Hörökorvat tytöllä. Leikkauttaisitteko ne? 10-vuotiaalla
tytöllämme siis hörökorvat, ja tytöllä aina tukka korvien päällä. Myös uimahallissa yrittää peittää niitä. Kukaan ei ole kiusannut ainakaan vielä, mutta mietityttää murrosiän lähestyessä että pitäisikö leikkauttaa. Ja miten ottaa asia puheeksi?
Kommentit (72)
Minulla oli lapsena toinen korva täysin muodoton lurppa ja jo ala-asteella minua kiusattiin korvani vuoksi. Korva leikattiin ollessani muistaakseni 11-vuotias vaikka isäni vastusti leikkausta. Hän sanoi, että vanhempana minua kaduttaa kun menen leikkauttamaan "persoonallisen" korvani... no ei todellakaan ole kaduttanut! En olisi oma itseni jos en olisi käynyt leikkauksessa, sillä en voisi esim. haaveillakaan lyhyistä hiuksista. Ja korvani vei tosiaan kaiken huomion muusta olemuksestani.
Koulukiusaaminen jatkui myös leikkauksen jälkeen muutaman vuoden vaikka korva olikin normaali. Olin joutunut jo silmätikuksi niin kiusaamisen aiheita löytyi muitakin. Näitä asioita olen käsitellyt sitten aikuisiällä psykoterapiassa.
Mutta, kuten tuonne toiseen ketjuun kirjoitin, hörökorvia on monenlaisia joten tilanteen mukaan harkitsisin. Sellaisen normaalit hörökorvat voivat olla kauniitkin, mutta jos kyseessä on samanlainen muodoton tatti kuin itselläni oli, niin passittaisin lapseni oitis leikkaukseen!
jos korvat lastasi häiritsee, niin älä odota liian kauaa "jos vaikka mieli muuttuu", tuskin muuttuu.
Nyt kun mietin, niin nuoruuteni olisi mennyt ihan pilalle jos en olisi leikkaukseen päässyt. Ihan tarpeeksi syvät jäljet itsetuntoon jätti se ala-asteella tapahtunut kiusaaminenkin.
Minua ne häiritsivät. Jopa ryhtini kärsi niistä, koska toinen korvani hörötti enemmän kuin toinen. Aloin peittämään korvia hiuksilla ja pitämään päätäni kallellaan. Toivoin, että enemmän höröttävä ei olisi näkynyt hiusten välistä. Kärsin, kun jouduin pitämään aina hiukseni auki. Olisin niin halunnut laittaa kampauksia! On siis syytä varoa, ettei korvista seuraa fyysisiäkin oireita psyykkisten lisäksi. Hartiat voivat mennä lysyyn.
Leikkaus tehtiin puudutuksessa. Se ei sattunut kovin paljoa. Esim hammaslääkärissä käynnit ovat olleet kivuliaampia. Toipuessa oli vaikeaa, kun kutisi, mutta kuitenkin ihan siedettävä.
Varaa pari viikkoa toipumisaikaa esim kesällä.
Vanhempani kustansivat leikkauksen yksityisellä pitkällisen taivutteluni jälkeen, kun olin 14 v. Olisivatpa he heränneet aikaisemmin, niin monta murhetta vähemmän olisin kokenut!
Kunnes lapsesi on tarpeeksi kypsä päättämään asioita ja varmasti haluaa niistä eroon, niin sitten. Ei vanhemmilla ole mitään oikeutta leikkauttaa lapsensa korvia, jos vaikka tämä joskus tykästyisikin niihin, ei sitä koskaan tiedä.
on tosi helppo peittää kampauksella, jos katsoo että se on ylipäänsä tarpeen. Mun mielestä jokaisella sa aolla just sellaiset propellikorvat kuin sattuu olemaan, eikä ole mitään syytä ryhtyä itseään silpoomaan sen takia. Ei missään tapauksessa ainakaan, jollein tyttö ITSE kärsi niistä!
teettäisin leikkauksen kesällä, niin ettei kukaan koulukavereista välttämättä edes huomaisi mitään.
