kuinka pitkään teidän mielestä vanhempien kuuluu istua vieressä kun lapsi tekee läksynsä?

ja tentin heidät kokeeseen.

Ja ihan murkkujen omasta pyynnöstä.



Autan myös vaikeissa matikanläksyissä jos tunnilla on jäänyt jotain epäselvää.



Saatetaan jäädä myös joskus pohtimaan yhdessä jotain historian tai uskonnonläksyä. Eli kerron laajemmin, mitä on tapahtunut kuin kirjassa kerrotaan.



Mutta lapset ovatkin itse kiinnostuineita koulumenestyksestään ja haluavat siksi valmistautua hyvin tunneille ja kokeeseen ja pyytävät siksi apuani. Annan sitä erittäin mielelläni.

näi nyksinkertainen se vastaus on. Lapset ovat erilaisia ja heidän kehityksessään jaopiskelussaan tulee eri vaiheita. Siinä missä tokaluokkalainen on voinut osata ottaa vastuun opiskelustaan, 8-luokkalainen on voinut heittää motivaation kaivoon ja lukiolaisella voi olla vaikeuksia josasain aineessa. Vanhemman velvollisuus on huomata nämä muutokset ja auttaa lastaan niiden yli.

Eiköhän tuo ole normaali-ihmiselle itsestäänselvää.



Ekaluokkalaisen läksyjen teon vierestä seuraaminen on ihan hyvä juttu, varsinkin jos on itse kotona niin, että voi olla seurana siinä hommassa jo päivällä (jolloin lapsi on vielä virkeä). Tokaluokallakin lapsi voi kaivata vielä tukea läksyjen tekoon ja ainakin meidän lapsilla noina kahtena ekana vuonna on päivittäin tullut kotona kuitattavia ääneenlukuläksyjäkin. Siitä sitten pikkuhiljaa kasvatetaan lapsen vastuuta. Kolmasluokkalaiselta riittää kyllä jos kysytään mitä tuli läksyksi ja onko se tehty. Isommilta riittää, kun kysytään vain onko läksyt tehty. Kokeista on hyvä tietää ja niihin valmistautumiseen kannustaa, kuulustellakin. Näin ajattelen ainakin minä, jolla lapset 6:lla ja 4:lla luokalla.

olisivat olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni.



Homma meni ihan lööperiksi juuri siksi, että ketään ei kiinnostanut ja minulla itselläni ei riittänyt intoa opiskella.



On harmittanut näin jälkeen päin, koska kapasiteettia olisi minulla ollut paljon parempaan jos joku olisi hiukan potkinut perseelle ja ollut kiinnostunut minun elämästäni.

lapsilleen parasta, ovat kiinnostuneita ja auttavat lapsiaan.

Ihan kun ei olisi mitään muita vaihtoehtoja kuin istua vieressä teini-ikäiseksi asti ja vahtia läksyjen tekemistä tai humalapäissään huudella että menkää nukkumaan.



Kai nyt jokainen ymmärtää, että lapsia on erilaisia ja avun tarve on sillä samaisella lapsellakin usein eri oppiaineissa erilainen.



Mun mielestä on huomattava ero siinä että asioista keskustellaan , koeaineisto kuulustellaan ja kinkkisissä jutuissa autetaan vielä vaikka lukiossakin ja siinä, että lasta pitää tieniksi asti vieressä vahtia tekemään läksyt eikä haaveilemaan.



Meillä lapset tekevät läksyt kun tulevat koulusta. Mun mielestä on turha jättää niitä iltaan, kun ne on hoidettu ne on hoidettu. Samalla oppivat ottamaan vastuuta koulutyöstään ihan itse. Pienten kanssa katsotaan illalla että kaikki tuli tehtyä ja jos on jotain epäselvää tai jossain asiassa selvästi virheitä, katsotaan se tarkemmin läpi.



