Helsingin keskustassa / kaupungin keskustassa asuvat perheelliset

Jos ei siis ulkoilla niin me kaydaan kylassa, ollaan ihan kotona, leikitaan. Viikonloppuisin on sitten helppo kaydaan tapahtumissa...

käydään leffassa ja tapahtumissa.



Itsekin olen kaupungissa kasvanut, mies on maalta, joten ollaan muuttamassa kyllä rivariin kompromissiksi, kun kumpikin haluisi antaa oman kaltaisensa lapsuuden omillekin lapsille.



En siis kärsinyt kaupunkilapsuudesta, päinvastoin :)

Mies on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa miljoonakaupungin keskustassa, minä lapsuuteni lähiössä ja nuorena/nuorena aikuisena suomalaisittain suuren kaupungin keskustassa, emmekä yksinkertaisesti pysty lähiöelämiseen (kokeiltu on...).

Tokihan lapset leikkisivät enemmän ulkona ja näkisivät kavereitaan useimmin (=omatoimisesti), jos asuisimme jossain muualla, mutta näin perheemme on kokonaisuudessaan onnellisempi.

Keskustassa on hyviä kouluja, paljon harrastusmahdollisuuksia ja tekemistä koko perheelle. Vanhempien työmatkoihin ei välttämättä mene paljon aikaa, joten lapset ovat ehkä hoidossa lyhyempiä päiviä kuin esim. kehyskunnissa asuvat lapset. Harrastuksiin isommat lapset pääsevät itsekseen, eikä kuljetusrumbaan tarvitse lähteä. Ilman autoakin pärjää hyvin.

purjehtimassa/laskettelemassa, omatoimiseksi 7 vuotiaana viimestään. Osaavat käydä ihan missä vaan, vaikka kiinalaisessa syömässä, ja Kampissa kaupoissa katsomassa vaatteet, elokuvissa päivänäytöksissä.

Talvella luistellaan ja pulkkaillaan sekä käydään uimassa. Kesäisin veneillään ja ollaan paljon lähisaaristossa, uimarannoilla yms. Leikkipuistoissa on aina kavereita.



Käydään kahviloissa, ravintoloissa, torikahveella, kirjastossa ja aika usein jossain museossa. Silloin tällöin käydään leffassa ja harvemmin teatterissa.



Iltaisin harrastetaan tai ollaan kotosalla. Lapset ovat usein kavereilla kylässä tai meillä kyläillään. Sisäpihalla on myös usein kavereita.



Oikeastaan aika vähän vietetään aikaa kaupoissa. Jos huomataan että jotain tarvitaan, tehdään tehoisku kauppaan. Ostoskeskuksissa ei kuljeskella "turhaan" koskaan. Autossa istumiseen ei aikaa kulu.

Onko vääryys, jos lapsi joutuu asumaan helsingin keskustassa, koska vanhemmat viihtyvät siellä itse.. Näitä kommentteja olen kuullut.

Mitä muut keskustassa asuvat puuhaavaat perheen yhteisellä ajalla esim. viikonloppuisin tai iltaisin?

Haluaisin kannanottoja, koska itse saan tästä paheksuntaa.

Yst.'

Kaupungissa viihtyvä.

Ps. tarkoitus ei ole provosoida, itse toivoisin olevani maalla paremmin viihtyvä äiti

Keskustassa on lähellä paljon hyviä harrastumahdollisuuksia, kaikki palvelut sekä paljon ihmisiä.

Pienen lapsen elämänpiiri on joka tapauksessa niin rajattu, että lähipuistokin on suuri seikkailu puhumattakaan matkasta vaikkapa lammassaareen. Isompi, alakouluikäinen ja sitä vanhempi lapsi taas voi hyvinkin nauttia siitä, että kotiympäristö on myös hänen kotinsa ja tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen puuhailuun.

Kaupungissa kasvaneena ihmettelen aina, miksi maaseutua pidetään jotenkin parempana ympäristönä lapselle - itse sain siitä kokemusta vain kesäisin mummolassa enkä viihtynyt. Kaupungissa olin tottunut siihen, että kävellen, pyörällä ja rullalauistimilla pääsee kirjastoon, irtokarkkeja ostamaan, leikkipuistoihin, viheralueille, urheilukentille ja niin edelleen. Yksinkin saattoi liikkua, koska etäisyydet olivat pienet ja jalkakäytäviä ja suojateitä joka paikassa. Kaverit olivat aina ovikellonsoiton tai puhelun päässä. Kallion kirjaston parvella, Rikun kirjatornissa, Leninin puistossa, Brakulla, Eltsussa, Alppilan kallioilla, Stadikalla, Eiran mäellä, Hietsun kirpparilla, Johanneksen kentällä, kasvitieteellisessä puuterhassa, Käpylän urheilupuistossa ja eri leikki- ja muissa puistoissa sai kulumaan loputtomia iltapäiviä. Ensin vanhempien kanssa, sitten kavereiden kanssa keskenään pyörällä, jalan ja ratikalla kulkien.

Mummolakesät vietin lähinnä sisällä ja talon pihalla, koska touhuamiseen tarvitsi aina aikuisen: kaikki asuivat kaukana, kirjastoja, kiskoja, kenttiä tai puistoja ei ollut ja "jalkakäytävä" oli maantien reunasta viivalla erotettu osuus, jolla oli pelottavaa kulkea.

Maaseutulapsi varmasti olisi löytänyt siitäkin puolensa, mutta minusta silloin kaupunki oli paras paikka ja maalla aika kuluin ensimmäisten päivien jälkeen lukemiseen ja sen odotteluun, että pääsisi taas kotiin. Kukin tyylillään, ei näitä voi laittaa arvojärjestykseen. Ei sen lapsen vuoksi ainakaan tarvitse toivoa viihtyvänsä maalla, lapsi voi viihtyä niin maalla kuin kaupungissakin.

Mutta jos tämä on jonkilainen suunnaton ahdistuksen lähde, olisiko esimerkiksi Puu-Vallilaan Kumpulaan muuttaminen madottomuusa? Siellä ei ainakaan tarvitsisi potea morkkista pihan, kyläyhteisön tai vehreyden puutteesta.

Terveisin

Keskustassa kovin onnnelisena kasvanut

että keskustassa asuminen luultavasti lyhentää työ-, päiväkoti- ja koulumatkoja sekä kauppareissuja. Tuskinpa aikaa kuluu myöskään talon taikka pihan kunnossapitoon. Enemmän aikaa niille lapsille siis.