Eroamisesta! Minua on aina kiinnostanut se, mikä liitoissa "ei toimi".

naiivia kuvitella että se armas aviopuoliso pysyisi täsmälleen samanlaisena koko loppuelämän kuin mitä se oli seurustelun alkuaikoina.

jo avioliiton lyhyen oppimäärän alkeisiin? Ei kukaan oletakaan, että elämä tulee säilymään samanlaisena vuosikymmenestä toiseen.

Ja juuri tämän takiahan siellä alttarilla kysytään, tahdotko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Kriisit, muuttumiset sun muut ovat juuri näitä "käymisiä"!

TAHTOA tarvitaan MOLEMMILTA. Kun se toinen muuttuu vaikkapa henk.koht.kriisin takia paskasissa kalsareissaan sohvalla kököttäväksi kaljankittaajaksi, jolta saa vain yksitavuisia murahduksia vastaukseksi, ja sitä voi kestää vuosia, Pitäisikö silloinkin vain jaksaa ja ymmärtää loputtomiin, sellaisenko kanssa muka meni aikanaan naimisiin???

valoja, ja sitten antaa suhteen luisua jotenkin huonoon jamaan. Nää kaikki asiat on pakko keskustella ENNEN kun menee naimisiin, että mitäs sit kun on lapset ja niiden kanssa kaikenlaista? Tai muissa kriiseissä, ne asiat pitää puhua läpi.



Mun mielestä on vaan kamalaa että ihmiset menee kirkkoon vannomaan valoja myötä- ja vastoinkäymisistä jos ei niitä myös aio pitää..

se käytännössä haittaa teitä onnettomissa liitoissa kitkuttelevia, että jotkut toiset (lapselliset vanhemmat) eroaa? Onko teidän naapurikulmilla ongelmana hirveät eroperheistä olevat teiniraggarit, kiusaako teidän lapsia vain yksinhuoltajien perilliset?

TAHTOA tarvitaan MOLEMMILTA. Kun se toinen muuttuu vaikkapa henk.koht.kriisin takia paskasissa kalsareissaan sohvalla kököttäväksi kaljankittaajaksi, jolta saa vain yksitavuisia murahduksia vastaukseksi, ja sitä voi kestää vuosia, Pitäisikö silloinkin vain jaksaa ja ymmärtää loputtomiin, sellaisenko kanssa muka meni aikanaan naimisiin???

jos miehestä tulee sohvaperuna ja kaljankittaaja (kuten oma mieheni ja lisäksi pelaa tietsikkapelejä lopun aikaa) niin silloinhan tahtoa vaaditaan just minulta hänen kanssaan pysymiseen. Mieheni on aivan liian veltto erotakseen saati pärjätäkseen yksin, hän kuolisi laiskuuteen ja hautautuisi jätteisiin alle kuukaudessa!

tarvitaan kaksi ja jos toisella ei ole halua...



Elämää ei voi tarkalleen suunnitella etukäteen, on helppo sanoa että siinä ja siinä tilanteessa tekisin niin tai näin. Tai me ei ikinä... Kun se tilanne tulee eteen, sitten vasta nähdään miten kukainenkin toimii.



Oma siskoni meni naimisiin komean, varakkaan, sivistyneen, "hyvän" miehen kanssa. 10v myöhemmin siskoni erosi alkoholisoituneesta, hermoheikosta, varattomasta miehestä. Mies oli muuttunut parissa vuodessa työttömyyden ja vakavan sairauden vuoksi siksi mieheksi mihin ei voinut luottaa millään tasolla.

kommunikoimista, toisen kunnioittamista ja PALJON työtä.



