Miksi lapset tehdään niin pienellä ikäerolla?

jos monta pientä ei ehdi nauttia esim. vauvasta. isompi ikäero siks parempi ja joku 5-7 vuoden ikäero ei aikuisena enää tunnu missään.

ja kyllä välillä tulee mieleen, että olisi pitänyt toinen tehdä samaan syssyyn. Ette usko, miten vaikea ajatus on aloittaa taas alusta.

Ei kaikkien päätavoite elämässä ole päästä mahdollisimman helpolla kaikesta.

Naapurissa kolme alle neljävuotiasta, ja äidistä näkee metrien päähän että hänen elämänsä lasten kanssa on raskasta. Oliko pakko tehdä niin pienellä ikäerolla.

ja kun se ensimmäinen vauva on niiiiiiin ihana niin niitä haluaa heti lisää.. eikä tulla ajatelleeksi että se vauva aikakin loppuu joskus, jolloin tilalla on uhmikset/leikki-ikäiset omine vaatimuksineen. Ja sitten ollaan ihan väsyjä.

Ei se ikuisesti kestä. Ilmeisesti naapurintätikään ei ole kovaa kohtaloaan valitellut.



Itse haluan kaikki lapset mahdollisimman nopeasti.

rankkaa on,mutta kyllä se siitä helpottuu kun lapset kasvaa.

TIEDÄN, että rankkaa voi tulla olemaan. Mutta mitä sitten?



EI lapsia ole pakko tehdä näin pienellä ikäerolla mutta minä HALUSIN.

Mutta emmä ymmärrä miks elämästä pitää tahallaan tehdä niin vaikeeta. Yks elämää niin miksei siitä vois vaan nauttia.

Ihan itseni ja lasten vuoksi. Kyllä mulla ainakin oli aikaa kaikille lapsille. Eihän vauva ihmeitä tarvitse. Syliä, unta, ruokaa, puhtautta, lempeää puhetta ja rakkautta. Se kyllä onnistuu, vaikka olisi muitakin lapsia.



Elämä voi osoittautua raskaaksi, vaikka miten suunnittelisi optimaaliset ikäerot sun muut. Ei voi koskaan tietää.

en ymmärrä tuota kaikki lapset mahdollisemman nopeasti ja isoiksi että saadaan olla rauhassa logiikkaa=)Itsellä lapset 10,7,kohta 3 ja masuvauva..nyt nämä 4 riittää hetkeksi,mutta haaveilen että vielä joskus 10-vuoden päästä saataisiin 1-2 lasta=)Esikon sain kun olin 20-vuotias..toki ymmärrän että jos ikää lähes 40 esikon saatuaan on kiire hankkia lapset=)Itse tykkään kun on pieniä lapsia talossa läpi elämän..jos nuo iltatähdet saan on jo 2 isointa täysikäisiä=)

Sain esikoisen 30-vuotiaana. Ei siinä iässä enää ehdi odotella 5 vuoden ikäeroja. Toisekseen lapsille on seuraa toisistaan, on helpompi että on yksi elämänvaihe, kotiäitiys ja sitten töihin takaisin eikä edestakaisin. Minä koen helpommaksi tämän kuin isommat ikäerot.



Kyllä väsyttää välillä ja varsinkin kolmosen vauva-aika väsytti, mutt nyt kun kolmonen on 9 kuukautta, saa nukkua riittävästi.



Minusta väsymys kuuluu pikkulapsiaikaan ja vauvan kanssa olisi väsynyt vaikka esikoinen olisi 17 vuotta.



En tiedä pyrinkö edes helpoimpaan, minusta olisi raskas ajatus palata vauva-aikaan kun lapset on isompia, mutta se on niin henkilökohtaista, toisten mielestä ei.



Niin ja tulipa mieleen, että siskoni on aika väsynyt myös. Hänellä ei ole kuin yksi lapsi, mutta töissä on aika rankkaa. Eli ei se rasitus aina lapsista tule.

Mun veli on mua vuoden ja kaks kuukautta nuorempi ja olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni tuosta ikäerosta! Kyllä todella on lapsille seuraa toisistaan jos ikäero on pieni. Ja onhan se rankkaa ihan yhenkin lapsen kanssa, mutta aivan satavarmasti se on sen arvoista!

monen pienen ja ajoittaisen väsymyksen keskellä :D

Mutta emmä ymmärrä miks elämästä pitää tahallaan tehdä niin vaikeeta. Yks elämää niin miksei siitä vois vaan nauttia.

en ymmärrä tuota kaikki lapset mahdollisemman nopeasti ja isoiksi että saadaan olla rauhassa logiikkaa=)

Ei kai kukaan (vielä ainakaan) tässä ketjussa ole perustellut valintaansa sillä, että haluaa mahdollisimman äkkiä olla rauhassa. Teet omia johtopäätöksiä.

että sä saisit kysyä ja ihmetellä päivät pitkät! painu kotihommiis siitä. Jokainen tekee lapsensa kuinka tykkää SULTA kysymättä!

oon ajatellu silleen,että kiva kun monta lasta ja kaikki pienillä ikäeroilla,niin sitten myöhemmin pystyn keskittyy paremmin uraani ym.enkä vedä mitään takapakkia nelikybäsenä.

