Miten uskallatte pihdata?

mielletään valtapeliksi? kyllä jokaisella pitää olla oikeus kieltäytyä seksistä ilman, että sitä pitäisi pelätä. en uskaltaisi olla yhdessä miehen kanssa, jonka epäilisin pettävän heti jos kieltäydyn seksistä. ei siinä enää rakkaudesta yhdessä oltaisi, vaan siksi, että ei vain jaksa lähteä sitä seksuaalista tyydytystään hakemaan muualta, kun oma käsi, lelu tai kumppani sattuu olemaan lähellä. saman arvoisia kai nuo tuossa tilanteessa olisivat.



eilen mieheni oli niin väsynyt raksahommista ja työstä, ettei jaksanut, vaikka minä olisin halunnut seksiä - kuukautisest tulossa ja tahdon koko ajan - eikä hänen todellakaan tarvitse pelätä, että pettäisin sen takia. en vaikka hän kieltäytyisi pitempäänkin. olemme yhdessä ihan muista syistä, kuin seksin takia. vaikka se hemmetinmoinen plussa yhteiselämässämme onkin.

Ei kyse ole pihtaamisesta jos ei halua seksiä. Jos minä suostuisin seksiin silloin kun en halua koko touhu alkaisi ällöttään. Jos mies menisi vieraisiin sen takia etten aina halua seksiä silloin kun hän, hän olisi minulle väärä mies.

jos minulle annettaisiin ymmärtää, että seksiin on suostuttava aina kun mies sitä haluaa, tai hän lähtee pettämään. Ap, kannattaisi ehkä miettiä, onkohan teillä kuitenkaan kaikki ihan hyvin, jos sinä kerran joudut vasten tahtoasi seksiin suostumaan, jottei miehesi lähde vieraisiin. Miehesihän ei sitä voi edes tehdä - jos hänellä ei seiso, ei seiso, eikä hän edes pysty suostumaan seksiin vasten tahtoaan. Todennäköisesti sinä silloin vain ymmärtäisit, ettei miestä nyt vain haluta, etkä tosiaankaan lähtisi vieraisiin.



En pihtaa, mutta on asioita, jotka aiheuttavat ajoittain haluttomuutta. Kuukautiseni ovat niin kivuliaita, jolloin ensimmäisenä seksi ei ole mielessä. Joskus olen niin väsynyt, että meinaan nukahtaa istualleen, ei tosiaankaan seksi huvita. Joskus mieheni myös on käyttäytynyt minua kohtaan niin, että olen pettynyt/loukkaantunut, eikä minua silloin huvita seksi. Olen synnyttänyt kolmesti, loppuraskauksista sekä noin kuukauden ajan synnytyksen jälkeen olen ollut sen verran kivulias, ettei seksi tosiaan ole juuri kiinnostanut.



Miehelläni on yhtä lailla oikeus kieltäytyä seksistä päänsäryn, väsymyksen, stressin tai minkä tahansa syyn varjolla, enkä katso sen olevan pihtaamista. Jopa mieheni on kieltäytynyt seksistä, koska on loukkaantunut minulle jostakin, mitä olen sanonut tai tehnyt. Nytkin seksielämä on ollut melkein kolme kuukautta täysin jäissä - koska miehelläni ei ole haluja. Meillä on valvottava vauva sekä jatkuvasti sairasteleva 4-vuotias, molemmat olemme väsyneitä. Ja vaikka minua kyllä haluttaisi, ei ole tullut mieleenkään lähteä naapuriin kuksimaan, vaikka mies järjestelmällisesti kieltäytyykin aloitteistani.

Jälleen taas muistutan, että pihtaaminen ja haluttomuus on kaksi eri asiaa.



M34

Pitkittymään päässeessä suhteessa seksuaaliset tarpeet harvemmin kohtaavat. Jos toinen puoliso joutuu omasta mielestään kärsimään puutteesta liian kauan, hän todennäköisesti hankkii seksinsä muualta.



