Mitä tehdä?
Meille olisi nyt kolmas tuloillaan ihan alussa raskaus vielä tosin on että vielä ei päälle päin näy mutta eniten tässä huolettaa äitini ja koko muu meidän puolelta oleva suku joka ei tule yhtään pitämään ajatuksesta että kolmas jo tulossa kun meidän lapset ovat 2,5v ja 1,5v ja mekin olemme nuoria vielä että miten tämänkin tilanteen taas pystyy heille kertomaan kun tietää että he eivät hyvin todellakaan suhtaudu asiaan silloin kun odotin toista lastamme niin se oli kauhea järkytys heille että niin pian jo toinen tulossa ja miten te nyt jaksatte sitten kahta lasta sun muuta hyvä kun äitini ei alkanut itkemään kun sai tietää ei tosin ilosta.
Tuntuu vaan että tilanne on mahdoton eikä pysty täysin ilosta nauttimaan kun joutuu stressamaan siitä kun heille joutuu kuitenkin jossain vaiheessa kertomaan asiasta tekisi mieli vaan muuttaa toiselle puolelle suomea niin ei tarvisi heitä nähdäkkään...
En niin kun ymmärrä minkä takia vanhemmat ovat vieläkin yrittämässä päättää meidän elämästä mitä saisi tehdä ja mitä ei vaikka he varmaan huolenpidon takia tollasia on mutta kuitenkin hyvin ollaan tähänkin asti pärjätty.
Olisi mukava lukea muitten mielipiteitä asiasta tai vaikka jos joillakin olisi jonkinlaista vinkkiä tälläseen tilanteeseen?
Kommentit (3)
Älä piittaa pätkääkää, mitä muut, edes omat vanhemmat, ajattelee!!!
Aina löytyy joku, joka kuvittelee tietävänsä asiat paremmin, mutta ei oteta kuuleviin korviin. Onhan kaikilla toki oikeus omiin mielipiteisiin, mut mun mielestä voi kans vähä ajatella, mitkä mielipiteet vois tuoda julkisiks ja mitkä kantsis pitää vaan omana tietonaan.
Se on kyllä ihme ja kumma, ettei lasten ANNETA kasvaa aikusiks, vaan yritetään ohjailla ja jopa määräillä muiden elämää.
Mulla ei itellä varsinaisesti oo tuota sun ongelmaa ihan samalla tavalla, mut voin kuvitella tilanteen, koska mun oma äitini ei millään tahdo uskoo, että hänen lapsensa eli mä, vois osata ajatella omilla aivoillaan ja tehdä jopa isoja päätöksiä elämänsä suhteen, tai ylipäänsä osata mitää...
Ja se oli kyllä meidän ekasta satsista (luomukaksoset vuonna-98) lievästi järkyttyny, kai se tunsi ittensä sitte niin vanhaksi, ku oli mummoks tulos;) Ja nyt ku tuli näin pitkä väli (la ens viikolla), niin kai kuvitteli, ettei me enempää lapsia edes haluta, ei tullu kyllä mieleenkää kysyä sen mielipidettä asiasta.
Tehkää kaikki paljo lapsia, jos niitä suodaan. Riippumatta siitä, onko tuvat ja tavarat viimesen päälle ja mitä muut on siitä mieltä!
Joskus luin aikoja sitte jonku laskelman, että suomalaiset uhkaa kuolla sukupuuttoon muutaman sadan vuoden päästä ja sen laskelman mukaan jokasen synnytysikäsen naisen pitäis saada 11 lasta, että väestönkehitys pysyis niin, ettei kuoltais sukupuuttoon...
Kyllä mäkin vielä ainaki neljännen toivoisin....
Mutta onnellista odotusta Carita sulle ja muillekki!!!!
Lämpimin terkuin Hemppa ja Muksu 39+2
Älä välitä muiden mielipiteistä. Sinähän elämääsi elät :)
On tosi ikävää, että äitisi vielä noin avoimesti kertoo ettei miellytä.
Oma äitinikään ei varmaan kovasti ilahdu, kun kohta kerron olevani
raskaana (esikoinen 1,5v.) mutta kyllä suuttuisin tosissani jos hän
suoraan sanoisi ettei ajatus miellytä!
Ja on hienoa että teillä on lapsia vaikka olette nuoria. Ja lapsilla pienet
ikäerot niin heistä seuraa toisilleen. Lapset voi leikkiä keskenään
ja saat itse vähän hengähtää :)
Eli olin esikoista odottaessa vasta 18v. ja äitihän purskahti puhelimessa itkuun kun kerroin asiasta! Muutamaan päivään ei hänestä mitään kuulunut ja mietittyään totesi, että teidänhän asia se on!
Toinen tuli meillekin todella yllätyksenä, suurempi kuitenkin äidilleni! Taaskaan ei pariin päivään kuulunut mitään, mutta hyväksyi asian sitten!
Kolmannen kanssa oli sitten vähän jo rauhallisempi, huolehti vaan sitten vähän meidän puolesta!
Tuossa 2004 kesällä, kun olin viimeisilläni kolmannen kanssa, löimme kättä päälle ettei enempää lasia tule! Olin tuolloin itsekkin sitä mieltä, että kyllä tämä kolmas on ihan viimeinen!
No keväällä mies sitten otti neljännen puheeksi ja lasta alettiin todella harkitsemaan kesällä, jätettiin ehkäisy pois! Minulla tuli sitten syyskuussa ns. valeraskaus, eli menkat 3vk myöhässä, oksetti yms. mutta testi näytti negaa. Olin todella herkässä mielessä ja äitini sattui juuri silloin soittamaan! Yllätys, että itkin sitten omaa pahaa oloani hänelle pyhelimessa, ja hän yritti kaikkensa saada minut luopumaan vauvahankkeista! Ei tiukkaan sävyyn, vaan " naureskellen" että olen ihan hupsu! Silleen niin äidit nyt sanoo lapselleen hellitellen =)
Keskenmeno oli joulukuussa, josta sitten soitin äidille heti ja puhuin asiasta! Tällä kertaa hän lohdutteli, että ensi kierrossa sitten =)
No nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että hänkin jo kyselee, että mikä on olotila yms. ja on ilmeisesti tottunut ajatukseen että hänen pienellä prinsessallaan on nyt oma elämä ja oma perhe =)
Baby + keiju 6+1