Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
yksinhuoltajuus tehnyt mielettömän vapauden kaipuun
16.02.2010 |
en kestä lukea noita juttuja joissa hehkutetaan kuinka mies hoitaa lapsia että pääsee jumppaan. Mä en ole vuosiin päässyt mihinkään. Kaikki ne ajat jolloin lapset ovat isällään olen töissä(3-vuorotyö)ja ne harvat kerrat kun jää joku tunti "itselleen" on pakko hoitaa kauppa ym pakollisia asioita.
Haaveilen vaan ajasta kun nuorin on 18 ja muutan ulkomaille ikuisesti enkä hoida yhtään kakaraa enää ikinä.....
terveisiä vaan vankilasta
Kommentit (17)
luulen että mulle ei riittäisi sekään. nyt tuntuu siltä että olisin ehdottomasti mieluummin lapseton, saisi reissata vailla huolia, tapailla ketä tahansa miehiä ja tehdä muutenkin mitä huvittaa.
kyllä vituttaa olla kotona vaan vuodesta toiseen,.Ja yksin, ilman kumppania, rääkyvät pennut seurana
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:n kuvailemasta vapauden kaipuusta.
Kuvitellaan, että parisuhteen toinen osapuoli on yhtäkkiä muuttunut kuulaksi nilkkaan, vaikka todellisuudessa painolastina onkin vastuu lapsista ja siitä johtuva oman riittämättömyyden tunne.
Olen ollut eron jälkeen onnellisesti lasten kanssa ilman ainoaakaan vapaata viikonloppua kahteen viimeiseen vuoteen ja todella helpottunut siitä ettei lasten enää tarvitse pelätä väkivaltaista isäänsä. Vaikka olen kaiken vapaa-ajan lasten kanssa niin nautin ajasta kun he ovat vielä pieniä ja saan seurata heidän kasvamistaan. Elämämme on nykyisin turvallista ja koko aikana eron jälkeen ei ole tehnyt kertaakaan mieli tavata miehiä, lapset ovat tärkeimmät nyt ja aina!
niin totuus on että yh:nä on rankkaa, kaikki pitää itse hoitaa, ei ole sitä puolisoa lastenvahtina että pääsisi jumppaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... omaa aikaa ja toista aikuista ihmistä, jonka kanssa jakaa arjen asiat, jakaa vastuu, keskustella ja vain olla illalla tv.n ääressä.
En kaipaa niinkään vapautta tai mahdollisuutta mennä ja tulla ja harrastaa, vaan ehkä enemmänkin sitä, että voisin jakaa tätä arkea toisen aikuisen ihmisen kanssa. Ja sitten saada vähän omaa aikaa esim. jos mies laittaisi lapset nukkumaan tai menisi ulos heidän kanssaan.
Ja lapset voisi suuttua äidille ja mennä isin luo, ja toisinpäin. Tämä puuttuu nyt lapsilta.
Olen aika väsynyt tähän, että kaikki asiat tehdään ns. yksin eli lasten kanssa. Lapset ovat vielä pieniä, joten en pääse mihinkään ilman heitä.
Olisi ihanaa,jos voisi esim. lapsen harrastuskuljetukset jakaa, toinen vie ja toinen hakee tai edes, ettei pienempää tarvitsisi raahata aina mukana.
Lasten isä tapaa lapsia harvakseltaan ja vähän aikaa kerrallaan.
En millään ennätä tehdä kaikkea mitä haluaisin ja jostain sitten jää tekemättä ja se mikä jää, olen minä itse. En ennätä enkä enää jaksa tällätä ja kammata itseäni..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
helvetin huono vitsi ! Ai että kestää vain muutaman vuoden! HAHAA.
Sehän auttakin paljon!
Kun on puskenut tenavia päivähoitoon ja raahannut kaupassa jokaisen maitolitran oston takia kun ei pieniä voi yksin jäättää mihinkään, niin tosiaan - muutama vuosi enää, niin sitten lentävät jo pesästä ja olen itsekseni ja vapaa menemään miten tahdon!