Jossain vaiheessa, kun tarpeet eivät kohtaa, tehdyt aloitteet alkavat tuntua vonkaamiselta. Niin käy, johtuipa haluttomamman osapuolen haluttomuus mistä tahansa. On toki helppo ymmärtää kivuliaiden kuukautisten aiheuttama muutaman päivän tauko. Tai sairauden aiheuttamat viikot.



Seksiin ei ole pakko suostua. Mutta jos tuudittautuu hurskaaseen uskoon siitä, ettei tarpeiden epätasapainosta koidu ristiriitaa, kusettaa itseään raskaasti.

on liian isoja vaginoita, liian pieniä peniksiä, pettämisen pelkäämistä tai sillä uhkailua (tuo tarpeitten kohtaamisen ongelma).



aikuisten ihmisten kuvittelisi kykenevän keskustelemaan seksistä keskenään siinä kuin muistakin elämän osa-alueista. teinien ymmärtäisikin ruikuttavan asioista netissä, mutta aikuisten jo parisuhteessa olevien tai sitä haluavien ihmisten...

Aikuisten luulisi tosiaan pystyvän keskustelemaan. Vaan kun kaikki eivät pysty. Tai ehkä ongelma on siinä, ettei synny avointa keskustelua, koska omaa asennetta pidetään ainoana oikeutettuna tai ainakin parhaana.



Minä en kirjoittanut tarpeitten kohtaamisen ongelmaa uhkauksena vaan seikkana joka näyttää toteutuvan. Asioiden tulkitseminen nurjimmalla mahdollisella tavalla harvemmin rakentaa sovintoa ja yhteisymmärrystä.

ettei aikuisetkaan aina pysty siitä keskustelemaan. Meillä keskusteltiin seksistä aivan sujuvasti niin kauan, kun seksielämä toimi, seksi maittoi molemmille ja hyvin harvoin oli haluttomia päiviä kummallakaan. Silloin mekin molemmat ihmeteltiin, miten ihmeessä aikuiset eivät pysty keskustelemalla selvittämään seksielämänsä ongelmia, "mutta onneksi me pystymme, eikä meille koskaan käy niin".



Olisi ehkä pitänyt pitää suunsa hyvin tiukasti kiinni, sillä tänä päivänä minä märehdin täällä palstalla, miten riudun puutteessa, eikä miestäni seksi kiinnosta yhtään. Hän ei vaan jaksa haluta, eikä sille voi mitään. Meillä on pienet lapset, jotka valvottavat meitä molempia, mies tekee töitä ja opiskelee siinä sivussa. Tätä ongelmaa on kestänyt kohta jo viisi vuotta, jolloin aloin odottaa esikoistamme. Raskausaikana mun haluni olivat varsin huimaavat, mutta miehen halut kateissa. Mahani kanssa en ollut seksikäs, ja tieto vauvasta "siellä" ilmeisesti ahdisti miestäni. Imetyksen aikana seksiä ei ollut, koska maidosta turvonneet rinnat olivat miehen mielestä ällöttävät ja rumat, ja kai hän pelkäsi maidon räjähtävän silmilleen jos edes hipaisee minua. Plussan ja imetyksen loppumisen välille mahtui tasan vuosi ilman seksiä. Sitten seksielämää oli taas noin 2,5 vuotta, kunnes tulin taas raskaaksi. Nyt kuopus on pian vuoden, eikä seksiä ole harrastettu sen jälkeen kun elokuussa 2008 tein plussa-testin.



