Apua 6-vuotiaan pojan kasvatukseen!!!

Olemme nelihenkinen perhe. Miehelläni ja minulla on siis kaksi lasta, pian 4v tyttö ja pian 6v poika. Asumme ulkomailla. Poikamme on meille hurjan rakas, mutta hänen kanssaan on vaan alkanut nousta hiukset pystyyn viime aikoina. Ihmiset sanovat, että kyllä se ajan kanssa helpottuu, kun tulee ikää lisää ja järkeä päähän mutta minusta tuntuu äitinä, että tämä menee vain pahempaan suuntaan.



Hän on hyvin sosiaalinen ja energinen pakkaus, omapäinen myös niinkuin äitinsä ja isänsäkin. Siitä ei voi siis häntä syyttää. Aivan suloinen poika, mutta...



Hän ei nykyään ota kuuleviin korviinsa, kun äitinä komennan häntä. Kuulee selvästi, muttei edes katso minuun eikä korvaansa letkauta vaan jatkaa puuhiaan. Kaikesta joutuu sanomaan moneen kertaan, ihan pienistäkin asioista. Monesti äidin ja isän ääni kohoaa, kun hermot kiristyy. Lisäksi nyt on alkanut tulla vastaukseksi: "mä en enää viitti olla sun poikas", "en tottele sua" jne. En käsitä. Tekee oman elämänsä vaan niin hankalaksi, ja samalla tietty meidän muidenkin. Silti pidämme rajana sen, että on vain joitain asioita, joita lapset voivat päättää. Isommat asiat päättää aina äiti ja isä. Tästä syystä olemme vähän väliä napit vastakkain esikoisemme kanssa.



Tänään hän keksi heittää kaverinsa kengän porttimme katolle, söi syötäväksi kelpaamattomia hedelmiä (asumme ulkomailla ja olemme sanoneet mitä saa syödä ja mitä ei), kiipesi automme katolle siskonsa (pian 4v) kanssa ja rikkoi leluja aivan tahallaan...riepottelee myös kissaamme aina kun aikuisen silmä välttää...ei tunnu olevan asioista pahoillaan. Sanoo kyllä anteeksi, muttei varsinaisesti kadu. Pian tekee taas jotain, vaikka on juuri luvannut totella ja olla kunnolla.



Jotenkin olen luullut, ettei tuon ikäistä ja tuon ikäisen tekemisiä tarvitsisi joka hetki vahtia...mutta meidän poikamme on todistanut luuloni vääräksi. Heti kun jätän lapset hetkeksi pihallemme (joka on siis turvallinen aidattu piha)jotain tapahtuu ja sitten ollaan taas niin syyllisen näköisiä, pyydellään anteeksi, sanotaan ettei enää koskaan tehdä vastaavaa ja pian taas kohta tapahtuu jotain...se on niin turhauttavaa.



Minkälaisia rangaistuksia olette tällaisille "tapauksille" kokeilleen ja mitkä ovat olleet tehokkaita??? Meillä on ollut jäähypenkki käytössä jo useamman vuoden ajan, mutta se ei oikein tunnu auttavan, olemme kokeilleet myös ottaa jonkin lempilelun takavarikkoon tietyksi ajaksi, olemme ottaneet seuraavan karkkipäivän pois jne. Mutta nämäkään eivät ole auttaneet...tuntuu, että hän ihan tahallaan haluaa sanoa kaikkeen vastalauseen, inttää oikein vastaan, huutaa, karjuu, nimittelee häpeilemättä...



Olen aivan ihmeissäni hänen kanssaan. Lisäksi en löydä enää oikein mitään mukavaa yhteistä tekemistä hänen kanssaan. Hän pitää kaikesta jännittävästä ja hurjasta. Menee mielellään isänsä kanssa ajelemaan moottoripyörällä, kalaan, ottaa kiinni kaikenlaisia ötököitä, kiipeilee ja leikkii kepeillä...



Tuntuu kauhealle, hän on esikoiseni, hän on se suloinen pieni poika, jota odotimme mieheni kanssa niin hartaasti ja jota kilpaa hoidimme vauvana ja ihastelimme...nyt hän on kuin toinen poika. :(