Onko Julian ja Julius liian samanlaiset nimet kaksosille?
Kommentit (30)
antaa nimiä, jotka erottaisivat heidät selkeästi toisistaan?
Jos nimet ovat liian samankaltaiset, kaksoset jäävät helposti ihmisten puheessa "kaksosiksi" eikä heitä sen kummemmin nimetä. Ihan kuin eivät olisi yksilöitä ollenkaan. Ja tämä mun luuloni perustuu havaintoon meidän suvusta, jossa on kahdet samantyyliset nimet omaavaa kaksosparia ja yhdet hyvin erityyliset nimet omaavat kaksoset (sanoin varmasti epäselvästi, mutta kolmet kaksoset siis meidän suvussa: kahdet tytöt ja yhdet pojat).
Enpäs olisi arvannut, että Juliania moni luulisi tytöksi. Itsekin harkitsin sitä poikani nimeksi, tosin en kutsumanimeksi.
Julius ja Julian ovat minusta kuitenkin liian samanlaiset nimet.
Eikä se, että löytyy jokunen tyttö-Julian tee nimestä vielä varsinaisesti tytön nimeä, varsinkaan kun nimellä on noin kymmenkertainen määrä miespuoleisia kantajia ja suuri osa noista tytöistä saanut nimensä silloin, kun nimi ollut harvinainen. Sekä nimi on vielä alkuperältään ja muualla maailmassa pojan nimi. Harva varmaan Pekkaakaan pitäisi tytön nimenä, vaikka samat kuusi Pekka-tyttöäkin on tuon nimen saanut.
Typerämpiäkin oon kuullu, kuten Pertti ja Vertti.
Ja vielä se aikaisempi Juhanakin. Antakaa nyt mielikuvitukselle pikkasen enemmän tilaa, ei maailmasta nimet lopu.
Toinen nimi mitä harkitsin omalleni, oli juurikin Juhana. Ja jollekin j-nimiä kauhistelevalle: Lapseni nimessä ei ole lopulta yhtään j:tä:)
t. se joka harkitsi Juliania
täällä Suomessa suomalaiselle lapselle. Jo ääntämyksellisesti hankala, vai aioitteko lausua ihan kuten kirjoitetaan?
Sitä paitsi minua kyllä häiritsee tuollainen J- sarja, jotenkin tulee mielikuvitukseton vaikutelma. Eikä tuo Julian edes istu tuohon sarjaa.
Aarno ja Aleksi?
laittaisitte ne toisiksi nimiksi ja etunimeksi aivan jotkut muut.Ei kyllä sovi Julian, jos isoveli on tyyliin Jaakko.
Teidän perheenne sisällä siitä ei toki ole ongelmaa, mutta pojille perheen ulkopuolella on. Opettajista, ainakaan yläasteelta eteenpäin, suurin osa ei tule oppimaan, kumpi on kumpi. Vähän vieraammat koulukaverit ja muut menevät sekaisin koko ajan. Pojat saavat olla jatkuvasti korjaamassa ihmisiä nimiensä suhteen. Jos vielä ovat identtiset, kyllä tulee olemaan paljon ihmisiä, jotka kiroavat poikien vanhempia, kun ovat antaneet noin hankalalla tavalla samanlaiset nimet heille - ja säälivät poikia.
ja lisöks ovat kyllä aika samanlaiset..
entä esim Julius ja
Juuso, Jesper, Kasper, Joonatan tms :)