Lääkäri kertoi hyviä uutisia - petyin
Minulta otettiin reilu kaksi viikkoa sitten iso liuta labrakokeita. Tänään lääkäri sitten soitti ja kertoi, että kaikki arvot olivat normaaleita. Labrakokeiden listalla oli useita vakavia ja pitkäaikaisia sairauksia, joita ei kukaan itselleen halua.
Mutta vastoin kaikkea järkeä, koen silti oloni pettyneeksi. Mitään selitystä kesästä saakka jatkuneille oireille ei löytynyt ja nyt sitten jatketaan eteen päin oireita lievittävällä hoidolla ja toivotaan, että oireet katoavat.
Onko oikein olla pettynyt, vaikka sain juuri tietää, etten ole vakavasti sairas?
Kommentit (38)
Mun siskolla oli joitakin vuosia sitten sellasia selittämättömiä nivelkipuja, joita tutkittiin pitkään ja hartaasti eikä mitään meinannu löytyä. Oli niin paha sitten lopulta ettei voinut olla töissä eikä edes pystynyt kivuiltaan nukkumaan. Lopulta sitten löytyi joku punkin pureman aiheuttama tulehdus siis se punkki oli ollu joskus aikoja sitten eikä kukaan osannu edes testata sellasta ennen kuin jotenkin viimesenä keksintönä.
Mutta ehkä nykyään lääkärit on jo vähän valveutuneempia ja testaavat tuon jo heti alussa.
Toivottavasti sulla löytyisi oikea syy kipuihin ja saisit avun.
olivat ihan normaalit, vaikka jalka on kiusannut keväästä.
Sinällään ei ole tutkittu crp:n nousun syytä tarkemmin, on oletettu yhteys nivelkipujen ja sen välillä. Se on kuitenkin sen verran vähän koholla (15-30), ettei kukaan ole kokenut tarpeelliseksi tutkia sitä tarkemmin. Mitä siitä pitäisi tutkia?
borrelioosi on suljettu pois.
ap
Mä juoksin vuoden terv.keskuksessa kovien nivelkipujen takia. Aina jotain labroja otettiin ja tietysti sitä toivoi, että joku apua tilaan löytyisi. Mutta kun kokeista ei mitään löytynyt ja lääkäritkin vain ihmettelivät oireitani. Söin jatkuvasti särkylääkkeitä. Lopulta sain lähetteen reumalääkärille, joka kerralla diagnosoi fibromyalgian. Olihan tk-lääkäritkin olevinaan niitä pisteitä tunnustellut, mutta kun ei ole kokemusta... Olihan se helpotus, ettei ole mitään reumaa tai muuta etenevää sairautta, mutta fibromyalgiaan ei ole lääkettä. Elintavoilla helpotettavissa.
Kuten itsekin sanoit, eihän se mitään muuta. Fibromyalgia on yhtä kuin jokapaikansärky ilman mitään sairautta. Onneksi sinun lääkärisi on osannut markkinoida taudin sinulle niin, että olet tyytyväinen etkä loukkaantunut.
Itselläni meni 10 vuotta ennenkuin syy löytyi.
Mulla oli jos jonkinlaisia ongelmia, mm nivelsärkyä, silmäoireita (ainoa joka näkyi testeissä ja sain lääkityksen) keuhkojuttuja, ripulia jne.
Minulla sitten todettiin chronintauti ja kaikki oireeni liittyvät sairauteen.
Ei tietenkään ole kiva saada tietää sairastavansa kroonista sairautta, mutta oli silti helpotus saada teitää mistä kaikki johtui. Olin jo pitkään alkanut ajatteleen josko sittenkin vaan kuvittelen kaikki oireet kun ei mitään ollut.
Reuma on tietysti vaikea löytää kokeissa.
Mutta suosittelisin myös suolen tutkimista jos sitä ei vielä ole tehty.
ja vähän sen loppumisen jälkeen. Reumaa epäiltiin ja testit silti ihan kaikki negatiivisia. Oireet loppui noin 6 kk imetyksen loppumisen jälkeen ja lääkärikin ihmetteli mikä mahtoi olla. Reumafaktori tms löydettiin silloin, eli ilmeisesti vaan joku taipumus?
Kipuläääettä mullekin iskettiin ja piti vaan jaksaa puseka eteenpäin.
olen tuntenut kaksi joilla oli myös ja kaikki tutkittiin, muttei mtn löytynyt. Toinen laitettiin lopulta viikon sairaalajaksolle, että kaikki saataisin tutkittua ja kas, oireet hävisivät sillä viikolla. Oletus oli, että viikon loma töistä teki tehtävänsä. Toinen opiskeli ja kävi töissä samaan aikaan, eli saattoi olla hälläkin stressiperäistä?
