Saako asuntolainan korot verovähennyksiin?
Kommentit (11)
Eikös tuossa tilanteessa voi tehdä sen, että otatte asuntoon uuden lainan ja maksatte sen nykyisen pois? Sitten voitte vähentää sen uuden lainan korot verotuksessa. Silloin laina on otettu asuntoon jossa asutaan ihan virallisesti.
Vain tietyn prosenttiosuuden...
ap
En tiedä, en ole kysellyt, että miten moinen keplottelu onnistuisi. Ei kyllä ole enää lainaakaan ja asutaan vielä vuokrallakin, joten nyt ei ole ajankohtaista miettiä moista. Mutta kakkosasunnon lainan koroista tuli maksettua itse kyllä kaikki.
Niin ja koroista saa vähentää vain noin 30%, joten kyllä suurin osa jää itselle maksettavaksi.
Juu, ei kaikkea vaan noin 30%. Ja kannattaa lisäksi muistaa, että se ei ole mihinkään kiveen kirjoitettu. Kyllähän sen poistamista on jopa ehdotettu, mutta hivenen uskon, että moisen esityksen läpiajaminen olisi poliittinen itsemurha. Mutta jos ja kun valtion talous menee aina vaan tiukemmaksi, niin en hämmästy, jos tuo prosentti lähtee laskemaan vaikka prosentin vuodessa alaspäin. Sellaisesta kun ei synny kuitenkaan mitään kapinaa.
Samaan tapaan kuin vaikka lasten päivähoitomaksut nousi ensin 200 eurosta 236:een ja nyt ovat nousemassa heti perään yli 250 euron. Kertanosto olisi ollut liian suuri, mutta nopsaan saadaan kyllä neljäsosa nostettua näinkin.
myös toisesta asunnosta? Olemme juuri myyneet ensimmäisen pois ja nyt siis toinen oma asunto kierroksessa.
koroista sen takia, että verotuksessa saa vähentää vain osan ja se tulee veroprosentin laskun myötä. Minulla ei ainakaan kauheasti laskenut.
Sitten kun katsoo pankin laskelmaa ja huomaa, että velkapääoma ei juurikaan vähene siksi, että kuukausittaisesta maksusta menee isompi osa koron maksuun kun pääoman lyhentämiseen, niin kyllä se aika kirvelevältä tuntuu.. Maksat ja maksat, mutta velka vaan ei juurikaan pienene.
muistaakseni 30, ja seuraaville sitten 28. mutta kaikille siis saa.
verovirastoon? vai pitäääääkö tässä itse osata tehdän jotain että ne saa verovähennyksiin?
tv TYHMÄ
Tottakai koron osuus on isompi kuin lainanlyhennyksen jos maksaa lainaa annuiteetti-lyhennyksellä.
Miksi haluatte maksaa pankille lainasta niin paljon. Ottakaa lainaa vain sen verran, että voitte maksaa tasalyhenteisenä silloin korkojen määrä pankille on pienin.
Muistakaa myös, että jos korot on huomioitu veroprosentissa niin korkojen muutokset voivat vaikuttaa erittäin ikävästi mikäli ei päivitä verottajan suuntaan maksettavia korkoja.
Eli olet ottanut veroprosentin sen mukaan, että korkoprosentti on vaikka 3% tipahtaa 1,5% jos et tätä korjauta saat ikävät mätkyt koska olet maksanut veroa liian vähän.
Omana kotinaan käytettävän asunnon saa, samoin sijoitusasunnon saa. Mutta me ei saada meidän kakkosasunnon (tai nykyään ainoan omistamamme) korkoja vähentää.