Lue keskustelun säännöt.
Äitiystäväni on krooninen valittaja!!!
25.02.2010 |
Eräs "äiti"ystäväni valittaa lähes kaikesta!Nyt mittani on tullut täyteen, ja olen ottanut etäisyyttä häneen. Hän luonnollisestikin suuttui ja tivaa missä mennään.
En haluaisi loukata häntä, mutta hänen negatiivinen elämänkatsomuksensa vie minultakin voimat.
Yritän etsiä iloisia ja myönteisiä ystäviä, heidän kanssaan jaksaa elämän murheet paremmin.
En tiedä mitä pitäisi hänelle sanoa??? Kyse kun ei ole edes, että hänellä olisi isoja murheita. Mies käy hyväpalkkaisessa työssä. Kaunis omakotitalo, uusi auto, talous kunnossa, matkustelee yksin. Ihanat lapset. Mutta äiti vaan ruikuttaa, mies ei miellytä, lapset huutavat, koti on sekaisin, rahat on loppu, ei ole omaa aikaa...jne jne...kaikki ei edes pidä paikkaansa, mutta kun on jo asennoitunut asioihin, että huonosti menee niin sittenhän sitä niin ajatteleekin.
Mies on sitä laatua, että siivoaa kotona kaiken kun tulee töistä. Käy ruokatunnilla auttamassa, jos ystäväni on "flunssassa" jne...ja mies on huono hänen mielestään....
En todellakaan enää jaksa tuota valittavaa elämäntapaa. Kun olen sitten yrittänyt kannustaa johonkin harrastukseen tms. hän töksäyttää, että helppohan minun on....Mutta ei kuitenkaan ajattele ettei se suinkaan niin ole...
joudu tekemään kolmea työtä, koska mieheni ei enää pysty sairautensa vuoksi työhon. Hänellä on hyvin vakava sairaus, sekä molemmat lapseni sairastavat kroonisesti. Koskaan en kuitenkaan hänelle voi puhuanäistä, koska hänellä o tämä valittajan rooli....mitä teen jätänkö hänet vain huomiotta vai kerronko syyn? Tosin pelkään, että siitä tulee pahempi soppa...
Kommentit (13)
mutta tuo äitikaveri ei tiedä sinun lasten tai miesten sairaudesta?
Olette varmaan kyläilleet toistenne kodeissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmasti menetäkään....mutta olen vain niin hyväluontoinen, etten KUITENKAAN haluisi toiselle pahaa mieltä, vaikka itse sen saisinkin hänen seurassaan....voi tätä omaa luontoaan...
Ei tuollaistakaan asiaa ole pakko rumasti sanoa, vaan sen voi sanoa vaikka, että kemiat eivät kohtaakaan. Ja mietit jo etukäteen miten vastaat, jos toinen alkaa puolustautumaan tai esittämään toiveita tai jopa vaatimuksia.
Kyllä, olemme ystäviä yli kymmenen vuoden takaa.
Alkuajat olivatkin loistavia, mutta jossain vaiheessa, kun omaan perheeseemme ilmaantui sairautta ja olisin tarvinnut tukea, sitä ei tullutkaan, vaan alkoi tämä valituskierre...
niin jonkinasteinen suoruus on ainoa tie siihen. Muuten ystävä soittelee sun perään vielä jonkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja valittaa aiheesta, vaikka masennusta? Ja jos et ole kertonut murheistasi, mistä hän voisi niistä tietää?
Toisaalta et kai menetä mitään jos unohdat ystäväsi ja jätät yhteydenpidon jos et ystävyydestä mitään saa.
Mutta jospa kertoisit ongelmistasi, ja katsoisit sitten miten ystävä suhtautuu?
Minullakin on tuommoinen valittajaäitiystävä. Kiva tyyppi toisaalta, mutta toisaalta on todella rasittavaa, kun mikään ei ole ikinä vain hyvin. Hän on lisäksi kateellinen minulle, vaikkei minunkaan elämäni kummoista ole: kohtuullinen koulutus, pieni kerrostaloasunto ihan kivalla alueella, yksi lapsi ja mies. Hänellä sama juttu, ainoastaan kaksi lasta. Hän silti jotenkin kokee minun saaneen elää kultalusikka suussa, koska molemmilla vanhemmillani on korkea koulutus. Ei se meille kyllä mitään mieletöntä varallisuutta ole tuonut, ja lisäksi perheessäni oli seitsemän lasta elätettävänä.
