Ihan eksyksissä tokaluokkalaisen kanssa...

Toisaalta ehkä se on osa ongelmaa myös minun asennoitumiseni suhteen: ei tunnu oikealta rangaista lasta siitä, miten hän reagoi moitteeseen, jos kerran moitteen aihe ei (opettajankaan, tästä olemme sentään samaa mieltä) mielestä ole sinänsä kovin iso juttu. ap

Lapsihan selkästi ylireagoi aivan törkeästi. Ja tuo on juuri sellaisia asioita, joita lapselle pitää opettaa: kaikesta ei revitä hernettä poskionteloon asti, vaan tuollainen on varsin pieni vastoinkäyminen, joka pitää pystyä ottamaan vastaan.

Varsin usein näkee aikuisia, jotka ei ymmärrä tuota, vaan menevät mukaan kaikkiin lapsen oikkuihin :" kuin meidän herkkä Liisa vaan ottaa niin raskaasti, jos siltä ei mene sukka ensiyrittämällä jalkaan"... Ja sitten siinä paapotaan ja lohdutellaan ja voivotellaan.

Kyllä elämässä tulee niitä ihan oikeitaki murheita ja vastoinkäymisiä, miten tällaiset lapset tulevat selviämään niistä, jos äidin mielestä on ihan ok huutaa pää kiinni opettajalle jos kynillä leikkimisestä huomautetaan.

ja kysyä aivan kädestä-pitäen opastusta koko perheelle siitä, miten ristiriitatilanteissa oikeasti voi toimia.



Ymmärrän enemmän kuin hyvin, miten sinua ahdistaa se, että opettaja ei tunnu HALUAVAN etsiä toisenlaisia toimintatapoja. Osa kokeneistakin opettajista on yllättävän fakkiutuneita toimintatapoihinsa: näin olen aina toiminut, enkä aio tapojani muuttaa.



Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että lapselle pitäisi sallia huono käytös. Vaan siitä, miten vältetään tilanne, jossa lapsi hämääntyy ja alkaa karjua ja siitä, miten lapsi oppisi toimimaan "oikein"!



Itselläni on ihana asperger-poika, ekaluokkalainen. Hän on kodin ulkopuolella hyvin hiljainen ja ujo, eikä karju kenellekään mitään. Mutta kotona saattaa hepuloida äänekkäästi hyvinkin yllättävistä asioista, mikä on autismikirjon lapsille tyypillistä: heillä on huonot taidot ymmärtää muiden toimintaa ja rakentavat itselleen turvallisuuden tunnetta rutiineista - ja kun esim. sisar rikkoo niitä rutiineja, hepuli syttyy nanosekunnisosassa. Poikani ei myöskään tykkää yhtään neuvomisesta, vaan kokee sen omaksi epäonnistumisekseen - ja saattaa sillon karjaista "Pää kiinni!".



Olennaista - ja tätä nyt korostan, toivottavasti ap miettii tätä - OLENNAISTA ON KIELTÄMISEN JA MOITTIMISEN SIJASTA OPETTAA LAPSELLE SALLITTU TAPA TOIMIA!



Eli et voi kieltää lasta osoittamatta hänelle oikeaa tapaa toimia siinä tilanteessa. Jos ja kun hän syystä tai toisesta tuohtuu ja ahdistuu kielloista, hänelle pitää etsiä keino ilmaista ja purkaa sitä tuohtumusta. JOKU toinen tapa kuin karjua "Pää kiinni!".



Oman lapseni suhteen olen saanut hyvän neuvon piirtää paperille ongelmatilanteet. Siis ihan tikku-ukoilla se sarjakuvan tapaan prosessina paperille. Pieni lapsi (normaalikaan) ei YMMÄRRÄ, mitä muut ihmiset ajattelevat tilanteissa. Mitä se opettaja hänestä ajattelee, mitä muut oppilaat, jos hän karjaisee tuolla lailla.



Piirtäkää yhdessä. Puhekuplat, ajatuskuplat myös.



