Huonoa kohtelua ja hoitoa lastenpsykiatrisella polilla - minne ottaa yhteyttä?
En nyt halua alkaa selvittämään yksityiskohtaisesti miten ja missä, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Lähtökohtainen syy oli lapsen (nyt 9v) mahdollinen masennus ja/tai itsetunto-ongelmat.
Asiaamme hoidettiin epäammattimaisesti, tietosuojaa rikottiin ammattilaisten toimesta aivan selkeissä tilanteissa ja diagnoosiin tähtäävä tutkimus jätettiin keskeneräiseksi -- jatko märääntyi sen perusteella sekä 5 vuotta sitten sattuneen kirjoitusvirheen (!!!) mukaan. Kirjoitusvirhe oli neuvolasta, jossa terveydenhoitaja jonka äidinkieli ei ole suomi, oli kirjannut ylös huolemme siitä kokeeeko lapsemme itsensä yksinäiseksi (ei ollut lähistöllä samanikäistä seuraa ja epäilimme riittääkö vain vanhempien seura). Teksissään hän virheellisesti mainitsi olevansa (itse) huolissaan samasta asiasta. Asian tarkastaminen ei johtanut tuloksiin, psykiatrinen yksikkö oli "varma" että kyse ei ollut virheestä.
Psykiatrinen poli on tarttunut hanakasti kaikkeen mikä ehkä mahdollisesti voisi saattaa meidät kasvattajina huonoon valoon. No, syntyyhän pienistä puroista virta kun huonommuuttamme perheenä leimaavat esimerkiksi lähiomaisten sairaudet (kellään muulla ei ole lähiomaista joka sairastuisi vaikkapa syöpään tai kuolisi ennakoimatta, eihän?)Puhumattakaan nyt siitä millaisia hirviöitä olemme olleet hankkiessamme aikoinaan sähkörasioihin suojatulpat ja keittiön laatikoihin turvalukot... Lapsiparka ei joutunut kokemaan vastoinkäymisiä tai pettymyksiä ja se näkyy nyt! Ja kun meiltä kuoli akvaariokala ja lapsi mietti että olikohan hän syyllinen kun oli kerran (kuukausia aiemmin) pudottanut lyijykynän akvaarioon, saimme papereihin merkinnän lapsen systemaattisesta halusta vahingoittaa eläimiä ja yleensäkin heikompiaan.
Vastaanottotilanteisiin polilla oli järjestetty "ansoja" eli houkuttelevia mahdollisuuksia kiusan- ja vahingintekoon. Esimerkiksi oikean veitsen näköinen paperiveitsi lelu- ja pelilaatikon viereen pöydälle. Kun lapsi alkoi tutkia sitä ja leikellä taiteltua paperia, tuli merkintä huomiohakuisuudesta väkivaltaisen käyttäytymisen kautta. Emme kyllä itse huomanneet väkivaltaa, pelkkää paprein taittelua ja leikkelyä.
Olemme koko perhe kokeneet poliklinikan todella ahdistavaksi alusta saakka.
Varsinaista väsytystaktiikkaa. Olimme odottaneet saavamme itse tukea ja neuvoja lapsen tukemiseksi ja auttamiseksi ja itse otimme yhteyttä alun perin.
Tutkimuksesta vastaa muka lääkäri, mutta todellisuudessa hän ei oikeastaan tee muuta kun allekirjoittelee papereita jotka on koonnut hyvin asenteellinen ja radikaaleja keinoja suosiva henkilö, voimakas persoonallisuus jolla ei ole lääkärin, terapeutin tai psykologin koulutusta ja joka ei ole edes tavannut lastamme kuin ohimennen pari kertaa. Hän pitää myös tiiviisti yhetyttä lastensuojeluun ja mustamaalaa perhettämme. Olemme saaneet puheluita joissa loppujen lopuksi molemmat, me ja lastensuojelu, emme ymmärrä missä mennään. Tuntuu kuin olisimme hänen vihansa ja ilkeytensä kohde. Itse syy ja asia tuntuu unohtuneen jo ajat sitten.
