. Mies ei juuri mua halaile, seisoo tönkkönä kun halaan häntä. seksiä kerran viikkoon. Silloinkaan ei jaksa silitellä eikä helliä yhtään vaan menee suoraan asiaan.
Töitä tekee kovasti ja stressaa niistä. Mä oon niin kyllästynyt koko tilanteeseen. Lasten takia tässä kai vaan roikun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kuinka kauan on yritettävä kun voi/joutuu toteamaan ettei elämä tule muuttumaan. Varsinkaan kun mies ei halua edes yrittää saada elämää sujumaan. Ei kukaan vaadi häntä tekemään niitä muutoksia. Mutta kun hän ei halua edes nähdä ongelmia ja miettiä kuinka saisimme asiat toimimaan.
Muutaman kerran olen netistä katsonut paikkakuntamme asuntotarjontaa... siis minulle ja lapsille. Harmittaa vaan kun tätä kotia vaivalla tehty.
AP
ettei yksi parisuhdeilta liittoa pelasta. Hetken voi mennä hyvin, mutta ei se mitään arkea ja tunteita muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhdetta on takana reilut viisi vuotta, lapsia kaksi ja lasten syntymän jälkeen parisuhde on kuollut pystyyn. Miestä asia ei tunnu kiinnostavan, hän myös pakenee tilanteita, joissa joutuisi olemaan kaksin mun kanssani. Meillä ei ole ollut apua mistään hepeneistä, illallisista, hieronnoista tai yhtään mistään, kaiken olen kokeillut, minkä vain keksin.
Minä kaipaisin ihan valtavasti huomiota nimenomaan naisena, kun olen viimeiset neljä vuotta ollut vain ja ainoastaan äiti. Nyt lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät ilman mitään ongelmia hoitajan kanssa (ei siis enää ole riskiä siitä, että jompikumpi tai molemmat karjuisivat koko ajan naama punaisena, eikä mun enää tarvitse sitäkään stressata) illan tai vaikka yönkin yli. Minä olen joitakin kertoja järjestänyt lapsille hoitajan, varannut ravintolasta pöytää, hotellihuonetta, leffalippuja... jotakin tekemistä nimenomaan meille kahdelle. Lopputuloksena on se, että päädyn yksin syömään sinne ravintolaan tai katsomaan leffaa, mies ilmestyy korkeintaan hotellihuoneeseen. Minä kaipaisin hellyyttä, haleja ja suukkoja, mutta ei. Kaikki toiveeni, haluni ja tarpeeni olen miehelle tehnyt selväksi selvällä suomen kielellä, mutta ei.
Minäkin selailen vähän väliä netin asuntovälityssivuja, mietin raha-asioita ja omaisuuden ositusta, puhun miehellekin asioista, mutta en ole toistaiseksi saanut mitään tehtyä. Ajatukseni tyssäävät nimenomaan siihen, että erotilanteessa meidän pitäisi kuitenkin pystyä sopimaan a)omaisuuden jaosta, b)lasten huoltajuus- ja tapaamisasioista. Miten se muka onnistuu, kun edes tiskivuoroista sopiminen ei onnistu? Yritän myös ajatella asiaa lasten kannalta - tietenkään heidän ei ole hyvä olla, jos vanhemmilla on näin kireät välit kuin meillä, mutta toisaalta erotessa lapset menettäisivät sekä isänsä että käytännössä koko sukunsa. Mulla ei ole yksinäni tarjota lapsille esim. isovanhempia, serkkuja eikä muutenkaan sukua, jotka kaikki ovat miehen puolelta, ja lapsille mummo, pappa ja serkut ovat oikeasti tosi tärkeitä. Jos yhteys isään katkeaa, mikä on mun mielestäni enemmän kuin todennäköistä tässä tapauksessa eron kohdalla, lapsilta katkeaa yhteys myös isän puolen sukulaisiin, eikä mulla ole toistaiseksi ollut rohkeutta tehdä sitä heille.
voi herran jestas sentään, sellaistahan se arki on. Kyllä minäkin pakenisin jos toinen koko ajan vaatisi huomiota ja kehuja ja keskusteluja ym. rasittavaa. En yhtään ihmettele miehiänne. Lisäksi kun toinen on siinä aina tyrkyllä, siihen menee mielenkiinto.
Hankkikaa elämä, teidän miestenne tehtävä ei ole tehdä teitä onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo ei oo mitää suhdetta.on vain arki,arki,arki...
toinen kattelee muita naisii,pitää kai itekkii alkaa katella miehii...
plääh...toisaalt en ees haluis enää seksii,etten tulis raskaaks enää
voi herran jestas sentään, sellaistahan se arki on. Kyllä minäkin pakenisin jos toinen koko ajan vaatisi huomiota ja kehuja ja keskusteluja ym. rasittavaa. En yhtään ihmettele miehiänne. Lisäksi kun toinen on siinä aina tyrkyllä, siihen menee mielenkiinto. Hankkikaa elämä, teidän miestenne tehtävä ei ole tehdä teitä onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
Itsellä myös mies, joka ei ole seksuaalisesti aktiivinen, ei todellakaan huomioi millään tavalla, ei osta ikinä mitään lahjoja, juo ,joka kerta kun juo, itsensä total humalaan, huutaa lapsille selvinpäin, haukkuu suoraan tai epäsuoraan minua ja kaikkia lähisukulaisiani. Olen ollut jotenkin niin onneton, sillä itselläni on kolme pitkää suhdetta elämässä takana ja joka kerta mies on niin sanotusti mennyt huonommaksi.