Kuitenkin se päävastuu läksysitä huolehtimisesta ja tekemisestä on lapsella alusta asti. Näin meillä on kyllä ihan koulustakin esitetty.



Joku asia askarruttaa ja siihen käytetään enemmän aikaa, esim. tokaluokkalaisen piti opetella ulkoa aurinkokuntamme planeetat ja olikin tankannut ne melkoisen hyvin päähänsä. Kysyi sitten jotain siitä asiasta isältään ja uppoutuivat avaruuden ihmeelliseen maailmaan koko illaksi - etsivät tietosanakirjasta ja netistä etäisyyksiä ja läpimittoja ja piirsivät aurinkokunnan jne. Hauskaa ja hyödyllistä, jonka jälkeen asiat on taatusti päässä hyvin. Tämä nyt yksi esimerkki.



Ymmärsin itse ap:n viestin tarkoittavan nimenomaan sitä, että istutaan siinä vieressä vahtimassa tuolla tavalla "ja nyt sitten seuraava lasku. Noin. Ja seuraava." Esim. meillä ekaluokkalaiset harjoittelevat juuri nyt kovasti laskunopeuden kehittymistä "minuuttilaskutehtävillä" (=laske niin monta laskua kuin minuutissa ehdit). Ei varmaan kauhean montaa ehdi, jos on aina tottunut että joku siinä vieressä maanittelee että "ja seeeeuraaaaavaaaa, noin. Ja seeeeuraaavaa".



Juuri tuosta keskittymään opettelu on yksi asia, joka on aika oleellinen asia koulumenestyksen kannalta.

Itsellä esikoinen ekalla, en istu vieressä vaan tekee itse ja pyytä apua jos tarvitsee (ehkä kerran kuussa). Tarkistan kyllä kun on tehnyt ja annan vinkin jos on mennyt väärin (en kerro miten pitäisi tehdä vaan sanon että katsopas tätä vähän tarkemmin). Jotkut opethan ei kai halua kyllä että läksyjä vanhemmat edes tarkistaa, koska haluavat pysyä tasalla oppilaan etenemisestä.



Toisaalta voin kuvitella että kuopukseni saattaa tarvita enemmän tukea alkuun.

Olisi kiva nähdä sellaisen lapsen läksyt joka tekee ne yksin ekasta luokasta lähtien. Kuinka hyvin ne on tehty ja onko lapsi todella oppinut? Epäilen suuresti. Tärkeintä läksyjen tekemisessä on oppiminen eikä vain suora kopiointi tai sinnepäin. Itse olen nuori äiti ja muistan todella hyvin kuinka oma äiti kuulusteli jokaisen kappaleen ja tarkisti/uudelleen tehtiin jokainen vaikeuksia tuottanut tehtävä (jopa lukiossa) ja tuloksena 5 laudaturin yo. Saatte itse päättää onko se teidän mielestä turhaa vai ei.

koulunkäyntiinsä. Olen istunut vieressä selvittämässä kinkkisiä ongelmia vieressä tunteja elämäni aikana.

Ehkä siksi lapset ovat luokkansa priimuksia ja motivoituneita koulunkäyntiin.

Ne hännänhuiput on yleensä niitä, joiden vanhemmat ei viitsi vilkaista edes, onko ne läksyt tehty vai istuuko kersa vain sen säädetyn ajan kirjan ääressä.

Olisi kiva nähdä sellaisen lapsen läksyt joka tekee ne yksin ekasta luokasta lähtien. Kuinka hyvin ne on tehty ja onko lapsi todella oppinut? Epäilen suuresti. Tärkeintä läksyjen tekemisessä on oppiminen eikä vain suora kopiointi tai sinnepäin. Itse olen nuori äiti ja muistan todella hyvin kuinka oma äiti kuulusteli jokaisen kappaleen ja tarkisti/uudelleen tehtiin jokainen vaikeuksia tuottanut tehtävä (jopa lukiossa) ja tuloksena 5 laudaturin yo. Saatte itse päättää onko se teidän mielestä turhaa vai ei.