Perheemme tilanne ei ole kaoottinen eikä lasta ole kohdeltu väärin. Ongelma on ujous, masennus ja niiden kautta turhautuminen ja toivottomuus onnistumisen ja esim. ihmissuhteiden kanssa. Olemme ihan normiperhe, työssäkäyvä ja opiskeleva, 30+.
Sitten se sokeri pohjalla! Jos emme suostu mielivaltaisiin (osittain kokeellisiin) tutkimuksiin ja terapiamuotoihin, on meille suoraan sanottu että sitten lähdetään puimaan lapsen huoltajuutta oikeudessa ja sijoituspaikka lienee psykiatrinen sairaala tai laitos.
Eli näin me saamme apua! Onkohan potilasasiamies oikea henkilö, lapsen ja perheen oikeudet kun ovat tasan sitä ja tätä? Pari asiallista ja laajalevikkistä lehteä ovat olleet myös kiinnostuneita asiasta, koska aina sanotaan että määrärahoja ei ole, mutta todellisuus ja käytäntö on tarua ihmeellisempää.
Kun vaan itse jaksaisi mukana.
Kommentit (87)
taho Helsingissä. Tiedän muutaman tapauksen, jossa vanhemmat ovat yrittäneet saada lapselleen apua, mutta nämä psykologian ammattilaiset ovat kääntäneet kaiken vanhempien haukkumiseksi.
Kukaan on tuskin vanhempana täydellinen, mutta en oikein usko että vanhempien syyllistäminen tai haukkuminen parantaa asiaa. Kyseisessä paikassa ei suostuta esim. lukemaan lapsen aikaisempia diagnooseja ollenkaan, vaan luotetaan sokeasti siihen, mitä lapsi itse sanoo mistä tahansa. Kaikki lapsen ongelmat johtuvat vanhemmista.
Valitettavasti en voi kertoa yksityiskohtaisia esimerkkejä ettei tuttaviani tunnistettaisi. Joka tapauksessa tämän kyseisen tahon meininki kuulostaa todella kummalliselta.
Olen itse lääkäri, 6-vuotiaan äiti. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ehkä siitä johtuen lapsella oli selektiivinen mutismi, eli ei puhunut muille kuin meille vanhemmille )noin 2-vuotiaaksi asti). Lasta haluttiin lastenpsykiatrialle tutkimuksiin, josta kieltäydyin, nimenomaan näiden syiden vuoksi joita tässäkin ketjussa on tullut esiin. En halunnut lapsesta psykiatrista potilasta, enkä halunnut tätä ylemmän tahon tarkkailua ja tuomitsemista perheeseemme. Minä toivuin masennuksesta ja siinä vaiheessa lapsikin alkoi puhumaan.
Opiskeluajoilta lääkiksessä on jäänyt mieleen lastenpsykiatrian poliklinikkaan tutustuminen. Olimme muutaman opiskelukaverin kanssa mukana palaverissä, jossa oli ekaluokkalainen tyttö vanhempineen. Tyttö oli ohjautunut lastenpsykiatrialle päiväkastelun vuoksi. Keskustelussa kävi ilmi, että tytöllä oli kahteen kertaan elämässään ollut päiväkasteluvaihe, molemmat liittyivät siihen kun tyttö oli mennyt mukaan uuteen lapsiryhmään (pienempänä hoitoon, nyt kouluun mennessä). Jo ennen palaverin alkua työntekijät puhuivat keskenään, että tässä on varmasti kyse isän hyväksikäyttämästä lapsesta (tuossa vaiheessa oli juuri päässyt julkisuuteen otsikointi isän hyväksikäyttänmästä pojasta, niitä ei silloin juuri uutisoitu), ja kun isä sitten keskustelussa mm. kertoi, että hän tapaa lukea lapselle iltasadun, työntekijät silmäilivät toisiaan merkitsevästi että tätähän he juuri epäilivätkin, siinhän on tilaisuus isälle hyväksi käyttää tyttöä! _Kukaan_ ei työntekijöistä liittänyt päiväkastelua lapsiryhmiin mukaan menoon, mihin se tilanetta seuraavan kandin mielestä selvästi liittyi. En tiedä miten tilanne päättyi, mutta en ihmettelisi vaikka huostaanottoon!