Ja sitten mietitte, mitä siinä oikein toimien voisi tehdä. Kysykää ehdotusta myös opettajalta ja selittäkää, mistä lapsenne kiukku kumpuaa. Selittäkää, että haluatte ehdottomasti auttaa häntä siinä, että lapselle voi antaa ohjeita ja kieltoja ilman, että hän suuttuu ja alkaa vastata tuohon huutotyyliin.



Lapselle voi opettaa jonkin sanonnan, jonka hän voi sanoa opettajalle sen "pää kiinni" -huudon sijasta. Hyväksyykö opettaja vaikka sen, jos lapsi sanoo: Voi itku! Tää ei oo reilua!



Tai onko parempi, jos lapsi vaikka pamauttaa jalkansa istuallaan lattiaan, tasajalkaa. Kuuluu pieni pamaus, mutta ei kovaa - ja kiukku purkautuu siinä fyysisessä iskussa.



Erityislapsilla voi olla monenlaisia stressinpurkukeinoja, esim. lupa nousta hyppimään tai käymään luokassa tietyssä paikassa - tällaisen järjestäminen voi olla vaikeaa normaaliluokassa.



Olkaa rakentavia ja tuokaa esille halunne ratkaista asia. Opettajan on syytä myös tulla vastaan ja jättää syyttelevä puhe vähemmälle.



Erityisluokkapaikkaa ei todellakaan minusta pelkästään tuollaisin syin tarvita eikä edes saa, erityisopetuspäätös vaatii aika selvät diagnoosit ja ongelmat nykyään.



Voimia! Teillä on varmasti muutoin oikein mukava poika, joka tarvitsee apua oikeanlaisen toiminnan oppimisessa. Pelkillä kielloilla ja moitteilla vain rapautetaan entisestään hänen itsetuntoaan ja nostetaan hänet myös koulukaverien silmissä friikin asemaan.



-as-lapsen surullinen äiti-

mitä ope on teille sanonut. Jokuhan siinä perhedynamiikassa mättää jos KOTONA menee "hyvin" ja koulussa purkautuu ulos, kun normaalisti se menee toisinpäin. Eli perheneuvola on oikea osoite. Sanot että siitä ei olisi apua mutta kaikki nämä sosiaaliset taidot ovat opeteltavissa. Oman asenteen muutoksen paikka myös?

hyvä kuitenkin että olet hakenut apua, mutta kyllä tuossa pitää ymmärtää opettajaakin sekä muita lapsia. Vaikka kuinka kyse olisi tunteiden säätelyn kyvyttömyydestä niin ei muiden tarvitse siitä kärsiä kuitenkaan. Lapsesi kuuluisi varmaan jollekin erityisluokalle, jossa opettajakin osaisi suhtautua häneen paremmin.

Että olette käyneet lapsen kanssa perheneuvolassa ja olette menossa terapiaan?



Kannattaisko sun lopettaa tollanen hyssyttely?



Ei kukaan muukaan saa käyttäytyä noin; vanhaan "kunnon aikaan" olisi lapsesi saanut sormilleen karttakepistä kun noin käyttäytyy.



Toi on jo sen verran iso ongelma että kohta luokkakaverit alkaa välttelemään sitä.



Ja mikä sinä olet siinä ihmettelemään opettajan VIHJAILUISTA?? Miksi et PUHU asiasta? Jos teillä ei katsota väkivaltaa, lapsi ei ole kunkku (mitä se on) niin sää varmasti sanot niin.



Tilan antaminen lapselle on jees, mutta teillä näyttää olevan aika nysverö äiti pitämässä jöötä.

Kyllä lapsen pitää ymmärtää kunnioittaa opettajaa eikä huutaa vastaan.

Tosiaan kiire selvittää missä vika eikä vaan paijata ettei lapsi itselleen mitään voi.

Tosin koulussa ei ole ollut ongelmia toistaiseksi, mutta hän on aina ollut juuri tuollainen, että tunnekuohun vallassa ei kuuntele eikä puhu mitään. Menee omaan huoneeseen ovet paukkuen ja huutaen "joo, joo" tms. Vasta kun on saanut hetken rauhoittua suostuu kuuntelemaan ja jopa vastailemaan.