Tytön vieressä on pitänyt istua, se on aina kaivannut siihen aikuista viereen, tai siis silloin kun oli alakoulussa. Läksyt teki itsenäisesti ja rivakasti, mutta tarvitsi aikuisen viereensä.



Pojan vieressä taas en oo koskaa istunut, se haluaa tehdä läksynsä rauhassa ja on aina hoitanut ne tosi hyvin.

Yllätän sinut kertomalla, että omat lapseni ovat luokkansa parhaita ja motivoituneita, heitä ei esim. koskaan palkita numeroista vaan palkinto on heidän mielestään se, että saavat hyviä numeroita. Ovat alusta asti tehneet ongelmitta itse läksynsä ja joskus kylläkin selostaneet jotain opiskeluun liittyvää asiaa ja sitä on pohdittu tai siitä on keskusteltu yhdessä ja toki lapset saavat meiltä vanhemmiltaan kiitosta ja kehua koulunkäynnistään. He itsehän sen työn tekevät.

koulunkäyntiinsä. Olen istunut vieressä selvittämässä kinkkisiä ongelmia vieressä tunteja elämäni aikana.

Ehkä siksi lapset ovat luokkansa priimuksia ja motivoituneita koulunkäyntiin.

Ne hännänhuiput on yleensä niitä, joiden vanhemmat ei viitsi vilkaista edes, onko ne läksyt tehty vai istuuko kersa vain sen säädetyn ajan kirjan ääressä.

Olisi kiva nähdä sellaisen lapsen läksyt joka tekee ne yksin ekasta luokasta lähtien. Kuinka hyvin ne on tehty ja onko lapsi todella oppinut? Epäilen suuresti. Tärkeintä läksyjen tekemisessä on oppiminen eikä vain suora kopiointi tai sinnepäin. Itse olen nuori äiti ja muistan todella hyvin kuinka oma äiti kuulusteli jokaisen kappaleen ja tarkisti/uudelleen tehtiin jokainen vaikeuksia tuottanut tehtävä (jopa lukiossa) ja tuloksena 5 laudaturin yo. Saatte itse päättää onko se teidän mielestä turhaa vai ei.

Omat lapseni ovat luokkansa parhaita, itse kirjoitin myös 5 laudaturia :). Olisiko jotain pitänyt tai pitäisikö tehdä toisin, en usko :). Tosin toki jotkut tarvitsevat tukea enemmän koulunkäyntiinsä ja silloin on ihan ymmärrettävää, että vanhemmat tukevat enemmän.

Olisi kiva nähdä sellaisen lapsen läksyt joka tekee ne yksin ekasta luokasta lähtien. Kuinka hyvin ne on tehty ja onko lapsi todella oppinut? Epäilen suuresti. Tärkeintä läksyjen tekemisessä on oppiminen eikä vain suora kopiointi tai sinnepäin. Itse olen nuori äiti ja muistan todella hyvin kuinka oma äiti kuulusteli jokaisen kappaleen ja tarkisti/uudelleen tehtiin jokainen vaikeuksia tuottanut tehtävä (jopa lukiossa) ja tuloksena 5 laudaturin yo. Saatte itse päättää onko se teidän mielestä turhaa vai ei.

Meillä lapset tekevät itse läksynsä ja hekin ovat luokkansa parhaimmistoa.



Kun nyt miettii ekaluokkalaisen ja läksyjä, jotain matikkaakin tai äidinkieltä. Luku- ja laskutaitoinen tekee ne läksyt ja vielä lisätehtävät aivan heittämällä. En oikein tiedä miten lapsi oppisi vähemmän jos laskee yhteen ja vähennyslaskuja itsekseen ja tekee sen oikein kuin että siinä istuu aikuinen vieressä katsomassa. Joskus tarvitsee jonkin tehtävän ohjeen ymmärtämiseen apua jonka tietenkin aina saa. Samoin lukuläksyn lukevat tietenkin ääneen.