On 3 lasta viiden vuoden sisään ja se on ollut meidän perheellemme oikein hyvä ratkaisu.



On ollut kiva kun lapset ovat kasvaneet samaa tahtia ja nyt kun isoin on jo 5-vuotias on kivaa tehdä koko perheen voimin asioita, käydä esim. laskettelemassa.



Minusta olisi kammottava ajatus aina viiden vuoden välein aloittaa kaikki alusta.

Meillä syynä ehkä äidin ja isän ikä. Olin 32 kun sain esikoisen. Hyvin kuitenkin mennyt. Lapsilla kovasti seuraa toisitaan. Nyt he ovat jo 10, 8 ja 7 vuotiaita.

antaa lasten tulla samaan syssyyn ja elää hektisiä vuosia muutama peräkkäin, vai tottua aina "tavalliseen" elämään ja aloittaa vauva-aika uudelleen 5-10 vuoden välein? Ja pitää pausseja työelämästä?

Antakaa kuulkaa naiset kunkin valita itse se haluamansa tie ilman että olette mussuttamassa ja pyörittelemässä silmiänne.



Toisaalta, oletteko koskaan kuulleet ihmisistä, joille lapset eivät tule napinpainalluksena vanhempien määräämänä ajankohtana? Jos ekaa on yritetty vuosia, tuskin kovin moni alkaa sen jälkeen määrätietoisesti ehkäisemään, mikäli haluaa lisääkin lapsia saada.

Kun kolmas syntyi oli meillä kolme alle kolme vuotiasta. Nyt kohtsillään neljännen syntyessä on kolmas jo 1v9kk ensimmäinenkin vasta 4v5kk, toinen 3v1kk. Ja näin on meidän perhe täynnä. Kaikki lapset ovat olleet täysin suunniteltuja.



Elämä on tosi hauskaa. Lapsilla suurinpiirtein samat tarpeet- toki vahimmat kaipaa jo kavereita ja aktiviteettia ja sitä saavat. Mun mielestä on kiva keskittyä nyt näihin tarpeisiin ja kun lapset on murrosiän tarpeissa voin keskittyä niihin. Ilman poikkoilua välillä imettämään ja leluriitoihin ja vaipanvaihtoon...



Myönnän. Joskus väsyttää, harvemmin kuitenkaan pahasti. Väsymys johtuu huonosti nukutusta yöstä. Ja kuten joku jo kirjoittikin vauvaperheen huono unisuus ei vähene vaikka esikoinen onkin jo teini-iässä! Suurissa ikäeroissa on myös se huono puoli, että _usein_ joskaan ei aina, vanhemmat lapset joutuvat vahtimaan nuorempiaan. Mielestäni tämä ei ole lasten tehtävä.



Toisaalta haluan suoda lapsilleni suurinpiirtein samanlaiset olosuhteet. Jos lapsillani olisi kullakin 5 vuotta ikäeroa seuraavaan, olisin jo itsekin aikamoisen ikäloppu nuorimman syntyessä ja oman näkemykseni mukaan olisin aivan liian vanha äidiksi yli 40 vuotiaana. Lisäksi sairauteni kannustaa tekemään lapset nuorena, jolloin palaudun synnytyksestä paremmin eikä oma tilani huonone niin herkästi. Myöskin sairauden seesteinen vaihe nyt luo hyvät puitteet riskittömälle raskaudelle.



Lisäksi lapsista on mahtavasti seuraa toisilleen! Lapsilla on oma tuki toisistaan ja yhteenkuuluvuuden tunne. Sisarukset ovat ehdottomasti rikkaus. Ja mitä läheisemmät sen parempi. Lähes jokapäivä olen kuitenkin myös vain 1 lapsen kanssa; jokainen lapsi saa vanhempi -lapsi aikaa myös ilman muita sisaruksia.



Myönnän myös ajattelevani, että kun tämä ihana pikkulapsiaika on ohi, ehdin sitten suorittaa muutamat puuttuvat opintopisteeni alta pois. Sitten voin taas antaa enemmän työlle ja parisuhteelle. En kuitenkaan allekirjoita väitettä, että luulen/toivon saavani olla rauhassa kun lapset kasvavat. Elämän painopiste vain hieman kallistuu toisaalle. Ja kun joskus toivottavasti saan lapsenlapsia, voin ja jaksan(ei ole oma taapero syömässä samoja voimia itseltäni) antaa tukea omille lapsilleni sekä toimia myös lastenlasteni kanssa.



Lisäksi parisuhteen hoitaminen on huomattavasti helpompaa kun talossa on vain yhden ikäisiä lapsia: Nukkumaan menon jälkeen on meillä nyt yhteistä aikaa. Ei tarvitse enää hoputtaa teiniä sulkemaan tietokonetta. Ja kun sitten joskus omani ovat teinejä ovat he samaan aikaan nukkumassa kuin sisaruksensa.



Kaiken kaikkiaan elämä tuntuu menevän näin NIIIIN helposti ja mukavasti! En ymmärrä mikseivät kaikki tee lapsiaan pienellä ikäerolla? ;)