Voisitkohan saada apua kuraattorilta/psykologilta? Siten että ensin kävisit itse juttelemassa asiasta asiantuntijan kanssa ja sitten pitäisitte yhteisen istunnon opettajan kanssa. Psykologi voisi opelle sitten kertoa mistä on kyse, ja mikä toimintatapa olisi tehokkain??

Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaani. Myös minulla on tokaluokkalainen poika ja jatkuvasti (ja samojen kirjojen kanssa!!!) ollaan käyty näitä asioita läpi. Terapia on myös alkamassa, tosin toivomuksestamme kotiin tehtävä (kokeiluasteella oleva juttu, katsotaan miten käy...)



Olisiko hölmöä ehdottaa ajatustenvaihtoa esim. sähköpostitse (anonyymisti vaikka)?

miten me toimimme kun lapsi suuttuu. Kerroin että meille eikään ei saa huutaa rumasti vaan että kotona lapsi pyytää sitä aina anteeksi RAUHOITUTTUAAN. Mun puolesta opettaja voisi kokeilla sitä karttakeppiä - se toimisi luultavasti paljon paremmin tilanteen ratkaisuna kuin se että lasta vaaditaan sitkeästi puhumaan silloin kun hän on jo valmiiksi ahdistunut.



Kysyin koulun psykologilta kannattaisiko hakea erityisopetuspäätöstä. Hänestä ei kannata eikä ongelmat missään nimessä ole sitä tasoa että erityisluokka olisi mahdollisuus, etenkään kun lapsella ei ole oppimisessa ongelmia ja muut rikkeet ovat ns. tavallisia. Vain tämä tilanteiden selvittely ja niistä eteenpäin pääseminen on tavallista vaikeampaa.



ap

Oli temperamentti mikä tahansa niin aikuiselle (opettaja, vanhempi, mummeli kadulla) ei huudeta "pää kiinni". Peruskäytöstavoista ei voi luistaa siksi, että on helposti tulistuva jne.

Puhun nyt normaalilapsista. Erityislapsi ei välttämättä pysty itseään niin hyvin kontrolloimaan, silloin tosin oikea paikka ei ole normaali perusopetus.



Hyvä, että olette hakemassa ongelmaan apua. Toivon, että myös sinä tiedostat ongelman, etkä jatka sen vähättelyä. Kynillä leikkiminen tunnilla on ehkä mielestäsi pikkujuttu, mutta siellä luokkahuoneessa se voi aiheuttaa isompaakin häiriötä, häiritä muiden keskittymistä. Puhumattakaan jos useampi oppilas tekee sitä (asia ei voi olla yhdelle sallittu ja muilta kielletty). Jos lapsellasi on vaikeuksia istua opetustilanteessa rauhassa niin hankkikaa sellainen puristelujuttu, joka on monella erityislapsella käytössä - vinkkejä saatte varmasti myös perheneuvolasta.

koulussa nykyään enenevässä määrin. Kotona saattaa tosiaan mennä paremmin kuin koulussa,ja tämä on ymmärrettävää. Kotona teillä on mahdollisuus juuri valita ne tietyt taistelut ja olla välittämättä ns. turhista asioista. Koulussa normaaliluokassa tämä ei tosiaan ole mahdollista. Opettaja ei voi antaa kenellekään erivapauksia, vaan säännöt ovat kaikille samat.



Kuulostaa kyllä siltä, että ongelmat vain pahenevat koulussa kunnes pääsee eriytettyyn opetukseen. Nykyään vain koulun resurssit ovat kovin heikot, kun eriyttämisen sijaan integroidaan. Tämä pakon edessä, kun kaikesta pakotetaan säästämään nii rajusti.