Kun nämä asiat on tasapainossa, sellaista tilannetta, että tuntee olevasa hyväksikäytetty, omien halujen tukahduttamista, ei VOI tapahtua. Se, että toinen ei miellytä seksuaalisesti, tai turhanpäiväiset mököttämiset eivät vain yksinkertaisesti tule, JOS nämä asiat on kunnossa. Varmasti tuosta yo. listalta puuttuu jotain asioita, joten älkää vain lynkätko.

niin miksi mun pitäisi vaan yrittää ja yrittää, kun selvästikään miestä ei kiinnosta muu kuin kalja ja tietokone? Jatkuvasti saan vaan pahan mielen kun mies sittenkin juo, vaikka lupaa olla juomatta. Mun pitää siis kestää vaan tätä pahaa oloa kun ei tarvita kummankin halua suhteen pelastamiseen?

jos miehestä tulee sohvaperuna ja kaljankittaaja (kuten oma mieheni ja lisäksi pelaa tietsikkapelejä lopun aikaa) niin silloinhan tahtoa vaaditaan just minulta hänen kanssaan pysymiseen. Mieheni on aivan liian veltto erotakseen saati pärjätäkseen yksin, hän kuolisi laiskuuteen ja hautautuisi jätteisiin alle kuukaudessa!

mutta sillä toisella, kuten sinullakin, on avioliitostanne huolimatta oma itsenäisyytensä ja vapaa tahtonsa ja jos hän jonain päivänä kaikista aiemmista lupauksista ja keskusteluistaan huolimatta yhtäkkiä PÄÄTTÄÄ että EI KIINNOSTA, niin se on sitten siinä.

kommunikoimista, toisen kunnioittamista ja PALJON työtä.

Kun nämä asiat on tasapainossa, sellaista tilannetta, että tuntee olevasa hyväksikäytetty, omien halujen tukahduttamista, ei VOI tapahtua. Se, että toinen ei miellytä seksuaalisesti, tai turhanpäiväiset mököttämiset eivät vain yksinkertaisesti tule, JOS nämä asiat on kunnossa. Varmasti tuosta yo. listalta puuttuu jotain asioita, joten älkää vain lynkätko.

valoja, ja sitten antaa suhteen luisua jotenkin huonoon jamaan. Nää kaikki asiat on pakko keskustella ENNEN kun menee naimisiin, että mitäs sit kun on lapset ja niiden kanssa kaikenlaista? Tai muissa kriiseissä, ne asiat pitää puhua läpi. Mun mielestä on vaan kamalaa että ihmiset menee kirkkoon vannomaan valoja myötä- ja vastoinkäymisistä jos ei niitä myös aio pitää..

Se sinun lutunen valoja vannonut siippasikin voi muuttua täysin välinpitämättömäksi. Yksin et pysty tahdollasi paljoa tekemään, jos toinen ei tee mitään. Sitten ottaa sullekin koville myöntää, että joko pilaat elämäsi tahtomalla tai sitten alat elää ja unohdat lapselliset periaatteet.

Tottakai vihkivala pitää ottaa tosissaan. Mutta takeita ei ole että molemmat ottavat ja lupaukset pidetään.

valoja, ja sitten antaa suhteen luisua jotenkin huonoon jamaan. Nää kaikki asiat on pakko keskustella ENNEN kun menee naimisiin, että mitäs sit kun on lapset ja niiden kanssa kaikenlaista? Tai muissa kriiseissä, ne asiat pitää puhua läpi. Mun mielestä on vaan kamalaa että ihmiset menee kirkkoon vannomaan valoja myötä- ja vastoinkäymisistä jos ei niitä myös aio pitää..

Tie helvettiin on kuorrutettu hyvillä aikomuksilla, kuten vanha sanonta sanoo.

