Mitä olet pelästynyt kuollaksesi, joka liittyy lapseesi?

näkeminen saa edelleen kyyneleet silmiin. En ole eläissään ollut niin hädissään. En nimittäin tajunnut mistä oli kyse, tajusin vain, että lapsen huulet ovat siniset eikä hengitä. Olin varma, että tukehtuu. Käänsin ylösalaisinkin ja hakkasin selkään... Lapsi oli reilun vuoden vanha. Sitten tietenkin kun diagnoosi tuli tajusin, ettei voinut olla kyse tukehtumisesta, koska lapsi myös sätki, mutta sillä hetkellä en ymmärtänyt...

ja joista myös itselle on jäänyt päällimäiseksi huomio, että minä oikeasti olen niitä jotka hätätilanteessa toimivat ja vasta myöhemmin käyvät läpi, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Minun mieheni taas (normaalisti ihan toimelias ihminen) on tuolloin täysin toimintakyvytön.



Pahin oli nuorimmaisen ollessa rapiat päälle 2 v. Hän istui sohvalla syömässä näkkileipää. Me aikuiset istuimme keittiön pöydän ääressä lukemassa lehteä (suora näkyvyys sohvalle). Yhtä äkkiä tuli tunne että nyt on jokin hullusti. Lapsi istuu sohvalla naama punaisena, suu auki, silmät hätääntyneinä eikä päästä äännähdystäkään.



Juoksen kaappaamaan hänet, roikotan jaloista ja lyön kovasti selkään, ei edelleenkään äännähdystäkään. Toinen kovempi lyönti, sama lopputulos. Kolmannella ajattelen että nyt lyödään niin kovin kuin pystytään, vaikka sitten kylkiluut menisi, kunhan hengittää. Ja löin. Ja onneksi tuo onnistui ilman suurempia ruumiillisia vaurioita.



Kyllä oli äiti heikoilla vähän aikaa.



Tämän jälkeen olenkin opetellut hieman parempia keinoja auttaa tukehtuvaa lasta.

1,5v tyttö kiipesi pinnasängystä yli ja mätkähti suoraan lattialle pää edellä. tarkkailtiin koko seuraava yö mutta ei tullut mitään. samantien vaihtui isompien sänkyyn nukkumaan.



Kun tämä toinen syntyi niin ei alkanutkaan hengittämään alkuun vaikka kuinka antoivat heti maskilla happea. kiikuttivat sitten teholle..minä kuuntelin miehen kanssa sydän syrjällään missä kuuluisi ääni. onneksi pian tuli hoitaja sanomaan että kaikki hyvin mutta on aamuun tarkkailussa. syntyi puolilta öin.