Meillä on neljä lasta ja yhden kohdalla en jaksa

rakastan tätä vaikeaa lastani koko sydämestäni, ja joskus (harvoin) kun hän on hyvällä tuulella, meillä on mukavaa yhdessä ja nautin hänen seurastaan. Ajattelen häntä todella paljon ja yritän helpottaa hänen oloaan ja saada arkemme sujuvaksi. Mutta vastaus on melkein aina haistattelua ja kiroilua, siis myös rakkaudenosoituksiin...Haluan auttaa häntä, en masentaa ja sortaa, mutta kun mikään ei riitä.

---

ollut minkäänlaista mainintaa rakkaudesta, vain siitä, että ei jaksa odottaa, että tuo lapsensa muuttaa pois kotoa.

rakastan tätä vaikeaa lastani koko sydämestäni, ja joskus (harvoin) kun hän on hyvällä tuulella, meillä on mukavaa yhdessä ja nautin hänen seurastaan. Ajattelen häntä todella paljon ja yritän helpottaa hänen oloaan ja saada arkemme sujuvaksi. Mutta vastaus on melkein aina haistattelua ja kiroilua, siis myös rakkaudenosoituksiin...Haluan auttaa häntä, en masentaa ja sortaa, mutta kun mikään ei riitä.

keskenään, vastuu on aina AIKUISEN. Eli ihan sopii katsoa peiliin ja miettiä, mitä voisi ITSE tehdä toisin, jotta suhde kyseiseen lapseen paranisi.

Mikään ei toimi ikinä koskaan milloinkaan. Yritetty on, ei vaan suju.

Esikoisen kanssa on niin hankalaa, kaksi seuraavaa ovat helppoja lapsia. Näköjään ne on aina esikoisia, nämä vaativaiset ja tyytymättömät lapset.

Meillä on ihan sama homma! 6v-tyttö on aivan hirvittävän hankala tapaus, ollut siis koko ikänsä, ihan pienestä asti. Mikään ei kelpaa, ei mene oikein, aina naama nutturalla. Ja meillä myös kyse on esikoisesta, kaksi nuorempaa ovat huomattavasti lepposempia tyyppejä. Olen monesti sanonut, että tuo esikoinen on luonteeltaan sellanen ihminen, jonka kanssa en olisi missään tekemisissä, jos hän ei sattuisi olemaan mun tyttäreni.. :/

Kaikkeni yritän, etten häntä kohtelisi erilailla kun muita, mutta välillä huomaan esim. kieltäväni häneltä jotain ihan hassua, vain sen takia, että hän on niin rasittava. :( Välillä tytön käytös on niin raskasta, että minulla on todellisia vaikeuksia tykätä hänestä. Rakastan häntä toki koko sydämestäni, mutta... Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan?!



Ihan vaan mielenkiinnosta; onko moni näistä haastavista lapsista horoskoopiltaan oinaita? ;)

6-vuotias ei pysty syvälliseen keskusteluun aikuisen kanssa, sitä on turha vaatia.

Hän haluaa kertoa omia juttujaan, kuuntele, mitä sanottavaa hänellä on. Hän elää vielä omassa leikki-/satu-/mielikuvitusmaailmassaan.

Uhmaikääkin on, siinä testataan rajoja ja turvallisuutta.

Lapsi kaipaa varmaan samanikäisiä kavereita, jos "mikään ei huvita".

Varmasti hän pitää siitä, että luette yhdessä satukirjoja ja tarinoita. Piirtämisestä, muovailemisesta, yms.

Sitä en ymmärtänyt, miksi hermostut häneen?

Hermostuminen ei ainakaan paranna tilannetta.

KEHU häntä, aina kun hän tekee jotain positiivista, oppii jotain uutta, jne.

tyttö 6v ja yhtäkään päivää ei mene etten hermostuisi häneen. hän ei innostu juurikaan mistään, suupielet alaspäin aamulla herättyään, haluaa katsoa tv:tä, sitten kun suljetaan, ei mitään tekemistä. hauskaa on kun mennään johonkin huvituspaikkaan, silloin hän ei ole ollenkaan minun seurassa vaan juttelee kaikkien muiden ihmisten kanssa :) jokaisena iltana olen potenut huonoa omaatuntoa, mutta kun ei vain kohtaa jotkin asiat.

ehkä minä olen saanut sen aikaan.

ei kuopus ole yhtään samanlainen.

mua pelottaa, ettei hän koskaan opi luottamaan minuun koska meidän on kauhean vaikea puhua mistään. jos yritän jutella, hän alkaa selittämään jotain omiaan, mistä en ymmärrä mitään. sitten turhaudun ja annan puhumisen olla. surullista tämä kyllä on. haluaisin rakastaa häntä ihan yhtä ehdoitta ja estoitta kuin kuopusta, mutta en vain saa... yhteyttä?

juuri siksi, että se on sinulle uutta. Ihmettelet, että mikä hänessä on vikana kun on tuollainen. Muiden kohdalla se on tuttua kauraa ja huokaat vain, että tämä kuuluu kehitykseen.