Vain sitä kautta voi saada lähetteen neuropsykiatriselle osastolle ja sen lähetteen tekee lastenpsykiatri.
Meidän oli pakko mennä, koska kaupungin puheterapeutti totesi adhd, asperger piirteitä.
No me lopettiin siellä, niin saatiinkin sitten lähete foniatriselle puolelle.
Esim. Pienluokka olisi hyvä lapselle, kun tunteiden säätely on heikko.
Parempi tukea lasta, kun etsiä aina syytä.
Neuropsykiatriset sairaudet pitäisi pois sulkea ap lapselta.
T.47
Olen itse lääkäri, 6-vuotiaan äiti. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ehkä siitä johtuen lapsella oli selektiivinen mutismi, eli ei puhunut muille kuin meille vanhemmille )noin 2-vuotiaaksi asti). Lasta haluttiin lastenpsykiatrialle tutkimuksiin, josta kieltäydyin, nimenomaan näiden syiden vuoksi joita tässäkin ketjussa on tullut esiin. En halunnut lapsesta psykiatrista potilasta, enkä halunnut tätä ylemmän tahon tarkkailua ja tuomitsemista perheeseemme.
Jätit pienen lapses pärjäämään yksin noin varhaisessa kehitysvaiheessa. Lopullisen hinnan näet ehkä vastaa parinkymmenen vuoden päästä.
Olen itse lääkäri, 6-vuotiaan äiti. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ehkä siitä johtuen lapsella oli selektiivinen mutismi, eli ei puhunut muille kuin meille vanhemmille )noin 2-vuotiaaksi asti). Lasta haluttiin lastenpsykiatrialle tutkimuksiin, josta kieltäydyin, nimenomaan näiden syiden vuoksi joita tässäkin ketjussa on tullut esiin. En halunnut lapsesta psykiatrista potilasta, enkä halunnut tätä ylemmän tahon tarkkailua ja tuomitsemista perheeseemme.
Jätit pienen lapses pärjäämään yksin noin varhaisessa kehitysvaiheessa. Lopullisen hinnan näet ehkä vastaa parinkymmenen vuoden päästä.
Sinun lyhyestä kommentista saa kuvan, että vain ulkopuolinen taho/erikoissairaanhoito voi auttaa.
Ihmettelen vieläkin tätä ihmisten sinisilmäisyyttä terveydenhuoltoa kohtaan. Psykiatria todellakin kehittyy koko ajan; uusia lääkkeitä kehitellään ja sitä mukaan uusia tauteja, joihin nämä lääkkeet sopivat.
Sikainfluenssarokotteisiinkin jonotetaan kuin lampaat. Positiivinen yllätys oli lukea ketjusta lapsi, jolla ei ollut missään vaiheessa lääkitystä siitäkään huolimatta että oli osastohoidossa.
Jätit pienen lapses pärjäämään yksin noin varhaisessa kehitysvaiheessa. Lopullisen hinnan näet ehkä vastaa parinkymmenen vuoden päästä.
kavereiden keskuudessa suosittu. Mitään "vikaa" ei ole vaikka psykiatrisen potilaan leimaa ei alle 2-vuotiaana saanutkaan.
Sinun lyhyestä kommentista saa kuvan, että vain ulkopuolinen taho/erikoissairaanhoito voi auttaa.