Olen tehnyt aloitteita, ostanut seksikkäitä alusvaatteita, hoitanut kotityöt ja lapset (jottei mies vaan saisi enempää stressiä ja väsymystä), järjestänyt treffejä, hotelliyön, luetuttanut miehellä kilometrikaupalla tutkimustuloksia siitä, ettei vauva vahingoitu seksistä eikä rinnat voi räjähtää kosketuksesta (vaikka niissä maitoa onkin), että seksi on oivallinen rentoutumiskeino ja vaikka mitä muuta, varannut ajat sekä seksuaaliterapeutille että parisuhdeterapiaan (kumpaankaan mies ei lopulta sitten suostunut tulemaan), yrittänyt parhaani mukaan pitää itseni kunnossa ja mahdollisimman kauniina fyysisesti, antaa olla, unohtaa - kaikkea, mitä mieleeni tulee, paitsi pettämistä. Vietin jopa lasten kanssa 4 viikkoa äitini luona, ulkomailla, miehen ollessa täällä koti-Suomessa. Kun palasimme, mies halaili ja suukotti lapsensa, vakuutteli ikäväänsä, vilkaisi mua ja käänsi selkänsä sanomatta mitään. Olen yrittänyt puhua asiasta syyllistämättä ja asiallisesti, mutta mieheni mukaan painostan ja syyllistän. Järkevästä, aikuismaisesta keskustelusta ei tule mitään, ja kaikki, mitä olen miehestä saanut irti, on että hänen mielestään minä olen ymmärtämätön, seksiriippuvainen akka, joka ei yhtään ajattele muiden kuin itsensä tunteita ja tarpeita. Kun asiasta on puhuttu, mies yleensä sanoo, että "eihän sitä seksiä oo pakko joka päivä harrastaa, vaikka parisuhteessa ja naimisissa ollaankin" - no ei, mutta yli vuoden mittainen seksitön jakso on minusta ihan toista maata. Minusta hän yksinkertaisesti kieltää ongelman eikä suostu katsomaan peiliin, näkemään asiaa mun kannaltani.

ettei aikuisetkaan aina pysty siitä keskustelemaan. ---

meillä yhteiseloa on takana 20 vuotta, lapsia on 6 ja yksi elää jo oman kumppanin kanssa. kaksi on alle kouluikäisiä. pystymme puhumaan seksistä jopa avoimemmin kuin aikaisemmin. mies on ollut nuorempana melko arka - johtuen ehkä siitä, että on isosisartensa kasvattama, kun vanhemmat kuolivat miehen ollessa lapsi. sisaret eivät ole osanneet pojalle seksuaalikasvatusta antaa. vähitellen mieskin on vapautunut, kun ei tarvitsekaan koko aikaa pelätä, että jätän hänet hetimiten.

mielestäni teillä kuulostaisi siltä tuo tilanne, että ongelma ei ole pelkästään seksissä. miten miehesi suhtautuu muuhun yhteiselämäänne? tokihan seksittömiä tai vähäseksisiä kausia tulee jokaisen elämässä vastaan, mutta vuosi kuulostaa sen verran pitkältä, että ongelma ei välttämättä enää ole seksi tai sen puutekaan, vaan jokin muu elämänalue.

Minä en kirjoittanut tarpeitten kohtaamisen ongelmaa uhkauksena vaan seikkana joka näyttää toteutuvan. Asioiden tulkitseminen nurjimmalla mahdollisella tavalla harvemmin rakentaa sovintoa ja yhteisymmärrystä.

oli jostain toisesta ketjusta, johon joku oli kirjoittanut tarpeitten kohtaamisen ongelmasta ja kertonut ratkaisseensa sen sillä, että hakee seksinsä muualta.

miten miehesi suhtautuu muuhun yhteiselämäänne? tokihan seksittömiä tai vähäseksisiä kausia tulee jokaisen elämässä vastaan, mutta vuosi kuulostaa sen verran pitkältä, että ongelma ei välttämättä enää ole seksi tai sen puutekaan, vaan jokin muu elämänalue.

