Nimistä: kuinka moni antanut lapselleen toiseksi/ kolmanneksi jonkun sukulaisen nimen?

Esikoisen: Ensimmäinen nimi ei-merkityksellinen, toinen nimi minun mummuni



Keskimmäinen: ensimmäinen nimi mieheni isomummu (ei kyllä tiedetty tätä etukäteen ;o), toinen nimi mieheni mummu ja kolmas ei-merkityksellinen



Kuopus: ensimmäinen nimi ei-merkityksellinen, toinen minun rakas, edesmennyt isotätini ja kolmas minun toinen nimeni

Päätettiin nimet valmiiksi jo ennenkuin tiedettiin vauvan sukupuoli oli tiedossa. Pojan etunimi tulee suoraan mieheni papalta. Pappa oli todella tärkeä miehelleni ja muutenkin hän oli hieno mies. Pappa menehtyi viisi kuukautta ennen pienen kaimansa syntymää. Mieheni kanssa siis päätettiin nimi joka tuli julki vasta ristiäisissä, anoppi oli liikuttunut kun kuuli nimen...

Pojalla toinen nimi on isän (mieheni) etunimi kuten miehellänikin toisena nimenä isänsä etunimi. Tytöllä taas toisena nimenä meidän molempien suvuista löytynyt nimi. Minusta on kiva että nimessä on jotain jujua ja "perittyä".

Perinne heidän puolellaan ja nimet muutoin sopivia. Minulle jäi päätäntävalta sitten muissa nimissä. Korostan vielä ettei tässä ollut kysymyksessä mikään valtataistelu siitä kummanpuolen nimiä otetaan tms

Sen siis annamme poikamme 3. nimeksi, jos poika joskus saadaan. 2. nimeksi haluaisin antaa jonkin nimen omasta suvustani, mutta en ole ko. nimeä vielä päättänyt. Tytölle annamme 2. ja 3. nimeksi minun isoisoäitini ja mieheni isoäidin nimen, siitä syystä että näillä ihmisilä on ollut meille erityistä merkitystä. Toiselle tytölle antaisimme "lisänimiksi" varmaankin omien äitiemme nimet, samasta syystä. Tähän ei kukaan sukulainen ole painostanut, eikä kukaan näistä nimivalinnoistamme vielä edes tiedä, koska meillä ei lapsiakaan vielä ole.

tosin etunimen olisi saanut saman vaikka sitä ei olisikaan ollut isomummuni toisena nimenä, jäi ilman "toista" nimeä, joka olisi tullut minun isoäidiltäni, joka kuoli kun odotin tyttöä, isänsä ei nimestä pitänyt, "kolmannen" eli toisen nimen sai isänsä kuolleelta äidiltä.

Pojalla on ihan oma etunimi ja toinen ja kolmas nimi suvuilta, toinen minun isältäni ja kolmas kulkee miehen suvussa ties kuinka monessa polvessa.

olemme ne itse valinneet, ja suku itse asiassa 'osin' järkyttyi kun ne halusimme lapillemme. Esikon nimen olin halunnut lapselleni jo teini-iästä asti. Musta on hienoa liittää lapsi sukunsa historiaan - omat lapseni aina kyselee niistä esi-äideistä tietoja, kuvia jne joilta nimensä (4 nimeä 5stä) ovat perineet. Näilä nimillä on tunnemerkitystä meille vanhempina - silti lapsemme ovat omia persooniaan kaikki, ja kuitenkin ihmeellisellä tavalla nimiensä kaltaisia.

suvussamme kulkenut erittäi harvinainen naisennimi 1890luvulta. muistaakseni alle 60 sen nimistä naista on kastettu yhteensä. on annettu toiseksi nimeksi yleensä, mutta mummoni siskolla on se etunimenään ollut.



pojilla kulkee toisena nimenä Aleksanteri tai Santeri, tämä tapa mieheni suvun puolelta.

esikoiselle (poika) ajateltiin alunperin 3 nimeä, jolloin 2. ja 3. nimi tulisivat suvusta. 2. nimi on molempien (siis isän ja äidin) isoisän 2. nimi ja 3. nimi oli sitten isän 2. nimi. Mutta koska emme keksineet sopivaa nimeä eteen, esikoinen sai molemmat nimensä siis suvusta. Nimet pidettiin salassa ristiäisiin saakka, joten suvulla ei ollut vaikutusta.



Toinen (poika) sai 2. nimensä omalta isoisältään, mietimme vain kumpi sopisi isän haluamaan etunimeen paremmin. Päädyimme isän isän 2. nimeen. Jälkikäteen huomasin, että pojan etunimi on äidin isän 2. nimi, joten poika sai myös molemmat nimet suvusta, tavallaan vahingossa.



Kolmas (tyttö) sai isän tahdosta minun 2. nimeni, etunimeä ei suvussa ole.



Neljäs (poika) sai toiseksi nimekseen äidin isän etunimen, pojan etunimeä ei suvusta löydy.



Viides on tuloillaan. Jos on tyttö, saa 2. nimekseen jomman kumman isoäidin 2. nimen. Etunimi mietitään. Jos on poika, joudumme ehkä miettimään koko nimen, tai sitten annamme 2. nimeksi äidin isän 3. nimen.



Tapanamme on siis ollut antaa lapsillemme 2. nimi suvusta. Mitään perinnettä asiaan ei myöskään liity, mietimme näin jo esikoisen nimeä miettiessämme.

Eli meidän tytär sai etunimensä minun (jo kuolleelta) mummoltani. Ratkaisuun päädyttiin, koska nimi itsessään on kaunis ja kun vielä isomummollaan ollut sama, niin vielä parempi. Painostusta ei missään vaiheessa miltään suunnalta tullut.

esikoinen;



etunimi, minun toinen nimi, miehen aidin nimi



kuopus



etunimi, siskoni (kummi) toinen nimi , miehen mummin nimi





Mielestani tosi natit nimet tuli kummallekin lapselle ja painostusta ei ollut mistaan. Musta on kiva laittaa suvun nimia toisiksi nimiksi.

4 poikaa ja heillä on 3 nimeä kaikilla. Toisena nimenä on isän toinen nimi, joka oli myös isän isoisän etunimi. Mies halusi näin, vaikka alkuun olin erimieltä niin suostuin.

Esikoisen kolmas nimi on isoisäni ja miehen isosisän toinen nimi. Koska sattui tällainen yhteensattuma ja vielä molemmista kiva nimi niin pitihän se kolmanneksi nimeksi antaa.

Kolmannen pojan kolmas nimi on sama kuin äitini isosisällä. On kiva nimi ja siksi annoimme sen.

Muut nimet eivät ole suvussa, mutta niiden tapaisia on.