Annas kun se menee kouluun. Hössötät joka asiasta, koska kaikki on sinulle uutta. Esikoinen lähtee ensimäisenä ja joutuu lähtemään yksin. Muut ovat jo saaneet mallin esikoiselta, se on heille helpompaa.



Olen siis tuo aiempi kirjoittaja, joka kertoi oppimisvaikeuksista kärsivästä esikoisestaan. On jo iso poika ja olemme voineet jutella näistä ihan asiallisesti. Esikoisen huonona puolena hän juuri sanoi sen, että oli silmätikku. Mutta toisaalta positiivisena, että sai eniten huomiota. Mutta toisaalta se huomio ei aina ollut kivaa.

Esikoinen ja seuraavat lapset eivät ole siinä mielessä samassa asemassa, että esikoisella on ollut yleensä perheessä vähintään vuoden-pari se ainoan lapsen asema, joten tottuminen pikkusisarukseen ja vanhempien huomion jakamiseen on uusi tilanne, etenkin, kun vanhemmat usein odottavat esikoiselta itsenäisempää käytöstä kuin myöhemmin muilta sisaruksilta.



Toinen ja sitä seuraavat lapset eivät ole koskaan olleet yksistään perheen silmäterä, vaan tottuneet ensihetkistä asti sisaruksen/sisarusten läsnäoloon.



Niin ja useinhan nämä esikoiset ovat niitä, jotka on heivattu virikehoitoon päiväkotiin yksi-kaksivuotiaina, keskellä uudelleen takertumisen vaihetta ja herkintä tahtoikää, kun äiti on jäänyt kotiin kahden vauvan kanssa.



On aika pitkälti vanhemman vastuulla, miten sisarusten välinen suhde muotoutuu ja miten esikoinen saa käsiteltyä mustasukkaisuuttaan ja ehkä jonkinasteisia hylkäämiskokemuksiaan, mitä vaikkapa (imettävä) äiti aikaansaa mahdollisesti torjumalla isomman lapsen läheisyydenkaipuun.

Meillä ei vastaavaa känkkäränkkää ole, mutta esikoinen on arka ja ollut ripustautuja. Nyt vähän paremmin menee jo mutta ei meinaa jäädä harrastuksiin yksin (on siis kotihoidossa tällähetkellä).



Mutta voiko tämä olla sattumaa että nämä esikoiset ovat hankalia tyyppejä?

Esikoinen on aina ollut hyvin vähään tyytyväinen, aurinkoinen ja kiltti lapsi. Keskimmäinen vie kaiken energiani, hän on hankala, äkäinen ja vaativa. Nuorin on vasta vauva, mutta hän vaikuttaa tyytyväiseltä ja iloiselta myös.



Ja hassua, keskimmäisen raskausaikakin oli kaikkein hankalin. Minulla oli kaikki mahdolliset oireet ja hän jo silloin möyri mahassa kuin väkkärä ja potki terävillä kantapäillään niin että ihan sattui.

mutta hän ei ole esikoinen... vaan kakkonen ja samalla kuopus

toinen lapsi neljästä on aika lailla kuvatun kaltainen - pääasiassa viime aikoina, ja kun moni tässä sanoikin, että oma hankala on 6 v, niin oletteko tietoisia, että tässä 5-6 v on sellainne kehitysvaihe, johon juuri monet noista asioista kuuluu... toisilla se on hankalampi, toisilla vähemmän hankala, mutta ´"yksi vaihe" siis - älkää ainakaan antako ilmi perheessä, että hän on teistä hankalampi kuin muut - siinä menee itsetunto täysin vaiheessa, jossa on jo muutenkin niin epävarma itsestään...

juttuja, niin tuttua. Meillä myös 6-vuotias esikoinen (tyttö) ja niin hankala. Ja ihan niinkuin äitinsä. Esikoiselle täytyy jostain syystää aina opettaa jotain, luistelua, hiihtoa tms. Nuorempi 4-vuotias tulee aina perässä ja oppii kaiken lähes itsestään (ja vielä nuorempana kuin esikoinen ja sehän sapettaa..). Esikoiselle juuri nämä opettelu-hommat on työläitä ja mikään ei tunnu kiinnostavan. Hyvinä hetkinä taas tyttö on aivan ihana. Kiitos vinkeistä minunkin puolestani vaikken ketjua aloittanutkaan, täytyy miettiä uudelleen omaa käyttäytymistä. Kyllä nämä esikoisparat taitaa tosiaan olla niitä harjoittelukappaleita...

