Mikä on aikaisin aika, kun vauva voi nousta pystyyn? Tosta
toisesta ketjusta tuli mieleen, kun työkaveri sanoi, että lapsensa (70-luvulla siis, lapsi nyt jo aikuinen) olisi noussut 4,5kk ikäisenä pystyyn. Voiko olla mahdollista vai onko aika hämärtänyt mukavan kollegan muistot? :)
Kommentit (8)
nuosi 6kk vanhana ja tuskin hän on mikään ennätysmies niin varmasti joku on voinut nousta jo 4,5kk
Alkoi kävellä ilman tukea vasta 11kk. Pitkään kaatuilua, kun nousi sohvaa ym vasten, eikä sitten osannutkaan laskeutua alas.
Yksi tuntemani vauva on lähtenyt kävelemään jo 8 kk iässä, pitääpä kysyä milloin seisomaan nousemisen oli oppinut.
Kyllä se siis mahdollista on. TOki lähinnä vain tukea vasten. Ja tämä tapahtui niin, että heti kun ryömimisvaiheesta ymmärsi, että käsi pitää siirtää voidakseen kontata, keksi myös, että hei niitä voi siirtää myös ylöspäin, sohvalle, pöydänreunalle jne. Keskivartalon lihasvoimaa riittää kyllä, joten kyse on oikeastaan just vain tuosta käsien siirtämisen keksimisestä.
Ja voin kertoa, että aika ei kultaa muistoja, sillä toi vaihe oli ihan hirveä, koska 4,5-kuisen äly ei kuitenkaan vielä riitä siihen että yhtään osaisi katsoa, miten seisomasta tullaan alas. Kädet irti ja suorana kaadutaan suuntaan y. Joka voi olla ihan missä tahansa.
5,5 kk ikäisenä käveli tukea vasten ja ilman tukea 7kk ikäisenä.
Tämä on ihan tosi ja muistan kyllä aina neuvolantädin ilmeen, kun 8kk neuvolassa poika käveli itse huoneeseen.
Nyt poika on 11- vuotias eikä millään tavalla liikunnallisempi kuin muut, päinvastoin oikeastaan.
käveli tukia pitkin 5,5kk, nousi pystyyn siinä 4,5kk paikkeilla.Nyt kolmannella luokalla, liikunnassa lahjakas, mutta matikka, äikkä yms. tökkii ihan kunnolla.
Siis totta kai uskon, että totta on, mutta kuitenkin.
Omaa tyttöäni on sanottu motorisesti lahjakkaaksi ja aikaiseksi ym. Lähti kyllä 4,5kk iässä ryömimään ja nyt niukka naukka 7kk ja seisomaan YRITTÄÄ, ei vielä pääse kuin polvilleen,.