Jos lapsi koettaa peitellä korviaan, ne vaivaavat häntä. Ei ole mitään syytä jättää noin yksinkertaista leikkausta tekemättä, jos sillä voi helpottaa itsetunto-ongelmia murrosiässä. Joka tapauksessa lapsella on tekemistä muuttuvan kehonsa kanssa - korvat ovat helppo juttu korjata.
Miten ottaa asia puheeksi? No kysyä vaikka, että "olen huomannut että vedät hiuksia aina tuohon korvien päälle: tuntuuko susta että korvat häiritsee sua? haluaisitko että selvitetään yhdessä mitä niille voisi tehdä?"
ei leikkauttanut tyttärensä Parisin hörökorvia, ovat kuin ropellit.
http://www.haveuheard.net/wp-content/uploads/2009/07/paris-jackson-memo…
ja olen ihmetellyt asiaa kauan.
Parisista otetuissa pikkulapsikuvissa ne höröt ovat todella huomattavat enpä tiedä josko sittenkin on leikattu ja parempaa niistä ei ole saatu
ei leikkauttanut tyttärensä Parisin hörökorvia, ovat kuin ropellit.
<a href="http://www.haveuheard.net/wp-content/uploads/2009/07/paris-jackson-memo…" alt="http://www.haveuheard.net/wp-content/uploads/2009/07/paris-jackson-memo…">http://www.haveuheard.net/wp-content/uploads/2009/07/paris-jackson-memo…;
Todellakin myös mallilla voi olla hörökorvat, ne ei tee ketään rumaksi.
jotka sitten nätisti omaksuvat ajatuksen, että sellaisissa korvissa on jotain vikaa.
Törkeitä aikuisia olette.
Paris on kaunis tyttö, korvissa ei ole mitään vikaa sen sijaan teidän haukkujien korvien välissä on.
ja varmasti on ollut oikea päätös. Mitä aiemmin sen parempi:)
Ei kaikist atule malleja joille hörökorvat on "eduksi".
minä leikkauttaisin, koska ne vaivaavat tyttöä ja tuo kyseinen leikkaus on yksi helpoimpia operaatioita.
Joululomalla on esim. hyvää aikaa toipua.
Veljen tytön korvat leikattiin, olivat kamalat hörikset. Itselläni pikkuisen höröttää. Niin vähän, ettei erikoislääkäri suostunut leikkaamaan niitä 30 vuotta sitten ) :
Mutta jos lapseni olisivat perineet isäni Dumbot, olisin leikkauttanet ne aivan varmasti.
jos häntä ei kiusata niiden takia?
enkä leikkauttas.saahan hän sitte ite isompana leikkauttaa jos tahtoo.
tai tuon mallin korvissa. En olisi kiinnittänyt mitään huomiota korviin jos ette olisi esitelleet.
ei mitkään maailman suurimmat jumbot mutta höröt kuitenkin. Saan ne kuitenkin aika hyvin tukkani alle piiloon, koska hiukset ei ole ihan ohuet, mutta olen kyllä kärsinyt niistä. Ei sillä että mua olisi kiusattu, joku taisi kyllä jotenkin kommentoida yliopistoikäisenä (!), ja joku ehkä yläasteikäisenä, mutta suurin harmistus tullut kyllä siitä että en mielelläni pidä erilaisia kampauksia, poninhäntää tms. kun hörtsärit näyttää niin tyhmiltä. Mies kyllä sanoo että suloisilta, mutta itse en tykkää yhtään. Toivoisin hirveästi että ne olisi leikattu pienenä, ja vieläkin mietin leikkausta vaikka ikää jo 35. Olen kyllä kuullut että on kivulias. Suomessa on kuitenkin niin valitettavan vähän höröjä, että aika yksin joutuu näiden kanssa olemaan. Indonesiassa reissulla huomasin että hörtsärit on siellä paljon yleisemmät, pitäisköhän mun muuttaa sinne? :( Eli mun kanta on että leikkaus on ok. Toki koskaan ei tiedä millainen muotivillitys niistäkin voi tulla, joten voihan sitten tulla haukkuja isompana äidille joka on päätynyt leikkaukseen..