Näinpä just! karkeasti sanottuna 16 vuotta. eihän se ole mikään aika! Se on pelkkä hetki! oikeastaan huomenna jo, Ja hetkinen - mites vanha minä sitten olenkaan..? Eläkeikää lähentelen sitten jo...
Ei kaikki isä ole viikolla kotona vaan voivat olla pitkilläkin työmatkoilla (= eivät kotona arjen pyörityksessä osalisina!).
Itse kaipaan myös yksinhuoltajuutta joskus... Koska silloin tietäisin että hoidan kaiken itse. Nyt toivon puolison tukea/apua ja kun sitä ei tule, tulee arjen pyörityksen LISÄKSI myös parisuhdeongelmia ja riitoja. Siis turhia toiveita ja pettymyksiä, jotka yksinhuoltajalta puuttuu...
Kyllä sitä avioäitikin usein vapaa-aikanaan vaan hoitaa pakollisia asioita aikä juokse jumpassa. Näin ainakin meillä, kun lapset ovat pieniä, kaikki 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluikäiset voi jättää kotiin, kun menet jumppaan, heillä on toivottavasti sellaisia kavereita joiden luona käyvät yökylässä joten pääset menemään ym.
Mutta se on totta, että olet lapsiisi sidottu vielä monen monta vuotta, et ole täysin vapaa menemään, mutta senhän tiesit toki jo silloin kun päätit(te) lapsia alkaa tehdä.
helvetin huono vitsi ! Ai että kestää vain muutaman vuoden! HAHAA.
Sehän auttakin paljon!
Kun on puskenut tenavia päivähoitoon ja raahannut kaupassa jokaisen maitolitran oston takia kun ei pieniä voi yksin jäättää mihinkään, niin tosiaan - muutama vuosi enää, niin sitten lentävät jo pesästä ja olen itsekseni ja vapaa menemään miten tahdon!
Näinpä just! karkeasti sanottuna 16 vuotta. eihän se ole mikään aika! Se on pelkkä hetki! oikeastaan huomenna jo, Ja hetkinen - mites vanha minä sitten olenkaan..? Eläkeikää lähentelen sitten jo...
Tosin ei pidä unohtaa, että joissain jumpissa on lapsiparkki!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin Finnbodylla ainakii..... lapsiparkki......että ei muuta ku jumpalle mammat.
on vastuutonta vanhemmuutta alkaa haikailla vapautensa perään jälkikäteen kun on perheenperustamispäätöksen aikanaan tehnyt. Kypsymätöntä alkaa katua sitä silloin kun lapset ovat pieniä. Tuollainen tyyppi kuulostaa aivan...hmmm...mikäs se olikaan...ai niin, mieheltä!!
Mutta se on totta, että olet lapsiisi sidottu vielä monen monta vuotta, et ole täysin vapaa menemään, mutta senhän tiesit toki jo silloin kun päätit(te) lapsia alkaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eri näkökanta asiaan. Parisuhteessa ollessa ei ikinä ollut niin paljoa omaa aikaa kuin nyt eronneena. Nyt tiedän, että joka toinen viikonloppu voin täysin omistautua itselle tai tehdä kaikki pakolliset hommat rauhassa, ilman lapsia.
Perheenä kun vielä olimme, mies oli myös illat töissä, niin eipä sitä omaa aikaa jäänyt yhtään. Viikonloppuisin yritimme tehdä jotain perheenä, mutta ei onnistunut.
Elämäni ei eronneena juurikaan muuttunut jos karkeesti ajattelee. Yhtä paljon jouduin silloin hoitamaan lapsia yksin kuin nyt.
Nyt vaan tiedän, että joka toinen viikonloppu koettaa se vapaus.
Älä luovu elämästäsi. Ihminen ei voi olla yhden työpaikan vanki. Vapaata pystyy järjestämään. Tee kaikkesi, käy kaikki vahtoehdot läpi, radikaalitkin. Lapset ovat suuri lahja, anna heille äiti, joka ei pidä heitä taakkana. Pystyt siihen.