Toivottavasti saatte lapsenne erityisluokalle pian. Tilanne olisi kaikille parempi. Lapsenne todennäköisesti käytöksellään häiritsee koko luokkansa toimintaa ja jatkuvasta kieltämisestä, rankaisemisesta jne. saa vain negatiivista pontta itsetunnolleen.

että emme hyväksy huonoa käytöstä. Joka kerran kun siitä tulee koululta tieto, puhumme asiasta ja muistutamme että opettajaa pitää kuunnella ja hänelle pitää puhua kauniisti. Totteleminen ei sinänsä ole ongelma, lapsi ei ns. tee pahaa mutta on joskus fyysisesti levoton, kuten esim. tuossa kynäjutussa.



Näitä isompia tapauksia, opettajalle huutamista tms. on ollut 3-4 kertaa kuukaudessa tänä vuonna. Ei niiden perusteella taida missään kunnassa saada erityisluokkapaikkaa...



Mitähän meidän sitten pitäisi kotona tehdä toisin? Terapiaan siis olemme menossa, koulun kanssa käymme vuoropuhelua, lasta yritämme auttaa parhaamme mukaan. Kieltämättä välillä tulee mieleen, että yksikertaisempaa olisi antaa kunnon selkäsauna jokaisesta negatiivisesta viestistä. Tunneälystä viis, mutta ehkä sillä saisi tosiaan käytöksen kuriin.



ap

noiden "pää kiinni" tapausten jälkihoidon? Ja onko poika pyytänyt törkeää käytöstään opettajalta anteeksi?



Minkä rangaistuksen poika sai teiltä vanhemmilta tuosta käytöksestä? Vai meneekö kaikki teidän huomio ja energia sen pohtimiseen, miten kaikkien muiden ihmisten tulisi suhtautua teidän poikaan?



Meillä on myös erittäin tulistuvat lapset - kaksi kolmesta - mutta tuollaista viestiä, jos tulisi koulusta, niin en todellakaan menisi lässyttämään opelle "miten lapseni kokee olevansa nurkaan ahdistettu ja antakaa hänen rauhoittua ja pälä pälä".



Keskittyisin todella napakkaan sävyyn kertomaan lapsilleni, että tuollainen käytös ei vetele. Huolehtisin myös siitä, että lapsi pyytää opettajalta kunnolla anteeksi. Ja tekisin lapselle selväksi, mitkä on seuraamukset siitä, jos tuollaista viestiä vielä koulusta tulee.



Teet lapsellesi todellisen karhunpalveluksen, jos liikaa siloittelet hänen tietään. Meillä kaikilla on omat tempperamentit, mutta ellei lapsellasi ole neurologista ongelmaa, niin tuollaisen käytöksen saa kitkettyä kyllä pois.



Suututteko te vanhemmat koskaan oikein kunnolla pojalle? Vai onko hän kotona tottunut siihen, että hän voi raivota ja kiukutella ja muut viilipyttynä odottaa ja ymmärtää? Meillä mies myös tulistuva luonne ja täytyy todeta, että noille tulisieluille tekee ihan hyvää nähdä, että muutkin voi raivostua - kun se siis pysyy aikuismaisissa rajoissa eli ei mitään solvauksia, fyysistä tm. sopimatonta. Jos muut tossukoita, tuollainen tulisielu ei yksinkertaisesti tajua, että muitakin ottaa päähän välillä - ei yksin häntä.

opelle huutamista ollut melkein joka viikko, jos 3-4 kertaa kuukaudessa! En nyt selkäsaunaa suosita, mutta kunnon raivoamiset kotona pojalle tuollaisesta ja rangaistukset. Nykyään kun koulussa ei opettajat voi tehdä oikein mitään, kun kaikki on kiellettyä.



Sun hyssyn,hyssyn tunneäly- strategia ei selvästikään nyt toimi. Ei tarvi olla mikään despootti, mutta vähän jämerämpää otetta teidän lapsi nyt tuntus tarvitsevan.

Kannattaisi vaan hankkia aika perheneuvolaan tms., jos ette näitä raivareita kotikonstein kerran saa loppumaan.

