Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sektion SEKÄ alatiesynnytyksen kokeneet!
21.02.2010 |
Kumpi oli helpompi äidille, entä vauvalle? Miksi?
Minä synnytin esikoisen alakautta ja kuopus syntyi sektiolla.
Jos meille joskus tulisi perheenlisäystä, niin en harkitsisikaan enää alakautta pusertamista.
Alatiesynnytykseni etuja verrattuna sektiooni:
- Ei jää mahaan viiltoarpea (ei varmaan erotu raskausarpien välistäkään).
- Maidonnousu alkoi muutamaa tuntia aiemmin kuin sektion jälkeen.
Sektioni etuja verrattuna alatiesynnytykseeni:
- Ajan tiesi etukäteen.
- Vauva sai paljon paremmat apgarit (esikoinen oli todella huonolla hapella).
- Alakerta ei levinnyt totaalisesti.
- Toipuminen oli nopeampaa.
- Vauva ei joutunut hapenpuutteeseen (saattoi olla yhteys esikoisen kellastumiseen)
- Elto epäili esikoisen vilkkautta synnytysperäiseksi.
- Oksensin paljon vähemmän sektiossa.
- Sektio oli nopeampi (esikoiselta pelkkä ponnistusvaihe oli yli 2,5 tuntia).
Tietysti synnytyksiä on erilaisia, mutta tässäpä silti suuntaa-antavaa galluppia.
Joskus joku teki täällä galluppia synnytyksen keston ja vauvan vaativuuden suhteesta.
Allekirjoitan täysin senkin epävirallisen tutkimustuloksen.
Kommentit (28)
Eka kaksonen tuli alateitse ilman mitään kivunlievitystä tosi vauhdilla, ei tuntunut juuri miltään (painoi 2 kg) ja toinen oli perä/poikkitilassa ja käännösyritykset eivät onnistuneet, vauvan sydänäänet romahtivat ja päädyttiin hätäsektioon. Sektion jälkiseurauksiin verrattuna alatiesynnytys oli piece of cake. Toipuminen vei puoli vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka oli alatiesynnytys ja siitä jäi elinikäinen trauma. Yli tunnin ponnistus ilman mitään lääkitystä oli yhtä helvettiä. Vielä 6v synnytyksen jälkeen jouduin käymään psykologilla sitä puimassa.
Sen jälkeen kolme sektiota olivat taivas. Ei kipuja leikkausten jälkeen ja nopea toipuminen kaikin puolin. Näin jokaisella kolmella kerralla.
En ymmärrä miksi äitejä kiusataan alatiesynnytyksillä, kun on olemassa helpompikin tapa.
Eka synnytys aikoinaan oli alatiesynnytys. Pyysin kyllä tuolloinkin sektiota, vaan enpä osannut vaatia. Synnytys oli miltei kuin tuo tämän päivän Hesari juttu. Kävelin keppien kanssa takaperin pitkän aikaa. Häpyliitos oli venytnyt pahasti. Nyt 20v myöhemmin en vieläkään esim. suoristele mattoa jalalla. Ulkoilessa liukkailla keleillä saa olla varovainen. Pienikin liukastuminen saa tuon vanhan kivun uudelleen palaamaan. Jos ei kerran tässä ajassa ole vielä ihan parntunut, niin ei kait sitten koskaan.
2 sektiota olen vaatinut synnytyspelkoon vedoten. Enkä lähtenyt pelkopolille, ei se olisi lantiotani kasvattanut. Sektiosta toipuminen oli erittäin nopeaa. Ainakin jos vertaa ekaan kauhu kokemukseen.
"äitien kiusaamiseen", vaikka en sektiota ole kokenutkaan.
Olin synnytyspelkoinen synnyttäjä, joka ihmettelee jälikäteen että mitä pelkäämistä siinä oli. Pykäsin päälle 4 kilosen vauvan, tosin ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja pari vetoa tarvittiin imukupilla. Vauva sai kympit, ja minä vain pienen epparin, jonka kanssa pystyin jo aamulla istumaan. Synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, ja siinä vaiheessa olin jo 4 senttiä auki, enkä ollut tuntenut yhtään supistusta. Sain epiduraalin melkein heti, enkä tuntenut kipujakaan sen jälkeen. Joten supistuksia tuntui kipeänä ehkä puoli tuntia tuossa kalvojen puhkaisun jälkeen...
