Te, joiden vauvat syö perheen kanssa samaa ruokaa - MITÄ te syötte?
Otsikossapa tuo melkein tulikin. Siis jos teillä vauvat (siinä vuoden molemmin puolin) syö samaa ruokaa kuin muu perhe, laittaisitteko esimerkkejä ruoista, joita teillä syödään, kiitos.
Minä en jotenkin osaa kuvitella meidän vaavia (9kk) vielä samoille aterioille, kun monesti syödään esim. salaattia tai jotain melko tulista.
Kommentit (60)
Joskus annan samaa kuin koululaiset: makaroonia ja lihapullia, riisiä ja broileria.
Itse syödään miehen kanssa mausteisia ruokia, joista lapset ei ikinä ole tykänneet.
Enkä kyllä saa lapsille sopivaa ruokaa niin että lisään mausteet vasta lopuksi, haluan freesata valkosipulin ja vahvan karrin öljyssä ensin ja muutkin maut, siihen sitten jatkan ruuan.
esim ei saa kovin maistuva ajos ei mausta jo teko vaiheessa,niinkui monesta muustakin ruuasta..miten maustatte sitten?
broileria ja kasviksia ym. vaihdellen ja viikonloppuisin saatamme miehen kanssa syödä tulista ruokaa, jota lapsi myös saa, jos haluaa, mutta hänelle varaan myös miedomman vaihtoehdon:-) Esim. syömme tulista kanariisihässäkkää, niin lapselle on riisiä ja paistettua kanaa ja höyrytettyjä kasviksia. Usein kyllä teen ruoat niin, että kaikille sopii:-) Mutta meidän "nirso" lapsi olisi kyllä kuollut nälkään, jos ei olisi omia mössöjään syönyt yli 1-vuotiaaksi:-)
Meillä joskus kokeilin tehdä makaroonilaatikkoa käyttämällä suolatonta liemikuutiota ja paljon yrttejä. Suolaa hitusen joukkoon. Jäi vielä itseltäni kokeiluasteelle kun perinteiseen tapaan valmistettu maistui meidänkin väelle paremmin. :)
Nelonen
Mulla kans tasan 1-vuotias ja vaikeeta on miettiä mitä kaikkea voisi antaa. Annatteko esim. hunajamarinoitua kanaa? Uncle bens sweet'n'sour kastiketta? :) Noi tuli nyt ekana mieleen. Mihin vetää raja??
esim ei saa kovin maistuva ajos ei mausta jo teko vaiheessa,niinkui monesta muustakin ruuasta..miten maustatte sitten?
MISTÄ teillä on sellainen käsitys että pikkulapsen ruokaan ei saisi käyttää mausteita??? Tottakai voi. Lihaliemikuutioita jne ei kannata käyttää liian suolan ja mandollisen natriumglutamaatin takia mutta muuten voi kyllä maustaa. Suolaa vähän, yrttejä, esim basilikaa, timjamia, oreganoa.. Valkosipulia ja sipulia me käytetään paljon.
suolalla tai jauheliha masuteella,paprikalla,pippurilla,ei se makaroonilaatikko maistu millään yrteillä miltään!! suolan takia ei kai voi antaa lapselle. mites sit just noi marinoidut kanat.meillä ei ole rahaa ostaa naturelleja vaikka mieluusti niitä itsekkin söisin
Mulla kans tasan 1-vuotias ja vaikeeta on miettiä mitä kaikkea voisi antaa. Annatteko esim. hunajamarinoitua kanaa? Uncle bens sweet'n'sour kastiketta? :) Noi tuli nyt ekana mieleen. Mihin vetää raja??
en käyttäisi 1-vuotiaalle, meillä niitä ei kyllä käytetä muutenkaan. Valmismarinadeissa on hirveä määrä E-koodeja. Tuosta valmiskastikkeesta en tiedä (kun ei meillä niitäkään juuri käytetä), riippuu aika pitkälti siitä, millainen E-koodimäärä siinä on ja miten paljon suolaa.
Meillä 1-v syö samaa ruokaa muun perheen kanssa, ruoka laitetaan vähäsuolaisena/suolattomana ja aikuiset voivat sitten lisätä omalle lautaselleen suolaa, jos tarvii. Yrttejä ja muita mausteita käytetään paljon (meidän 1-vuotiaskin pitää mausteista, kunhan ei ole kovin tulista). Sitten jos syömme miehen kanssa jotain tulista, niin 1-vuotiaalle tehdään jotain vähän miedompaa ruokaa.
Minä en jotenkin osaa kuvitella meidän vaavia (9kk) vielä samoille aterioille, kun monesti syödään esim. salaattia tai jotain melko tulista.
mikä tarkoittaa sitä, että jo ruoanlaiton alkuvaiheessa saa poimittua sieltä sitten erilleen vaikka palan perunaa/porkkanaa/muuta kasvista/hedelmää jne. Vauvallehan ei muutenkaan saa esim. suolaa antaa.
