Tuntuu etten jaksa enää olla. Menkat tulivat TAAS.
Eli lapsettomuudesta kärsitään, ja jonkin asteisesti siihen on sopeuduttukin. Nyt veret olivat pari päivää myöhässä ja samalla hetkellä kun mietin, että olisikohan tää nyt tätä, niin eiköhän se sitten alkanut.
Tuntuu tosi paskalta. Nyt titysti erityisesti, mutta muutenkin. Ilo on elämästä kutakuinkin hävinnyt, päivästä toiseen kuljen ja päivät ovat samaa harmaata massaa. Mulla ei ole yhtään mitään syytä haluta elää enää, ei tosin syitä kuollakaan, mutta tässä välissä on aika vaikea sauma.
Olen hakenut apua, olen puhunut muille, olen kokeillut lääkkeitä. Aina vain väsyttää, joululomalla en tehnyt muuta kuin nukuin kaksi viikkoa. Olin hereillä ehkä 4 tuntia vuorokaudessa. Ei ollut syytä herätä.
Meillä on koira. Ilman sitä olisin jo varmaan tullut hulluksi. Niin ihana ja hellyyttä synnyttävä otus kuin koiramme onkin, ei se silti koskaan lasta korvaa. Et varmaan sitä tarkoittanutkaan, mutta tämäkin siis on kokeiltu.
Sille yhdelle joka kertoi ensimmäisen miehensä kuolleen. Tää mun mies on se mun sielunkumppani. En edes harkitsisi eroa, vaikka tietäisin varmasti että syy lapsettomuuteen olisi hänessä. Onneksi elämässä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä eteen tulee. Tulee mitä tulee ja sen sitten joko kestää tai ei kestä.