Nyt alan olla lopeensa kyllästynyt koko mieheen. Yhden avioeron läpikäyneenä en ole jaksanut edes ajatella sitä vaihtoehtoa tosissani, mutta viime päivinä olen yllättänyt itseni ajattelemasta, että ottaisipa mies eron. Jospa se vaikka kuolisi. Löytäs jonkun uuden naisen, jota morkata. Menisi vaan pois, että elämämme helpottuisi.
Ja nyt tämä teksti. Onnellisuus lähtee omasta itsestä. NÄINHÄN se PRKL on! KIITOS. Ja huh. Helpotti.
On lapsille hyvä isä. Se on todella ihana asia. Ainut vain, että kaikki lapsiin liittyvät neuvolat, lääkärit yms ovat yksin minun vastuullani. Joskus on todella raskasta kun hoidan kaiken yksin. Lasten hoitoajat ilmoitan aina minun työaikojen mukaan koska olen se joka lapset vie ja hakee hoidosta. Siinä tulee mieleeni, että teen tätä samaa asumpa miehen kanssa tai en.
En tiedä mikä asia muuttuisi huonommaksi mahdollisessa erossa... Lapsien elämä eniten muuttuisi, mutta itsestä tuntuu ettei paljon enää pahempaa voisi olla.
AP
Tässä on yksi kotiäitiyden "riskinpaikoista" - kun se elämä pyörii liikaa kodin ja lasten ympärillä, puolisoon kohdistuu usein kohtuuttomiakin paineita. Itsekin oli kotiäitivuosien loppupuolella kuin p--sen ammuttu karhu ja aina kiukkuinen miehelle. Se loppui kun palasin työelämään - ja parisuhdekin kukoistaa taas. Tämä on oma kokemukseni, kaikilla ei varmaan ole näin, mutta tiedän muitakin.
voi herran jestas sentään, sellaistahan se arki on. Kyllä minäkin pakenisin jos toinen koko ajan vaatisi huomiota ja kehuja ja keskusteluja ym. rasittavaa. En yhtään ihmettele miehiänne. Lisäksi kun toinen on siinä aina tyrkyllä, siihen menee mielenkiinto.
Hankkikaa elämä, teidän miestenne tehtävä ei ole tehdä teitä onnelliseksi. Onnellisuus lähtee omasta itsestä.
nykyisin paljon enemmän kaikkea kakkaa... Mutta parisuhteen kaikki hellyys jos unohdetaan useaksi viikoksi/kuukausiksi niin kyllä se ei enää ole kotiäidin huomionhakuisuutta.
Seksielämä tuntuu vaan suoritukselta. Jota on ehkä kerran viikossa jos sitäkään. Se tuntuu lähinnä aviolliselta velvollisuudelta.
AP
mutta en oikeasti usko, että mun töihinpaluuni tulee mitään muuttamaan. Ainoa, mikä muuttuu, on varmaankin se, etten ehdi enää ajatella koko miestä niin paljon. Ja toivottavasti löydän jonkun mukavan miehen ja uskallan lopulta ottaa eron tästä nykyisestä idiootista.
Mutta minkä minä sille voin, että elämäni on nämä neljä viimeistä vuotta pyörinyt kodin ja lasten ympärillä? Jonkun ne lapsetkin kai on hoidettava, eikä todellakaan ole mun vikani, ettei mun elämässäni ole ollut mitään muuta. Olen kyllä yrittänyt pitää yllä harrastuksiani ja sosiaalisia kontaktejani, mutta jotenkin kummasti miehen on aina ollut pakko jäädä ylitöihin tai tullut joku muu pakollinen meno juuri sinä iltana, kun olisi mun harrastukseni tai olisin menossa tapaamaan kavereitani. Sori, mutta en ole uskaltanut jättää kahta alle 3-vuotiasta kahdestaan ja toivoa, että ehkä se mies vaan tulee kotiin ennenkuin mitään sen kummempaa ehtii tapahtua. Mahdollisia muita hoitajiakaan mulla nyt ei niin suuria verkostoja ole, että olisin voinut tunnin varoitusajalla kysyä, josko joku pääsisi hoitamaan.
Ja kuten ap:llakin, meillä on tuo kaikki hellyys puuttunut jo neljä vuotta, enkä todellakaan usko minäkään, että tämä olisi vaan "kotiäidin huomionhakuisuutta". Olen äiti, mutta kyllä mä tietääkseni olen ollut kaikki nämä vuodet myös nainen, ihminen, joka kaipaa myös kosketusta ja hellyyttä. Ja seksiä, jota sitäkään ei ole kuin harvoin, ja silloinkin mun virkani on olla lähinnä petarin pehmuste.
Alue: Aihe vapaa
Mielestäni sinun kannattaa vain yrittää puhua miehellesi ja jos ei kuuntele niin yritä aina uudelleen ja uudelleen.. Kyllä se jossain vaiheessa sinua kuuntelee ja voithan sinä kysyä häneltä että vaikka hänen mielestä asia on sinun päässäsi niin niinkö paljon hän sinusta välittää että hän ei edes suostu auttaan sinua pääsemään sen ajattelun "yli". Ja meillä ainakin auttaa jos en saa "tahtoani" läpi niin pieni suuttuminen.;) Ja yksivaihtoehtohan on mennä perheneuvontaan avautumaan, siellä ne osaa auttaa selkeyttämään ajatuksia että sinun oisi helpompi tehdä itsestäsi onnellinen, sehän elämässä on kaikkein tärkeintä.. Ei ihminen jaksa kauaa jos ei ole onnellinen.
Tsemppiä sinne teille!