Mutta toki jos lapsilla olisi ollut vaikeuksia oppimisessa tai läksyt jäisivät muuten tekemättä voisin ymmärtää vieressä istumisen ja auttamisen.



Ja kuten joku jo totesikin, että osallistuminen lapsen koulunkäyntiin on hirveän paljon muutakin kuin päivittäinen läksyjen tekemisen vahtaaminen.

Kaikkien AV:lla pyöriskelevien lapset ovat luokkansa priimuksia. Oletan, että siipat ovat myös keskimääräistä parempia autokuskeja?



No, omatkin lapset 9 - 9,5 keskiarvoilla :)

Edes pikkuisen enemmän - apua sai pyydettäessa, mutta kaiken sai tehdä täysin oma-aloitteisesti, eli lopputuloksena niitä läksyjä ei tullut oikein ikinä tehtyä. Eikä niitä kukaan kysellytkään. Piirreltyä tuli senkin edestä. No, minusta tulikin sitten taiteilija... Onni onnettomuudessa.

Edes pikkuisen enemmän - apua sai pyydettäessa, mutta kaiken sai tehdä täysin oma-aloitteisesti, eli lopputuloksena niitä läksyjä ei tullut oikein ikinä tehtyä. Eikä niitä kukaan kysellytkään. Piirreltyä tuli senkin edestä. No, minusta tulikin sitten taiteilija... Onni onnettomuudessa.

Mun vanhemmat ei kanssa koskaan oikein "piitanneet" mun koulunkäynnistäni. Äiti koki jonkun heräämisvaiheen, kun olin jo aikuinen ja korkeakoulussa, mutta se oli vähän myöhäistä jo.

Mä olin kyllä kiitettävän oppilas aina, mutta se ei poista sitä, että musta tuntui (varsinkin ala-asteella), ettei kukaan oikein välittänyt. Onneksi mä nyt kuitenkin tajusin itse hoitaa hommat kunnialla kotiin...

No nyt sitten... Yritin kovasti auttaa nuorinta siskoani, joka nyt on yläasteella. Varsinkin nyt, kun hän tosiaan on yläasteella ja alkaa ne tärkeät vaiheet, ajattelin, että hänestä olisi kiva, jos joku olisi kiinnostunut. En siis todellakaan istu vieressä, kun hän tekee läksyjä (asummekin aika kaukana toisistamme), mutta olen kiinnostunut. Kyselen jatko-opintosuunnitelmia, tarjoan apuani, olen kiinnostunut kokeista yms.

Olen kyllä ihan oikeastikin kiinnostunut hänen opinnoistaan, mutta ajattelin myös niin, että en halua hänen kokevan samanlaisia tunteita kuin mitä itse olen käynyt läpi.

Noh... hän kokeekin tämän sitten "kyttäämiseksi, kyyläämiseksi, vainoamiseksi" ja vaikka miksi.No okei, hän on teini ja tuo kuuluu kai asiaankin... huvittaa vaan, että se mitä itse niin kovasti toivoi, ei sitten toiselle kelpaakkaan ;)

Mutta... kuten tässäkin ketjussa on todettu... Paljon riippuu siitä lapsesta / nuoresta.

koulusta ja vasta sitten on kavereiden vuoro. Kun vanhemmat tulevat kotiin ja on syöty, niin sitten läksyt tarkistetaan. Lapsen pitää oppia ottamaan vastuu omista velvollisuuksistaan. Vanhemman tehtävä on valvoa, että lapsi myös vastuunsa kantaa.

koulussa sitten tarkastavat. Ekalla joskus jotain unohteli, mutta kun sai merkinnän niin siitä oppi ja tokalla ei enää huomauttamista. Juttelin silloin tästä opettajan kanssa ja hän piti hyvänä, että lapsi itse ottaa vastuun omasta työstään. Kolmen koululaisen kanssa ollaan näin toimittu ja hyvin pärjäävät.