Huonossa avioliitossa voit edes yrittää esittää onnellista ja vittuilla epäonnistujille niin tulee edes jostain hyvä olo. t kohtalotoveri.

niin miksi mun pitäisi vaan yrittää ja yrittää, kun selvästikään miestä ei kiinnosta muu kuin kalja ja tietokone? Jatkuvasti saan vaan pahan mielen kun mies sittenkin juo, vaikka lupaa olla juomatta. Mun pitää siis kestää vaan tätä pahaa oloa kun ei tarvita kummankin halua suhteen pelastamiseen?

jos miehestä tulee sohvaperuna ja kaljankittaaja (kuten oma mieheni ja lisäksi pelaa tietsikkapelejä lopun aikaa) niin silloinhan tahtoa vaaditaan just minulta hänen kanssaan pysymiseen. Mieheni on aivan liian veltto erotakseen saati pärjätäkseen yksin, hän kuolisi laiskuuteen ja hautautuisi jätteisiin alle kuukaudessa!

tilanteita, jolloin voi helposti tehdä näitä vääriä päätöksiä = valita sen totaalisen väärän miehen.

Omassa elämässäni olen antanut muiden mielipiteen ja ns. "sosiaalisen paineen" vaikuttaa päätöksiini. Tämä korostuu vielä silloin, kun on muutenkin heikoilla.

Olen pieneltä paikkakunnalta ja jo lukioaikoina "kaikki" leikki kotia ja asuivat avoliitossa ja koska en halunnut olla poikkeava oli itsenikin pakko yrittää, vaikka sen hetkinen poikaystävä ei niin tosirakkaudelta tuntunut. Yhteenmenon syy oli jotain luokkaa "kun se on söpö ja pelaa jalkapalloa kunnnan joukkueessa". Mitään yhteistä ei tuon ihmisen kanssa ollut, paitsi kaverit.



Muutin sitten 25-vuotiaana toiselle paikkakunnalle, niin siellä yksinäisyyden vuoksi tuli tapailtua joitain "otuksia", jotka olivat vaan tarpeeksi sitkeesti jahdanneet. Nämäkin suhteet olisivat voineet mennä liian pitkälle, jos olisi ollut joku huono hetki muuten elämässä.



Viihdyin kyllä sinkkuna, mutta se painostus, mitä tutuilta ja sukulaisilta kuulee sekä joidenkin asenne (mitä täältkin voi lukea!), että sinkku on jotenkin säälittävä vaikutti ainakin minun (vääriin) päätöksiin!

seksihalut ei enää kohtaa, ei ole mitään yhteistä puhuttavaa eikä innostuta samoista asioista, ei ole enää läheisyyttä, riidat kiertävät samaa kehää...

tajusin just että meillähän ei toimi, silti ollaan yhdessä!

lapsia on neljä ja molemmat olemme tulleet siihen lopputulokseen, että mieluummin pidämme ikävää juuri toistemme kanssa kuin kenenkään muun. Ehkä tämä on sitten sitä tosirakkautta?? :-)

Ei enää moikata kun toinen lähtee tai tulee kotiin. Jos jotain sanotaan niin se on valitusta tai huutoa. Ei yhteisiä ateroita. Mahdollisimman vähän aikaa samoissa tiloissa. Nukutaan eri sängyissä. Ei halua seksiin. Asiat sujuu ok vain jos ei ole mitään ylimääräistä kommunikointia ja molemmat hoitaa omat asiansa. Yhtäkkiä vain olimme jo tottuneet siihen kamalaan tilanteeseen ja se alkoi olla normaalia. Kunnioitus loppui kokonaan. Lähtö tuntui uskomattomalta ja ihanalta! Kun oman asunnon ovi loksahti kiinni ja tiesin ettei siitä ovesta tule kukaan...olo oli niin onnellinen. Ja hetkeäkään en ole katunut. Olen katunut että asiat luisuivat niin huonoiksi vaikkei käytännössä "mitään" tapahtunut ja alennuin todella huonoon käytökseen.

Puhut tuosta ihan kuin teillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Asiat eivät "luisu" itsestään minnekään... Ilmeisesti ette edes yrittäneet korjata tilannetta, vaan ero oli ainoa ratkaisu. Toivottavasti teillä ei ollut lapsia. Tuo on turha ero!

Kyllä tuo on ihan totta että "asiat vain luisuu siihen tilaan". Noin kävi meilläkin. Ja siinä on tosi vaikeaa tehdä mitään millä siitä pysyvästi noustais parempaan. Usko pois.