Pahemmin kuin sinä ap. Hakekaa tosiaankin apua. Yhteiskuntamme on semmoinen, et on pärjättävä kodin ulkopuolellakin. Itse keskittyisin juuri opettamaan lasta olemaan siellä ulkomaailmassa niillä ehdoilla mitä ulkomaailma vaatii. On niin eri asia olla perheen sisällä lintukodossa. Se ei riitä elämässä pärjäämiseen/ selviytymiseen.



Minunkin mielestäni on paha juttu jos oireilu vain koulussa eikä kotona. Kuulostaa siltä, että kotona elämä siloteltua. Mennään lapsen kykyjen ehdoilla. Niitä kykyjä vaan on löydyttävä lisää ja terapia voi olla avain siihen.



Mielestäni koululta saisi nyt olla tukitoimia lapsellesi. Ota itse yhteys kuraattoriin, erityiopeen, koulupsykologiin jne. Vaadi tapaamista jossa sovitte yhteiset pelisäännöt ja tavoitteet.



Lapsesi tarvitsee apua

Tuolla käytöksellä ei vielä saa erityiopetuspaikkaa mistään, ihan normaaliluokassa selvitään tukitoimenpiteillä.



Näkisitpä, mitä oikean erityistapauksen käytös voi pahimmillaan olla koulussa jopa vuoden - puolentoista ajan, kunnes paikka pienryhmässä järjestyy sitä oikeasti tarvitsevalle: päivittäistä fyysistä kiinnikäymistä muihin oppilaisiin ja opettajaan, karkailua, jatkuvaa häirintää yms.

Kotona toki lapset pärjäävät kun vanhemmat hyppäävät lapsen ehdoilla ja antavat kaiken periksi, ettei herkkä Nicopetteri vain suutu.



Mutta muu maailma ei hyppää. Opettaja ei seiso päällään ja tee hassuja ilmeitä kun lapsi haluaa ja sitten lapsi karjuu ja kiroilee. Vanhemmat heti hössöttää, että lapsella on joku tunteidenkäsittelujuttu, ei meillä ole kotona ongelmia.



Tällaista se on nykyään.

meidän tilanne muista näyttää... On varmaan vaikea uskoa että tämä Nicopetteri on hyvin tottelevainen ja noudattaa yleensä annettuja ohjeita ja sääntöjä erittäin tunnollisesti. Sekä koulussa että kotona. Toisaalta ehkä se on osa ongelmaa myös minun asennoitumiseni suhteen: ei tunnu oikealta rangaista lasta siitä, miten hän reagoi moitteeseen, jos kerran moitteen aihe ei (opettajankaan, tästä olemme sentään samaa mieltä) mielestä ole sinänsä kovin iso juttu. Taidan yrittää jatkossa tosiaan rangaista noista opettajalle huutamisista, vaikka opettaja ei sitä toivokaan. Jos saisi edes sen karsittua ...



Tämä tunnelässytys muuten tulee myös sieltä koulun puolelta. Minulle riittäisi että lasta käsketään ja rangaistaan, jos hän käyttäytyy huonosti, ja me sitten kotona voisimme puida taphtunutta tarkemmin. Nyt opettajaa ahdistaa se, että hän ei saa lapseen avointa ja luottavaista kontaktia ongelmien yhteydessä - ja sitä minun on aika vaikea kotoa käsin korjata.



ap

Sitten varmaan se ope on liian nössykkä toimimaan vähän tulisempien tapausten kanssa. Sillehän ap ei kauheasti mitään voi. Paitsi ehkä korostaa opelle, että Nicopetterille voi sanoa vähän napakamminkin, jos on tarvetta.



Jos kerran lapsi on supertunnollinen ja tottelevainen, niin tuntuu oudolta, että tuollaisia konflikteja syntyy ylipäätään...



No joo, ehkäpä tää on yksi esimerkki siitä, että nykyajan tunnepuuro menee vähän pitkälle. Tulee ihan tavallisten lasten kanssa ongelmia, kun kaiken pitää olla niin täydellistä. Tarkoitan tässä siis open toimintaa. Onko nuori ope kyseessä? Jos on, niin kohta on burnoutissa...