Kuten kerroin, meillä on toki oikeasti aika väsyttävä vaihe elämässä, etenkin miehellä, kun on työt ja opiskelut sekä valvottavat lapset. Välillä, etenkin kun on edes vähän löysempää ja rennompaa, mies on onnensa huipulla, rakastaa etenkin lapsia mahdottomasti ja vannoo, ettei voisi ikinä heitä jättää, ja vähän vaihdellen mä olen "rakas" ja "ihan kiva". Sitten kun on tiukempaa, töissä kiirettä, opiskeluissa deadlinet puskee päälle ja lapset oksennustaudissa, me kaikki ollaan h*lvetin typeryksiä jotka sais painua sinne missä pippuri kasvaa :) tunnistan nämä tuntemukset kyllä ajoittain itsestänikin, joten täytyy ne suoda miehellekin. Mutta kaiken kaikkiaan fyysinen läheisyys meidän vanhempien väliltä on pitkälti kadonnut, mies jopa vaikuttaa suorastaan säikkyvän jo sitä, että vahingossa ohikulkiessaan sattuu hipaisemaan mua.

Tottakai minäkin olen miettinyt, onko oikeasti kyse enää seksistä tai sen puutteesta. Olen epäillyt, että miehellä olisi joku toinen, joskaan en kyllä tiedä, mihin väliin hän toisen naisen mahduttaisi. Olen käynyt tarkistuttamassa lantionpohjanlihasten kunnon useammankin kerran, treenaan niitä ja treenaan muutenkin sen minkä pystyn, jos kyse olisikin vaikka mun rupsahtamisesta. Olen yrittänyt jutella miehen kanssa siitä, missä mättää, mutta sen kummempaa vastausta en ole saanut, kuin että häntä ei vaan haluta. Ennen kuopuksen syntymää hän vetosi raskauteen - hän ei vain osaa nähdä raskaana olevaa naista haluttavana tai kiihottavana, ja häntä hirvittää, että jotenkin satuttaisi lasta. Vaikka lääkärikin kertoi hänelle molemmissa raskauksissa, ettei sellaista vaaraa ole. Kuopus syntyi viime huhtikuussa, ja siitä lähtien mies on vedonnut imetykseen - isot rintani ovat ällöttävät eivätkä ainakaan yhtään kiihottavat, ja hän pelkää, että maito alkaa valua kesken kaiken, ja se on hänestä ällöttävää.

Eli kaiketi vika tosiaan on minussa. 4kk sitten, kun esikoisemme sairastui, minä muutin vauvan kanssa lastenhuoneeseen nukkumaan, ja mies jäi yksin meidän makkariimme. Esikoinen kyllä parani aika pian, mutta minä en enää viitsinyt palata takaisin mieheni viereen nukkumaan, eikä mieskään ole minua kaivannut. Tiedän kyllä, että ennemmin tai myöhemmin tämä tilanne johtaa eroon. Minä olen kuitenkin mielestäni yrittänyt kaiken, mitä keksin, tilanteen korjaamiseksi, kun mies taas ei ole viitsinyt edes tulla vastaan, vaan on tyrmännyt mut kerta toisensa jälkeen ihan täysin. Minä en enää tiedä, miksi tekisin tälle asialle enää mitään - tehköön mies välillä jotain, jos mielii vaimonsa ja perheensä pitää.

Kuten kerroin, meillä on toki oikeasti aika väsyttävä vaihe elämässä, etenkin miehellä, kun on työt ja opiskelut sekä valvottavat lapset.

voi kun niistä jotenkin selviäisi yli, niin moni parisuhde toimisi ihan loppuun asti.

on ihmeellistä miten herkästi ihminen (siis ihan jokainen, minäkin) purkaa sen pahan olonsa kaikkein lähimpiinsä. siis siihen ihmiseen, jonka pitäisi olla se voima, jonka avulla jaksaa ne työt, opinnot, lasten sairastelut ja sosiaalisesti ehkä tylsän elämänvaiheen. vaikea ajatella, että olisitte noin pian lasten syntymän jälkeen jo täysin tunteettomia toisianne kohtaan, kumpikaan teistä, ei se tunne niin nopeasti laannu. taitaa olla vain niin, että kun ei jaksa elämää muuten, se väsymys täytyy purkaa kotona, vähän kuten lapset, on turvallista purkaa kiukku sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle, jonka olettaa kestävän enemmän kuin itse kestää.