Vanhemmatko? Jotka oli lapsen tilan aiheuttaneet? Minusta se on anteeksiannettavaa, ettei pysty tarjoamaan lapselle sitä mitä lapsi tarvitsisi kasvaakseen tasapainoikseksi. Mutta sitten loppuu ymmärrys multa, kun omien ennakkoluulojen takia jätetään lapsi pärjäämään yksin ahdistuksensa kanssa eikä edes anneta tilaisuutta ammattilaisille.
Lapsi on nyt 6-vuotiaana tasapainoinen, iloinen, sosiaalinen kavereiden keskuudessa suosittu. Mitään "vikaa" ei ole vaikka psykiatrisen potilaan leimaa ei alle 2-vuotiaana saanutkaan.
Siksi juuri olen sulle niin vihainen. Kas kun lapsi voi hyvin näyttää ulospäin olevan ok, mutta ei ole.
Lapsi on nyt 6-vuotiaana tasapainoinen, iloinen, sosiaalinen kavereiden keskuudessa suosittu. Mitään "vikaa" ei ole vaikka psykiatrisen potilaan leimaa ei alle 2-vuotiaana saanutkaan.
Siksi juuri olen sulle niin vihainen. Kas kun lapsi voi hyvin näyttää ulospäin olevan ok, mutta ei ole.
Sairastutat vain itsesi. Millä tavalla ulkopuolinen taho olisi voinut muuttaa menneisyytesi? Sinä itsehän lopulta teet työn itsesi kanssa, että pääset traumoista eroon. Ei ole tahoa, joka tekee sen puolestasi.
Millä tavalla ulkopuolinen taho olisi voinut muuttaa menneisyytesi?
Voi vitsi, voisin kirjoittaa tähän pitkän listan. Mutta sen ihan eka kohta olisi: jos sinulla on paha olla, saat siihen apua. Ei tarvitse pärjätä yksin kovan ahdistuksen kanssa ja samalla vetää Oscarin arvoista roolityötä iloisena, sosiaalisena, porukan johtajana.
Keskolassa lääkäri ihmetteli että onpas hyvänpainoinen syntymäviikkoihin nähden. Minä ihmeissäni, että miten niin...
Typerryttävää, että lääkäri ei katsonut itse vauvaa vaan ensisijaisesti papereita. Ei sitä pientä rääpälettä olisi mitenkään voinut kuvitella n. 3-kiloiseksi, jos vaan olisi luonut edes silmäyksen.
Kannattaisi jokaisen meistä tarkastaa omat potiasasiakirjamerkinnät. Sieltä niitä kauniita perunoita löytyy. Esimerkiksi poikani painoi syntyessään 1275 g, oli kirjaus 2175g. Ikäni, pituuteni on myös kirjattu väärin useasti (kopiot näistä teksteistä olen saanut itselleni).
t. 40
Eihän niin pienet puhu välttämättä yhtään mitään?
Minunkin lapseni ujosteli muita n. 2,5-vuotiaaksi, ei vastannut kyselyihin jne. Sehän on todella yleistä noin pienillä.
Tekee näitä masennus-lastensuojeluaiheisia provoja (depressiohoitaja-provo mm.). Hyyvätävän kuuloinen ihminen.
Miten sitten ap oletat, että lastanne voisi auttaa, jos ette ole myönteisiä tutkimuksille ja terapialle??
mielestäni on uskomatonta, että vanhemmat ajattelevat vievänsä oirehtivan lapsen jonnekin, jossa se parannetaan ja palautetaan normaalina kotiin. lapsi on osa systeemiä jossa roolit ja tavat on opittuja ja vain kun koko perhe tähtää muutokseen voi se auttaa lasta. tällöin täytyy peiliin katsoa jokaisen toimijan.
tosi surullista, että asiat/ongelmat nähdään näin itsekeskeisesti. minussa ei ole vikaa mutta lapseni on sairas. toivottavasti lapset saavat tarvitsemansa avun!
kovin aggressiivinen ja hyökkäävä käytös viranomaisia kohtaan ei ikävä kyllä anna kovin tervettä ja tasapainoista kuvaa vanhemmista.. etenkin jos on tarve olla puolustuskannalla noinkin vahvasti! Jos ei ole mitään pelättävää niin ei muuta kuin kaikki mahdolliset tutkimukset jos sellaiset kerran saa! Jotkut eivät saa vaikka kuinka haluaisivatkin!
lastenpsykiatrian vihat ja leiman otsaan kun hermostuin palaverissa ja kehotin heitä keskittymään lapsen hoitoo¨n ja jättämään perhe rauhaan!