Yleensä lapsiperheessä on aika mahdotonta vaatia lapsia syömään kersojen ruokaa purkista vuosikausia samalla kun vanhemmat vetää jotain chèvreä aurinkokuivatuilla tomaateilla ja chilitäytteisillä oliiveilla, tom yam keittoa, sushia tai erittain maustettua ruokaa.
Noin yleisesti kun lapset vaativat jotain ruokaa - ja jos heitä sen verran kunnioittaa, että heille serveeraa muutakin kuin mikrossa kilautettuja pinaattilettuja tai purkkiruokaa, omaa sapuskarepertuaaria pitää jonkin verran laajentaa. Vauva-aikana tähän ei tietenkään vielä ole niin paineita, mutta sitten kun on vauva ja sen lisäksi isompia sisaruksia, jotka pitää ruokkia, niin luonto ikäänkuin vetää puuhun. Harvat tenavat tykkäävät salaattiruoista pääruokina, vaikka salaattia napostelisivatkin.
Jos joku on niin kultainen, että jaksaa, niin voisitteko vinkata ihan pari reseptiä jostain kotiruuista, joita 1-v vois syödä. Nyt olen tehnyt vain jauhelihakeittoa (siihenkin pistin lihaliemikuution, kääk...), makaronilaatikkoo ja perunamuusia... Millaisia kastikkeita esim teette? Mitä niihin tulee, et ne maistuu joltain edes, jos käytät esim maustamatonta broilerin filettä??
Aika pian aikuinen tottuu niukasti maustettuun ja suolattuun ruokaan ja silloin tulevat ainesten aidot mautkin erityisesti esiin. Ihan aina ei ole pakko olla kaikille samaa ruokaa, vaikkakin lapsi oppii varmaan pian tahtomaan samaa kuin muillakin.
Toisaalta meidän tyttö oli yli 2 vuotta ennen kuin alkoi saada 'aikuisten' ruokia. Laajojen allergioiden takia noin myöhään, ja silti syö ihan monipuolisesti nykyään - tosin allergioita on yhä rajoitteena ja reilummin maustettuja ruokia ei vielä ole edes kokeiltu - nyt 3-v.
syönyt sipulia, valkosipulia, pippuria, paprikajauhetta jne. Kaikkea muuta laitetaan ihan normaalisti paitsi suolaa (ja suolaa runsaasti sisätäviä, kuten sitruunapippuri, liemikuutiot, valmismarinadit jne.). Esim. Herbamarella on suolatonta keasvisliemijauhetta.
Tulipa lapsen täytettyä 1 vuotta muutettua omakin ruokavalio terveellisemmäksi, kun jätimme einekset, valmismarinadit yms. pois.
Meillä 2-v. lapsi ei tykkää salaatista, joten jos itse syömme vaikkapa kanasalaattia, lapsi syö paistettua kanaa, makaronia ja kasviksia, tai sitten edellisen päivän ruokaa tai Pilttiä.
Alle 1-vuotiaana valmistin ruokaa lapselle samalla kuin aikuisille, esim. niin että keitin pikku kattilassa tai haudutin pikkuastiassa uunissa samoja raaka-aineita, esim. jos teimme itselle lohta niin laitoin lapselle pieneen astiaan palan lohta ilman mausteita, ja sitten pakastin sitä myös niitä päiviä varten, kun itse söimme jotain jota ei saanut sovellettua vauvalle.
Mulla kans tasan 1-vuotias ja vaikeeta on miettiä mitä kaikkea voisi antaa. Annatteko esim. hunajamarinoitua kanaa? Uncle bens sweet'n'sour kastiketta? :) Noi tuli nyt ekana mieleen. Mihin vetää raja??
valmiskastikkeita siis joka aterialla? Pikku vinkkinä tulee ruoalle aika lailla hintaakin tuolla tavalla, jos isompikin katras pitää saada syötettyä.
Meillä ei sanotaan nyt alle 5v lapsille mielellään anneta kovin paljon tai usein valmiseineksiä, eivät ne ole terveellisiä (eivätkä edullisia, saati tuoreita).
mut kun en osaa tehdä niitä kotiruokia kuin yhtä tai kahta laatua...
Viimeksi maustoin suolalla, hieman pippuria myllystä ja rosmariinia. Maustaminen paistamisen loppupuolella. Fileet hetkeksi uuniin, ja paistoin oheen ananasta - älä pese pannua välillä! Ananakset fileitten viereen ja kiehautin pannulla vielä kermatilkasta kastikkeen. Sen voi sitten maustaa 'aikuisten makuun', mutta ihan maukasta tulee paistoliemen ansiostakin. Sekaan voi lisätä tilkan vaikka ananaksen mehua. Oheen perunamuusia ja kasviksia.