ymmärrän, että olet kyllästynyt ja väsynyt. onko miehesi tilanteeseen odotettavissa muutoksia, vai onko hän vain sellainen ihminen, jonka täytyy suorittaa suorittamasta päästyäänkin? jos tilanne on ensimmäinen, minä melkein sinuna purisin hammasta ja odottaisin, että asiat muuttuisivat. jos taas tilanne on jälkimmäinen, teidän taitaa olla aika alkaa tehdä kompromisseja. sinun täytyy hyväksyä miehesi tapoineen sellaisena kuin hän on ja hänen pitäisi yhtälailla hyväksyä sinut haluinesi ja toiveinesi sellaisena kuin olet. ehkäpä se edes helpottaisi tilannetta. kun oppisi tajuamaan, että okei, tuollainen tuo ihminen nyt vain on mutta aion silti elää hänen kanssaan vielä kauan. sen jälkeen ne hankalimmatkin hetket on ainakin helpompi jälkikäteen käsitellä.

olen pahoillani tämänhetkisestä tilanteestasi, enkä todella yritä neuvojani tyrkyttää. tuossa taitaa olla vain se mitä itse tekisin tai olen tehnytkin. kuten sanoin, meillä on jo aikuisiakin lapsia, eikä puolisoni ole millään muotoa täydellinen. tai minäkään. :DD me vain siedämme toistemme huonot puolet (minun pms-oireeni ja mieheni pimeät kaudet, jolloin hän vihaa kaikkea ja kaikkia ja haluaa nukkua sohvalla ihan vain siksi, että tietää vieressä nukkumisen olevan minulle tärkeä asia) jotta saisimme kokea toistemme kanssa ne hyvät asiat, joiden takia viihdymme yhdessä.

ehkä sinun kannattaisi listata nuo asiat mielessäsi, ja kun aika on sopiva, pyydä miestäsi tekemään sama sinun kohdallasi. älkää listatko huonoja puolia, piruako noita miettimään, ne tulevat kuitenkin eteen näkyvinä ja kuuluvina, mutta ne hyvät. jos niitä vielä on.

jaksamista sinulle.

ps: minä en muuten ajatellut, että miehesi olisi pettänyt, kun sen nyt esiin otit. mietin noita ongelmia lähinnä juuri sen tyylisinä kuin niistä kerroitkin.

Muille kuin miehelleni en ole tästä tilanteesta yrittänyt puhua, koska mulla ei ensinnäkään ole niin läheisiä ihmisiä, joille kehtaisin alkaa seksielämääni tai sen puutetta tilittämään, ja toisekseen tiedän, että mieheni myös loukkaantuisi siitä, että puhun "hänen asioitaan" muille. Joten tosiaan helpottaa jo tämäkin, kun edes nimettömänä kirjoittaa tilanteesta.



Miehen opintoja on edessä vielä vuosi, max. puolitoista, sitten ne loppuvat. En ainakaan usko hänen haikailevan uusia tutkintoja heti perään sen jälkeen. Toisaalta lapset kasvavat ja (toivottavasti) alkavat nukkua yönsä paremmin, esikoisemme, se huonoin nukkuja, on menossa kitarisaleikkaukseen (uniongelmat johtuvat ilmeisesti niistä). Uusia vauvoja ei ole tulossa niin kauan kuin minä joudun ne synnyttämään ja imettämään. Eli sikäli tilanteen tulisi ainakin helpottaa vuoden-parin sisällä, mutta toki olen miettinyt sitäkin, että mitä jos ei helpota. Mitä jos onkin ajauduttu jo liian kauas toisistamme?



Ps. En ajatellutkaan, että ajattelisit mieheni pettäneen - mutta minä olen ajatellut sitä usein, nimittäin tälläkin palstalla monet miehet vakuuttavat, että jo parin päivän seksittömyys on miehille fyysisesti sietämätöntä. Minun miehelleni ilmeisesti ei kuitenkaan ole.

Muille kuin miehelleni en ole tästä tilanteesta yrittänyt puhua...

