lisko vinkkejä miten sitä voisi unohtaa miehen sanomiset ja jatkaa eteenpäin?

että yritetään loukata mahdollisimman paljon ja jotkut sen osaavat. Mielestäni sanomiset voi yrittää antaa anteeksi, ei niitä unohtaa tarvitse. Nyrkistä saaminen tms. onkin jo eri juttu.



On myös hyvä yrittää nähdä omat virheet tilanteissa. Miehesi on tyly tyyppi ja suosittelen ottamaan henkistä etäisyyttä. Meillä on ollut vähän samanlaista. Mutta tilanne parani kummasti jo yhden viikonlopun aikana, kun olin itse tietoisesti valittamassa miehelle mistään ja yritin olla kärsivällisempi jne. Tuo ei tarkoita sitä, että loputtomiin välttäisi hankalista asioista puhumista, vaan ainoastaan sitä, ettei itse ole ajattelemattomuuttaankaan ärsyttävä, kireä nalkuttaja koko ajan.

Se on kyllä totta, että mieheni on verbaalisesti varsin taitava, osaa todellakin loukata ja olla jopa julma sanomisissaan. Olen siitä hänelle sanonutkin vuosien varrella.

Meillä nyt on tämä parisuhde muutenkin siinä jamassa ettei läheisyyttä paljoakaan ole, seksin muodossa viimeksi joskus marraskuussa.

Ap

keskittymällä enemmän omiin asioihin tekemättä siitä numeroa..kiinittämällä enemmän huomiota omaan hyvinvointiin, ulkonäköön, liikuntaaym. harrastuksiin jne.. laihduttaminen on aina hyvä idea silloin.



Tosiaan huonosti menee teillä, jos seksiäkin ollut viimeksi marraskuussa. No, ehkä sitäkin vielä taas tulee, jos alat nyt holtaa itseäsi ensin!

Onko mikään ns pyhää, sellaista että niin ei vaan toiselle sanota ja piste? Ja jos on niin miten sitten eteenpäin jos on niistä asioista kuitenkin solvauksia osaksensa saanut? Ap

sano sille seuraavan kerran riidellessä, että sulla on muuten hlvetin pieni mulkku. Ehkä sitten pysähtyy kun huomaa että sinäkin osaat mennä henkilökohtaisuuksiin.

Ei meidän seksielämämme näivettyminen johdu mitenkään minun ulkonäöstäni tms seikoista.

Ihan vain pikku vinkkinä, että aina se seksin puute ei johdu naisesta eikä nainen ole aina se joka "pihtaa".

Ap

Uskon että itselleni tulisi vielä pahempi olo kuin mitä nyt on, jos alkaisin miehen ominaisuuksia tai ulkonäköä haukkumaan. Eikä hänkään ole minun ulkonäköäni morkannut, taisinkin jo mainita että se onkin about ainoa osa-alue josta hän ei ole loukannut minua.

Ap

Enkä varsinkaan sitä, että sinä pihtaisit.



Mielestäni vain henkinen etäisyys keskittymällä itsen huoltamiseen on joskus hyvä keino kestää tulehtuneessa suhteessa, joka voi sitten alkaa parantuakin.



24

ymmärsin hänen tekstinsä niin, että sinä itse voisit paremmin kun keskittyisit omaan hyvinvointiisi uuden harrastuksen, ystävien tai vaikka laihiksen ja kampaajan muodossa. Kun olet vähemmän saatavilla ja tyytyväinen omaan elämääsi voi olla, että miehesikin käytös muuttuu. Et olekaan enää se tossu jota voi loukata mielin määrin, vaan olet oman elämäsi herra. Silloin myös voi jopa käydä niin että suhde paranee.



Nimim. kokemusta on. Muutuin kai kiinnostavammaksi ja ainakin hehkeämmäksi. Elämälläni oli uusi sisältö ja uudet tuulet, rakastuin mieheenikin uudelleen ja toisinpäin.

Käytännössä arki vain on sitä että matkoineen olen työn vuoksi 9-10h pois kotoa, kummallakin lapsella 1 harrastus joihin menee 3 iltaa viikossa+miehen harrastukset joita on 1-2kpl viikossa.

En mitenkään haluaisi vietätä varsinkaan arkisin enää aikaa omien menojen vuoksi poissa lasten luolta, kipuillut muutenkin tämän uuden, pidemmän työmatkan vuoksi tod paljon.

Mutta ymmärrän mitä ajatte takaa ja varmasti se olisikin hyväksi..

Ap

Jos perusongelmana on kunnioituksen puute, niin ymmärrän kyllä että omaa itsetuntoaan kohottaakseen voi huolehtia itsestään paremmin ja ainakin itsekunnioitus voi lisääntyä.

Mutta tuossa ap:n suhteessa kuulostaa olevan pahanlaatuinen ongelma, jota ei "kosmeettisilla toimenpiteillä" korjata.

Ap, toisenlaisia miehiäkin on. Sellaisia, jotka osaavat tukea ja kunnioittaa ja kohdella naista hyvin. Oma mieheni ei ole koko pitkän yhteisen historiamme aikana ole kertaakaan loukannut tai haukkunut minua. Yritämme tukea ja piristää toisiamme ja vaikka mies on pessimismiin taipuvainen yritän itse auttaa miestä näkemään aina valoisatkin puolet tilanteessa. Mies kehuu, rakastaa, kiittää ja kunnioittaa minua. Läheisyyttä ja seksiä ei ole puuttunut koskaan. Minä en koskaan lakkaa ymmärtämästä sitä, miksi suostua elämään huonossa suhteessa. Parisuhdeterapia voi tietysti auttaa avaamaan solmuja ja jotain sellaista kannattaa yrittää, jos on halua yrittää. Ellei esim. mies ole valmis tekemään töitä itsensä ja suhteenne eteen, niin aiotko tosiaan kärvistellä tuolla tavalla elämäsi parhaat vuodet? Lapsetkin kärsii, koska aistivat sinun olevan surullinen ja sen ettei isä kunnioita. Tietysti liiton eteen kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, mutta ellei mikään riitä...

ymmärsin hänen tekstinsä niin, että sinä itse voisit paremmin kun keskittyisit omaan hyvinvointiisi uuden harrastuksen, ystävien tai vaikka laihiksen ja kampaajan muodossa. Kun olet vähemmän saatavilla ja tyytyväinen omaan elämääsi voi olla, että miehesikin käytös muuttuu. Et olekaan enää se tossu jota voi loukata mielin määrin, vaan olet oman elämäsi herra. Silloin myös voi jopa käydä niin että suhde paranee.

Nimim. kokemusta on. Muutuin kai kiinnostavammaksi ja ainakin hehkeämmäksi. Elämälläni oli uusi sisältö ja uudet tuulet, rakastuin mieheenikin uudelleen ja toisinpäin.

ja sinä et.. ja sinä olet se, joka tuntee huonoa omaatuntoa siitä, että on pitkät työpäivät eikä ehdi olla tarpeeksi kotona?

Eikös se menis kummiskin niin, että molemmilla suht saman verran harrastuksia/omaa aikaa, kun siis ilmeisesti lapset ei enää ihan vauvoja ole?

Yhteishuoltajuudessa lapset ois sitten miehen vastuulla varmaan sen viikon - vois olla uus tilanne isälle, kun ehkä joutuis jostain harrastuksista ja menoista luopumaan? Sulle taas tilanne ois ehkä toinen, saisit omaa aikaa.