Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit (mitähän vielä)
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1633664
Ylimääräisen kalapuikon ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.
Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.
Emäntä huomautti ylimääräisestä kalapuikosta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden kalapuikon takaisin.
- Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja kastikkeessa, pojan äiti kertoo.
Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti lattialle.
Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.
Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.
- Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.
Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet. Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.
Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.
Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman.
Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.
Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta.
Vuoden 2003 perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä valtaa ei ole.
Pasi Jaakkonen, Tuomas Manninen
Kommentit (68)
Poika otti sen lautaselleen ja suositeltiin laittamaan takaisin? Hyi olkoon
Kyseessä on ikivanha juttu, johon liittyi paljon muutakin kuin ylämääräinen kalapuikko. Sitä paitsi se ei ollut puikko vaan leike. Pojalla oli kontollaan paljonkin aiempin väärinkäytöksiä: hän oli sabotoinut koulua toistuvasti. Lehdistö osaa nähdä asiat oudossa valossa.
Tämä on kyllä hyvä esimerkki tahallaan ja tarkoituksenhakuisesti muunnellusta faktoista. Totuushan on, että
1. Kyse ei ollut ruuan ottamisesta vaan aggressiivisesta ja uhkaavasta käytöksestä, johon poika provosoitui kun ei saanut ruokalan sääntöjä rikkoa.
2. Sitä paitsi kyse ei ollut kalapaikoista vaan paneroiduista kalaleikkeistä, yksi leike vastaa kooltaan ehkä neljää kalapuikkoa. Niiden ahnehtiminen on aika itsekästä ja härskiä, sillä se tarkoittaa todellakin sitä, että joku muu oppilas jää ilman. Siihen annokseen kuuluu myös muussi ja salaatti samalle lautaselle, ei sitä pelkkää ”herkkua”. Jos opet ei valvo, niin osa oppilaista jää ilman ruokaa.
Tätä juttuahan kerrotaan ikäänkuin rauhallinen ja asiallisesti käyttäytyvä poika nappaisi nälkiintyneenä yhden ylimääräisen kalapuikon ja koulu soittaisi poliisit paikalle tämän kalapuikkovarkauden vuoksi. Hoh hoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Poika otti sen lautaselleen ja suositeltiin laittamaan takaisin? Hyi olkoon
Pitäisi siis antaa pitää se kalaleike, jonka on ihan tietoisesti siitä säännöistä piittaamatta rohmunnut? Ja kohta samaisen itsekkään häiriköt mallin mukaan muutkin ottaa niin paljon kun huvittaa ja puoli koulua jää ilman ruokaa? Jatkossa ruokalaan rynnii muita talloen ja kiroten kaikista härskein hätälauma ja rohmuaa mitä haluaa ja heittelee loput luusereiden päälle?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tuolle pojalle kuuluu nykyään?
Todennäköisesti ajautunut rikolliseen elämään.
Yleensä ne liikaa ahnehtimiset päätyvät kompostiin ja tosiaan viimeisen vuoron ruokailijat voivat jäädä ilman. Näin on käynyt meidänkin koulussa useamman kerran. Homma toimisi paremmin, jos kaikki noudattaisivat sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tuolle pojalle kuuluu nykyään?
Sillä on kalapuikkoviikset.
Itse tulkitsin, että koska kaikki lapset aloittivat mellakan tapahtuman jälkeen, oli tapahtuma heistä epäoikeudenmukainen. Ja jotain kertoo koulusta, ettei he saa asiaa hoidettua, ennen kuin siitä tulee mellakka. En puolusta poikaa, vaan kritisoin toimintoja. Uskon, että poika on ylimielinen rettelöitsijä. Mutta tuskin ihan kauhea, koska sitten hänen puolestaan ei toiset olisi aloittanut mellakkaa, vaan naureskellut hänen typeryydelleen.
Figaro kirjoitti:
Pelasin jossain netissä sellaista peliä kuin Sakarin villapaitapeli. Siitä oli tehty versio Vantaankosken koulun kalapuikkopeli.
"Ota neljäs kalapuikko", kun painoi nappia niin kuului piipaa piipaa piipaa
Muistan tuon pelin! En vain silloin nuorempana tiennyt mistä se on saanut alkunsa :D
HUUTONAURUA! :D
Todennäköisesti moni oppilas myös jättää osansa syömättä, aivan varmasti kalapuikkoja riittää niistä tykkääville... WTF!
Oppilaat voisi kostoksi jatkossa kaikkien kesken sopia että aina otetaan ylimäärisiä kuin mitä on määriltelty, ihan vittuiluna! Siinähän soittelevat poliisia sitten paikalle... muutama sata maijjaa jahtaamaan kalapuikkovarkaita!
Se ei ole kalapuikko! Se on rapea kalapala! Näin niitä valeuutisia vaan levitellään....
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole kalapuikko! Se on rapea kalapala! Näin niitä valeuutisia vaan levitellään....
Se oli kalafile.
Olen pitkään ihmetellyt noita annoskokoja, jotka peruskouluissa on määrätty. Tai en ihmetellyt, vaan paheksunut, sillä kaikkihan sen tietää, että kun on kyse "peruskoululaisista", ajatellaan automaattisesti noin 9-vuotiaita. Tästä syystä myös ruokalan annoskoot on suunniteltu niin, että 7-10-vuotiaat kyllä pysyvät hyvinkin kylläisinä sen 0-2h, jonka he koulussa vielä ruokatauon jälkeen ovat, mutta teinipojalle tuollainen määrä on ihan liian vähän.
Jotenkin omituista ja ajattelematonta, että kuvitellaan jopa miehen kokoisen ysiluokkalaisen, tai tässä tapauksessa vissiin seiskaluokkalaisen, pärjäävän iltapäivään asti samalla määrällä ruokaa, kuin ekaluokkalainen pienokainen ja sitten ollaan todella pöyristyneitä, kun pojat puljaavat ylimääräistä ruokaa linjastosta.
MMS85 kirjoitti:
Oppilaat voisi kostoksi jatkossa kaikkien kesken sopia että aina otetaan ylimäärisiä kuin mitä on määriltelty, ihan vittuiluna! Siinähän soittelevat poliisia sitten paikalle... muutama sata maijjaa jahtaamaan kalapuikkovarkaita!
Heh hee, taisi kalapuikkopoika osua itse paikalle!
Kyllä just joo kaikki säännöt ja lait on ihan vaan vittuilakseen keksitty ja typerät opettajat ja poliisit niitä kyttää. Ja vittumaiset kelantädit kanssa, ei ne urpot vaan tajuu, että sä olet niin paljon fiksumpi kuin koko muu maailma ja näiden surkeiden lampaiden rooli on rahoittaa sun pelaaminen, masturbointi ja kamanveto.
Kutka muistaa tämän tapauksen? Oliko kukaan palstalaisista paikalla?