Jos joku on niin kultainen, että jaksaa, niin voisitteko vinkata ihan pari reseptiä jostain kotiruuista, joita 1-v vois syödä. Nyt olen tehnyt vain jauhelihakeittoa (siihenkin pistin lihaliemikuution, kääk...), makaronilaatikkoo ja perunamuusia... Millaisia kastikkeita esim teette? Mitä niihin tulee, et ne maistuu joltain edes, jos käytät esim maustamatonta broilerin filettä??
tällaisen broileri-pastavuoan, johon tuli:
1/2 pss ruispastaa
500 g maustamatonta broilerin rintafilettä
sipuli
paprika
kesäkurpitsa
pari valkosipulinkynttä
5 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja
1 prk ruokakermaa
paprikajauhetta
mustapippuria
basilikaa
timjamia
ripaus suolaa
juustoraastetta
Ensin ruskistetaan broilerisuikaleet, sitten kuullotetaan sipuli, paprika ja kesäkurpitsa ja laitetaan ne kanan sekaan. Lisätään paprikajauhe (sori kun ei ole mausteista määriä antaa, maustan aina fiilispohjalta) ja jauhot, sekoitellaan niin, että jauhot leviävät tasaisesti. Lisätään vesi, kiehautetaan kastike ja annetaan kiehua n. 5 min, jonka jälkeen lisätään ruokakerma ja loput mausteet ja kiehautetaan. Laita pasta keittämättömänä voideltuun uunivuokaan, kastike siihen päälle ja ripottele päälle juustoraastetta.
Paista 200°C:ssa n. 25 min.
Meidän 1-vuotias tykkäsi tästä kovasti, ja aikuisillekin maistui.
-17
Meillä monesti tehtiin myös eri kattilassa taaperolle ruoka. Esim. tykkään laittaa liemikuution makaroonien keitinveteen, mutta naperon versioon en sitä lisännyt. Joskus laitoin yrttejä ja joskus maustoin koko poppoon makaroonit suolattomalla kuutiolla.
Jos tarjosin lihaa tai kanaa, nappasin siitä pienen osan toiselle lautaselle ennen suolalla maustamista. Minäkään en valmiiksi marinoituja taaperoille tarjoaisi.
Meillä syödään myös paljon kasviksia. Keitettyinä, tuoreina, raasteina. Raasteet ei vuodenikäisinä vielä lapsille maistunut kun hampaitakin oli niin niukasti.
Ykkösen kanssa jaksoin enemmänkin tehdä hälle omia soseita, kakkoselle tuli syötettyä alle vuoden ikäisenä ykköstä enemmän purkkiruokaa. Mutta vuoden iän jälkeen ei meillä purnukoihin ole enää koskettu ja kaikille on pyritty tekemään samaa ruokaa. Suolaa meillä on vähennetty. Myöskään kovin tulisia mausteita meillä ei käytetä. Välillä tekee mieli jotain ärtsympää, mutta silloin annostelen tenaville ennen rajumpia mausteita tai tarjoan heille jotain muuta vastaavaa.
esim. Parasta kotiruokaa, Liimatainen Aura, wsoy
Jos joku on niin kultainen, että jaksaa, niin voisitteko vinkata ihan pari reseptiä jostain kotiruuista, joita 1-v vois syödä. Nyt olen tehnyt vain jauhelihakeittoa (siihenkin pistin lihaliemikuution, kääk...), makaronilaatikkoo ja perunamuusia... Millaisia kastikkeita esim teette? Mitä niihin tulee, et ne maistuu joltain edes, jos käytät esim maustamatonta broilerin filettä??
se on täynnä ohjeita tavallisten kotiruokien tekemiseen. Tarkoitan nyt ihan näitä ns. perinteisiä.
Meillä tehdään ruoaksi
- Keittoja (liha/kala/kana/nakki/makkara - jälkimmäisiä ei pienelle ellei nitriitittömiä)
- Uuniruokia (lihaa/kalaa/kanaa) - vaikka kanan marinoisi itse esim. yrttejä, hunajaa, öljyä, tomaattiketsuppia jne. vaikka tuliseksikin, siellä keskeltä kana on aika mauton
- Pastaa ja kastiketta
- Lihapullia + muusia (suolaa voi lisätä lautasella ja aina voi tarjota kastiketta erikseen)
- Lihamureketta (sama kuin edellä)
- Sosekeittoja (soseutuksen jälkeen voi maustaa)
- Pinaatti/porkkanalättyjä voi tehdä itse, ovat mietoja
Ja tietysti jotkut lapset jopa tykkäävät mausteisesta ruoasta, mutta meillä - esim - eivät. Ja ovat jo kouluikäisiä. Kuitenkin ihan tapakasvatuksen nimissä minusta on hyvä tarjota sama ateria kaikille, se vain on sellainen yhteinen juttu.
No kyllä vuoden ikäiselle voi ruvetakin antamaan samoja kunhan suolan käyttöön on kiinnitetty huomiota. Ap:llä syötiin tulista ruokaa, sitä en antaisi. Salaattia ja muita kasviksia toki!