Mulla on ihana tyyppi lapsena, mutta hän on ollut vauvasta asti ihan erilainen kuin itse. Mä tykkäsin leikkiä nukeilla, hän piti palikoista, autoista ja palapeleistä (on tyttö). Mä olen aina pitänyt kuvataiteesta, hänestä taidenäyttelyt ovat tylsiä, ja kun vauvana vein häntä näyttelyyn, hän alkoi jo gallerian ovella karjua kuin syötävä, ihan kuin olisi pelännyt, että pakotan hänet johonkin inhottavaan kokemukseen. Mä tykkäsin lapsesta asti klassisesta musiikista, hänestä se on tylsää. Sen sijaan hän on aina pitänyt numeroista ja laskemisesta, mikä mun mielestäni on tylsää. Ihan mielenkiintoinen kokemus tämä on, mutta en olisi uskonut, että lapsesta voi tulla niin erilainen kuin itse on, jos en olisi itse tätä kokenut.

Meidän esikoinen on herkästi kitisevä malli. Perusluonteeltaan lasi on herkästi puolityhjä aina. Lapsi on mustasukkainen kaikesta mitä nuoremmat sisarukset saavat ja haluaisi mahdollisimman paljon leluista jne. Välillä on kyllä ihanan huomaavainen mutta harvoin. Meilläkin toinen lapsi oli haastava ja viee vieläkin terveysongelmien takia kohtuullisen paljon vanhempien aikaa ja huomiota ja se ei varmaan helpota esikoisen tilannetta.



Meillä allergiat vielä voimistavat näitä ongelmia. Jos esikoinen syö pähkinöitä, sitruksia, tiettyjä mausteita tai lisäaineita tulee pojasta tosi kitunen ja herkästi raivoava malli. Eli meillä kuvioissa on selkeästi myös ruoka-aine allergiat jotka pahentavat tuota hankalaa käytöstä ja kurjaa oloa pojalla.



Tunnustan että tuo esikoiselta liika vaatiminen on varmasti meilläkin totta. Pitänee katsoa peiliin ja koettaa muistaa että 6v on kuitenkin vielä aika pieni. Mutta tarvii varmaan jo vähän enemmän uusia haasteita ja tekemistä kuin pienemmät sisaruksensa.



Tsemppiä ja jaksamista kaikille toivottaa kolmen allergisen lapsen äiti.

-tyytymättömien lasten on todettu ainakin vähän rauhoittuvan sillä, että he saavat huomiota tai jotain hyvää palautetta, herkkua, pipin hoivaamista oikein ylenpalttisesti mitä vaan mistä pitävät ENNEN kuin itse pyytävät. Se lisää heidän tunnetaan siitä, että heistä pidetään huolta ja homma on äidin hanskassa.

-Toisaalta älä yritä miellyttää lasta, hoida häntä kuin ikään äidin velvollisuuteen ja rakkauteen vaan kuuluu, että ai et halua pitää lettukestejä, no meillä nyt on kuitenkin lettukestit ja sinä tulet mukaan. Älä annan lapsen loukata itseäsi. Suhtaudu lapseen lapsena. Jos lapsella ei ole hauskaa, olkoon olematta. Nyt on ohjelmassa lettukestit ja sillä siisti. Älä kiinnitä minkäännäköistä huomiota vääränaamaan, muuta kuin mitä asiaan kuuluu, lisää lettuja, et ota, ok saako olla muille? Lettukestit pidetään, koska nyt on lettukestien vuoro, ei siksi että joku lapsi olisi tyytyväinen.

Meilläkin on 6-vuotias esikoistyttö. (ja oinas horoskoopiltaan)

On hankala tapaus! kahden nuoremman kanssa tulen toimeen huomattavasti paremmin.

Osaa kyllä olla tosi reipaskin jos haluaa.

Onneksi tulee isänsä(esikoinen myöskin) kanssa paremmin toimeen.

Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut hyviä kirjoja lasten ja aikuistenkin temperamentista. Kannattaa lukea, se helpottaa temperamentiltaan haastavan lapsen ymmärtämistä.