---

ihan sama miten asiat loppujen lopuksi järjestyvät, vaikutat ihmiseltä joka selviää ja hyvin luultavasti on vielä onnellinenkin sen loppuelämän, ehkä se prinsessan puoliso on prinssi tai sitten tuo sama sammakko, jota nyt kannat povellasi, mutta ihan sama kumpi. sinä pärjäät kyllä.

katso nyt miten kauan tuota tilannetta jaksat. jos et jaksa, ota asiat puheeksi. kysy mikä mättää, onko se elämä vai sinä ja jos se olet sinä niin onko mitään mikä auttaisi vai kävisikö miehesi ostamassa sinulle vibran ja kissanpennun. edellinen helpottamaan sitä purkautumisen tarvetta ja jälkimmäinen kosketuksen puutetta.

oikeasti tuo vaihe lasten kanssa on ihan kamala. aivan sama mitä siitä sanotaan, niin ne onnen hetket tahtovat monesti hautautua korvatulehdusten, vesirokkojen ja vatsatautien alle. eikä se myöhemminkään helpota. sitten tulevat kaveriongelmat, inhottavat opettajat ja myöhemmin sydänsurut. etkä sinä äitinä voi muuta kuin selvitä hengissä aamusta iltaan ja toivoa, että sinulla on vierelläsi kumppani, jonka kanssa tuon kaiken voi jakaa. onhan sitä onnea ja iloa. kun niitä hetkiä miettii jälkikäteen. mutta silloin kun on väsynyt, on väsynyt. piste. eikä oikeasti tarvitsekaan olla muuta. kunhan pääset tuon yli. aina voit turvautua siihen ajatukseen jota mieheni (joka meidän kaikki lapsemme on halunnut, minä olisin tyytynyt yhteen tai kahteen) hokee; "kun ne täyttää 18, niille voi työntää kouraan tonnin ja sanoa, että tuossa on ovi, ota vuoteesi ja kävele." :DDD

eli katso nyt kauanko jaksat ja jos et jaksa, niin yritä hyväksyä se, että olet vain ihminen. samoin kuin kumppanisi. ja jos selviätte tästä vaiheesta, uskon, että selviätte mistä vain.

eli katso nyt kauanko jaksat ja jos et jaksa, niin yritä hyväksyä se, että olet vain ihminen. samoin kuin kumppanisi. ja jos selviätte tästä vaiheesta, uskon, että selviätte mistä vain.

Vaikka tilanne ei todellakaan ole mun toiveideni mukainen, vaikka olisi helppo sanoa, että ottaa eron tai pettää ja syyttää siitä miestäni, joka haluttomuudellaan tai pihtaamisellaan (kummaksi sitä sitten tahtoo nimittää) minut tähän tilanteeseen on ajanut, niin on pakko sanoa, että on tässä elämässä jo ehtinyt olla paljon ihan oikeasti vaikeita ja vakavia asioita, joista olemme yhdessä selvinneet. Mieheni on hyvä isä, eikä hän nyt mikään maailman surkein puolisokaan ole, hän todellakin rakastaa lapsiaan ja lapset rakastavat häntä, ja minäkin tahdon ehjän ja hyvän perheen, tuntuisi todella typerältä rikkoa perhettä tällaisen asian vuoksi. Etenkin, kun varmasti asia ratkeaa ennemmin tai myöhemmin jollakin lailla.

Vibra ja kissanpentuja mulla jo onkin, vaikka eihän ne kyllä elävää ihmistä korvaa :D

Luettuani kaiken kertomasi, en voi kun ihailla sinua, sinusta saisivat naiset ottaa oppia. Toivon todellakin voimia, lämpimiä halauksia ja jaksamista sinulle.

M39

alkaa tuntua ihan pikkujutulta...



Kun ei jaksa (ja minä kun luulin, ettei sellaista tilannetta voi ollakaan ettei seksiä jaksaisi).

Kun on loukkaantunut (ärinääpurinaamielipahamurinaa).