Itse olen tehnyt niin rohkean valinnan, etten tiedä voinko suositella, mutta sanouduin irti vakkarityöstäni ja aloin opiskella. 3 vuotta elämä oli kitkutusta enkä tajua miten siitäkin selvis pienten lasten kanssa, mutta ammatinvaihdos toi elämääni sisällön.
näen asian eri tavalla. Olen kahden lapsen yh, ja siis tosiaan sanan siinä merkityksessä, lapsilla ei ole isää ollenkaan, eikä minulla näin ollen niitä vapaita viikonloppuja. Lapsilla on myös yhdet ainoat isovanhemmat (minun vanhempani), joten hoitoapua ei kehtaa olla koko ajan ruikuttamassa.
Silti olent täysin tyytyväinen tilanteeseeni. Tyytyväisempi, kuin esim. monet parisuhteessa elävät ystäväni. Minulle on itsestään selvää että minä herään joka aamu ennen lapsia laittamaan aamupalaa ja pakkaamaan tarhareppua. Minulle on itsestään selvää, että minä puen muksut ja kuskaan tarhaan, töistä tullessani minä käyn kaupassa ja haen muksut joka ikinen arkipäivä. Minulle on itsestään selvää, että minä olen se, joka laittaa työpäivän jälkeen ruuan, siivoaa talon, pesee pyykit, täyttää/tyhjentää tiskikoneen, ulkoilouttaa koiran kolmesti päivässä jne. Minulle on itsestään selvää, että minä herään lasten sairastaessa öisin niin usein kuin on tarve ja valvon niin kauan kuin tarvitaan. Ja minulle on itsestään selvää, että samaa rumbaa pyöritän seuraavat kymmenen vuotta nyt ainakin..
Minulla ei ole mitään valittamista, toisin kuin parisuhteessa olevilla ystävilläni, joilla on automaattisesti odotuksia myös sitä toista perheen aikuista kohtaan. Odotetaan, että se toinenkin tekisi edes jotain, siivoaisi, laittaisi ruokaa tai edes kuskaisi lapsia tarhaan. Tai vahtisi lapsia harrastusten ajan. Ja kun sitten näin ei käy, on perheessä kevyt sisällissota ja kaikilla varmasti paha mieli ja hommat helposti jääkin siinä sivussa hoitamatta.
Itse en enää ikinä lähde siihen kelkkaan. Olen oikein tyytyväinen elämääni näin, vaikka toki haluaisin enemmän omaa aikaa, ja ne pari vapaata vkl vuodessa, jotka vanhempani hoitavat lapsiani, ovatkin suuren suuri henkireikä joiden voimalla jaksaa pitkälle. Minulla ei olisi energiaa eikä mahdollisuuttakaan nyt vaivata päätäni parisuhteella ja siihen liittyvillä erimielisyyksillä ja mielipahalla joka aiheutuu turhista odotuksista toista kohtaan. Teen mielelläni itse, eipähän tarvi pettyä.
Nih, siinä vaan oma näkemykseni asiaan.
Alue: Aihe vapaa
Saan kyllä vapaa-aikaa joka toinen viikonloppu, mutta viikolla ei voi edes harkita harrastuksia, lapset sen verran pieniä etteivät keskenään pärjäisi.
Olin juuri 18 täyttänyt kun aloin exän kanssa seurustelemaan ja melkein heti alkoi tuota jälkikasvuakin tulla. Erottiin viime kesänä ja molemmat lapset muuttivat minun kanssa asumaan. Alkuvaikeuksien ja "sopeutumisten" jälkeen iski valtava kaipuu elämätöntä elämää kohtaan. Kadehdin kaikkia jotka voivat tulla ja mennä miten itse haluavat!
Vaikka lapsiani rakastan enemmän kuin itse elämää, ei se poista kaipuuta vapauteen. Lapsistani en suostuisi luopumaan vaikka sen vapauden saisinkin, silti sitä vapautta kaipaa ihan liikaa. Ja vapaa-ajasta otan todellakin kaiken irti ja silloin elän vailla huolia, murheita, aikatauluja ja vastuuta! Ja tiedän, ettei se pidemmän päälle tulisi toimimaan, mutta kahden viikon välein edes olen jotain muuta kun vain äiti!