Mielipiteitä?
Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista
10.2.2010 15:04
HS–STT
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous ei suosita siunaustoimitusta parisuhteensa rekisteröineille homopareille. Piispojen mielestä parisuhteensa rekisteröineiden puolesta tai heidän kanssaan voidaan rukoilla. Kirkon työntekijä voi kuitenkin kieltäytyä rukoilemisesta omantunnon syistä.
Piispainkokous pitää kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä, jonka mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton.
Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo kirkon mukaan turvallisimman kasvuympäristön sekä puolisoille että lapsille. Piispainkokous ei kannata avioliiton laajentamista sukupuolineutraaliksi.
Useissa Euroopan maissa, myös Suomessa, on vireillä sukupuolineutraaliin avioliittoon tähtääviä lakialoitteita.
Selvityksessä korostetaan, että kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä, ja kaikilla ihmisillä on ihmisarvo. Tiedotten mukaan kirkko tukee jäseniään hengellisesti, ja sillä on vastuu kaikista ihmisistä.
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1118200/piispainkoko…