Kun lapset heräilevät vähän väliä (enkä halua heidän todistavan lakanoiden pauketta).

Kun on riidelty kotitöistä (enkä olisi ikinä voinut kuvitella eläväni sellaista elämää).

Kun ei sano että rakastaa vaikka kerron kuinka se loukkaa



- rakastelu on silloin mahdotonta.

Että luettuani kertomuksesi, ihailen sinua, ja toivon todela lämpimän halauksen, ja jaksamista edes jotenkin

se M39

vaikkakaan en kyllä itse sanoisi, että naiset saisivat minusta ottaa mallia :) paitsi siinä, että kannattaisi avautua niistä ongelmista, oli ne sitten kotitöistä, jaksamisesta, uupumisesta, lapsista tai seksistä. Ensisijaisesti tietysti tulisi asia saada selvitettyä sen oman puolison kanssa, mutta kuten meilläkin, siitä ei aina ole apua, ja tietyn pisteen jälkeen pienetkin asiat muuttuvat "isoiksi", sen verran vaikeiksi, että niistä on enää vaikea alkaakaan puhumaan. Mutta tämä helpottaa myös, kun ajatukset saa edes anonyymina kirjoitettua, eikä niitä enää yhtä lailla pyörittele päässään.



Ei meillä ole seksiä ollut edelleenkään, mutta tänä aamuna jo mieskin pisti merkille, että jokin on erilailla - hän kysyi, mitä on tapahtunut, kun minä vaikutan jotenkin tavallista tyytyväisemmältä. Kerroin, että olen purkanut tuntojani netissä eräällä keskustelupalstalla, ja aluksi mies vaikutti taas vetäytyvän kuoreensa ja ottavan nokkiinsa, vaikka sanoin, ettei sen enempää häntä kuin minuakaan voi näistä kirjoituksistani tunnistaa. Minä lähdin harrastukseeni, mutta kohta mieheltä tuli tekstiviesti, jossa kysyi, mitä kirjoitin ja minne, ja minä vastasin, että tänne ja kerroin viestiketjun alkuperäisen otsikon. Selkeästi mies oli poissaollessani käynyt nämä viestit täältä lukemassa, sillä palattuani keittiössä odotti pullakahvit (mies ei normaalisti tällaisia järjestä, todellakaan), ja siinä kahvia hörppiessämme mies sanoi, että hänen täytyy vähän miettiä näitä asioita, mutta pitäähän näihin jokin ratkaisu saada. Hän ei ole osannut yhtään ajatella tilannetta mun kannaltani, kuten minä vähän arvelinkin. Mutta jospa tämä meidänkin tilanne tästä raukeaisi ja paranisi, nyt ainakin itsellä on vähän positiivisemmat fiilikset :)

moi, EN tiedä yhtään kuka, mikä, ja millainen olet, mutta sanon vaan sinulle, vielä kerran, ja toivottavasti miehesikin lukee tämän, että kunnioitan ja ihailen sinua aivan aiheesta.

Kun olen lukenut kirjoittamasi kerronnan, en voi muuta sanoa, tietenkään yhtään tuntematta ja tietämättä millainen olet noin muutoin naisena, mutta en voi muuta sanoa kun että toivottavasti miehesi ymmärtää arvostaa ja rakastaa, ja oikein pysähtyä perusteellisesti, miettimään sinua, sitä kuinka olet sitoutunut mieheesi ja perheeseesi, nähnyt vaivaa ja yrittänyt vaikka mitä, sen eteen että suhteenne toimisi niinkuin sen pitäisi. Moni muu nainen olisi jo ajat sitten ruvennut käymään vieraissa, eli huoramaan toisin sanoen.

Voi, jos sinunlaisiasi ihmisiä olisi enemmän, avioeroja sekä orpoja olisi paaljon vähemmän.

Hattua pitää nostaa.

Toivon todella että saisit omalta mieheltäsi tyydytystä yltäkyllin.

terv. M39 eli 39 vuotias mies.