Kyllä on kuulkaa kova juttu tulla epäillyksi vanhempana, ajatelkaapa omalle kohdalla, jos sinun rakkautta ym. lastasi kohtaan epäiltäisiin!
Täällä on helppo syyllistää että paska perhe ja miksi ette ota apua vastaan!
Kun se EI johda mihinkään se jaarittelu, en minä tarvitse apua vaan lapseni.
Ja kun se syy lapsen oirehdintaan EI tosiaankaan ole aina perheessä! Vaikkapa lapsuusiän skitsofreniassa...
Tekee näitä masennus-lastensuojeluaiheisia provoja (depressiohoitaja-provo mm.). Hyyvätävän kuuloinen ihminen.
Minä olen se, joka kirjoitti aikoinaan neuvolan depressiohoitajasta ja terveydenhoitajasta, jotka tekivät aiheettoman lastensuojeluilmoituksen. En ole tätä viestiketjua aloittanut. Enkä ollut provo, valitettavasti.
Yrittäkää oman itsenne ja lapsenne takia tajuta, että terveydenhuollossa työskentelee IHMISIÄ. Virhearviointeja ja -diagnooseja sattuu, mutta pitäkää puolenne!
jos sinun rakkautta ym. lastasi kohtaan epäiltäisiin!
Tai sitä että on yrittänyt parhaansa ja toiminut parhaaksi katsomallaan tavalla (jos siis ei ole selviä laiminlyöntejä tai väkivaltaa havaittu). On ihan mahdollista että äiti rakastaa lastaan mitä syvimmin ja silti tekee lapsen psyykelle hallaa - niillä samoilla menetelmillä millä hänen omalle psyykelleen tehtiin hallaa. Näitten asioitten havaitseminen ja niistä pois oppiminen on todella kova koulu, mutta pakko käydä jos haluaa lastaan auttaa.
"miten selektiivistä mutismia voi edes diagnosoida alle 2-vuotiaana..Eihän niin pienet puhu välttämättä yhtään mitään?
Minunkin lapseni ujosteli muita n. 2,5-vuotiaaksi, ei vastannut kyselyihin jne. Sehän on todella yleistä noin pienillä."
Ja sehän on oire, jos tuota valikoivaa puhumattomuutta ilmenee, ei itse sairaus.
ja yöt kotona. Lapsi oli aggressiivinen ja hankala. Kyllä kannatti tuo vuoden hoito koko perhe voi nyt paremmin, lapsi muuttui valtavasti. Lapsi oli tuon osastojakson aikana ekaluokkalainen ja kävi myöhemmin ekaluokan uudestaan. Kun katsoi osastolla olevia lapsia ja käytäntöjä ei voinut kuin päätä puistella ja kauhistutti, mutta ihmeellisesti lapsen käytös muuttui parempaan suuntaan. Meidän lapsella on asperger-diagnoosi. Aggressiivisuus ja käytöshäiriöt jäivät sairaalaan.
Ennen osastojaksoa kävin ja lapsi kävi perheneuvolan kautta perhekoulua, siitä ei ollut apua (tarkoitettu adhd) lapsille.
Suosittelen osastohoitoa, osastolla on ihan eri ihmiset lapsen kanssa tekemisissä kuin polilla. Lapsi korkeintaan tapaa psykologin kerran viikossa. Jos tilanne on oikeasti huono, tuskin se voi huonommaksikaan mennä. Meillä ei ole koskaan ollut mitään lääkkeitä käytössä.