tuleekohan liberaali vai konservatiivi arkkipiispa?
Arkkipiispanvaalissa toiselle kierrokselle selvinneet piispa Kari Mäkinen ja professori Miikka Ruokanen ovat tulevina viikkoina kirkollisen keskustelun julkkikset. Heidän näkemyksensä kiinnostavat ja sanomisensa huomataan.
Suuren yleisön kannalta tilanne on herkullinen. Vastakkain on kaksi profiililtaan selkeästi eroavaa ehdokasta. Ratkaistavana on kirkon suunta. Kysymys homoseksuaalisuudesta uhkaa nousta itseään suurempaan rooliin. Sen takaa paljastuvat vanhat jaottelut eli liberaalien ja konservatiivien vastakkainasettelu sekä raamatuntulkinnan rintamalinjat.
Lue ensi viikon torstaina ilmestyvästä Kotimaasta lisää kahdesta ehdokkaasta,
Arkkipiispanvaalin toinen kierros on 11.3. Nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma siirtyy eläkkeelle kesäkuun alussa 2010. Hän on toiminut tehtävässään vuodesta 1998 alkaen.
Vaalin tulos:
Turun arkkihiippakunnan piispa, TT Kari Mäkinen, 393 ääntä
Helsingin yliopiston dogmatiikan professori, TT Miikka Ruokanen, 285 ääntä
Mikkelin hiippakunnan piispa, TT Seppo Häkkinen, 263 ääntä
Suomen Lähetysseuran johtaja, TT Seppo Rissanen, 106 ääntä
Oulun hiippakunnan piispa, TT Samuel Salmi, 53 ääntä
Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra, TM Jouni Lehikoinen, 43 ääntä
Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra, rovasti Martti Hirvonen, 13 ääntä
18.2. pidetyn vaalin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 95,4. Arkkipiispanvaalissa äänioikeutettuja on kaikkiaan 1224.
Kommentit (4)
Ei liberaalia arkkipiispaksi, siitä ei hyvä seuraa.
Itse kuvittelin, että Ruokanen olisi liberaalimpi. Mutta en minä ole niin tarkkaan mieleen painanut. Tuli vaan mieleen joku juttu toissa vuodelta, kun oli Mikkelin hiippakunnan piipan vaali, ja Ruokanen oli siellä ehdokkaana.
Tai sitten mulla menee nimet sekaisin. En ole kirkon politiikkaa seurannut kuin pari vuotta puolihuolimattomasti.
Kannattaa muuten katsoa herrojen nettisivuja ja kannattajien lausumia!
Kumpi oli konservatiivi ja kumpi liberaali? Itse kuvittelin, että Ruokanen olisi liberaalimpi. Mutta en minä ole niin tarkkaan mieleen painanut. Tuli vaan mieleen joku juttu toissa vuodelta, kun oli Mikkelin hiippakunnan piipan vaali, ja Ruokanen oli siellä ehdokkaana. Tai sitten mulla menee nimet sekaisin. En ole kirkon politiikkaa seurannut kuin pari vuotta puolihuolimattomasti.
Vaikka toivoisin, että olisi Ruokanen