Millainen kyseinen tauti on? onko kauhea yms. kerro vähän.
T: se jolta löytyi muutoksia röntgen kuvassa
mutta kun elämässä on viimeisen vuoden aikana ollut stressiä paljon vähemmän kuin aikaisemmin.
Oliskin taustalla jotain selkeää laukaisevaa tekijää, kuten synnytys tai imetys, mutta synnytyksestäkin on aikaa jo 3 vuotta.
ap
ja vähitellen rupeaa häviämään viimeinenkin usko siihen, että taudille löytyy syy. Löytyisi edes joku toimiva hoito.
Voittopuolisesti kaikki tässäkin ketjussa mainitut sairaudet on jo tutkittu. Luulosairaaksi sitä rupeaa itsensä tuntemaan.
ap
Oudot niveloireet voivat johtua myös piilevästä borrelioosista.. kannattaa vaatia testiä.
selkärankareuma, eikä näkyyt missään kokeissa. Diagnoosin saaminen kesti vuosia ja näin jälkikäteen osaan nyt sanoa, että olen sairastanut sitä jo varmaan 15vuotta, on vaan välillä pitkiä jaksoja oireeton. Minäkin tunsin itseni hölmöksi ja tuntui nololta juosta lääkäriltä lääkärille ja kinua lisää lääkettä. Tilanne helpottui, kun luokiteltiin vihdoin reumaksi. Alkuun en silti ollut kauhean tyytyväinen hoitoon, mutta nyt on todella hyvä ja mukava reumalääkäri. Ja lääkeviidakostakin alkaa löytyä minulle sopivat, eli elämä paljon parempaa! Selkärankareuma on naisilla yleisempi, kuin miehillä, joilla kuitenkin ennuste naisia huonompi. Eli monet naiset, eivät edes tiedä sairastavansa sitä, on vaan epämääräisiä oireita. Selkärankareuma oirehtii juuri isoissa nivelissä, polvi, lonkka (SI-nivel) jne. Mutta se ei samanlailla kuluta niveliä, kuin nivelreuma, eli ennuste on parempi ja oikealla hoidolla elämä helpottuu. Suosittelen, että käyt ainakin kerran hyvällä yksityisellä reumatologilla. Yksi käynti ei paljon maksa, mutta voi olla sinulle todella hyvä. Ehkä sinulla ei ole reumaa, mutta senkin sinulle osaa parhaiten sanoa pätevä reumalääkäri. Koeta jaksaa, tiedän että on kipujen lisäksi myös psyykkisesti rankkaa!
hl ab 27 ei kerro, että on selkärankareuma, vaan tuon positiivisuus kertoo vain, että se voi olla. Monella terveellä on positiivinen.
Kärsin 20 vuotta nivelkivuista, kunnes löytyi ehlers danlosin syndrooma (harvinainen, joten tuskin se on sulla.) Mutta siis voi kestää kauan, kunnes syy löytyy.
sulla joku hermopinne selkärangassa. Eli selkänikama painaa hermoa. Mun miehellä on semmonen.
virtsatietulehduskaan ei sitten ilmeisesti ollut vanhempasi vaivan todellinen pääsyy, vaan seuraus. Saako kysyä, mikä häneltä lopulta todettiin?
Ikävä tapaus, toivotan jaksamisia.
ollut varma että on reuma. Nivelet turposi ja särki. Meni kyllä sitten vähitellen ohi, mutta tavallaan se herkkyys jäi: joskus herään aamulla ja nivelet esi sormissa kipeät ja turvonneet.
Varsinaisestihan sinä et saanut tietää ettet sairasta vakavaa sairautta. Sinä sait vain tietää että sairasta, mitään näistä vakavista sairauksista joita testatiin. Sairauden syystä ei siis vielä löydetty. Ei ehkä osattu tehdä oikeita tutkimuksia. Ihan ymmärtettävää että olet pettynyt, kun syytä ei löydetty.
Yksityisen lääkäriaseman mieslääkäri teki diagnoosin. Tiedän, että tämä syövän muoto on salakavala ja vaikeasti havaittavissa, mutta silti kaikki merkit viittasivat syövän suuntaan (perimä, äidin ikä, etäispesäkkeet kaulassa jne.)
33
lääkäri sanoi minulle että stressireaktio usein tulee sitten kun ohi se ressi..jotenkin hassusti..se joka tietää miltä tuntuu.