Ei alatiesynnytyksellä kannata suotta pelotella ketään, voi olla helppo ja mukavakin kokemus. Olisin synnyttänyt vaikka seuraavana päivänä uudelleen!
ja kolmas oli kyllä hienoin kokemus.
Mutta mitään näitä en vaihtaisi pois. Olivat kaikki tilanteessa oikeita ratkaisuja.
Sektion huonoimpana puolena on ehdottomasti se, että on niin pihalla ihanat ensitunnit. Heräämössä yksin, kun pieni lapsi on jossain isän kanssa. Se oli minulle vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka oli alatiesynnytys ja siitä jäi elinikäinen trauma. Yli tunnin ponnistus ilman mitään lääkitystä oli yhtä helvettiä. Vielä 6v synnytyksen jälkeen jouduin käymään psykologilla sitä puimassa.
Sen jälkeen kolme sektiota olivat taivas. Ei kipuja leikkausten jälkeen ja nopea toipuminen kaikin puolin. Näin jokaisella kolmella kerralla.
En ymmärrä miksi äitejä kiusataan alatiesynnytyksillä, kun on olemassa helpompikin tapa.
Samat sanat tähän.
Suunniteltu sektio on normaaliin (ei siis mihinkään nopeaan "kakallakäynti" syöksysynnytykseen) alatiesynnytykseen verrattuna ihan piece of cake. Kävelin 5 h sektion aloituksesta, imetys lähti hyvin käyntiin, pissaaminen onnistui viiden tunnin päästä jne. Pääsin kahden yön jälkeen kotiin ja kivut oli kokonaan poissa 7 vrk kuluttua. Alatien jälkeen pyörtyilin vielä 2 vrk päästä, ja kipuja ja kiristyksiä oli monta kuukautta.
Ensimmäinen syntyi suunnitellulla sektiolla synnytyspelon vuoksi. Kaikki sujui hienosti suunnitelmien mukaan, ja lapsi voi hienosti, niin kuin minäkin. Sektiosta toipuminen oli samanlaista kuin umpisuolen leikkauksestakin.
Toiselle lapsellekin oli suunniteltu sektio samasta syystä, mutta synnytys käynnistyi ennen aikaisesti ja eteni niin nopeasti, ettei edes kivunlievitystä ehditty antaa. Minä en tuskissani pysynyt tietoisena siitä, mitä ympärilläni tapahtui. En tiedä missä olin ja keitä oli paikalla. Huone oli täynnä hoitohenkilökuntaa, jotka roikkuivat minussa kiinni. Kaikki huusivat jotain - joku vauvan hälyyttävästä tilasta ja muut ohjeita minulle.
Kaikki kauhukuvat, mitkä alatiesynnytykseen ikinä olin liittänyt toteutuivat, lukuun ottamatta vauvan pysyvää vammautumista. Hän kärsi kyllä happivajauksesta, mutta ainakin tähän asti näyttää kehittyneen normaalisti.
Olin niin järkyttynyt synnytyksestä, että minulla oli pitkään suuria vaikeuksia ottaa kontaktia vauvaan. Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Lisäksi repesin melko pahasti, ja fyysinenkin toipuminen kesti yli puoli vuotta.
Kontrolloimaton alatiesynnytys ilman mitään kivunlievitystä oli sen verran traumaattinen kokemus, että se sinetöi lapsilukumme. Ei koskaan enää.
Alue: Aihe vapaa
ensimmäinen lapsi oli liian iso mahtuakseen alateitse eli spontaanisti käynnistynyt synnytys päätyi kiireelliseen sektioon. lapsella kaikki hyvin, äidille jäi pieni pelko synnytyksestä kun oli niin kivuliasta. sektio itsessään meni hyvin ja jo seuraavana päivänä hoidin lasta ihan normaalisti.
toinen synnytys meni nopeasti, kun en tajunnut lähteä ajoissa sairaalaan (supistukset eivät olleet lähellekkään niin kivuliaita kuin edellisellä kerralla). toisen asteen repeämät tulivat ja vauvan happisaturaatiota jouduttiin seuraamaan.
kolmas synnytys meni sitten niin kuin pitikin: ajoissa sairaalaan kun supistukset alkoivat, vähän ilokaasua pahimpiin kipuihin ja kaksi ponnistusta ja lapsi ulkona. lapsella kaikki hyvin, äidille yksi tikki.
yhteenvetona: vika synnytys ehdottomasti mieluisin, mutta kahdesta muusta jos pitäisi valita niin eka ennen sitä toista.