Hän valittaa aina kaikesta, kerran kertoi olevansa vihainen ja syyksi sanoi miten "ei ollut varma mutta ehkä eräs lastenkonsertissa pahasti sanonut äiti on hänen lapsensa kerhokaverin äiti". Eli joku tuntematon ehkä sanoi jotain kurjasti, ja tämä joskus jotain kurjasti sanonut on ehkä sama ihminen kuin lapsen kerhokaverin äiti. Sitä sitten harmitteli lopun päivää.
Jotenkin tuntuu, että eikö elämä olisi helpompaa jos katsoisi sitä kuppia puolitäytenä. En minäkään aina ole iloinen ja onnellinen, mutta kuitenkin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monen vuoden takaa. He valittavat kaikesta ja koko aikana ei parisuhde ollut kunnossa. Olen tukenut ja kuunnellut sekä hoitanut heidän lapsiaan.
Nyt kun itsellä parisuhde rakoilee en voisi kuvitellakkaan että voisin heille keroa asiasta. Ihme juttu.
Olen myös miettinyt että kyllä omalla elämän asenteella on paljon merkitystä. Vaikka oma parisuhde rakoilee niin silti koen edelleen että minulla asiat hyvin.
Kyllä ystävälle pitäisi pystyä sanomaan että vähän positiivisuutta kehiin.
jos joku valittaa ja puhuu negstiivisesti vaikka toisista ihmisistä koko ajan. Oon hiljan tutustunut sellaiseen ihmiseen, jolla on tapana aika estoitta haukkua muita selän takana, ja se ahdistaa. Ei sillä, etteikö toisista saisi sanoa mitään pahaa, mutta mulla on sellainen periaate, etten puhu muista ikäviä asioita a) ilman todella hyvää syytä, b) heti ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa ja c) kuin sellaisille ihmisille, jotka tunnen paremmin ja jotka osaa suhteuttaa sen mun sanomani mun luonteeseen ja siihen, millaisia asioita yleensä puhun ihmisistä.
Oon itse kärsinyt masennuksesta, ja koska elämä on ollut ja on välillä vieläkin aika ahdistavaa, yritän ottaa ilon irti sillioin kun voin, enkä todellakaan halua pilata hyviä hetkiä märehtimällä negatiivisia asioita, etenkään toisista ihmisistä.
Joten ap, musta sulla on aika hyvä syy ottaa kunnolla etäisyyttä. Jos tuo kaverisi haluaa pilata oman elämänsä märsyämällä ja valittamalla, niin fine, mutta minusta sun ei tarvitse sitä sietää, varsinkaan, jos sulla muutenkin tuppaa olemaan raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, monesti minulla onkin tunne, että hän tarkkailee, mitä lapsillani on päällä tai jos olen tehnyt remonttia kotiin. Hän komentoi niitä yleensä hyvin inhottavasti. Esim ostin nuoremmalle lapselleni reimatecin puvun (johon olin joutunut säästämään jonkin aikaa), hän komentoi, että helppohan se on sulla kun käyt vain hakemassa kaupasta kalleimmat puvut lapsellesi, ja ettei hänellä olisi koskaan varaa, kun mies tienaa niin huonosti.
Hänen seurassaan olen jopa alkanut pukeutua samaan neulepuseroon, ettei tulisi kommentteja...ihan jo hassua!!
Ehkä se on siten sitä kateuta. Vaikka mielestäni hänen lapset ovat aina kauniisti ja asianmukaisesti puetut. Kuten omanikin. Mutta olisi kiva kun voisi olla onnellinen ja tyytyväinen!
niin...voisihan hän olla oikeasti masentunutkin...silloin se ilo kyllä katoaa elämästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet ystäväsi sylkykuppi. tiedän tunteen. saan kuunnella aina mutta jos itselläni on surua ja harmittaa en saa valittaa tai saan "tuttavaltani" nuhdesaarnan negatiivisuudestani tai ei vaan kuuntele. en tapaile tätä ihmistä enää, minun piti aina tukea ja kuunnella ja olla empaattinen ja olinkin mutta tajusin heti et tässä tuttavuudessa se jää yksipuoliseksi..parempi mieli ilman ja oikeasti ei itsellekään tule tarvetta valittaa mistään kun ei tarvitse toisen huolia päivästä päivään kuunnelle. se valitus lannistaa ja negatiivisuus tarttuu!
Ja jos ei usko ilman selittelyjä, niin kerrot rehellisesti syyn. Et sinä tässä mitään menetä.