Mikä hahmo olit aikoinaan penkkareissa?
Muisteloita siis kehiin! Itse olimme kaveriporukkani kanssa mafiosoja. Alkuperäinen idea rienaavasta Jeesuksesta ja opetuslapsista lopulta hylättiin, kun Jeesuksemme vetäytyikin hommasta (= rehtori olisi vetänyt herneen nenäänsä). Vieläkin vähän harmittaa :).
Entä mikä on ikimuistoisin näkemäsi puku? Veljeni ja hänen kaverinsa olivat Super Mario ja sellainen putkisieni, olivat aika hulvattomia!
Kommentit (85)
(Luokalla oli vain 6 poikaa eivätkä suostuneet munkeiksi, niil oli oma teema)
Meilläpäin oli (1996) tapana, että aina koko saman koulun abiporukka pukeutui tietyn teeman mukaisesti (aihepiiri/väri tms.). Ei siis mitään yksittäisiä hahmoja heilunut missään.
3. Ei kukaan irothahmona heilunut.
viitsinyt pukeutua miksikään, olin tietämättäni masentunut jo nuorena. Sain tietty kuulla siitä, kun muilla oli asut.
viitsinyt pukeutua miksikään, olin tietämättäni masentunut jo nuorena. Sain tietty kuulla siitä, kun muilla oli asut.
;-)
..nalleja. ompelimme itse pörröturkikset, jokainen vähän omannäköisensä.
Ja kyllä meidänkin koulussa oli aina teema, muistaakseni meidän vuotena se oli taivas ja helvetti tms. Mutta kaikki pukeutuivat miten halusivat, meillä oli mm. elukoita, prinsseoja, piru, "huora" jne. Pieni lukio kyseessä.
Meillä oli kaikilla valkoiset abihaalarit, joihin kirjoittelimme ja piirsimme kaikkea. Minulla oli iso peruukki päässä ja valtavat tekoripset, samoin ystävilläni.
T. Espoon yhdestä lukiosta kirjoittanut abi vuosimallia 2005
kun en silloin ymmärtänyt mitä mieltä moisessa pelleilyssä on. Vielä vähemmän ymmärrän asiaa nykyisessä luokattomassa lukiossa. Kuinka siellä voi olla "kolmasluokkalaisia", kun käsittääkseni nykyään tosiaan on vain kursseja ei luokka-asteita lukiossa. Ja varsinkaan vanhojen päivää en nykylukiossa käsitä. Ja sanomattakin lienee selvää, etten omana lukioaikana osallistunut siihenkään, olin kyseisenä päivänä eräiden tuttavien kotona koiravahtina.

Meidän lukiossa kaikki pukeutuivat eri tavalla.
Ja meidänkin abit pukeutuivat kukin omalla tavallaan, ei siis mitään yhteistä teemaa...
Penkkaripäivänä oli helvetin kylmä, siinä -25 astetta. Pistin mummoni minkkiturkin päälle ihan jo sään takia. Kaverit luulivat, että esitin minkkiturkkirouvaa ja halusin ärsyttää lukion kettutyttöjä:)
Mutta kotikaupungissani on aina ollut abiturientit sekalaisesti pukeutuneita. Mikä on ollut katsojalle riemastuttavaa. Kaikkea hauskaa he ovatkin keksineet :)
Tänäkin vuonna hauskoja juttuja...
Mutta joka vuosi mua säälittää ne tyrkkytytöt jotka palelee pakkasessa vesirajahameissaan ja hutsu lookeissaan...
Eli ensin pidettiin opettajille oikeuden istunto tuomiopäivän merkeissä ja saatiimpa lupa kurvata ihan autolla sisälle saliin xD Oli se aika hienoa. Kun opettajat oli tuomionsa saaneet aloitettiin ilakointi, eli mustat koltut veke päältä ja kunnon seksitanssi ja bumbtsibum kehiin =) Poikien pintaa peitti shortsit ja naisilla mahollisimman vähän peittävää..syy tähän että meitä sanottiin seksihulluksi luokaksi. Voih, niitä aikoja vuosi oli 1999.
Espoo -94.